Kaste, siunaus ja elämä Kristuksessa

Että kastekysymyksestä jaksetaankin vaahdota,
viha leimuaa kuin isommassakin sodassa.
Ja silti on hyvä, jos lapsi kastetaan tai siunataan ja hän saa kasvaa uskovassa kodissa sekä
seurakunnan yhteydessä, tulee vastuulliseen ikään tultuaan uskoon ja käy rippikoulun tai vaikkapa Fifteenin ja menee sitten kasteelle
kasvaa hyvää kasvua koko loppuikänsä.
Hyvä niin, hyvä näin, jos vain perheen ja ympäristön suojaava ja ohjaava ketju pitää.

Tämä aika ei vain enää ole niin yhteiskunnallisesti yhtenäinen, että kaikki lapset
saisivat kasvaa turvatuissa oloissa ja pystyisivät juurtumaan uskoon kotona ja seurakunnassa. Iso osa lapsista jää näistä
hengellisistä turvaverkoista paitsi.
Ja se on minusta paljon suurempi ongelma
kuin se, siunataanko vai kastetaanko lapsi, jos
jälkihuolto vain pelaa.
Kaste sinänsä ei ketään pelasta, ihmisen on yksiselitteisesti synnyttävä uudesti ylhäältä
tullakseen Jumalan lapseksi,
eli matkaliitto on jossakin vaiheessa vahvistettava. Joskus Jumala vain totesi, että
herätyksenkin aikana iso osa uskoontulleista
jää luterilaiseen kirkkoon. Jumalalla voisi olla toinenkin suunnitelma, jos uskova vain avoimella mielellä sitä kyselisi. Mutta
kyllä Jumala omansa kirkossa kuin kirkossa
hoitaa, jos vain seurakunta elävänä pysyy.

Uskovassa perheessä kasvaneella aikuisen uskoon
tulo voi olla pelkkä liukuma lapsen uskosta aikuisen uskoon, mutta Jumalan luota pois poikenneella se on isompi prosessi.
Pienet lapset, jotka eivät vielä hyvää ja pahaa
erota, ovat sinänsä Jumalalle otollisia
ja pääsevät taivaaseen, jos heille onnettomuus sattuu. Siihen ei vaikuta kaste tai siunaaminen.
Ei Jeesuskaan tosin lapsia nähdessään kastepaikkaa
alkanut etsiä, vaan otti heidät syliinsä ja siunasi.

Alkuseurakunnan ajoista on erkaannuttu kauas
meidänkin maassamme. Herätystä ja syntien tunnustamista tarvitaan! Terve synnintunto veisi tätä maata todella eteenpäin!
Jossakin mainittiin, että usko sinänsä on kaikkein vähiten tärkeänä pidetty Virossa,
myös Ruotsi ja Norja olivat siinä kärjessä,
samoin ateistiperinnön omaava Venäjä vahvoissa asemissa uskon halveksimisessa. Oma maamme taisi olla jossakin sijalla 14, suunnilleen. Tarkoitan vain, että eikö olisi parempi tehdä ajoissa
parannusta, ympärillä olevat maat kun eivät ainakaan kovin paljon Jumalan suojelusta
ja rauhaa kaipaa...

Äiti Shiptonin ennustus satoja vuosia sitten kuvaa kyllä aikaamme hyvin elävästi:

Kerron merkillisestä lopunajasta,
jolloin…todellinen
rakkaus miltei häviää, avioliitot
särkyvät eikä lapsia haluta. Vaimot
hellivät kissoja ja koiria ja
miehet elävät kuin siat. Vaunut
kulkevat ilman hevosia suurella
nopeudella ja onnettomuudet
täyttävät maailman. Ihmisten ajatukset
kiitävät ympäri maailman
silmänräpäyksen nopeasti…Ihmiset
liikkuvat vesienkin alla;
nukkuvat, vieläpä puhuvatkin
sieltä. He lentävät myös ilmassa
niin kuin lintuset. Vedessä rautakin
kelluu niin kuin puinen vene.
Laivat kelluvat merien alla…
Englantiin rakennetaan suuri
talo lasista, mutta voi, voi sen
loppua. (Kristallipalatsi rakennettiin
v. 1851-54. Se tuhoutui II
maailmansodan aikana Lontoon
pommituksissa). Mahtava mies
ilmaantuu johtamaan maailman
asioita, mutta pian hänenkin valtansa
sortuu ja häviää…
Kuvatkin puhuvat ja liikkuvat
ja näyttävät ihan eläviltä… Ihminen
on silloin ilmojen herra ja
tahtoo lentää kuuhunkin. Mutta
puolet maailman ihmisistä kuolee
veriseen hävitykseen. Ne, jotka
säästyvät, saavat pelolla paeta
metsiin, luoliin, autioille soille ja
maakuoppiin, sillä myrskyt riehuvat
ja kansojen meri pauhaa
rajusti (vrt. Jes. 2:10-21). Mutta
silloin ilmestyy enkeli Gabriel,
joka puhaltaa Jumalan pasuunaan.
Myrskyt tyyntyvät. Vanha
maailma kuole pois ja tilalle syntyy
uusi taivas ja uusi maa, missä
Kristus hallitsee.

Riitelyssä voittaa vain saatana.
Eikö olisi parempi jo nyt antaa Kristuksen
hallita elämässämme ja rukoilla, että
hän hallitsisi maammekin elämää?