Tämän aamun (14.2) Pohjalainen etusivullaan näyttävästi kertoi Kepun Etelä-Pohjanmaan sisäisestä söhlinnästä euroehdokasasettelussa ja muutenkin luottamuspaikkojen jaossa.
Kepun naisministerit (Lehtomäki, Kiviniemi)eivät taida haluta euparlamenttiin. Ei sinne taida haluta Korhonenkaan! Toisaalta ymmärrettävän inhimillistä. Kaikilla heillä pieniä lapsia. Ei liene lapsen etua huomioiden kovin hyvä asia, että isä tai äiti viikot surffaa Brysselissä.
Ja kun Brysseliin lähtee tipahtaa auttamattomasti pois kotimaan valtapelistä.
Kauhajoen Hautala sitä vastoin yrittää epätoivoisesti kalastella itselleen hyväpalkkaista virkaa, jopa puolueen edun unohtaen. Hautala pitäisi laittaa kunnolla valinnan eteen, vitkastelu vain pahentaa Kepun tilannetta. Kumpaa virkaa Hautala kalastelee? Euehdokkuuta vai kaupunginjohtajuutta? Jos hän ei nyt saakaan kaupunginjohtajan virkaa, on hän tipahtanut myös taatusti Brysselin koneesta. Eihän Hautala oikeasti edes Brysseliin halua! Kyllä kansa on sen ymmärtänyt. Kansa on myös ymmärtänyt, poliitikkoja lukuunottamatta, ettei oikein ole sellainenkaan peli, että epäpätevä valitaan korkeapalkkaiseen ja vaativaan johtajan virkaa. Suomessa tälläinen poliittinen valtapeli, jota Kauhajoelle nyt käydään, on aivan uskomaton juttu! Ihan pahalta tutuu. Kuin oltaisiin kommunistisessa Neuvostoliitossa.
Maakuntataso luottamuspaikkoja myös on jaettu. Onneksi Korhonen uskaltaa panna Vihriälälle vastaan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajuudessa! Vihriälällä on ollut jo aikansa näyttää mitä politiikassa voidaan saada aikaan. Tulokset ovat jääneet Etelä-Pohjanmaata ajatellen heppoisiksi.
Nyt uusia nimiä kehiin
Kepussa kuohuu
9
1141
Vastaukset
- pitääskö meillekin
lopettaa Ilkkalehden tilaus ja tilata Pohjalainen, tuntuu tiedotus pelaavan paremmin Pohjalaisessa.
- Kepu-Mafia jyrää
Mutta pian soi kepulle kuolinkellot..Pyrkyreiden pahat teot perityy niiden lapsille...
- Onpas
Kepu-Mafia jyrää kirjoitti:
Mutta pian soi kepulle kuolinkellot..Pyrkyreiden pahat teot perityy niiden lapsille...
ajattelemattomasti sanottu!Mitäs pahoja tekoja sitä nyt ollaan tehty?
Kuolinkellot,hah hah! - kun lehmän häntä
Onpas kirjoitti:
ajattelemattomasti sanottu!Mitäs pahoja tekoja sitä nyt ollaan tehty?
Kuolinkellot,hah hah!Mutta kauhajoella Kepuklaani vaan porskuttaa ja ryövää kunnan viimeisekkin rahat.. Kesper,jesper ja joonatan yöllä putsaa kunnan rahat...
- sitä
kun lehmän häntä kirjoitti:
Mutta kauhajoella Kepuklaani vaan porskuttaa ja ryövää kunnan viimeisekkin rahat.. Kesper,jesper ja joonatan yöllä putsaa kunnan rahat...
rahaa pitää olla,jotta kannatus saadaan nousuun.
Kyllä se nyt on sillä tavalla,että ilman Kepua rahaa ei olisi kunnassa lainkaan.Kauhajoki olisi täysin persaukinen. - klyyylläö
Nämä samat asiat olivat kyllä Ilkassakin, että ei ainakaan siitä syystä kannata lehden tilausta perua....ainakin mun lehdessäni kerrottiin Mari Kiviniemi-asiat ja maakuntapaikkojen jako.
- Totuuden puhuja
Kauhajoen keskustapuolue yritti ensin saada Hautalan kaupunginjohtajaksi ilman hakumenettelyä.Siihen muut puolueet eivät suostuneet.Kauhajoen keskusta ei ole enää yksimielisesti Hautalan kannalla.Kaupunginjohtajaksi tulee saada korkeakoulututkinnon omaava hnekilö,joka ei politikoi toimessaan.Hautala on koulutukseltaan agrologi.Tällä koulutuksella ei kaupunkia johdeta.
Kaupunginjohtajuus olisi Hautalalle vain politiikantekopaikka,koska hän on pyrkimässä seuraavaan eduskuntaan.Tällaista oman edun ajajaa Kauhajoen Kaupunki ei tarvitse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925