Lito kiristää

Olen käyttänyt Litoa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön jo kaksi vuotta annoksella 900 mg/vrk. Nyt olin mahataudissa eikä mikään pysynyt sisällä, joten nestetasapaino ja kaikki muukin heitti häränpyllyä...

Nyt kun tavallaan aloitin Liton uudestaan taudin jälkeen (tarkoitan, että nyt alkaa keho olla jokseenkin kondiksessa ja lääkkeetkin pysyy sisällä) niin on ilmennyt aivan uusi oire. Takareisiäni kiristää aivan suunnattomasti. En tiedä onko siellä jokin jänne, jota nyt vetää aivan mahdottomasti kun ei lihaskivultakaan vaikuttaisi... Yöllä oli pakko ottaa särkylääke ja lihasrelaksantti (ajattelin, että sillä saa ainakin tajun pois vaikkei auttaisikaan) ja vaiva helpotti, mutta on taas alkamassa uudestaan.

Kellään kokemusta tällaisesta ja jos on, niin meneekö ohi?

Mitään ihmeellistä en ole takareisilläni tehnyt ja jotenkin liitin sen nyt tuohon Litoon kun löysin googlella maininnan ko. oireesta muutaman vuoden takaisesta keskustelusta.
3422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensimmäisenä tulisi mieleen, että vatsataudin aiheuttama elektrolyyttitasapainon ("suolatasapaino") häiriö ehkä lisää nyt lääkkeen sivuvaikutuksia. Kysy asiaa terveyskeskuksestasi maanantaina. Jos oireet on hankalia, niin sitten päivystyksestä - sinne voi tietysti kokeilla myös soittaa. Voit myös soittaa Yliopiston Apteekin asiakaspalveluun. (http://www.yliopistonapteekki.fi/asiakaspalvelu.do)

Äänestä
  • Nyt kun mahatauti alkaa olla tainnutettu, ei tunnu enää kiristyksiä takareidessä. Eli todennäköisesti siinä tosiaan kävi niin että nestehukan sekoittama ihmisruumis reagoi normaaliin Liton annostukseen rajummin.

    Äänestä

vain yksi askel kerrallaan. Oli myös maha kaamean kipeä, ilmeni et Lito aiheuttanut munuaisten vajaatoiminnan ja myös kilppariarvot huonot. Eli piti jättää Lito vaikka se mielen kanalta paras lääke. Sanotaan, että niille joille Lito sopii se on lottovoitto ja niille joille ei sovi karsea olotia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jänteinen kirjoitti:

Olen käyttänyt Litoa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön jo kaksi vuotta annoksella 900 mg/vrk. Nyt olin mahataudissa eikä mikään pysynyt sisällä, joten nestetasapaino ja kaikki muukin heitti häränpyllyä...

Nyt kun tavallaan aloitin Liton uudestaan taudin jälkeen (tarkoitan, että nyt alkaa keho olla jokseenkin kondiksessa ja lääkkeetkin pysyy sisällä) niin on ilmennyt aivan uusi oire. Takareisiäni kiristää aivan suunnattomasti. En tiedä onko siellä jokin jänne, jota nyt vetää aivan mahdottomasti kun ei lihaskivultakaan vaikuttaisi... Yöllä oli pakko ottaa särkylääke ja lihasrelaksantti (ajattelin, että sillä saa ainakin tajun pois vaikkei auttaisikaan) ja vaiva helpotti, mutta on taas alkamassa uudestaan.

Kellään kokemusta tällaisesta ja jos on, niin meneekö ohi?

Mitään ihmeellistä en ole takareisilläni tehnyt ja jotenkin liitin sen nyt tuohon Litoon kun löysin googlella maininnan ko. oireesta muutaman vuoden takaisesta keskustelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu