Onko läheisille apua jos yrittää selittää ratkaisuaan?
Itsemurhan tehneen
jäähyväiskirje omaisille
71493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No sanon tämän aivan suoraa että kannattaa pyrkiä ottamaa yhteyttä jonnekin vaikka vapaiden
ssuuntien kristillisiin seurakuntiin esim.vapaakirkko,pelastusarmeija,helluntai tai jopa ev.lut.kirkon Jeesukseen todella uskovaan samoin muissakin eli Jeesukseen uskovaan tai hakeutua saman asian kokeneiden ihmisten yhteisöön tai sitten ammattiauttajan mutta tuskin kenelläkään on mitään valmiita paketti ratkaisuja on se niin vaikea asia yleensä jo jopa sen ihmisen kannalta joka päätyy sellaiseen tekoon en voi sanoa kuin omalta pohjaltani koska usein harkisen asiaa itsekin enkä tahtoisi edes kirjettä jättää tahtiosin vain pois ja viis siitä mitä muut ajatelevat 3 olen tossissani yrittänyt ja nytenkin on sellainen varasto että
enää ei selvitä jos sen teen enkä todellakaan edes tämän enempää tahdo asista kenellekään ihmiselle puhua että jos tästä on mahdollisesti apua kun se itseviha saa otten se on niin väkevää että yllytät vain useinkin että tässä on vaikeusaste kyllä mäkin haluan olla omaisillenini mieleen autaa ym.mutta kuitenkin kiepun kui veitsen teräällä enkä halua siitä sen enempää työ maalla voin hitellä asasta sarkastisia vitsejä joskus voin jopa näytää että elämä on joskus mukavaa että siinä on aihetta jos näissä on mitään tolkkua T.Tovovoin että saatte apua ja pääsette yli Jk. jokainen meistä
tekee virhetä ettei ole hyvä ainakaan jäädä pitkäksi aikaa syytelemään itseään ja muita tehtyä ei saa tekemättömäksi
Miksi sinulla on paha olla? Onko sinulle tapahtunut jotakin, mikä saa sinut ajattelemaan noin? Kannattaa miettiä vielä, vaikka tuntuisi, että olet jo päättänyt huonomman vaihtoehdon. Se ehkä tuntuu sinusta paremmalta, mutta se on tosiasiassa huonompi vaihtoehto. Sinua jäävät kaipaamaan kaikki omaiset, eivätkä he edes tiedä syytä siihen miksi olet tehnyt niin.. Kaikki läheisesi/omaisesi joutuisivat elämään koko loppuelämän tietämättä, miksi päädyit siihen huonompaan ratkaisuun. Täältä lämmin ajatus sinulle. Mieti vielä, sinulla on vielä aikaa elää. Eikä sitä koskaan tiedä vaikka kuolema tulisi itsestäänkin nyt lähiaikana. Toivon, että kaikki menee parempaan suuntaan!
Huomaatko että olet ottanut jo ensimmäisen askeleen itsesi auttamiseen. Jaat jo hyviä neuvoja myös muille mistä voivat hakea apua.
Vain omalla esimerkilläsi voit valaa toivoa myös niille jotka ajattelevat samaa kuin sinä.
Elämästäsi päätät vain sinä,ja sehän se hienoa onkin sinäkin pystyt mihin vain kunhan annat itsellesi siihen mahdollisuuden. muista myös että me olemme vain ihmisiä ja tarvitsemme toista ihmistä, ja moni ihminen tarvitsee sinua elämäänsä,älä sulje lähimmäisiäsi pois joten puhu,puhu ja vielä kerran puhu heille kaikki ajatuksesi,niin annat heille parhaan mahdollisen lahjan. jos tuntuu että synkkyys valtaa mielesi,avaa suusi ja puhu,tai huuda tai sitten istahda taas kirjoittamaan ajatuksiasi, sillä sinulle on annettu kirjoittajan lahja. Pääasia että et panttaa tuntemuksiasi vaan tuot ne julki.
Kiitos sinulle kirjoituksestasi ja siitä kun sain vastata sinulle. sillä autoit minua taas jatkamaan pienen matkan suuressa surussani.
muista vielä tämä, pimeän jälkeen tulee aina valoisaa. meidän vain täytyy jaksaa odottaa.
Valoisaa kevättä sinulle.
Mikä tahansa syy onkin,läheisistä se ei ole koskaan hyväksyttävä teko!!Pahaa oloa ymmärtää,mutta ei sitä,että se ajaa itsemurhaan.Älkää tehkö,pyytää sureva,ikävöivä äiti.
Ei siitä ole hyötyä.
Jos olet ruumiillisesi täysin terve ja kykeneväinen ihminen niin mitkään selitykset eivät anna järkevää vastausta siihen miksi itsemurhaa haudoit. Ei sellaista voi ymmärtää, eikä sitä pidä omaisilta vaatiakaan. Itsemurha on totaalisen absurdi teko.
Ainoa järkevä teko mitä voit tehdä on selittää samat selitykset omaisillesi nyt vielä kun olet elossa. Siinä on jotain järkeä - voit nimittäin saada apua! Itsemurha lisää vain entisestään omaisten tuskaa, koska eivät sinua pystyneet auttamaan. Se tuska ja taakka on kauhea kannettavaksi kenelle tahansa. Siirrät vain oman pahan olosi läheisellesi - mikä ratkaisu se sellainen on?
Ole kiltti ja hae apua. Sinun elämäsi tehtävä on selvittää ongelmasi, olla onnellinen ja rakastua elämään uudelleen - tulla parhaimmaksi mahdolliseksi visioksi sinusta itsestäsi. Elämä on nyt.
jäis kansiollinen.
mä uskon et on, vaikka ei se mitään auta.