Tässä idea!

Ainoastaan polttoainevero jäljelle.

Liikenteen alueellista verotusta ohjataan työmatkavähennysten avulla. Esim. kunnat voisi osittain päättää. Ruuhka-alueilla hyväksytään vähemmän työmatkakuluja.

nimim. Ei satelliittivalvontaa
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paha juttu, jos näin helposti voisi säädellä autonsa verotusta.
Valtio ei hallitsisi tilannetta, vaan pihin kuskin kaasujalka.
Tulisi vaarallisia kotteroita, ja hitaita nuukailijoita.

Nykyiset verot eivät huomioi ympäristöä riittävästi.
Päinvastoin, kiinteät kulut ohjaavat pudottamaan kilometrihintaa.
Autoetukin paranee, kun sitä tuhlaa reilusti.

Vakuutusmaksunkin voisi sisällyttää polttoaineeseen.
Turvallisuudellakin on hintansa, myös heikommalle vastapuolelle.
Raskas ja janoinen on turvallisuusriski ympäristölleen.
Polttoainevero olisi ympäristöteko.
Verotettaisiin ajamisesta ja sen tyylistä, ei seisottamisesta.
Ja voisi ajella myös satellittien olessa epäkunnossa.

Äänestä

Eihän noin helppo ratkaisu ole Suomessa mahdollinen. Sitä paitsi satelliittijärjestelmällä on hyvä työllistävä vaikutus - virkamiehille töitä.

Äänestä

Kun otetaan huomioon vielä pysäköinti maksut ja paikoitusalueiden rakentaminen ollaan samassa tavoitetilassa kuin satelliittijärjestelmillä.

Aika paljon rahaa säästyisi köyhältä suomelta.

nimim. Ei satelliittivalvontaa

Äänestä

Eipä kannata peltipoliisin kohdalla jarrutella, koska järjestelmä laskee keskinopeuden pitemmältä matkalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikenneveroista kirjoitti:

Ainoastaan polttoainevero jäljelle.

Liikenteen alueellista verotusta ohjataan työmatkavähennysten avulla. Esim. kunnat voisi osittain päättää. Ruuhka-alueilla hyväksytään vähemmän työmatkakuluja.

nimim. Ei satelliittivalvontaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu