Hannu ei istu tuomiota päivääkään...

Ajatelkaa nyt, Hannun maksimituomio luovutuksen perusteena mainituista rikoksista on 8 vuotta, josta istutaan 4 vuotta. Tämä siis vaikka annettaisiin ankarin lain sallima rangaistus.

Hannun on istunut nyt pidätettynä/vangittuna joulukuusta 2008 lähtien. Veikkaanpa, että kun hovioikeuden lainvoimainen päätös joskus 2012 tulee, niin se on jotain "tuomitaan 3 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, jonka syyllinen on istunut esitutkinta- ja oikeuskäsittelyaikana kokonaisuudessaan. Täten syyllinen lasketaan vapaalle jalalle..."
161948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Perustele vähän. Hande ei ole ekaakertaa
kivensisällä.
Hande istuu automaattisesti tuomionsa
påivästä päivään.

Äänestä
  • Ei syyttömät mitään istu.

    Äänestä

  • helppo vastata kirjoitti:

    Ei syyttömät mitään istu.

    tuomiostaan, vaan sai siitä ehdonalaisen, jonka on sovittanut 12 000 sakkoja, jotka on myös maksanut.

    Syyttömänä nämäkin(todellisuudessa)

    Äänestä

  • ja istuu puolikkailla.jos oliskin niin 2/3.suomessa ei ole lakia päivästä päivää,vaan pytty jonka korkeinoikeus päättää.(ei halonen enää ) ps maksimituomio on 4v.eli vapaa 2010.

    Äänestä

  • vanhakonna kirjoitti:

    ja istuu puolikkailla.jos oliskin niin 2/3.suomessa ei ole lakia päivästä päivää,vaan pytty jonka korkeinoikeus päättää.(ei halonen enää ) ps maksimituomio on 4v.eli vapaa 2010.

    Maksimituomio on tuo 4 vuotta, mutta muista rikoksista tulee lisää maksimit 3 vuotta. Siis yhteensä 7 joten vapautumista pitää odottaa noin vuoteen 2012.

    Ja kai tämä tämäkin on istumista. Vaikka toivottavasti Hannua rikotetaan nilkoista..

    Äänestä

  • aiemmastakaan kirjoitti:

    tuomiostaan, vaan sai siitä ehdonalaisen, jonka on sovittanut 12 000 sakkoja, jotka on myös maksanut.

    Syyttömänä nämäkin(todellisuudessa)

    Hannu on törkeistä talousrikoksista tuomittu vankeusrangaistukseen. Seikka että tuomio on oikeudenpäätöksellä määrätty sovitettavaksi ns. ehdonalaisella vankeudella ei alkuperäistä vankeustuomiota muuta miksikään.
    Lisäksi on hyvä muistaa, että Hannun ehdonalainensen vankeustuomion koetusaika päättyi vasta viimekeväänä.
    mikäli hänet tuomitaan nyt kuten 400% varmuudella näyttäisi olevan tulee harkittavaksi aikaisemmankin vankeustuomion tilanne.

    Hannuhan on aloittanut tämän WinCapita kusetuksensa jo ennenkuin edellisistä rikoksista oli hänelle edes ehditty langettaa vankeusttuomiota.
    Hannu on siis todellisuudessa pyörittänyt WinCapitan rikollista toimintaa koko aikaisemmista rikoksistaan saamansa vankeustuomion koetusajan ajan.

    Turha luulla että tuollaista paatunutta ja etsintäkuulutettua moninkertaista rikollista kohdellaan oikeudessa ensikertalaisena ja silkkihansikkain.

    Tämä kirjoittajan henkilökohtaiseen käsitykseen perustuva näkemys Hannun aikaisemmin tekemistään rikoksista saamansa tuomion oikeutuksesta ovat tietysti vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa:

    "Syyttömänä nämäkin(todellisuudessa)"

    Hannu on tuomittu Hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla tissibarinsa konkurssin yhteydessä tekemistään useista rikoksista vankeuteen.
    Asiassa ei ole mitään epäselvää, eikä Hannu ole näin ollen syytön.

    Hannulla on edelleen satojentuhansien eurojen maksamatta olevat maksut ulosutossa, joten on syytä epäillä myöskin esitettyä väitettä, että Hannu olisi sakkonsa maksanut.
    Eihän Hannu ole maksanut edes ulosoton kautta henkilökohtaisia sairaalamaksujaankaan.
    Joten miksi "syyttömänä" tuomittu mies olisi maksanut "aiheetta" saamansa sakot?
    Asialla ei sinänsä ole suurempaa merkitystä.

    Esitetyt väitteet kuvaavat kirjoittajan sokeaa uskoa Hannun, syyttömyyteen, hyväntahtoisuuteen ja reiluuteen.
    Enempää väärässä ei 10.000 ihmisen rahat varastaneessta henkilöstä voisikaan olla.

    Usko siirtää vaikka vuoria, sillä Usko on kaivinkoneen kuljettaja.

    Äänestä

  • rikoksentekijä kirjoitti:

    kakku on kakku ja ehdollinen on ehdollinen.niillä on vissi ero.koettu ja nähty on.

    Äänestä

  • vanhakonna kirjoitti:

    kakku on kakku ja ehdollinen on ehdollinen.niillä on vissi ero.koettu ja nähty on.

    Mutta vankeustuomio on vankeustuomio. Suoritustapa vaihtelee. Onhan meillä aika eritasoisia vankiloitakin. Toiset kuin hotelleja ja toiset kuin helvetinesikartanoita.

    No nythän Hannu pääsee maistamaan sitä vankeustuomiota sitä toistakin kautta.
    Kokemukset rikastuttaa elämää. Eikös se jotenkin niin mene.
    Tuleekin suurkusettajalle aika ekstreemi kokemus!

    Joudutkos muuten itsekkin taas mukaan samaan joukkoon? Jos joudut niin sinullehan se lienee helpompaa kun olet jo ennenkin ollut?

    Äänestä

  • vanhakonna kirjoitti:

    kakku on kakku ja ehdollinen on ehdollinen.niillä on vissi ero.koettu ja nähty on.

    ... tämä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000019776611#22000000019776611

    Ja etenkin sieltä kohta:

    """""MUUT LAUSUNNOT

    Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.""""

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    niin ja siitäkin istutaaan vain puolet. miinus kohtuullistaminen.

    Äänestä

  • vanhakonna kirjoitti:

    niin ja siitäkin istutaaan vain puolet. miinus kohtuullistaminen.

    ... ensikertalaisuus yms. selitykset muuta mitenkään tuota tosiasiaa, etteikö edelliset tuomiot tulisi yhdistettyä mainituin edellytyksin tulevaan kakkuun.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Koska nykyjään voidaan ketjuttaa tuomioita, niin Hannulle tulee n. 7 vuotta istumista ja tavalliselle sponsorille 1-2 vuotta huom. EHDOTONTA. Siinä on sitten kiva istua samassa sellissä pedofiilin ja murhanmiehen kanssa ja miettiä mikä meni pieleen. Vieläkö naurattaa kovasti?

Äänestä
  • En ole oikeasti lainoppinut mies. Olen nainen ja asiasta en tiedä, katkerana toivon vain.

    Äänestä

  • lainoppinut mies kirjoitti:

    En ole oikeasti lainoppinut mies. Olen nainen ja asiasta en tiedä, katkerana toivon vain.

    Olen vain tyhmä kusetettu Capitaatti ja toivon että Hannu olisi rehellinen ja kunnollinen mies ja avaisi meidän lubin uudelleen.
    Uskon että hän niin tekeekin kun pääsee syyttömänä vankilasta.

    Kaikki jotka toivoo meidän Hannulle pahaa on ihan raukkoja, luusereita, kateellisia, tyhmiä ja ihan köyhiä ja ne pelkää ottaa riskiä. Niin se vaan on.

    Mä en kertakaikkiaan tajua, että miksi ne viitsii haukkua meidän Hannua?
    Ei Hannu ole paha. Hannu on HYVÄ KUSETTAMAAN. Kusetti minullekkin paljon rahaa noilta tyhmiltä.

    Äänestä

  • tuntematon kirjoitti:

    kuulusteluun ja pottisi tulee vähän pienentymään. Jos cäshiä ei löydy niin muukin omaisuus kelpaa. Jos saat ansiotuloja niin niistä viedään kolmasosa ulosottona. Vieläkö naurattaa?

    Äänestä

  • niin pääset kirjoitti:

    kuulusteluun ja pottisi tulee vähän pienentymään. Jos cäshiä ei löydy niin muukin omaisuus kelpaa. Jos saat ansiotuloja niin niistä viedään kolmasosa ulosottona. Vieläkö naurattaa?

    Te kaikki mua niin säälitätte. Eniten kuitenkin ne jotka vieläkin jaksatte uskoa tai muuten inttää. Avaan pian LooseCapita-nimisen sijoitusklubin. Tulkaa kaikki mukaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Ajatelkaa nyt, Hannun maksimituomio luovutuksen perusteena mainituista rikoksista on 8 vuotta, josta istutaan 4 vuotta. Tämä siis vaikka annettaisiin ankarin lain sallima rangaistus.

Hannun on istunut nyt pidätettynä/vangittuna joulukuusta 2008 lähtien. Veikkaanpa, että kun hovioikeuden lainvoimainen päätös joskus 2012 tulee, niin se on jotain "tuomitaan 3 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, jonka syyllinen on istunut esitutkinta- ja oikeuskäsittelyaikana kokonaisuudessaan. Täten syyllinen lasketaan vapaalle jalalle..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu