Tampereen kaupungin Kokoomusjohto pyrkii siihen, että hyvinvointipalveluita supistetaan lähes 13 miljoonalla eurolla. Summan kertoo tämän aamun Kokoomuksen pääkannattaja Aamulehti.
Tampere on samassa kurimuksessa kuin muutkin kokoomusjohtoiset kunnat Suomessa.
Tilaajapalveluista tullaan säästämään lähes 10 miljoonaa euroa. Ne ovat niitä joita Tampereen Kaupungin kokoomusjohto tiukasti on ajanut lävitse. Sekin tarkoittanee noin 300 työntekijät irtinomisa jossain alihankintayrityksissä. Sairranhotopiiri säästä lähes 6 miljoonaa euroa.
Tampereen henkilöstöltä edellytetään ainakin lähes 8 miljoonan euron edestä palkankorotusten siirtämistä kaikaiseen tulevaisuuteen.
Sosialidemokraatit vaativat kunnille pakettia, joka merkitsi noin 1 miljardi euroa. Näyttää siltä, että Vanhasen-Kataisen oikeistohallitus ei anna euroakaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tekee?