Onko aikamme maapallolla loppumassa?

Sirkka-Iita

Tämän TV. ssä esitetyn ohjelman mukaan on!

>>>Ohjelma heittää esille monia vanhoja ennustuksia vuodesta 2012. Ennustuksista kuuluisin on eittämättä mayojen ennustus globaalista tuhosta talvipäivänseisauksen päivälle, 21.12.2012. Tuolloin Maya-kalenterissa on meneillään päivä nimeltä Hunab Ku. Mayat ovat kertoneet Auringon nousevan tuolloin mustasta aukosta nimeltä Kosminen äiti. Dokumentin mukaan nyttemin on myös tieteen keinoin vahvistettu Mayojen maailmanlopun ennustukseen liittyvä ikiaikainen tieto mustasta aukosta linnunradan keskellä, joka siis todellakin on olemassa

Mayojen ennustukselle lisäuskottavuutta antaa Mayojen kalenterin käsittämätön täsmällisyys, joka dokumentin mukaan peittosi jopa nykyisen ajanlaskumme tarkkuuden. Mm. Auringon- ja kuunpimennykset pystyttiin ennustamaan tarkasti tuhansien vuosien päähän. Dokumentissa Mayoja nimitetäänkin osuvasti samanistisiksi tiedemiehiksi, joiden kiinnostuksen kohteena olivat aika ja tietoisuus.

Vuonna 2012 maa on linjassa Auringon ja galaksin keskustan kanssa, ilmiö joka tapahtuu vain 25800 vuoden välein. Ohjelma heittää arvailuja siitä, mitä silloin mahdollisesti tapahtuu. Vaihtavatko etelä ja pohjoinen paikkaa, vaihtaako maapallon magneettiset navat paikkaansa? Onhan niinkin kuuluisa tiedemies
kuin Albert Einstein myös väläytellyt laskelmiensa perusteella samanlaista mahdollisuutta. Dokumentin mukaan napojen vaihtuminen on myös todistetusti tapahtunut aiemminkin maapallon historiassa

28

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirvas

      aina kiehtonut maailmanloppu, kuten sitä kansankielessä kutsutaan. Totuus kuitenkin on se, että tietyt asiat kulkevat omaa rataansa, kuten vaikka kasvihuoneilmiö ja ilmaston lämpeneminen. Ne ovat ihmisen aiheuttamia, samoin kuin eroosio ja ympäristön saastuminen, siitä johtuvat sairaudet ym ym.

      Mutta todennäköistä on myös se, että joko maanjäristys tai tulivuorenpurkaus voi muuttaa maapallon olosuhteet sellaisiksi, että elämä käy täällä mahdottomaksi. Samoin ulkoavaruudeesta tulevat "yllätykset". Viikon kuluttua sopivalla säällä saamme katsella komeetta Lulinia, joka ohittaa maan turvallisen matkan päästä. Mutta auringosta päin tulevia asteroideja on huono huomata, ennenkuin ne ovat vaarallisen lähellä.

      Minä lähtisin siitä, että Jeesus selosti melko tarkkaan mitä tulee tapahtumaan ennen Hänen toista tulemustaan. ( Matt.24.)
      Sitä ajankohtaa ei tiedä muut kuin Isä, mutta ne jotka "valvovat", ymmärtävät kyllä ajan merkit.
      Näihin merkkeihin kuuluu myös ydinsota.

      Kaikki tapahtumat ovat yht´äkkisiä, joten niitä ei voi etukäteen tietää eikä ennustaa. Olkaa siis valmiita kun Herramme tulee. Hän voi tulla vaikka tunnin kuluttua....

      • tuhansittain

        Adventistit ovat aina tykännet tehdä laskelmia niinkuin jehovan todistajat.

      • hirvas
        tuhansittain kirjoitti:

        Adventistit ovat aina tykännet tehdä laskelmia niinkuin jehovan todistajat.

        turhaa tehdä mitään laskelmia, kun kukaan ei voi sanoa, että ME tiedämme mitä tapahtuu. Nythän saadaan naureskella niille "jumalille", joiden tekemät ennustukset ovat olleet pelkkää huuhaata.

        Kaikki ihmisten tekemät laskelmat ovat pelkkää teoriaa, arvailua, visioita ja mielikuvitusta. Ei niillä ole mitään merkitystä, mutta hyväuskoiset saadaan uskomaan niihinkin, kun oikein uskottavasti niitä selitetään. Siitä seuraa muita siihen liittyviä ilmiöitä, eikä vähiten taloudelliset asiat ja raha.

        Rehellisyyden nimissä on todettava, että kaikki perustuu pelkästään uskoon, kukaan ei tiedä tulevasta hölkkäsen pöläystä ihan oikeasti, tarkoitan että pystyy esittämään mitään faktaa mistään....

      • lopunaikana
        hirvas kirjoitti:

        Mielestäni Babylonian henkeen lopunaikana kuluu naisauktoriteetin kasvu.
        Jeesuksen 12 opetuslasten joukossa ei ollut yhtään naista hengellisellä peruusteella.
        Nainen on kavalampi ja osaa pukeutua valkeuden enkelin vaatteisiiin.
        Kts. raamatunhaku "port*" (portto).

      • mutta jos siitä

        ymmärtämättömille kertoo, niin he eivät kuitenkaan ymmärrä, siksi on parempi ettei kerro mitään.

      • hirvas
        lopunaikana kirjoitti:

        Mielestäni Babylonian henkeen lopunaikana kuluu naisauktoriteetin kasvu.
        Jeesuksen 12 opetuslasten joukossa ei ollut yhtään naista hengellisellä peruusteella.
        Nainen on kavalampi ja osaa pukeutua valkeuden enkelin vaatteisiiin.
        Kts. raamatunhaku "port*" (portto).

        itseään Jumalan kansaan, ja seurakuntaansa alkuseurakuntaan. Raamatullisesti mikään adventisteissa ei ole apostolista, se kai nyt on kaikille selvä asia.
        Mutta kertoahan saa ja pitää ihmisille niin, koska juuri sillä saadaan joukot pysymään yhtenäisenä manipuloidun ideologian kannalla.

      • hirvas
        mutta jos siitä kirjoitti:

        ymmärtämättömille kertoo, niin he eivät kuitenkaan ymmärrä, siksi on parempi ettei kerro mitään.

        kerroppas nyt meille kaikille julkisesti mitä te tiedätte? Minä ymmärrän kyllä.

        Oleppas hyvä, minulla onkin nyt oikein hyvää aikaa odotella - uteliaana!!

      • et ymmärtänyt
        hirvas kirjoitti:

        kerroppas nyt meille kaikille julkisesti mitä te tiedätte? Minä ymmärrän kyllä.

        Oleppas hyvä, minulla onkin nyt oikein hyvää aikaa odotella - uteliaana!!

        tuotakaan. Ei vastauksessasi ole mitään ymmärrystä, se on varmaa. Et vain huomaa sitä.

      • hirvas
        et ymmärtänyt kirjoitti:

        tuotakaan. Ei vastauksessasi ole mitään ymmärrystä, se on varmaa. Et vain huomaa sitä.

        koskaan ymmärtänyt tyhjänpäiväisiä kieroilijoita..

    • raamatunvastaista

      Naisauktoriteetin kasvaminen on eräs lopunajan merkeistä ja se on Jumalan sanan vastaista.

      Ensimmäinen naispastori kurkkohistoriassa Ellen White, naispastorit ovat yleisiä Nykyaikana ja synti senkun kasvaa ja adventtikirkosta johtajakin (OR) erosi naisen takia?

      Kohta Sirka-Iitakin kieltää auktoriteetiltään puhumnasta adventismista adventistipalstallla.
      Ellen White on innoittanut monia Iitoja ja Hentun Liisoja.

      • taas asialla...

        ellen taas näkisi en uskoisi,miten taas joku
        puhuu suoraa pas... Kyllä luterilaisessa kirkossa
        oli akat pastorina jo paljon aikaisemmin.Ja elipä myös profetaksi kutsuttu nainenkin ihan suomessa,oli vielä lesbo?Ei luovuttanut paikkaanssa
        sängyssä edes sairaalle äidilleen,vaan pisti äitin laattialle,ja itse kömpi Kerttunsa viereen sänkyyn.
        Että kyllä näitä näkijöitä on ollut iankaiken myös suomessa ja luterilaisten lahkoissa ja on edelleen vaikka minkälaista,huume häyristä ja riitua ja miinaa...

      • taitavampia
        taas asialla... kirjoitti:

        Naisen takia Rytkö Onninenkin erosi.

      • käymme.yhdessä.ain
        taitavampia kirjoitti:

        Naisen takia Rytkö Onninenkin erosi.

        Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Yhdessä ovat Arja ja Onni.

    • Mielenkiintoista todella, mutta Jumalalla on omat
      aikansa ja hän saattaa antaa nykylaskijoiden mennä
      vikaan enemmän tai vähemmän ja olla eripuraiset.

      Matt. 24:29
      Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
      Mark. 13:24
      Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,

      Jes. 30:26
      Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa -- sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat.

      Luonnonmullistukset yltävät huippuunsa vasta
      sen suurimman ahdistuksen aikaan. Israelin
      jäännös (1/3) ei kärvenny, sillä he pakenevat
      suojaavaan laaksoon.

      Sak 14:3-6

      3 Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
      4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
      5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
      6 Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.

      Mark 13:17-20
      17 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! [1. Kor. 7:26-28]
      18 Rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvisaikaan,
      19 sillä noina päivinä tulee olemaan ahdinko, jollaista ei ole ollut luomakunnan alusta, Jumalan luomistyöstä tähän päivään asti, eikä tule olemaan. [Dan. 12:1; Joel 2:2]
      20 Jos Herra ei olisi lyhentänyt sitä aikaa, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta niiden tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt sen ajan.

      On rukoiltu, eikä silloin ole talvi ja ahdistuksen aikaa on lyhennetty.
      Suurin ahdistus kestänee 1290-1335 päivää.
      (Danielin kirjan viimeiset jakeet.)
      Dan 12:11-13
      11 Siitä ajasta, jolloin päivittäinen uhri lakkautetaan ja turmion iljetys pystytetään, on kuluva tuhatkaksisataayhdeksänkymmentä päivää. [Dan. 8:14, 11:31]
      12 Onnellinen se, joka jaksaa odottaa ja kestää tuhatkolmesataakolmekymmentäviisi päivää!
      13 Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa." [Jes. 26:20]

      Tämä on vain minun mielipiteeni - ja monen israelilaisen: nyt odotetaan temppelin rakentamista temppelivuorelle, jossa vielä seisoo
      moskeija.
      Käsittääkseni tulossa on myös pakkorauha Lähi-Idässä ennen pitkää ja asettoman Israelin
      kimppuun antikristus sitten käykin.
      Nythän Israel voi vielä puolustautua maailmalta
      ydinpelotteella, vaikka vain USA ja Turkki ovat
      sen kanssa liitossa.

      • meille ihmisille ei ole annettu aikoja, eikä hetkeä siitä, että koska maailman loppu tapahtuu. Kuitenkin Jeesus kehoitti seuraamaan ajan merkkejä.

      • Sirkka-Iita kirjoitti:

        meille ihmisille ei ole annettu aikoja, eikä hetkeä siitä, että koska maailman loppu tapahtuu. Kuitenkin Jeesus kehoitti seuraamaan ajan merkkejä.

        Merkkien seuraaminen ei tosiaan ole itsetarkoitus,
        vaan ainoa tarkoitus ja merkitys sillä on siinä,
        että valvoisimme omaa tilaamme ja jakaisimme,
        mitä Herra meille antaa, että voimme jotakin jakaa.

        Siunaten!

    • epätietoinentyyppi

      no tulikos se maailmanloppu?

      • Niinpä!

        Onko joillekin yllätys, että varhaisten tietämättömien ja taikauskoisten ihmisten arvaukset menivät pieleen?

        Ehkäpä maailmanloppu ei tullut siksi että mayojen jaguaarijumala menikin jumalalliselta makuualustaltaan toisen huoneen jumalalliselle makuualustalle pohtimaan syntyjä syviä, niin voimme edelleen jatkaa haaveilua siitä, että mayat olivat oikeassa ja heidän kuvailemansa maailmanloppu on edelleen mahdollinen. Se vain tulee vähän myöhässä. Mutta tulossa on! Ihan varppina on. Kohta. Ennemmin kuin kukaan meistä tänään elävistä on kuollut! Jos joku ehtii kuolla niin sitten vain määrittelemme uudelleen elämisen ja kuolemisen ja mitä niillä tarkoitetaan.

    • omalehmä

      Mihin se tämä "Sirkka-Iita" on hävinnyt? Viimeinen kirjoitus näyttäisi olevan häneltä viime vuoden elokuulta.

      • HetkenHiljaisuus

        Taisi hänen aikansa maapallolla loppua.

    • alku.ja.loppu

      Noin sukupolvi Israelin valtion perustamisen jälkeen?
      Evankeliumikin alkaa olla kautta maailman jo julistettu.
      Seuratkaapa tilanteen kehittymistä Israelin lähialueilla. Mielenkiintoista, mielenkiintoista... Sopii lukea myös Raamattua.

    • IHAN YKSINKERTAISESTI

      Maailmanloppu tulee noin 1000 vuoden päästä. Sitä ennen koetaan 1000-vuotinen rauha. Sitä ennen jumalaton maailma kokee 7-vuotisen ahdingon. Sitä ennen Herraan luottavat ihmiset temmataan Karitsan häihin. Laskukaava tempauksen takarajavuodeksi: 1948 (Israel-valtio) 80 (ihmisen ikä max) - 7 (vaivanaika) = 2021.

      Tapahtuu pian:

      RAPTURE (tempaus)

      Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

      https://www.google.fi/#q=rapture of the church

      TRIBULATION (vaivanaika)

      Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

      https://www.google.fi/#q=great tribulation

      PEACE (maailmanrauha)

      Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

      https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

      • Voisimmeko pitää pikku juhlat uutena vuonna 2012, kun tuota tempaamista eikä muitakaan Jyrkin varmoina pitämiä hurjia tapahtumia tullutkaan?

        Se voisi olla ehkä minullekin sopiva sauma tulla esiin niille, jotka saapuvat sovittuun paikkaan. Ehdotan, että se paikka ei ole Helsingin Senaatintori. Siellä on aika levotonta uudenvuodenjuhlissa ja on vaikea löytää aiemmin tuntematonta kaveria, vaikka olisikin esimerkiksi neilikaa napinlävessä. Malminkartanon jätemäen huippu olisi parempi. Sieltä näkee kivasti ilotulituksetkin.

      • v.aari kirjoitti:

        Voisimmeko pitää pikku juhlat uutena vuonna 2012, kun tuota tempaamista eikä muitakaan Jyrkin varmoina pitämiä hurjia tapahtumia tullutkaan?

        Se voisi olla ehkä minullekin sopiva sauma tulla esiin niille, jotka saapuvat sovittuun paikkaan. Ehdotan, että se paikka ei ole Helsingin Senaatintori. Siellä on aika levotonta uudenvuodenjuhlissa ja on vaikea löytää aiemmin tuntematonta kaveria, vaikka olisikin esimerkiksi neilikaa napinlävessä. Malminkartanon jätemäen huippu olisi parempi. Sieltä näkee kivasti ilotulituksetkin.

        En vedä omasta hatustani.

      • yurki1000js kirjoitti:

        En vedä omasta hatustani.

        Sen olen huomannut kyllä, että kyseessä on lainattu päähine.

        Mitä tuumaat juhlaehdotuksestani? Ehdota sinä vaikkapa, mitä eväitä otetaan mukaan. Ensin tietysti tulee mieleen kuohuviini, mutta voihan se olla muutakin.

        Vaari. Hyvää vappua sullekin:)
        https://media.giphy.com/media/jDfr5mmAdE65y/giphy.gif

    • kirjakäärö

      ...ja aívan kuin Noankin päivinä ihmiset naivat ja naittoivat.

      Herra saapuu hetkellä, jolloin sitä vähiten osataan odottaa.

      Mutta, kuka Raamattua tutkii saa sieltä osviittaa asioista. Tokihan nämä voi mielessään kieltääkin, eipä sen puoleen, ajatus ja mielipiteen ilmaisuhan on vapaata. Vaan eihän puheet ekokatastrofistakaan miellytä suurta enemmistöä, halutaan elää ja kuvitella, että hommat menee kuin Strömsössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3918
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3287
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      120
      2579
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      183
      1817
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1754
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1580
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      93
      1568
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      108
      1489
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    Aihe