Marraskuun 6. päivänä(suomenruotsalaisten liputuspäivä) v. 1631 säädettiin ankara rangaistus niille, jotka uskalsivat luonaan pitää tai kätkeä Kustaa II Aadolfin armeijasta karanneita, sinne pakko-otolla otettuja suomalaisia sotilaita. Sama marraskuun 6. päivä on tuon säädöksen antajan, "sankarikuningas" Kustaa II Aadolfin kuoleman vuosipäivä.
Kustaa Aadolfin päivä, ruotsalaisuuden päivä, suomen ruotsinkielisten kansallispäivä, on siis kahdessakin merkityksessä juhlapäivä Suomen ruotsinkielisille: Korostaahan tuo karkureita koskeva säädös pakko-otolla sotaan vietyjen suomalaisten orjuutta, alempirotuisuutta. (Fil.lis. Mikko Huhtamäki, "Väestö joutui maksamaan suurvalta-Ruotsille ihmisveroa.
Kirjassaan Käännekohdat Suomen historiassa professori Heikki Ylikangas sanoo ruotsalaisten hallinnosta tältä ajalta: "Nuijasota edustaa verisimpiä yhteenottoja talonpoikaissotien synkässä historiassa. Talonpojat lyötiin teurastuksenomaisissa taisteluissa Ulvilassa, Pirkkalassa, Padasjoella ja Mikkelissä. Rautalammilla päämiehet teloitettiin pikaprosessissa ja kylät jätettiin huovien ryöstettäväksi.
Savossa käännyttiin linnanpäällikkö Ködik Fincen puoleen, mutta hän hakkautti neuvottelijoilta kädet. Maailman talonpoikaissodissa meidän osamme oli joutua vandaalien heimoveljien teurastettavaksi.
Vuoden 1608 maalaissa säädettiin kuoleman uhka 70 rikoksen pelotteeksi. Yhteiskuntakuria ylläpidettiin muun muassa noitavainoilla. Kartanoalueilla käytettiin kartano-oikeutta. Alustalaisia rangaistiin pienistä rikkomuksista raipoilla ja arestilla; pantiin kistaan, maakuoppavankilaan
Pohjois-Karjalan talonpojat aloittivat 1696 laajan kapinan ruotsalaista miehittäjää vastaan. Tämänkin kansannousun ruotsalaiset tukahduttivat verisesti. Loppuselvityksessä Käkisalmen käräjillä tuomittiin vielä 40 talonpoikaa kuolemaan.
Yli 350 vuotta Suomesta vietiin asekuntoiset miehet sotiin, joista Heikki Ylikangas sanoo: "Ruotsi ei sotinut siksi, että se tahtoi turvata rajansa. Se soti niin kauan kuin se ylipäätään sotimaan pystyi.
Ruotsa
Kustaa Aadolfin päivä, ruotsalaisuuden päivä, suomen ruotsinkielisten kansallispäivä, on siis kahdessakin merkityksessä juhlapäivä Suomen ruotsinkielisille: Korostaahan tuo karkureita koskeva säädös pakko-otolla sotaan vietyjen suomalaisten orjuutta, alempirotuisuutta. (Fil.lis. Mikko Huhtamäki, "Väestö joutui maksamaan suurvalta-Ruotsille ihmisveroa.
Kirjassaan Käännekohdat Suomen historiassa professori Heikki Ylikangas sanoo ruotsalaisten hallinnosta tältä ajalta: "Nuijasota edustaa verisimpiä yhteenottoja talonpoikaissotien synkässä historiassa. Talonpojat lyötiin teurastuksenomaisissa taisteluissa Ulvilassa, Pirkkalassa, Padasjoella ja Mikkelissä. Rautalammilla päämiehet teloitettiin pikaprosessissa ja kylät jätettiin huovien ryöstettäväksi.
Savossa käännyttiin linnanpäällikkö Ködik Fincen puoleen, mutta hän hakkautti neuvottelijoilta kädet. Maailman talonpoikaissodissa meidän osamme oli joutua vandaalien heimoveljien teurastettavaksi.
Vuoden 1608 maalaissa säädettiin kuoleman uhka 70 rikoksen pelotteeksi. Yhteiskuntakuria ylläpidettiin muun muassa noitavainoilla. Kartanoalueilla käytettiin kartano-oikeutta. Alustalaisia rangaistiin pienistä rikkomuksista raipoilla ja arestilla; pantiin kistaan, maakuoppavankilaan
Pohjois-Karjalan talonpojat aloittivat 1696 laajan kapinan ruotsalaista miehittäjää vastaan. Tämänkin kansannousun ruotsalaiset tukahduttivat verisesti. Loppuselvityksessä Käkisalmen käräjillä tuomittiin vielä 40 talonpoikaa kuolemaan.
Yli 350 vuotta Suomesta vietiin asekuntoiset miehet sotiin, joista Heikki Ylikangas sanoo: "Ruotsi ei sotinut siksi, että se tahtoi turvata rajansa. Se soti niin kauan kuin se ylipäätään sotimaan pystyi.
Ruotsa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Carl Gustaf Emil Mannerheim osallistui Lützenin taistelun 300-vuotismuistojuhlaan yhdessä sotilasvaltuuskunnan kanssa Lützenissä, Saksassa lokakuussa 1932. Läsnä olivat myös mm. Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf sekä Reichswehrin päällikkö, kenraali K. v. Hammerstein-Equord.
Kirkonmenojen jälkeen Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf esitti Ruotsin tervehdyksen. Sitten Mannerheim vuorostaan tervehti sankarikuninkaan muistoa lausumalla:
”Kaukaa pohjolasta olemme tulleet Lützeniin tuomaan Suomen tervehdyksen kuolemattomalle sankarille, rakastetulle kuninkaalle, ja siunaamaan esi-isäimme muistoa, jotka rinnan veljiensä ja uskonystäväinsä kanssa taistelivat ja vuodattivat vertaan hänen voitollisten lippujensa alla”
Mannerheim mainitsi puheessaan myös uskonpuhdistuksesta ja huomautti siitä, kuinka Suomen kansalla oli ollut voimaa pitää vuosikymmeniä lippujen alla 20.000 miestä ja täyttää rivien aukot aikana, jolloin sen väkiluku oli kaikkiaan vain 300.000 henkeä.
Puheen loppu kuului:
”Vuosisadat kiitävät ohi ja katoavat, aika tasoittaa ja sovittaa. Hengen ja työn suurmiehet, jotka kerran ovat ohjanneet kansojen kohtaloita ja epäitsekkäästi uhrautuneet ylevien päämäärien puolesta, loistavat milloinkaan sammumattomien soihtujen tavoin pimeydessä, joka verhoaa ihmiskunnan pitkää tietä kohti henkistä kasvua ja täydellistymistä.
Kustaa II Adolfissa, sotapäällikössä ja valtiomiehessä, maani viljelyksen edistäjässä ja sen itärajan turvaajassa Suomen kansa yhä vielä kunnioittaa jaloimmillaan ilmenevää miehuutta, tahdon ylväyttä, aatteen lentoa, pyrkimysten puhtautta ja uskon nöyryyttä.”
Puheen jälkeen Mannerheim laski Suomen Tasavallan presidentin ja hallituksen seppeleen.
(Lähde: G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II ss 37..38 kuva osa I s. 467 Otava 1952.)
naapurikansaa ja oman kansan ruotsinkielistä osaa kohtaan. Tosin Ylikangas yleensä lietsoo vihaa vain omaa kansaa, erityisesti veteraaneja ja armeijaa kohtaan.
Armeija tuolloin 1600- joskus koostunut väestä alueelta, joka syntyy, kun harpilla vetäistään Tukholma keskipisteenä Vaasan ja Porvoon kautta linja.