Vaikka perussuomalaisissa on kaikenlaisia höyrypäitä, niin kyllä puolue siinä on oikeassa, ettei meidän maaperällemme pitäisi ottaa lainkaan sellaisia ihmisiä, jotka tunnustavat islamia. Islam edustaa kaikkea, joka on täysin vierasta länsimaisille traditioille, siinä naisten asema on täysin alisteinen, yleisesti käytettynä rangaistusmuotona on ihmisen KIVITTÄMINEN KUOLIAAKSI, eläimiä vuodatetaan elävältä kuiviin uskonnon käskystä, käsiä amputoidaan jne. Kuten Jussi Halla-aho sanoo: linnoittautuminen islamia vastaan on tarpeen. Uskovaisuus on yleensäkin vähän pimeää puuhaa, mutta islam on aivan selkeä vaara demokratialle ja ihmisoikeuksille. Esim. Salman Rushdien saatanalliset säkeet -kirjan Pohjoismaihin kustantanut norjalaismies sai aikoinaan kuolemantuomion ja hänet yritettiinkin ampua, nykyisin hän elää maanalaista elämää henkensä säilyttämiseksi. Ei sharian leviämiselle!
Islam suuri vaara demokratialle ja ihmisoikeuksille
Kirkkokuntiin kuulumaton
7176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vai että suomen demokratia on uhattuna? kuule kun suomessa on 40.000 islaminuskoista, niin hehän kaikki siis ovat sinusta suuri vaara suomelle? heistä suurin osa asuu helsingin alueella ja tätä kautta siis myös helsinki on vaarassa?
heh heeh hee. kuule islam-puolue sai valitsijayhdistyksen kautta viime vaaleissa helsingissä "hurjat" 160 ääntä. kaikkiaan ääni annettiin lähes 300.000. joten eipä juuri tätä taustaa vasten islamin valtausyritys tunnu toimivan.
lisäksi pitää muistaa, että tuon suomen islam-puolueen taustalta löytyvät suomalaiset kaverit. suomessa asuvat islamilaiset ovat kommentoineet puoluetta sanomalla: "en minä halua äänestää sitä puoluetta, jonka ideologiaa lähdin omasta maastani karkuun".
ps. jos tälläiset kunnallisvaaleihin liittyvät asiat ovat vaikeita, niin silloin ehkä kannattaa ottaa käteen peruskoulun yhteiskuntaopin oppikirja ja lukea mitä siellä sanotaan. tietysti asia olisi hyvä myös ymmärtää. onko se liian vaikeaa??
Länsimaisena naisena en voi käsittää niitä maita, joissa naisten on pakko käyttää huntua ja peittää naamansa kaapuihin ja jos ulos mielii mennä, pitää joku miessaattaja olla mukana, siis sukulaismies. En halua sellaista käytäntöä länsimaiseen demokratiaan, mutta totta se on, että jos tällainen väki on enemmistönä joskus tulevaisuudessa, ne voivat äänestää tällaisia lakeja. Maahanmuuttokeskustelu kakkosella paljasti alkuviikosta, että muslimit kannattavat shariaa ja siinä naisella on huonommat oikeudet kuin miehellä, esim. nainen perii vain 1/3 veljeensä nähden. Kyllä se keskustelu avasi silmäni miettimään, millaisen Suomen haluamme jättää pienille tyttärillemme. Minusta Iivi-Anna Masso oli oikein viisas sanoessaan siitä erottelusta. Jos musliminaisille on omat uimavuorot, sehän syrjii kaikkia muita naisia! Ei uskonnon mukaan pidä jakaa mitään uimavuoroja tai muitakaan verovaroilla ylläpidettyjä yhteisiä palveluita.
Sitten vain äänestämään perus-suomalaisia, vaarana on tietenkin että sinut leimataan rasistiksi tai natsiksi kun vastustat vähänkään maahanmuuttoa.
Suomen kansan pitää tehdä muutaman vuoden sisällä ne päätökset mitkä ohjaavat koko suomen tulevaisuuden.
jo kiire. Eduskunta on tekemässä suurta virhettä hyväksyessään Thorsin ajaman ulkomaalaislain. Lain korjaaminen tulee olemaan myöhemmin vaikeaa, mutta välttämätöntä. Suurin osa kansaa ei lakia hyväksy ja perussuomalaiset ainoana lakia vastustavana puolueena tulee kasvattamaan kannatustaan. Niinpä perussuomalaisista tulee ainoa turva suomalaisille.
...siinä käy. Soini antoi pikkusormensa ja koko käsivartensa rasisteille ja natseille, jotta peruSS-äänestäjät saavat juuri sitä, mitä tilaavat. Ainakin vielä.
Vaan näkyy Soinillakin muuttuvan ääni kellossa. Saas nyt sitten vaan nähdä, lähteekö natsipaska pesemällä pois.
Mainitsinkin juuri siitä leimaamisesta ja heti joku ystävällinen henkilö näytti miten se toimii, varaudu tähän kun mainitset äänestäväsi PSa ja kannattavasi heidän politiikkaansa.
En sitten tiedä ovatko nämä natsittelijat provoavia esiteinejä vai jotain ihan muuta, joka tapauksessa erittäin vihamielistä ja ala-arvoista toimintaa.
mallia mestaristanne ja aloittakaa välitön boikotti keskustelupalstojen suhteen.