Minua kiinnostaisi tietää onko täällä ateisteja, jotka ovat joskus olleet jossain äärimmäisen pahassa tilanteessa.
Tarkoitan tilannetta, jossa on ollut varma kuolevansa tai jopa kokenut kuolevansa.
Tuleeko silloin mitään tunnetta tai tarvetta rukoilla jonkinmoista jumalaa. Tai tuleeko mitään ahaa-elämystä, että onkin olemassa jokin suurempi voima tai jotain muuta ihmistä ja tiedettä suurempaa?
Tosin ehkä tällaisessa tilanteessa ihmisen aivot menevät kemioissaan sekaisin ja on luonnollista nähdä ja kuulla olemattomia sekä saada viestejä olemattomilta olioilta.
Tarkoitan tilannetta, jossa on ollut varma kuolevansa tai jopa kokenut kuolevansa.
Tuleeko silloin mitään tunnetta tai tarvetta rukoilla jonkinmoista jumalaa. Tai tuleeko mitään ahaa-elämystä, että onkin olemassa jokin suurempi voima tai jotain muuta ihmistä ja tiedettä suurempaa?
Tosin ehkä tällaisessa tilanteessa ihmisen aivot menevät kemioissaan sekaisin ja on luonnollista nähdä ja kuulla olemattomia sekä saada viestejä olemattomilta olioilta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ovat kertoneet että tiukassa paikassa he ymmärsivät että ei ole olemassa mitään jumalaa ja rukoilemisen sijasta on itse toimittava.
Näin siis pelastuneet.
Meinasin tukehtua. Joo, eipä siinä kannata sormia ristiä.
Jos on tietoinen lähes viimeiseen saakka niin todennäköisesti näkee näkyjä erilaisista valo-olennoista, joita on pakko pitää todellisina, koska ne näyttävät ilmeisesti täysin tosilta. Tällaista olen kuullut.
Siinä vaiheessa tulee eteen mahdollisesti näihin olentoihin uskominen. Ei sille voi ilmeisesti mitään.
Olen kyllä ollut tilanteessa, jossa hengenlähtö olisi voinut tulla eteen, jos en olisi toiminut järkevästi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan rekka tuli vastaan sekä omalla että vastaantulijoiden kaistalla. Totuus on, ettei sellaisessa tilanteessa olisi uskonnollinenkaan ihminen ehtinyt ruveta rukoilemaan, jos olisi halunnut selvitä hengissä. Ehkä joku uskis olisi saattanut rukoilla sitten jälkikäteen, itse vaan mietin, miten hitossa saan auton pois pientareelta.
Ei tule juurikaan mitään mieleen. Plankkoa heittää tai ei oikeastaan. Ennenmminkin mitään kokonaista taikka selkeää ajatusta on jokseenkin hankala muodostaa tai ainankaan muistaa.
Rukoilinko? No en.
Näkykö tunnelinpäässä valoa? No itseasiassa kyllä, tai tunnelia ei näkynyt mutta kaikki meni totaalisen kirkkaan valkoiseksi.
Koinko jonkin suuremman voiman läsnäoloa? No en.
Tuliko a-haa elämyksiä? No itseasiassa tuli.
Elämä on elämisen arvoista elämisen takia ja jokainen luo itse elämälleen tarkoituksen elämällä elämäänsä.
Varmaankin pohtisin miten selvitä tai toteaisin "voi paska tähänkö tää loppu"
Kuollessa kemiat menevät varmasti sekaisin, en epäile lainkaan.
Paleltuessaan ihminen kuulemma toisinaan vähentäää vaatteitaan kun tulee "kuuma" eli kemiat todella sekoaa. Tai sano se sitten, lähtee varmaan helvettiin;)
Lentokoneessa aina pelkään, että se putoaa ja sitten tulee PLÄTS, mutta silloin kiskon viinaa kaksin käsin. Ei tule jumalat mieleen.
Ajattelin lähinnä tilannetta, jossa ei ole enää mitään tehtävissä.
En ole koskaan rukoillut. Kun on kaikki mennyt, ja maailma romahtaa...siinä todella ymmärtää, että mitään jumalaa ei ole. Itse on toimittava, että jää henkiin. Ja kas...tässä ollaan.
Olen minäkin kohtuullisen pahoissa tilanteissa ollut ja aina niistä on selvitty. Tosin suurin osa on sen verran nopeita juttuja, että ei siinä käsiä olisi ehtinyt ristimään tai jos olisin ristinyt, niin tuskin tänne kirjoittelisin. Ikinä ei ole mitään jumalia näkynyt, eivätkä ne noissa tilanteissakaan ole edes mielessä käyneet.
...hengenvaarallisissa tilanteissa ja silloin olen keskittynyt selviytymään, ei ole tullut rukoilu mieleen. On myös ollut surullisia, ahdistavia ja sydämen särkeviä kokemuksia enemmän kuin tarpeeksi mutta niistäkin on selvitty, naarmuilla ehkä mutta selvitty kuitenkin.
Ei ole tullut silloinkaan mieleen rukoilla.
Olin 6kk putkeen sairaana Intiassa, kolmenlaisen sisäelintaudin kanssa. Joka reiästä lensi jotakin ulos jatkuvasti puoli vuotta. Mikään lääke ei tehonnut. Paino laski 45kg ja puolet hiuksista lähti päästä. En rukoillut kertaakaan. Paranin lopulta joogan avulla.
Kerran oli lievähkö ruokamyrkytys ja olo oli kuin yrittäisi paskoa jättiläismustekalaa. En kyllä rukoillut.