Nelisen vuotta olen syönyt xanoria ja puolitoista kuukautta sitten sain rinnalle citalopramin, että pääsisin pikkuhiljaa xanoreista eroon.
Mielenterveystoimistossa käynnit vasta ihan aluillaan, kun en ole halunnut mennä.
Mutta sitten se suurin mutta, miten teidän muiden lääkkeiden käyttäjien puolisot suhtautuvat siihen?
Mä olen niin monta kertaa kuullut olevani pilleristi, mielenvikainen, mielenhäiriöinen ja kaikkia en muistakaan, toisaalta kun joskus hermostun ja huudan, saan kuulla että ota vähän rauhoittavia!
Alunperin lääkkeet määrättiin sietämättömään jännittämiseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon eli huvikseni en niitä ole syönyt.
Nyt vaan tuntuu, että loppu häämöttää, kuinka paljon paskaa pitää ihmisen sietää.
Mielenterveystoimistossa käynnit vasta ihan aluillaan, kun en ole halunnut mennä.
Mutta sitten se suurin mutta, miten teidän muiden lääkkeiden käyttäjien puolisot suhtautuvat siihen?
Mä olen niin monta kertaa kuullut olevani pilleristi, mielenvikainen, mielenhäiriöinen ja kaikkia en muistakaan, toisaalta kun joskus hermostun ja huudan, saan kuulla että ota vähän rauhoittavia!
Alunperin lääkkeet määrättiin sietämättömään jännittämiseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon eli huvikseni en niitä ole syönyt.
Nyt vaan tuntuu, että loppu häämöttää, kuinka paljon paskaa pitää ihmisen sietää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mielenterveystoimistossa säännöllisesti,niin tulee psykiatrin kanssa sellainen yhteistyö kontakti jolla sinun lääkitys ym.asiat selkenee.Toiseksi pidä puolesi vaikka kuinka joidenkin kommentit vituttaa.Minä sain ainakin hirveästi lisää itseluottamusta hyvästä hoitosuhteista sekä psykiatrilla ja psygolokilla.Meni monia vuosia kunnes paranin.Nyt on itseluottamus ihan kunnossa,enkä siedä mitään paskanjauhantaa turhaan.Älä jätä käyttämättä ilmaista hoitoa kun sitä tarvii.
Mielialaongelmia ei ole ollut ennenkuin menin naimisiin. En vaan jaksanut sitä miehen suvun nalkutusta, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Mitään en osannut tehdä heidän mielikseen, vaikka meillä jokaisella oli oma koti, silti he tulivat nalkuttamaan ja halveeraamaan minua meille.
Kun olin tilanteeseen niin uupunut, etten öisin nukkunut, kun se oli ainut rauhallinen hetki olla tulematta halveksituksi ja nalkutettavaksi, niin päivällä olin rätti väsynyt. Loppuvaiheessa en enää jaksanut kuin itkeä.
Hakeudun psykiatin luo. Muutama käynti antoi voimaa. Ja lääke, jolla sain nukuttua teki minusta kuin uuden ihmisen.
Hän neuvoi, että heitä vaikka joku kallisarvoinen malja lattialle sirpaleiksi, jos muuten et tule kuulluksi.
Ja toisekseen hän ehdotti ovien lukitsemista.
Ja siihen ovien lukitsemiseen lähdin ensitöikseni. Ainahan he tulivat vaikka keskiyöllä meille ns. yötarkastukselle, kun jostain tulivat, vaikka meillä ei ollut edes valojakaan. Ulko-ovi kun oli yhteinen niin sitä ei voinut lukita. Väliovessa ei lukkoa, mutta kamarin ovessa lukko kyllä oli ja sen nappasin lukkoon.
Ja kun yöllä klo 1 aikaan meille ei enää päässytkään, kuten ennen, siitäkös nenä nyrppyyn ja kaheden viikon mökötys.
Sitten aloin päivälläkin lukitsemaan. Minulla oli pieni yritys, jota kotoa käsi tein, niin olin päivisinkin kotona.
Ja mökötystä pari viikkoa. Näin pääsin niskan päälle, ja pian sitten sadattelin kurkun täydeltä vastaan, ja lopuksi se kiusaaminen sitten loppuikin.
Niin että kyllä siitä psykiatriastakin oli paljon hyötyä, antoi voimia ja rohkeutta alkaa toimimaan toisin ja muuttamaan olosuhteita.
Mene vaan keskustelemaan, tiedä, miten valtaisan mielekkään elämän vielä pystyt rakentamaan.
kenties narsisti? kuulostaa siltä että kannattaa ottaa ero miehestäsi koska se ei ainakaan helpota vointiasi tai tue sinua! selviät paremmin kun hoidat itse yksin itseksesi ammattiihmisten tukemana itsesi kuntoon...SINÄ et ole mikään pilleristi mielenvikainen...unohda! hoi da itsesi kuntoon ja kun olet saanut itsetunnon kuntoon näytä sille jätkälle hanukkaa! :) jos ihminen sanoo olevansa täysin terve on se vaan tutkimusten puutetta! jaksamista!
ei nyt varmaankaan narsisti, mutta täysin kykenemätön ymmärtämään, itsensä kun ei koskaan ole mitään lääkkeitä taevinnut syödä.
Välillä tuntuu, että ymmärtää jotain ja sitten möläyttää jotain todella loukkaavaa, yleensä riidellessä.
Olen vaan nyt kuullut tarpeeks monta kertaa, etttä oikeasti alkaa mitta täyttyä, samalla kun olen selvästi tullut vahvemmaksi, en itkeskele joka aamu ja pystyn tekemään vähän tulevaisuuden suunnitelmiakin.
Lisäksi huomaan, että ei ne sanat enää välttämättä satuta niin paljon kuin ennen, mutta anteeksi en anna ja koska olen pitkävihainen, tulen muistamaan ne aina.
Varsinkin kun hän ei koskaan ole pyytänyt anteeksi mitään.