Oikeistohallitus on pannut pään pensaaseen

ja meillä edessä arvioitua suuremmat ongelmat.

Toivon puolue, Kokoomus, harhautti kansan kertomalla mielikuvista. Kuuleva puolue, Kokoomus, ei kuunnellut. Vastuun puolue, Kokoomus, ei kanna vastuuta eläessään harhaisessaan maailmassaan.

Yhä varmemmaksi näyttää tulevan, että lähestymme työttömyttä, joka yltää 1990 luvun tasolle.

Oikeistohallituksen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) uhoili koko viime vuoden, että kaikki puheet vaikeuksista, ovat vain sosialidemokraattista pelottelua. Hän ylimielisesti tyrmäsi yhteistyön Jutta Urpilaisen kanssa. Yhteistyönä hän piti sitä, että hän sanelee miten maa makaa jatkossa.

Naurettavaksi hänen käytöksensä tuli viime kyselytunnilla, kun Eero Heinäluoma vaati, että veropaketti avataan ja 30 prosenttia Jyrki Kataisen saamasta yli 1000 euron kevennyksestä peruutettaisiin. Maata tällä ei pelasteta, mutta ainakin köyhimpiä, jotka eivät saa mitään.
Jyrki Katainen piti tiukasti lompakostaan ja puheli kuin pelle. Ei vastuuntietoa.

Kahden vuoden aikana valtionvarainministeri Jyrki Katainen jakeli rahaa sosialidemokraattien keräämistä säästöistä pilvin pimein kohteisiin, jotka tiedettiin suuriksi virheiksi. Rahat olisivat nyt tarpeen.

Tänään kaikki tutkimuslaitokset näyttävän olevan yhtämieltä, että kansantulo putoaa lähes 5 prosenttia.

Jyrki Katainen uhoili muutama kuukausi tai viikko sitten, että BKT hiipuu enintään 3 prosentin nousuvauhdista enintään 0,5 prosentin nousuun. Jo tuo pudotus kertoi, että lama on edessä ja työttömyys nousee yli 10 prosentin.

Jyrki Katainen uhoili, että työttömyysaste nousee vain yhden prosentin ja jää noin 8 prosentiin.

Jyrki Kataista ovat tukeneet tiukasti erityisesit Vihreät, koska heidän puheenjohtajansa Tarja Gronberg on toistanut olevansa tehokkaasti toiminnassa. Suuria puheita työttömyysministeriltä. Onneksi hän jää sivuun kaikista vastuullisista tehtävistä kevään kuluessa. Tästä johtuen hän ilmeisesti on jättänyt kaiken herran eli Jyrki Kataisen haltuu.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

taustavoimien toiveita ja puhuu kansalle pehmoisia, että vaikuttaisi pehmommalta.
Pääministeri lupaili tiukemmista otteista kokoomuksen suuntaan, mutta ainakaan julkisuuteen ei ole tullut merkkejä muutoksesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

ja meillä edessä arvioitua suuremmat ongelmat.

Toivon puolue, Kokoomus, harhautti kansan kertomalla mielikuvista. Kuuleva puolue, Kokoomus, ei kuunnellut. Vastuun puolue, Kokoomus, ei kanna vastuuta eläessään harhaisessaan maailmassaan.

Yhä varmemmaksi näyttää tulevan, että lähestymme työttömyttä, joka yltää 1990 luvun tasolle.

Oikeistohallituksen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) uhoili koko viime vuoden, että kaikki puheet vaikeuksista, ovat vain sosialidemokraattista pelottelua. Hän ylimielisesti tyrmäsi yhteistyön Jutta Urpilaisen kanssa. Yhteistyönä hän piti sitä, että hän sanelee miten maa makaa jatkossa.

Naurettavaksi hänen käytöksensä tuli viime kyselytunnilla, kun Eero Heinäluoma vaati, että veropaketti avataan ja 30 prosenttia Jyrki Kataisen saamasta yli 1000 euron kevennyksestä peruutettaisiin. Maata tällä ei pelasteta, mutta ainakin köyhimpiä, jotka eivät saa mitään.
Jyrki Katainen piti tiukasti lompakostaan ja puheli kuin pelle. Ei vastuuntietoa.

Kahden vuoden aikana valtionvarainministeri Jyrki Katainen jakeli rahaa sosialidemokraattien keräämistä säästöistä pilvin pimein kohteisiin, jotka tiedettiin suuriksi virheiksi. Rahat olisivat nyt tarpeen.

Tänään kaikki tutkimuslaitokset näyttävän olevan yhtämieltä, että kansantulo putoaa lähes 5 prosenttia.

Jyrki Katainen uhoili muutama kuukausi tai viikko sitten, että BKT hiipuu enintään 3 prosentin nousuvauhdista enintään 0,5 prosentin nousuun. Jo tuo pudotus kertoi, että lama on edessä ja työttömyys nousee yli 10 prosentin.

Jyrki Katainen uhoili, että työttömyysaste nousee vain yhden prosentin ja jää noin 8 prosentiin.

Jyrki Kataista ovat tukeneet tiukasti erityisesit Vihreät, koska heidän puheenjohtajansa Tarja Gronberg on toistanut olevansa tehokkaasti toiminnassa. Suuria puheita työttömyysministeriltä. Onneksi hän jää sivuun kaikista vastuullisista tehtävistä kevään kuluessa. Tästä johtuen hän ilmeisesti on jättänyt kaiken herran eli Jyrki Kataisen haltuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu