Palautetta Ohto Manniselle
Kirjoittanut Heikki Ylikangas 2.12.2008
Käsiini osui Keskipohjanmaa (30.11), jossa Ohto Manninen näennäisesti Antti Hietalahdelle vastaten kritikoikin minua. Kyse on teokseni ”Romahtaako rintama?” vastakirjasta ”Teloitettu totuus”. Muutama kommentti.
Jo aikaisemmin (Sotilasaikakauslehti 11/2007) Manninen on painottanut, että ylipäällikkö Mannerheim ei mitenkään muuttanut käsitystään neuvostohyökkäyksen päämääristä 19.6.1944, jolloin päämajan tiedustelun päällikkö Aladár Paasonen esitti hänelle Neuvostoliiton tavoitteet rajallisiksi, ei siis Suomen valloittamiseen tähtääviksi. Nyt hän lisää, että Paasosella oli sama kanta koko ajan ja että hän teki 19.6. vain sen lisäyksen, että taistelu Viipurin ympäristössä ratkaisisi, mihin saakka puna-armeija etenisi. Kun en siteerannut juuri viimeksi mainittua kohtaa ko. raportissa, johdin Mannisen mukaan lukijoitani tahallisesti harhaan! Miten niin harhaan? Kirjassani mainitaan monissa yhteyksissä Tuomo Polviseen viitaten, että venäläisten tarkoituksena oli edetä Kymijoelle ja että taistelu Ihantalassa esti heidän aikeensa.
Todellisuudessa Mannisen oudon syytöksen kirvoittaa esille se, että tulin kumonneeksi hänen tulkintansa neuvostohyökkäyksen tavoitteista. Mannisen mukaan Kreml tähtäsi Suomen miehittämiseen. Teoksessaan Stalinin kiusa – Himmlerin täi (2002, s. 246) hän kirjoittaa, että Suomen hylättyä rauhanehdot huhtikuussa 1944 Stalin päätti, ”että Suomi oli otettava haltuun asevoimin”. Kymijoki oli vain välitavoite, koska siten ”luotaisiin mahdollisuus edetä Suomen tärkeimpiin asutuskeskuksiin, muun muassa Helsinkiin”. Kukahan tässä johtaa harhaan ja ketä?
Mannisen tulkinnoissa on yhä jotakin vialla. Jos Paasonen oli toistellut samaa alusta alkaen, niin miksi ylipäällikkö ei uskonut Paasosta ennen kuin 19.6.? Mannerheim ilmoitti 15.6., että ”armeija oli lyöty”, piti 16.6. Suomen asemaa toivottomana sekä kiirehti 18.6. uuden hallituksen muodostamista ja rauhantunnusteluihin ryhtymistä perustelulla: ”Ei ole kysymys päivistä vaan tunneista”. Päivää myöhemmin, 19.6., Viipurin valtauksen aattona, hän kertoi tilanteen olevan stabilisoitumassa, kielsi hallituskaavailut, pyysi Saksalta materiaali- ja miehistöapua ja antoi jyrkän päiväkäskyn puolustuksen tehostamiseksi. Rytille hän selitti, ettei avunpyynnöstä Saksalle olisi Suomelle vaaraa ja että armeija olisi tärkeä tekijä tulevissa rauhanneuvotteluissa. Minusta nämä tiedot todistavat 19.6. tapahtuneesta ylipäällikön kannanmuutoksesta; jos eivät, Mannisen olisi kuulunut kumota ne. Vastakirjassa Manninen tyytyy ilmoittamaan käsitykseni pelkästään ”vääräksi”. Menettely vaikuttaa huolimattomalta ja jopa valikoivalta suhtautumiselta lähteisiin.
Kirjoittanut Heikki Ylikangas 2.12.2008
Käsiini osui Keskipohjanmaa (30.11), jossa Ohto Manninen näennäisesti Antti Hietalahdelle vastaten kritikoikin minua. Kyse on teokseni ”Romahtaako rintama?” vastakirjasta ”Teloitettu totuus”. Muutama kommentti.
Jo aikaisemmin (Sotilasaikakauslehti 11/2007) Manninen on painottanut, että ylipäällikkö Mannerheim ei mitenkään muuttanut käsitystään neuvostohyökkäyksen päämääristä 19.6.1944, jolloin päämajan tiedustelun päällikkö Aladár Paasonen esitti hänelle Neuvostoliiton tavoitteet rajallisiksi, ei siis Suomen valloittamiseen tähtääviksi. Nyt hän lisää, että Paasosella oli sama kanta koko ajan ja että hän teki 19.6. vain sen lisäyksen, että taistelu Viipurin ympäristössä ratkaisisi, mihin saakka puna-armeija etenisi. Kun en siteerannut juuri viimeksi mainittua kohtaa ko. raportissa, johdin Mannisen mukaan lukijoitani tahallisesti harhaan! Miten niin harhaan? Kirjassani mainitaan monissa yhteyksissä Tuomo Polviseen viitaten, että venäläisten tarkoituksena oli edetä Kymijoelle ja että taistelu Ihantalassa esti heidän aikeensa.
Todellisuudessa Mannisen oudon syytöksen kirvoittaa esille se, että tulin kumonneeksi hänen tulkintansa neuvostohyökkäyksen tavoitteista. Mannisen mukaan Kreml tähtäsi Suomen miehittämiseen. Teoksessaan Stalinin kiusa – Himmlerin täi (2002, s. 246) hän kirjoittaa, että Suomen hylättyä rauhanehdot huhtikuussa 1944 Stalin päätti, ”että Suomi oli otettava haltuun asevoimin”. Kymijoki oli vain välitavoite, koska siten ”luotaisiin mahdollisuus edetä Suomen tärkeimpiin asutuskeskuksiin, muun muassa Helsinkiin”. Kukahan tässä johtaa harhaan ja ketä?
Mannisen tulkinnoissa on yhä jotakin vialla. Jos Paasonen oli toistellut samaa alusta alkaen, niin miksi ylipäällikkö ei uskonut Paasosta ennen kuin 19.6.? Mannerheim ilmoitti 15.6., että ”armeija oli lyöty”, piti 16.6. Suomen asemaa toivottomana sekä kiirehti 18.6. uuden hallituksen muodostamista ja rauhantunnusteluihin ryhtymistä perustelulla: ”Ei ole kysymys päivistä vaan tunneista”. Päivää myöhemmin, 19.6., Viipurin valtauksen aattona, hän kertoi tilanteen olevan stabilisoitumassa, kielsi hallituskaavailut, pyysi Saksalta materiaali- ja miehistöapua ja antoi jyrkän päiväkäskyn puolustuksen tehostamiseksi. Rytille hän selitti, ettei avunpyynnöstä Saksalle olisi Suomelle vaaraa ja että armeija olisi tärkeä tekijä tulevissa rauhanneuvotteluissa. Minusta nämä tiedot todistavat 19.6. tapahtuneesta ylipäällikön kannanmuutoksesta; jos eivät, Mannisen olisi kuulunut kumota ne. Vastakirjassa Manninen tyytyy ilmoittamaan käsitykseni pelkästään ”vääräksi”. Menettely vaikuttaa huolimattomalta ja jopa valikoivalta suhtautumiselta lähteisiin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ylikankaan teksti on hänen oman tulkintansa mukaista.On siinä oikeitakin tietoja.
http://www.jarmonieminen.fi/historia/
löytyy Päämajan vihollistilannekatsaus n:o 12 ja artikkeli "Oliko 19.6. 44 Suomen kohtalonpäivä?"
Kannattaa lukea.Ylikankaan vuodatus on hänen tavanomaista yritystään halventaa Ohto Mannisen osaamista.Se kun on moninkertainen Ylikankaaseen verraten.
Kuka on arvioinut ja millä perusteella, että puolustusvoimien puhemiehen, Mannisen, osaaminen on muka moninkertaista emeritus professori Ylikankaan osaamiseen? Onko väittämäsi jälleen kerran pelkkä perustelematta jäävä väittämä?
Mitä Paasosen ilmoitus, ettei "Nwuvostoliiton tavoitteena ole miehittää Suomea" tarkoittaa. Onko hänellä dokumentoitavaa tieto sellaiselta poliittiselta taholta, joka tällaisista asioista teki päätöksiä?
On tietysti mahdollista, että Neuvostoliiton ensivaiheen tavoite oli ottaa haltuunsa Kymijoen linja ja laivata sitten Suomenlahden poikki joukkoja Saksan rintamalle. Normandian maihinnousu oli onnistunut ja kilpajuoksu Berliiniin oli käynnissä, kiire oli. Suomen rintamalle oli kasattu tavattomasti asevoimaa ja joukkoja, jotka olisi kiireesti saatava Saksan rintamalle. Meren ylikuljetus olisi ollut nopein vaihtoehto. Tätähän Hitlerkin pelkäsi ja auliisti antoi aseavun jatkua ja tehostikin sitä. Hitler tiesi, että jokainen täällä ammuttu panssarivaunu oli poissa Saksan itärintamalta.
Nyt täystyisi löytää se tiedemmiestutkija, joka dokumentoidusti osoittaa, että Kymijoen etappi olisi ollut ehdottomasti pääte-etappi eikä vain välietappi. Epäilempä vain, ettei Stalin olisi sallinut saksalaisdivisioonan siirtymistä Lapista Berliinin puolustukseen Rovaniemi - Oulu -Vaasa reittiä. Ilmeisesti siinä Pohjois-Suomi olisi miehitetty.
Mitä me todella tiedämme Stalinin aikeista, kun Saksan rintama olisi sallinut huomion kiinnittämisen jälleen Suomeen Saksan ehdottoman antautumisen jälkeen. Tuolloin USAn päähuomio siirtyi Tyynelle valtamerelle eikä Englanti suuresti Suomesta piitannut. Aika paljon arvailua ja vähän dokumentteja.
Siis kerran viellä. Ilmoittiko Paasonen ja mihin perustuen, että Neuvostoliiton tavoite on Kemijoki eikä mitää muuta. Sisältyikö ilmoitukseen tieto siitä, että rauhansopimuksessa Neuvostoliitto vetäytyy tältä linjalta vai jääkö se rajajoeksi. Sisälsikö Paasosen tieto sen, ettei tulevassa rauhanneuvottelussa Neuvostoliitolla tule olemaan muita sotilaallisia, taloudellisia ja poliittisia vaatimuksia Suomea kohtaan. Väitän, ettei Paasonen tiennyt.
Ilmeisesti Paasonen sotilaana ja tiedustelun päällikön tiedoin yksinkertaisesti arvioi, että Neuvostoliiton ensisijainen ja kiireellisin tavoite on saavuttaa Kymijoki ja kuljettaa valtaosa Karjalan hyökkäysvarustuksesta sen kautta Saksan rintamalle. Normandian maihinnousun onnistumisen jälkeen hän kykeni päättelemään, että Neuvostoliitton strateginen painopiste on Balttiassa ja Puolassa ja että Stalinkin tiesi jokaisen Karjalan rintamalla ammutun panssarivaunun tai lentokonen puuttuvan Balttian rintamalta.
katsauksessa n:o 12. Ei ollut hänen asiansa ruveta tekemään poliittista analyysia.
Viimeisin tutkimus NL:n tavoitteista on Ohto Manniselta "Miten Suomi valloitetaan".
NL:n korkeimman poliittisen ja sotilasjohdoan asiakirjat ovat edelleen tutkijoiden tavoittamatgomissa, jos lopullinen totuus selviää niistäkään. Joka tapauksessa oli tavoitteena tuhota Suomen sotavoimat ja pakottaa maa antautumaan. Lisäksi oli valmiina suunnitelma miehityksestä antautumisen jälkeen.Sitä ei luultavasti ehditty Govoroville antaa, koska Suomi ei antautunut.Aikanaan tehtiin sitten aselepoehdot, joiden mukaan pelattiin.
mukaan.
Stalin ja yleisesikunnan dialogiaa. KUINKA Syvärin joukot tuhotaan ja kuinka LeRin joukot hyökkäävät Kymijoki – Kotka –Kouvola linjalle.
" Luoteisen suunnan strategisessa hyökkäyksessä käytettäisiin LeRin ja KarjRintaman joukkoja, Itämeren laivastoa, Laatokan ja Äänisen laivastolippueita ja runsaasti ilmavoimia. Hyökkäys muodostuisi toisiaan seuraavista voimakkaista , tahditetuista iskuista. Ensimmäiseksi lähtisivät hyökkäämään LeRin oikea siiven joukot, vahvennettuina ylijohdon ja rintamien joukoilla. Ne hyökkäisivät pääpiirteissään suunnassa Vanha Valkeasaari - Viipuri - Lappeenranta ja tuhoaisivat suomalaisten päävoimat Kannaksella.
Tätä hyökkäystä tukisi 13.Ilma-armeija ja Itämeren laivaston meri-ja ilmavoimat. Kun Kannaksen hyökkäys alkaisi VAIKUTTAA, suomalaiset SIIRTÄISIVÄT JOUKKONSA SYVÄRILTÄ ja MAASELÄN KANNAKSELTA KANNAKSELLE. Tällöin lähtisi liikkeelle Karjalan Rintaman vasemman sivustan hyökkäys, jota tukisivat 7.Ilma-armeija ja Laatokan ja Äänisen lippueet. Karjalan Rintaman joukot etenisivät nopeasti Laatokan rannikkoa – kohti Sortavalaa, katkaisten Petroskoin alueella olevien suomalaisten vetäytymistiet. Saman aikaisesti Maaselän kannaksella olevat neuvostojoukot siirtyisivät hyökkäykseen. Aunuksen ryhmä saarrettaisiin ja tuhottaisiin.
Tässä vaiheessa LeRin joukot jatkaisivat hyökkäystään Viipurin ohi kohti Lappeenrantaa ja Käkisalmea. Kun Lappeenranta saavutettaisiin, pääosa joukoista suunnattaisiin länteen kohti Kymijoki – Kotka – Kouvola - tasa. Samanaikaisesti tuhottaisiin yhteistoiminnassa KarjRi:n kanssa Laatokan luoteispuolella sinne vetäytyneet suomalaisjoukot. Kun suomalaisten puolustus horjuisi, niin saksalaiset siirtäisivät pohjoisesta kahdesta kolmeen divisioonaa suomalaisten avuksi. Kun 20.Vuoristoarmeijan puolustus heikentyisi, siirtyisi Karjalan Rintaman oikean sivustan joukot hyökkäykseen. Karjalan Rintaman hyökkäys tapahtuisi Barentsinmereltä Laatokkaan. Puna-armeijan joukot tunkeutuisivat syvälle Suomeen myös pohjoisesta katkaisten Pohjanlahdessa saksalaisten joukkojen etenemistiet suomalaisiin satamiin.
Kysymys oli neljästä strategisesta iskusta jotka kohdistuisivat Kannaksen, Syvärin, Aunuksen ja Lapin joukkoihin.
Stalin kirjoitutti yleisesikunnan sijaispäälliköllä: Koska Leningradin Rintaman oli toteutettava useita samanaikaisia operaatioita, Karjalan Rintaman oli toteutettava kaksi operaatiota pohjoisen alueilla, mutta siinä järjestyksessä että ensin hyökätään suomalaisia ja vasta sitten saksalaisia joukkoja vastaan. Stalin korosti että tästä huolimatta ei pitänyt heikentää Karjalan Rintaman pohjoista osaa, missä vastassa oli 20.Vuoristoarmeija. Siellä joukkoja olisi pidettävä valmiudessa välitöntä hyökkäystä varten ja estettävä vihollisen siirtymästä eteenpäin. Neuvostojohto laski suomalaisten henkisen tahdon murtuvan suurhyökkäyksen paineessa. Stalin katsoi Karjalan kannakselta suoraan Suomen talous ja valtakeskuksiin. "