Turvapaikanhakijat hämmentävät pieniä paikkakuntia
"Pienille paikkakunnille nopeasti perustetut alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiyksiköt ovat herättäneet paikkakuntalaisissa ristiriitaisia tunteita. Esimerkiksi tulijoiden aikuismainen ulkonäkö ja miesvaltaisuus ovat ihmetyttäneet monia.
Kolme viikkoa sitten kuusikymmentä pakolaisnuorta asettui asumaan tyhjään maatalousoppilaitokseen Särkisalmella, Parikkalassa.
Tukiyksikkö on paikkakunnalle tärkeä työpaikkojen vuoksi. Tämän vuoksi ennakkoluulot päätettiin lopettaa ja paikalliset kutsuttiin tutustumaan tukiyksikön asukkaisiin. Talo täyttyi uteliaista paikallisista varttitunnissa.
Parikkalan yksikkö on tarkoitettu 15 - 17-vuotiaille. Asukkaat näyttävät aikaismaisilta. Tukiyksikön johtaja Heli Hyvönen kuitenkin sanoo, että pojat käyttäytyvät lapsellisemmin kuin suomalaiset ikätoverinsa."
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/02/turvapaikanhakijat_hammentavat_pienia_paikkakuntia_563007.html

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pienellä paikkakunnalla,sillä niille täytyy olla paljon baareja ja viihdepaikkoja tarjolla missä voivat maleksia ja kyttäillä lompakoita ynnä muuta rahanarvoista tavaraa.
Tuntuu oudolat että jos maassa todella käydään sotaa niin miksi sieltä lähtee pakoon nuoret terveet miehet,yleensä naisille ja lapsille kuuluu ensisiaisesti päästä turvapaikkaan,ja miehien pitää mennä lopettamaan sotatouhut,ja laittamaan maan talous kuntoon.
Tuntuu siltä että varakkaammat muslimimaat pitää tarkoituksella näitä lieviä sotia yllä rahoittamalla niitä,siten saadaan muslimeita levitettyä ympäri maailman ja maailman valloitus käyntiin,kun ottaa huomioon heidän erittäin jyrkän uskontonsa josta ei anneta yhtään periksi edes vieraassa maassa.
Noita suomen sossuja "pojat on leikkisämpiä,no kait ne sitte on lapsia"