sitten täällä melskanneet pellet nyt on mölisemässä, kun bensan ja diisselin hinta ero näkyy olevan jo 25 centtiä ja kevällä rako sen kun kasvaa, erästä mennyttä urheiluselostajaa lainaten kun selosti naisten hiihtoa.
Missäs ne
vuosi..
7809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse olen ajanut diesleillä 11 vuotta. Olen seurannut bensan ja dieselin välistä hinnaneroa tuon ajan. Se ei ole vakio, vaan vaihtelee vuodenaikojen mukaan sekä joskus muutenkin, kuten viime vuonna.
Kesäisin ero on ollut jopa 40 s/l. Talvisin usein alle 20 senttiin. Keskimäärin se on kuitenkin ollut 28 s/l.
Aina silloin tällöin, kun bensan ja dieselin välinen ero on pieni, on ilmaantunut näitä tyyppejä, josta suureen ääneen julistavat, että nyt on maailma muuttunut ja kohta diesel on kalliimpaa kuin bensa. Heidän julistus on kuitenkin hiipunut, kun ero on kasvanut toiseen suuntaa. Toinen kulunut fraasi on, että bensa on jalostuksen jätettä.
Polttonesteen verotuksessa ollaan menossa co2 pohjaisuuteen mikä tarkoittaa Dieselpolttonesteen pumppuhinnan nousua. Raskaalle liikenteelle tullee jokin kompensaatiosysteemi.
Suomessa voi jopa käydä niin, että dieselin vero nousee yli bensan veron jos molemmat menee täysin samaan co2 veroon.
Mutta kannattaa ottaa huomioon, että litrassa dieseliä on energiasisältö korkampi. Joten, vaikka olisi korkeampi vero, niin veron summa per polttoaineessa oleva kWh määrä ei silti välttämättä ole suurempi. Joten vielä on matkaa siihen paljon, että dieselistä joutuisi suhteellisesti maksamaan enemmän veroa.
Bensan ja dieselin hintaero nykysuomessa perustuu pitkälti niiden eroavaan verotuskäytäntöön. Jos verotuskäytäntö yhtenäistetään, ero kutistuu huomattavasti - saattaa jopa käydä, kuten monissa euroopan maissa, että diesel on kalliimpaa kuin perusbensa. Koska dieselin kulutus kuitenkin on vastaavantehoista bensavärkkiä pienempää, tarkoittaa tämä vain, että diesel muuttuu kannattavammaksi useimmille bensa-autolla nyt ajaville, kun taaas todella paljon dieselillä kilometrejä keräävät kärsivät nahoissaan.
Verotusta toki muutettiin jo jokin aika sitten, mikä osaltaa selittää syksyllä havaittua eron pienenemistä. Vaikutuksen pitäisi kai olla neljän sentin luokkaa, joten jos keskimääräinen ero on ollut jonkun aiemmin mainitsemat 28 senttiä, pitäisi sen tulevaisuudessa olla keskimäärin 24 senttiä.
Dieselin verotus kiristyi viime vuonna vain 0,5 s/l enemmän kuin bensan.
Jos molempien verottomat litrahinnat ovat samat, tuovat verot 32 sentin eron tolppahintaan. Diesel on kuitenkin noin 13% bensaa raskaampaa. Jalostamoille ideaalitilanne on että molempien massamääräiset hinnat ovat samat. Tämä onkin tilanne juuri nyt ja näin se on myös pitkällä tähtäimellä ollut. Tuolloin niiden hinnaneroksi jää pumpulla 28 s/l.
Itse kannatan mallia, jossa käyttövoimaverosta luovutaan ja dieselin polttoainevero nostetaan bensan tasolle. Tuolloin diesel olisi keskimäärin noin 4 s/l bensaa kalliimpaa. Ajaminen tulisi aina 35 tkm/v edullisemmaksi kuin nykyisellä verolla.
Niin törkeän suuri nykyinen käyttövoimavero on!
Jos ja kun Bryssel pakottaa yhtenäistämään polttoaineiden verot (CO2-pohjainen vero), niin Suomi on sitten kyllä pakotettu tiputtamaan dieselauton vuosiveroa tai kenties se poistuu kokonaan niin että auton vuosivero on vain CO2-pohjainen.
Nimittäin Brysselin pakot henkilöautojen CO2:n vähentämiseen ovat sellaiset, että ne voi toteuttaa vain pitämällä dieselautojen myynnin korkealla (luokkaa 50 %) tai myymällä vain minikokoisia bensa-autoja joka maassa, myös Suomessa.
Sitten pitää aina muistaa että dieselin polttoaineenkulutus on noin 20 % pienempi kuin vastaavan bensavehkeen jo moottorin perustermodynamiikasta lähtien. Käytännön ajossa dieselin etu on vielä suurempi, koska bensakoneen kulutus kasvaa talviajossa, raskaalla kaasujalalla, kaupunkiajossa tai peräkärryn vedossa enemmän kuin dieselkoneen.
Silloin meidän eukolle ostettaisi sukset. Hyvä vain, että hinnat ovat tippuneet tosin dieselin hinnan alentuminen ei ole vaikuttanut ajomääriin ajan edelleen ne pakolliset työajot (niin kauan, kuin töitä on). Sen jälkeen ajetaan vähemmän.