Lihassa on kaikki myrkyt mitä ympäristö on kerännyt. Lisäksi punainen liha aiheuttaa suolisto- sekä keuhkosyöpää! Mikään kasvisruoka ei aiheuta minkäänlaista sairautta itsessään kuten liha tekee!
Jotkut syövät punaista lihaa
se tappaa
11264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
1. Kor. 6:13
Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten,
ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi.
Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa
varten, ja Herra on ruumiinkin valtias.
[Mark. 7:19; 1. Tess. 4:7]
Jahas, siinä meni Herran terveiset lopussa myös
jarlaulle.
Jes. 25:6
Tällä vuorella Herra Sebaot valmistaa pidot
kaikille kansoille, herkkuruokien aterian,
valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja
herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä.
[Ps. 22:27-32; Ilm. 19:9]
,...
Kyllä sillä haittoja on;
1. - Sisältää syöpäsoluja, jos veren tappajasolut eivät toimi niin ikävä juttu.
2. - Sulaa hitaasti, osittain "mätänee" ja muodostuu karsinogeeneja jotka aiheuttavat syöpää.
3. - Tyydyttyneet eli kovat rasvat joka tarkoittaa ettei ihminen käytä niitä hyväkseen vaan kertyy kolesterolina.
Hiilihydraatit eli viljatuotteet ovat ihmisen omaa rasvaa josta keho muodostaa energiaa eli tyydyttymättömiksi rasvaksi. Samoin kasvi- ja kalaöljyt pehmeitä, eli tyydyttymättömiä rasvoja joita keho käyttää ja tervellisiä omega 3, 6, 7, 9.
4. - Teuraseläin syö tonneittain rehua, ja rehussa on laskeutuneet ilmansaasteet jotka kertyvät sisäelimiin ja lihaan.
5. - Sillä määrällä joka kasvatetaan rehuksi ruokittaisiin maailman väestöä hyvin.
6. - Lisäksi tulee polttoaineiksi viljelty peltoala onko se nyt nk. egologisiin tarpeisiin, vai mitä se on, mutta vie peltoaloja ja jossakin nähdään nälkää.
Ottaa ja funtsaa.
Huom.Olentavannut vain yhden vegaanin Adventtikirkossa historiassa. On yhtä harvinainen lintu ja harvinaisempikin kuin muualla väestössä.
Lakto-ovo-vegetaristi I(sis. maitotuotteet ja munat) ja semivegetaristi (syö myös hiukan valkoista lihaa munat ja maitotuotteet) ovat yleisimpiä muotoja suosia kasvisvoittoista ruokavaliota.
Mitään ei tarvitse hylätä maito- eikä munia- ellei taudit niitä saastuta.
Vaihtelee ajan lopulla paikoittain.
Sisäelimien ja kalojen syönti joskus riski, pitää katsoa mistä on ja suositukset.
Eläinrehut tulevat aiheuttamaan lisää eläintauteja kun niillä ruokitaan kasvissyöjäeläimiä. Hullunlehmän tauti oli yksi aiheutuva tauti jo ja se voi itää 20-30 kin vuotta, eli hullun lehmän pommi voi olla totta joskus.
En valehtele kun sanon että lähisukulaiseni kuoli hullun lehmän tautiin hiljaisuudessa pienen kaupungin terveyskeskuksessa n. 10 vuotta sitten.
MIKSI SUOSITTELEMME TERVEYSNEUVOINA KASVISRAVINTOA?
Jumala loi ihmisen ja koko eläinkunnankin alunperin vegaaneiksi. (1 Moos 29-30) Vasta vedenpaisumuksen jälkeen Jumala antoi ihmiselle myös eläinkunnan ravinnoksi. (1 Moos 9:2-4)
Israelilaisten arkipäivän ravinto koostui ensin leivästä ja maidosta, sitten vihannekset ja hedelmät. Linssit, pavut, kurkut, melonit, sekä oliivit, rypäleet, taatelit ja omenat. Kuivattuja rypäleitä ja viikunoita käytettiin myös paljon. Kalaa syötiin, jos sitä oli saatavilla. Punaista teuraskarjan lihaa syötiin vain juhlapäivinä. Rasva oli oliiviöljyä johon kastettiin leipää. Mausteita ja suolaa käytettiin, hunajaa leivonnassa. Jumalan terveysneuvot ja säädökset on annettu 3 Moos 11 ja 5 Moos 14:3-21. Puhtaat eläimet olivat kasvissyöjiä ja märehtijöitä. Niiden liha on parasta ihmiselle, kun taas raadonsyöjät ja tunkioiden tonkijat oli rajattu kelvollisen ravinnon ulkopuolelle. Epäpuhtaiden eläinten mukana levisivät trikiinit, bakteerit ja virukset. Eläimet eivät ole miksikään muuttuneet noista päivistä.
Länsimaalainen ihminen tekee sen virheen, että ajattelee lihan kuuluvan jokapäiväiseen ruokavalioon. Näin hän kasaa lautaselleen yleensä päivittäin runsaan määrän tyydyttyneitä eli kovia rasvoja, joita ihminen ei käytä ravinnokseen. Tämä ihmiselle haitallinen ja tarpeeton rasva kerääntyy kolesterolina verisuonistoon, ja yleimpiä kuolinsyitämme onkin sydän ja verisuonitaudit. On myös todistettu nyt, että punainen liha sulaa niin hitaasti että se muodostaa haitallisia yhdisteitä ja karsinogeenejä, jotka aiheuttavat syöpää. Ellen G White näki tämän asian jo yli vuosisata sitten ja suositteli käyttämään kasviksia. Profetian Hengen kautta on myös sanottu, että eläintaudit tulevat olemaan lopun aikana niin yleisiä, ettei lihan syöminen ole järkevää, ja muutkin kuin Jumalan kansa luopuvat lihan käytöstä. Kasvit keräävät ympäristömyrkkyjä, mutta ihminen syö niitä vain vähän. Teuraseläin syö rehua tonneittain, ja siksi liha on myös runsas ympäristömyrkkyjen lähde, ja syöpäriski myös tässä. Onkin voitu tutkimuksilla todeta että kasvissyöjät elävät muita pidempään. Valkoinen liha kuten kala, kana ja kalkkuna sisältävät tyydyttymättömiä rasvoja eli hyviä rasvoja, ja sulavat helpommin. Ne ovatkin siksi suositeltavimpia.
Kasvissyöjiä on erilaisia. Vegaani karttaa kaikkea missä on eläinkunnan tuotteita mukana. Tällä ruokavaliolla joka sisältää vain raakaravintoa, sekä pähkinöitä, ja vähän jos ollenkaan kypsennettyä, on parannettu paljon sairauksia. Tämä kertoo jotain miten tärkeä ja suora yhteys ravinnolla on ihmisen terveyteen. Lakto-ovo-vegetaristi valmistaa ruokansa kasviksista, mutta käyttää myös maitotuotteita, sekä munia. Tämä on ehkä yleisin kasvissyönnin muoto. Semivegetaristi käyttää myös joskus hiukan valkoista lihaa, kalaa ja kanaa.
On paljon kiistelty Ellen G Whiten profetian Hengen lahjan vuoksi, kun hän suositti Jumalan kansalle kasviruokavaliota. EGW oli kasvissyönnin uranuurtajia, ja antoi terveyssuosituksia ruoan suhteen. On huomattava ettei hän määrännyt lakeja. Hän antoi terveysohjeita ja -neuvontaa. Hänen pyrkimyksensä oli saada Jumalan kansa vähitellen siirtymään kasvisruokavalioon sen vuoksi, ettei lihan syöminen ole lopun aikana vaaratonta, ja että lihan runsas käyttö aihauttaa sairauksia. Ruokaremontti ei ole kovin nopea asia, eikä ruokailutottumuksien muuttaminen onnistu yleensä hetkessä. Jumalan kansan tottumuksien muuttaminen tässä on vielä pidempi prosessi. EGW vaikuttimena oli myös valmistaa Jumalan kansa uuteen maahan jossa ihminen on jälleen vegaani. (Jes 65:17-25, Ilm 21) Ruoka ei kuitenkaan vaikuta ihmisen seurakuntasuhteeseen millään tavalla. Jokaisen kristityn velvollisuus on pitää Pyhän Hengen temppelistä mahdollisimman hyvää huolta. Terveysasioissakin jokainen edistyy ymmärryksensä mukaan. (1 Kor 3:16-17, 6:19-20)
EGW kirjoitti: "Tulee aika jolloin meidän kenties on hylättävä joitakin niistä ruokatarvikkeista joita nyt käytämme, sellaiset kuin maito, kerma ja munat, mutta meidän ei ole välttämätöntä saattaa itseämme vaikeuksiin ennenaikaisilla ja liiallisilla rajoituksilla. Odottakaa kunnes olosuhteet vaativat sitä, ja Herra järjestää siihen mahdollisuuden." Eri osissa maailmaa ovat ruokatarvikkeet erilaatuisia.
Ellen G. White jonka kautta Jumalan profetian Hengen lahja toimi (Ilm 19:10, Room 12:6, 1 Tess 5:20-21, 2 Piet 1:21, 1 Kor 12:10) oli itse lakto-ovo- tai semivegetaristi.
Siunausta
jari laurila
Meinaan, kun vegaaneillakin on syöpää.
Toisaalta, jos on puhdas vegaani, tarvitaan hakea lääketieteestä apua, ettei iske sairaus, eli tämä B12 vitamiini. Sen puutos vaikuttaa pidemmän päälle vakavan sairauden, eli sen keskeinen tehtävä on veren puna- ja valkosolujen muodostuksessa.
Kun ja jos puhdas kasvisruoka on "terveellinen", niin miksi on pakko piikittää B12 vitaamiinia?
Tässä on vakava kysymys kirjoittajalle.
B12 puutos aiheuttaa myös vakavan sairauden joka tappaa.
# B12-vitamiinin tai foolihapon imeytymishäiriön yhteydessä DNA:n ja nukleotidien jakautuminen vilkastuu ja seurauksena voi olla megaloblastinen anemia, jossa verisolujen muodostuminen häiriintyy ja vereen tulee isoja varhaispunasoluja. Megaloblastisen anemian oireita ovat mm. kielen ja mahalaukun limakalvon surkastuminen ja hermostolliset oireet.
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu Imerslund-Gräsbeckin tauti, jolle on ominaista B12?vitamiinin ja sisäisen tekijän muodostaman kompleksin imeytymättömyys suolesta sekä tästä aiheutuva megaloblastinen anemia.
Toisena B12-vitamiinin puutostautina tunnetaan sisäisen tekijän vajauksesta aiheutuva pernisiöösi anemia (anaemia perniciosa) eli näivetysveritauti, jolle ovat tyypillisiä häiriöt puna- ja valkosolujen tuotannossa. Puutostilaan voi liittyä myös hermoston oireita ja limakalvomuutoksia. Pernisiöösi anemia voi hoitamattomana johtaa kuolemaan.
Saanti
B12-vitamiini eli syanokobalamiini on mikrobien synteesituote, jota saadaan eläinperäisestä ravinnosta sekä eräistä merikasveista ja maitohappokäymisellä hapatetuista kasviksista.
Parhaita B12-vitamiinin lähteitä ovat
# maksa,
# munuainen,
# kala ja liha sekä
# maito- ja hiivavalmisteet.
B12-vitamiinin puute surkastuttaa aivoja
Päivitetty 11.09.2008.
Oxfordin yliopiston uuden tutkimuksen mukaan ikääntyvillä ihmisillä on usein piilevää puutetta B12-vitamiinista ja vajauteen liittyy aivojen surkastumista. Tutkimus julkaistiin neurologien ammattilehdessä (Neurology). Toisen uuden tutkimuksen mukaan B12-vitamiinin vähyys veressä johtuu usein geenivirheestä (ei välttämättä huonoista ruokatavoista).
B12-vitamiinin vähäinen pitoisuus veressä liittyy aivojen surkastumisen (atrofian) 6-kertaiseen riskiin, sanoo professori David Smith. Hän johtaa tutkimushanketta nimeltään ´Oxford Project to Investigate Memory and Ageing´. Neurologit kuvasivat MRI-laitteella 107 näennäisesti terveen ihmisen aivot ja mittasivat heidän verensä B12-vitamiinin, holotranscobalamiinin (holoTC), metyylimalonihapon , homokysteiinin. Vuotuinen aivojen surkastuminen laskettiin MRI-kuvista, jotka otettiin 5 vuoden välein. Koehenkilöt olivat alussa 51-87-vuotiaita.
Kaikkien B12-vitamiinilukemat olivat laboratorion antamalla viitealueella. Henkilöt jaettiin kolmeen ryhmään seerumin B12-vitamiinin pitoisuuden perusteella. Matalimman kolmanneksen ryhmässä, jossa B12-vitamiinin pitoisuus oli alle 308 picomoolia litrassa, ilmeni eniten aivomuutoksia. Tutkimus viittaa siihen, että laboratorioiden käyttämä viitealue on virheellinen. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa kaksi viidestä ikäihmisestä potee piilevää B12-vitamiinin piilevää, todetaan raportissa. B12-vitamiini ja foolihappo toimivat homokysteiinin vastavaikuttajana.
”Aivojen surkastuminen johtuu osaksi siitä, mitä me syömme. Tämä tutkimus auttaa ymmärtämään kuinka tärkeitä vitamiinit voivat olla aivoille”, sanoo professori David Smith. Hän aikoo selvittää voiko aivojen surkastumista ehkäistä antamalla ikääntyville B12-vitamiinia ruoan lisänä. Surkastuminen voi aiheuttaa tylsistymistä, Smith huomauttaa.
"B12-vitamiini on hermosoluille välttämätöntä, ja sen puute voi vahingoittaa soluja". sanoo yksi tutkijoista, tohtori Anna Vogiatzoglou Reutersin haastattelussa. Viitealueen alakantissa oli merkitsee puutostilaa, hän tulkitsee. B12-vitamiinin saantisuositus on hyvin pieni, vain kolme mikrogrammaa (µg) päivässä. Tätä vitamiinia on pääasiassa vain eläinperäisissä elintarvikkeissa.
Tutkimusta selostetaan mm. BBC:n verkkosivuilla, ja se on herättänyt laajaa huomiota. Alzheimer Research Trustin puheenjohtaja Rebecca Wood toivoo BBC:lle antamassaan lausunnossa lisää tutkimusta vitamiinien merkityksestä aivojen toimintaan. Hän toteaa, että B12-vitamiinia saa lihasta, kalasta, vitaminoiduista viljatuotteista ja maidosta sekä erityisesti maksasta ja äyriäisistä. "B12-vitamiinin puute yleinen ikääntyvien ihmisten ongelma Isossa-Britanniassa, ja se on liitetty muistin heikkenemiseen ja dementiaan”, hän lisää.
“Aivojen surkastuminen liittyy tavallisesti dementian kehittymiseen. Yleisiin ikääntyvien ihmisten terveystarkastuksiin pitäisi sisällyttää B12-vitamiinin mittaaminen verestä, koska tätä vitamiinia voidaan [tarvittaessa] antaa ravintolisänä. Tämä tutkimus on jälleen osoitus siitä, kuinka tärkeitä ikäihmisille terveelliset elintavat ja monipuolinen ravitsemus, jossa on riittävästi B-vitamiineja ja antioksidantteja. Paras tapa ehkäistä dementia on olla aktiivinen, syödä monipuolisesti ja käydä omalääkärillä mittauttamassa verenpaine ja kolesteroli”, sanoo Britannian Alzheimerliiton puheenjohtaja tohtori Susanne Sorensen BBC:n haastattelussa.
Elsa Ervamaa Elävä ravinto.mielen kiintoisia asijoita kasvissyöjistä.
Kysyin sinulta ja teiltä, en kirjastolta.
Jos sanotaan, että yksi lihaa syövät sairastuvat, niin voi täydentää sitten toisenkin puolen väittämän "kasvisruoka ei aiheuta minkäänlaista sairautta "itsessään" kuten liha" lainaus aloittajan.
Mistä ne sairaudet tulevat, koska syöpään kuolee vegaania, on etäpesäkkeitä siellä sisäkaluissa riittävästi tappaakseen ruumiin, vaikka on vegaaius ja adventtius?
Sydänsairautta, että tarvitaan lääkitystä ja vegaanius on ollut sairastavalla henkilöllä nuoruudesta elämän nautintoaine ravintona, sekä adventtius. Verihiutaleitten vähyys, jopa lääkärit ymmällään, vegaanius ravintona sekä adventtius.
Eli missä se terveyslähde on?
Verenvähyys johtui kyllä ravintotekijöiden väärästä valinnasta, oli vain pelkona, että siitä olisi muodostunut pitkältä ajalta vakava sairaus, joka on peruuttamaton. Mutta vuorosanasi on sinulla. Minua kiusaa tuollaiset aloitukset, joissa ei niin hirveästi ole painoarvoa elämälle.
Liikunta ja monipuolinen terveellinen kohtuullinen ruoka, se on kasviksilla painotettuna kaikkein paras, eikä siitä kahvikupponenkaan tee pahaa. Siihen ei ole sinällään kuollut, mutta liika ja äärimmäisyydet kaikkeen olkoonpa minkä aatteen oppi, voi johtaa vahinkoon, sekä moniin ongelmiin.
Porkkana on vaarallista kasviksissa koska kädet jäävät lyhyeksi, takajaloista tulee vahvat, etuhampaat kasvavat sekä korvat ; )))
Tervemenoa syömään pelkästään
Kirjoittanut: terveellisillä
23.2.2009 klo 18.11
vesakkomyrkyillä ja hyönteistentorjunta-aineilla ryyditettyä kasvisruokavalion ruokaa! Se on niin turvallista - samoin kuin USA:sta ympäri maailmaa leviävä geenimanuloita soija, josta tulee niin, ah, iki-ihania soijanakkeja! Että hip hei ja Huraa! Eläköön terveellinen kasvisruoka!
Suomessa terveellisiä ravitsemussuosituksia havainnollistetaan ruokaympyrän avulla.
Ruokaympyrässä ruoka-aineet on ryhmitelty kuuteen erikokoiseen lohkoon.
Ruokaympyrän avulla kuvataan ruokavalion monipuolisuutta ja elintarvikkeiden suhteellista määrää ruokavaliossa.
Ruokaympyrän lohkot ovat:
- kasvikset, marjat ja hedelmät
- viljatuotteet
- LIHA, kala ja muna
- maitotuotteet
- peruna
- rasvat ja öljy
Hyvä ruokavalio sisältää runsaasti täysjyväviljavalmisteita, kasviksia, hedelmiä ja marjoja, kohtuullisesti rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita, vaihtelevasti kalaa, kanaa, lihaa ja kananmunaa sekä kasvimargariineja ja –öljyjä.
"Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia"
Room. 14:2-3
"Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi".
-1 Kor. 6:12-13
"Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa."
1. Kor. 8:8
"Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä".
1. Kor. 10:25
"Nuhtele heitä sen vuoksi ankarasti, jotta he tulisivat uskossaan terveiksi eivätkä enää kuuntelisi juutalaisia taruja ja sellaisten ihmisten käskyjä, jotka ovat kääntäneet selkänsä totuudelle. Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän mielensä ja omatuntonsakin on likaantunut"
Tit. 1:13-15.
"Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen.".
1 Tim. 4:4-5
"Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta, ei ruoista, jotka eivät ole ketään hyödyttäneet".
Hepr.13:9