Kesällä 1944 otettiin käyttöön äärimmäiset voimakeinot karkuruuden ja pakokauhun hillitsemiseksi. Se oli sotalain mukaista. Sotalaki antoi esimiehille oikeuden äärimmäiseen voimankäyttöön kyseisissä tapauksissa. Niissä ei siis ollut lain kannalta mitään rikollista. Voimakeinoja oli käytetty jo aikaisemminkin, joten kesän 1944 tapaukset eivät myöskään olleet ensimmäisiä tai mikään uutuus.
Ylikangas uskoo, että kyseessä on jokin salattu rikos ja että ammuttuja oli paljon enemmän kuin tuo virallinen 8,12, 43, tai 47.
Vastapuoli taas uskoo, ettei ammuttuja ollut kuin kourallinen, koska asiakirjoista ei löydy merkintöjä useammista.
Ylikangas on väärässä uskoessaan, että kyse oli rikoksista. Esimiehillä, siis periaatteessa ryhmänjohtajillakin, oli oikeus turvautua äärimmäiseen voimankäyttöön sellaisia henkilöitä vastaan, jotka kieltäytyivät tottelemasta, levittivät pakokauhua tai paniikkia.
Ylikankaan vastustajat ovat väärässä uskoessaan asiakirjoihin. Komppanioiden ja ylempien tahojen sotapäiväkirjoihin ja ilmoituksiin on merkitty näitä ammuttuja kaatuneiksi. Se on aivan varmaa. Se kuinka monta heitä loppujen lopuksi oli, jää ikuisiksi ajoiksi epäselväksi. Ampujat ja silminnäkijät eivät ole näistä kertomassa, eikä niitä löydetä asiakirjoista. Kaikista ei edes ole merkintöjä.
Suomi taisteli kirjasarjassa on valaiseva kirjoitus siitä mikä tilanne kesällä 1944 vallitsi ja millaisia tietoja asiakirjoihin päätyi tuoreeltaan.
5.divisioonan KTR 3:n 8.patterin päällikkö Eino Seitavuori haavottui vakavasti 21.6. 1944. Mies siunattiin kentälle jääneenä Lahden sankarihautaan myöhemmin. Tosiasiassa hän oli sotavankina melko pitkään. (Suomi taisteli 5, s.202).
Ylikangas uskoo, että kyseessä on jokin salattu rikos ja että ammuttuja oli paljon enemmän kuin tuo virallinen 8,12, 43, tai 47.
Vastapuoli taas uskoo, ettei ammuttuja ollut kuin kourallinen, koska asiakirjoista ei löydy merkintöjä useammista.
Ylikangas on väärässä uskoessaan, että kyse oli rikoksista. Esimiehillä, siis periaatteessa ryhmänjohtajillakin, oli oikeus turvautua äärimmäiseen voimankäyttöön sellaisia henkilöitä vastaan, jotka kieltäytyivät tottelemasta, levittivät pakokauhua tai paniikkia.
Ylikankaan vastustajat ovat väärässä uskoessaan asiakirjoihin. Komppanioiden ja ylempien tahojen sotapäiväkirjoihin ja ilmoituksiin on merkitty näitä ammuttuja kaatuneiksi. Se on aivan varmaa. Se kuinka monta heitä loppujen lopuksi oli, jää ikuisiksi ajoiksi epäselväksi. Ampujat ja silminnäkijät eivät ole näistä kertomassa, eikä niitä löydetä asiakirjoista. Kaikista ei edes ole merkintöjä.
Suomi taisteli kirjasarjassa on valaiseva kirjoitus siitä mikä tilanne kesällä 1944 vallitsi ja millaisia tietoja asiakirjoihin päätyi tuoreeltaan.
5.divisioonan KTR 3:n 8.patterin päällikkö Eino Seitavuori haavottui vakavasti 21.6. 1944. Mies siunattiin kentälle jääneenä Lahden sankarihautaan myöhemmin. Tosiasiassa hän oli sotavankina melko pitkään. (Suomi taisteli 5, s.202).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pipping, Knut Komppania pienoisyhteiskuntana : sosiologisia havaintoja suomalaisesta rintamayksiköstä 1941-1944 / Knut Pipping ; suom. Heikki Viln Otava, 1978
lieneekö tarunhohteista. eli kaukana salaa kaadetusta
Kesällä -44 laaditut asiakirjat todistavat selkeästi Ylikankaan väitteitä vastaan.Joistakin hän löytää tukea, mutta vain tulkitsemalla ne oman ennakkoasenteensa mukaisesti tarkoituksella väärin.
Lisäksi hän sivuuttaa esimerkiksi 9.8. 44 laaditun Päämajan asiakirjan, joka on selvästi rehellinen tilitys karkuruudesta. Asian arkaluonteisuutta kuvaa suppea jakelu ja käsky polttaa paperi lukemisen jälkeen.Tämän asiakirjan Ylikangas sivuuttaa kokonaan.
Vai onko se laadittu -44 siltä varalta, että Ylikangas 2007 keksii oman versionsa kesän -44 tapahtumista? Moista kaukonäköisyyttä tavattomassa paineessa työskentelvässä Päämajassa tuskin oli.
Millä todistat, että sotapäiväkirjoihin on merkitty ammuttuja kaatuneiksi? Väittää voi mitä vain.
Ylikankaan kriitikot eivät suinkaan usko vain asiakirjoihin. Sen voi tarkistaa lukemalla kirjan "Teloitettu totuus", joka kohta kohdalta tarkasti lähdeviitteet argumentoiden kumoaa kaikki Ylikankaan mielettömät väitteet.
Ylikankaan kirjassa on totta vain se, mitä hän on kopioinut pätevien tutkijoiden kirjoista tai asiapapereista. Tosin sekin on tehty niin huolimattomasti, että virheitä kertyy kymmenittäin.
Tarkistuksia voi tehdä myös lukemalla Niemisen sivustoille kootut kesän -44 asiakirjat sotapoliisitoiminnan ja esimerkiksi Lappeenrannan varuskunnan osalta. Aika mainiota on väittää niitä väärennetyiksi.Epätoivon osoitus Ylikankaaseen uskovilta sekin.
Ylikankaan tutkimuksen tasoa kuvaa se, että hän ilmoitti ensin tutkineensa asiat "niin hyvin kuin se tutkimuksen keinoin on mahdollista". Saatuaan tyrmäyskritiikkiä, hän onkin piilorikollisuuden tutkimuksesa käyttämällään metodilla tehnyt "viitteellisen arvion", mitä se sitten tarkoittaakin.
Muu väitteiden puolustelu on jäänyt vastapuolen henkilökohtaisiin solvauksiin. Tuorein on täysin asiaton hyökkäys maisteri Tapio Nurmista kohtaan.
Solvaamisessa Ylikangas on kiistaton Mestari ja opetuslapsille ehdoton esimerkki.Ja mallia on otettu. Kun tieto ei riitä, haukutaan henkilöitä.
Millä todistat ettei niin tehty? Uskomalla. Sinä uskot siihen ettei niin tehty. Minä uskon siihen mitä sodassa olleet ovat kertoneet.
Tuskin se mikään yleinen käytäntö on ollut, mutta sellaistakin sattui. Tietysti, sinähän et usko muuhun kuin siihen mihin haluat uskoa. Todisteet ovat luotettavia vain silloin, kun ne tukevat sinun näkemystäsi.
Mitä tuhon solvaamiseen tulee, niin mielestäni teidän solvattujen olisi jo korkea aika haastaa professori Ylikangas oikeuteen, kun asia kerran niin hiertää. Siellä sitten selviäisi mitä laki asiasta tuumii. Vai ettekä uskalla??
Kuten itsekin kirjoitit, väittää voi mitä vaan.
PS. Käythän sinäkin henkilön kimppuun kun väität Ylikangasta valehtelijaksi ja solvaajaksi. Miten se eroaa hänen vastauksistaan esittämäänne kritiikkiin??