...se uusia?
Näyttää nykyään siltä, että mikä tahansa asia, johon vähääkään liittyy uskonnollista symboliikkaa tai perinnettä, herättää joissakin ihmisissä hyvin voimakkaita reaktioita.
Kuulin tänään uutisista, että vastasyntyneistä vauvoista kastetaan edelleen n.84% kristityiksi.
Useimmat toivovat aikanaan saavansa kirkkohäät ja sitten vielä myöhemmin kristillisen hautauksen.
Mistä sitten kumpuaa se selittämätön antikristillinen ilmapiiri, joka on nykyisin havaittavissa varsinkin täällä Suomessa?
Tässä pari esimerkkiä:
-Jo keskiajalta peräisin oleva tapa, että presidentti julistaa uuden vuoden alussa kirkolliset rukouspäivät onkin nyt herättänyt kiivasta polemiikkia siitä, että tästä tavasta pitää luopua, kun se voi loukata joidenkin vakaumusta.
-Italia ehdotettaa tulevaan EU:n perustuslakiluonnokseen maininnan Euroopan kristillisestä arvopohjasta. Suomi ilmoittaa vastustavansa tuota kohtaa.
-Päiväkotien tapa siunata päivän ateria lyhyellä hiljentymisellä, perinteisten juhlien kristinuskoinen tausta, koulujen alkajais-ja päättäjäiskirkkotilaisuudet, jopa uskonnolliset kuvat ja symbolit herättävät joissakin yksilöissä ankaraa vastustusta ja tilaisuuksista poisjäämisiä.
-Kristillisdemokraattisesta puolueesta(huom.puolueen nimi!) on parikin edustajaa loikannut toiseen puolueeseen, koska kristillisdemokraatit kuulemma eivät osaa pitää uskontoa ja politiikkaa puolueessa erillään.
Miksi näin suhtaudutaan juuri kristinuskoon?
Erityisemmin ei sen sijaan näytä kummastuttavan, jos joku ex-kristitty onkin valinnut buddhalaisuuden tai islamilaisuuden ellei peräti uuspakanuutta.Hän saattaa herättää jopa eräänlaista ihailua ihmisenä, joka hakee vakaumusta elämälleen.
Miten kohta enää kestämme sitäkään, että lippumme keskuskuvio on risti?
Milloin alkavat kuulua vaatimukset, että ainakin Suomi voisi luopua tuosta joillekin yksilöille ahdistusta aiheuttavasta kuviosta?
Samaan aikaan islamilaiset valtiot, joukossa myös uutta perustuslakiaan valmisteleva Irak, vaativat ehdottomasti perustuslakiinsa maininnan islaminuskoisuudesta.
Kun maailman rakenteet tuntuvat natisevan liitoksissaan tuntuu oudolta, että me suomalaiset yritämme nyt muuttaa niitä perusteita, joiden varassa enemmistö kansasta tuntee elämänsä edes jossain määrin turvallisemmaksi.
Kuka lukijoista voisi antaa tähän jonkin kiihkottoman selityksen, vai pyrimmekö todella tekemään Suomesta ateistisen valtion?
Näyttää nykyään siltä, että mikä tahansa asia, johon vähääkään liittyy uskonnollista symboliikkaa tai perinnettä, herättää joissakin ihmisissä hyvin voimakkaita reaktioita.
Kuulin tänään uutisista, että vastasyntyneistä vauvoista kastetaan edelleen n.84% kristityiksi.
Useimmat toivovat aikanaan saavansa kirkkohäät ja sitten vielä myöhemmin kristillisen hautauksen.
Mistä sitten kumpuaa se selittämätön antikristillinen ilmapiiri, joka on nykyisin havaittavissa varsinkin täällä Suomessa?
Tässä pari esimerkkiä:
-Jo keskiajalta peräisin oleva tapa, että presidentti julistaa uuden vuoden alussa kirkolliset rukouspäivät onkin nyt herättänyt kiivasta polemiikkia siitä, että tästä tavasta pitää luopua, kun se voi loukata joidenkin vakaumusta.
-Italia ehdotettaa tulevaan EU:n perustuslakiluonnokseen maininnan Euroopan kristillisestä arvopohjasta. Suomi ilmoittaa vastustavansa tuota kohtaa.
-Päiväkotien tapa siunata päivän ateria lyhyellä hiljentymisellä, perinteisten juhlien kristinuskoinen tausta, koulujen alkajais-ja päättäjäiskirkkotilaisuudet, jopa uskonnolliset kuvat ja symbolit herättävät joissakin yksilöissä ankaraa vastustusta ja tilaisuuksista poisjäämisiä.
-Kristillisdemokraattisesta puolueesta(huom.puolueen nimi!) on parikin edustajaa loikannut toiseen puolueeseen, koska kristillisdemokraatit kuulemma eivät osaa pitää uskontoa ja politiikkaa puolueessa erillään.
Miksi näin suhtaudutaan juuri kristinuskoon?
Erityisemmin ei sen sijaan näytä kummastuttavan, jos joku ex-kristitty onkin valinnut buddhalaisuuden tai islamilaisuuden ellei peräti uuspakanuutta.Hän saattaa herättää jopa eräänlaista ihailua ihmisenä, joka hakee vakaumusta elämälleen.
Miten kohta enää kestämme sitäkään, että lippumme keskuskuvio on risti?
Milloin alkavat kuulua vaatimukset, että ainakin Suomi voisi luopua tuosta joillekin yksilöille ahdistusta aiheuttavasta kuviosta?
Samaan aikaan islamilaiset valtiot, joukossa myös uutta perustuslakiaan valmisteleva Irak, vaativat ehdottomasti perustuslakiinsa maininnan islaminuskoisuudesta.
Kun maailman rakenteet tuntuvat natisevan liitoksissaan tuntuu oudolta, että me suomalaiset yritämme nyt muuttaa niitä perusteita, joiden varassa enemmistö kansasta tuntee elämänsä edes jossain määrin turvallisemmaksi.
Kuka lukijoista voisi antaa tähän jonkin kiihkottoman selityksen, vai pyrimmekö todella tekemään Suomesta ateistisen valtion?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Veikkaisin, että suurin osa ihmisistä, elleivät kaikki, pitävät kristinuskoa vakiintuneena instituutiona Suomessa. Koska se on vakiintunut, ei kirkkoon kuulumista tarvitse juuri perustella. Siksi kääntyminen voi vaikuttaa ulkopuolisen silmissä suorastaan vaativalta ja henkisesti kehittävältä prosessilta kun taas kristinusko nähdään arkisena oletusarvona.
Kristinuskossa pysyminen ei varmaankaan vaadi sen kummempia ponnisteluja. Ei myöskään kirkon valta-aseman säilyttäminen. Kirkon arvo on juuri tässä, pysyvyydessä. Siinä mielessä se on kuin lasipatsas. Sen arvo on siinä, ettei sitä särjetä.
Kirkko on lisäksi kadottanut osan sitä pyhyyttä, jonka huomaa kuka tahansa mennessään katoliseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Rituaalit, suitsukkeet ja kullankimallus luovat aivan erilaisen tunnelman kuin jalkapallosta luhuva luterilainen pappi.
Suurin osa suomalaisista uskoo tutkimusten mukaan Jumalaan. Toki variaatioita uskon syvyydestä ja ominaisuudesta on. Vanhojen ja kunnioitettavien sukupolviemme rakentama suomi on ollut itsenäinen, oman arvonsa tunteva kansa, joka on ollut valmis puolustamaan porttejaan melkein viimeiseen mieheen saakka, toisaalta kunnioittaen toisten kansojen elämäntapaa ja itsemääräämisoikeutta sekä itsenäisyyttä. Puolueettomuus on ollut viime päiviin asti yksi kulmakiviämme, josta olemme pitäneet kiinni ja olleet ylpeitä osana suomalaisuutta. Ei turhaan ole maassamme vanhoja sananlaskuja kuten; "maassa maan tavalla" ja "oma maa mansikka, muu maa mustikka".
Suomalaisten elämä oli hyvää ja meni koko ajan parempaan suuntaan vuosikymmeniä, rakensimme veteraanien verellä maksettua maatamme perinteisiä ja hyväksi koettuja arvoja kunnioittaen.
Toisaalta suomalaiset ovat aina olleet aika hiljaista kansaa. Emme ole herkästi lähteneet barrikaadeille riehumaan ranskalaisten tavoin, jos "patongin" hinta nousee. Tässä piileekin vaaratekijä. Pienet, fanaattiset ääriryhmät ovat oivaltaneet demokratian vaikutuskeinot. Niitähän on runsaasti muitakin kuin äänestäminen. Kansalaisaloitteet, aktiivinen hakeutuminen kunnallispolitiikkaan, osallistuminen lautakuntatyöskentelyyn ja järjestöjen kautta vaikuttaminen.
Aktiivisella vaikuttamisella nämä porukat saavat yhteiskunnassa aikaan muutoksia paljon enemmän, mitä heidän suhteellinen osuutensa väestöstä antaisi ymmärtää. Vanhat hyvätkin arvot on pistetty lokaan. Kekkonen, joka on historiamme karismaattisin, vaikutusvaltaisin ja paras presidentti, on häpäisty. Veteraanien uhrausta halveksitaan. Suomen puolueettomuuspolitiikka poljetaan lokaan ja sekaannutaan asioihin, jotka eivät meille kuulu, yhteiskunnastamme yritetään rakentaa utopistista monikulttuuri-ihannevaltioita, joka ei tule toimimaan. Nämä vähemmistöt polkevat myös perinteiset kristilliset arvomme ja häpäisevät ne yhdessä muiden hyvien suomalaisten arvojen kanssa, joka poljetaan lokaan häpeillen vieraiden vaikutteiden edessä. Hyvänä esimerkkinä pienten ryhmien aktiivisuudesta on nykyinen valtionjohtomme, vaikkakin he ovat tulleet suuren puolueen riveissä valtaan. Presidentti, joka on Setan entinen presidentti ja lähes tunnustava ateisti l. ponnahduslautana pieni, agressiivisen aktiivinen vähemmistö. Herra Tuomioja vasempana kätenä ponnistaa hyvin pitkälle samasta aatepohjasta. Heidän menestyksensä on osoitus näiden lähtökohtaisesti marginaaliryhmien oveluudesta aktiivisuuden lisäksi. Valtaan tullaan ennemmin peitellen kuin korostaen perimmäisiä arvojaan ja valtaan päästyä lähdetään muuttamaan asioita matalalla profiililla, todellisten arvojensa mukaisiksi.
En puhu sulkeutuneen yhteiskunnan puolesta. Suomi on käynyt avoimesti kauppaa ympäri maailmaa vuosikymmeniä. Olemme ottaneet vastaan ihmisiä muista maista Suomeen työhön ja opiskelemaan tai matkailun merkeissä. Samoin periaattein suomalaiset ovat matkustaneet ympäri maailmaa.
En todellakaan toivo, että pyrkisimme tekemään Suomesta ateistista valtiota. En haluaisi nähdä Suomen sekaantuvan muun maailman asioihin, enkä muiden sekaantuvan meidän asioihimme. En haluaisi nähdä hyvien arvojemme painuvan lokaan fanaattisten ryhmien mellastaessa, joille näyttää olevan yhteistä kaikkien hyväksi havaittujen arvojen ja ennenkaikkea suomalaisuuden painaminen lokaan.
Kun kerran keskustelun avaajana otit asiaan kristillisen näkökulman, haluan tuoda tähän jotakin raamatusta. Raamattu sanoo, että Jumala loi kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä. Hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat. Tämä vain tiedoksi niille, jotka haluavat mahdollisesti lähteä vikoilemaan kommenttiani aiempien puheitteni valossa. Tässä kirjoituksessani en ole puhunut mitään ristiriitaista aiempiin kannanottoihinin nähden, päinvastoin, kaikki on linjassa.
Suurin osa suomalaisista taitaa kuulua kirkkoon lähinnä perinteiden takia. Kirkkohäät ja ristiäiset menevät myöskin pääosin perinteiden piiriin.
Kuinka moni suomalainen vietää kristillisiä juhlapyhiä oikeasti kristillisesti?
Mielestäni on ihan oikein erottaa instituutiona valtio ja kirkko. Kristillisiyyteen alunperin perustuvia (tai siihen käännettyjä) perinteitä voidaan tukea valtion toimesta ilman että uskontoa sinänsä tarvitsee ottaa mukaan valtionhallintoon.
Jotakin arvojärjestelmää näyttää jokainen ihminen kannattavan, jopa ne, jotka valitsevat elämän "ilman mitään arvoja", oliko se nihilismiä?
Koska jotkin tapahtumat elämässä saattavat viedä ihmisen ns. perimmäisten kysymysten ääreen( vrt. tapaus Toni Halme), näyttää tietoisuus ympäröivän yhteiskunnan perinteisistä arvoista kuitenkin tarjoavan jonkinlaisen turvasataman, jota pakanuus tai mainittu nihilismi ei tarjoa.
Lisäksi elämme onneksi maassa, jossa on mm. uskonnon vapaus, ja sen voi ymmärtää myös niin, että on vapaa valitsemaan elämässään kristinuskon, eikä sellaisten yksilöiden perustama parlamentaarinen puoluekaan riitele tuota uskonnonvapautta vastaan.
Tuskin on aiheellista, että valtiovalta toimillaan rajoittaa tuota valinnanvapautta, niinkuin nyt alkaa olla aistittavissa.
on Etelänristi :-)