Millainen se on?
Miten se syntyi?
Miten se vaikuttaa jokapäiväisessä elämässäsi?
Uskonto ei ole pelkästään henkilökohtainen asia ihmiselle joka uskoo, vaan se täytyy myös jakaa muiden uskovien kesken jotta ihmiset voimistuisivat uskossaan.
Näin sanoi viime Sunnuntaina oma katolinen pappimme.
Jos sinulla on uskoa edes sinapinsiemenen vertaa, voit vuoria siirtää. Paljonko teillä on uskoa?
Hyvää Tuhkakeskiviikkoa ja paastoa itse kullekin.
Ystävällisin terveisin,
tarkennusta
Miten se syntyi?
Miten se vaikuttaa jokapäiväisessä elämässäsi?
Uskonto ei ole pelkästään henkilökohtainen asia ihmiselle joka uskoo, vaan se täytyy myös jakaa muiden uskovien kesken jotta ihmiset voimistuisivat uskossaan.
Näin sanoi viime Sunnuntaina oma katolinen pappimme.
Jos sinulla on uskoa edes sinapinsiemenen vertaa, voit vuoria siirtää. Paljonko teillä on uskoa?
Hyvää Tuhkakeskiviikkoa ja paastoa itse kullekin.
Ystävällisin terveisin,
tarkennusta
Vastaukset 11
Vanhimmat
taivaassa on Isä Jumala, joka auttaa ja varjelee minua. Kristukseenkin olen uskonut niin kauan kuin muistan. MAP-kirkon opetus tuki sitä jumalakäsitystä, mikä minulla jo ennestään oli.
Jumala on auttanut minua paljon elämäni aikana ja vastannut rukouksiini. Ilman Häntä en olisi edes olemassa. Kristus taas on ainoa toivoni tulevaisuudessa.
Pyhä Henki on kuiskannut minulle monet kerrat, yleensä ohjaten minua avuntarpeessa olevien luo.
Vaikka joudunkin usein sanomaan kuin Raamatun henkilö: Minä uskon, auta epäuskoani, on minunkin vajaa sinapinsiemeneni siirtänyt pelon, ahdistuksen, sairauden, nälän jne. vuoria sekä omalta että toistenkin polulta. Olen voinut neuvoa toisiakin kääntymään rukouksessa Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Erittäin arvokas asia elämässäni on ollut se, että olen saanut tietää, että me jokainen olemme taivaallisen Isämme lapsia. Se on iskostettu ymmärrykseeni niissä sadoissa MAP-kirkon kokouksissa, joissa olen elämäni varrella istunut. Sen uskon voimin olen pystynyt kohtaamaan kenet tahansa. Se on ollut elämäni rikkaus.
Nyt kun ikä alkaa painaa ja sairaudet vaivata, mietin juuri, että toivoisin, että joku tai jotkut tulisivat laulamaan kuolinvuoteelleni MAP-kirkon hymnin "Taivaan Isä". Saisi siellä veisata virrenkin, "Oi Herra, jos mä matkamies maan".
Jumala ja Jeesus Kristus, jotka ohjaavat meitä Pyhän Hengen kautta, ovat tosiaan ainoa toivoni. Ja suuri iloni.
"Sä olet, Jeesus, toivoni, ja ilo matkalla."
...tärkein, ihan kirkosta riippumatta.
Todistus on aina henkilökohtainen, eikä sitä voi aina muille perustella.
Itselläni ensimmäisestä kohtaamisesta tuli mustelmia ja sängyn pohjapienat hajosivat ja pelästyin aivan hirveästi.
Siitä on noin kaksikymmentä vuotta kun illalla makasin selälläni sängyssä ja vähän niinkuin härnäsin Jumalaa: Jos olet todellakin olemassa niin anna jokin merkki.
Tuli muuten selkäsauna! Minut tempaistiin sängystä ylös kattoon ja tiputettiin sitten takaisin. Otsaan tuli iso kuhmu ja sängyn pohja hajosi.
Sen jälkeen en ole Jumalan olemassaoloa kyseenalaistanut, koska siihen hetkeen usko loppui ja tieto alkoi.
Eihän se tietenkään siihen jäänyt...
Opin sen, että Jumala on aivan oikeasti läsnä jokaisessa hetkessämme ja ongelmassamme. Täytyy vaan USKOA ja PYYTÄÄ.
Pyytämisen kanssa oli alussa paljon haparointia, koska pyrin aina ITSE esittämään ongelmille ratkaisumallia. Eihän sellaisesta mitään tule... :-)
Sitten ymmärsin, että parempi on esittää ongelma, ja jättää ratkaisun toteutus Jumalalle. Sitten alkoi homma toimia! Jumala kun haluaa meitä myös kouluttaa, joten jokaiseen apuun liittyy myös oppitunti. Apu tulee AINA, kun uskoo. AINA.
Nyt ymmärrän miten homma toimii ja käytän sitä myös aivan konkreettisesti viikoittain.
Voin antaa esimerkin parin viikon takaa, jolloin olin työkeikalla.
Kävi niin, että koko testiajossa ollut tehdas pimeni yhtäkkiä kun kenttäväylä meni tilheen. Sähkökeskuksia oli kymmeniä metrejä, kaapeleita tuhansia ja vihainen tehtaanjohtaja hyppi tasajalkaa.
Kolme sähköasentajaa alkoi hiki päässä etsimään vikapaikkaa, jota ei löytynyt. Alkoi pukkaamaan paniikkia ja sitten jälleen kerran muistin että apu on lähellä. Kävin nurkan takana ja rukoilin apua.
Tulin takaisin, ja ensimmäinen kaapeli johon koskin ja jota heilutin, pamautti kenttäväylän takaisin pystyyn ja vian aiheuttanut kontaktivika löytyi.
Viisi ihmistä katseli silmät pyöreänä että mitä tapahtui...
Vastaavaa on sattunut minulle kymmeniä kertoja - AINA kun on muistanut apua PYYTÄÄ. AINA.
Ei Jumala ole joku abstraktio mitä luetaan kirjoista. Jumala on aivan elävää elämää ja läsnä jokaisessa hetkessämme jos vaan otamme hänen apunsa vastaan. Hän on kuin isä meille lapsilleen.
Mitä enemmän häneen uskoo, sitä enemmän hän myös auttaa. Näin ollen epäilen että itselläni on uskoa ainakin parin atomin verran.
AIVAN VARMASTI Jumala on olemassa. :-)
rukoillut mormonina, olisiko Jumala auttanut?
Selkäsaunan sattuessa en kuulunut mihinkään kirkkoon, joten se lienee sivuseikka.
Tärkeää on ihmisen oma henkilökohtainen suhde ja luottamus Jumalaan. Jonkun 'kirkon' raamit ovat tähän aivan liian ahtaat eivätkä ne edes ole tärkeät.
Jumala on minulle rakastava Isä tiavaassa, jota voin lähestyä rukouksessa joka hetki. Tämä suhde on syntynyt lapsuudessani, eikä Jumalan olemassaolo ole koskaan ollut epäilyksen aihe.
Jokapäiväiseen elämääni se vaikutaa siten, että voin elää rauhallisin mielin riipumatta siitä, mitä maailmassa tapahtuu.
Käyn joka sunnuntai kirkossa, jossa meillä on mahdollisuus jakaa uskomme ja vahvistaa toisiamme seurakunnassa. Tälläinen tilaisuus tarjoutuu erikoisesti kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina paasto- ja todistuskokouksessa. Silloin jokaisella on tilaisuus lausua oma todistus saamistaan evankeliumin siunauksista ja kertoa, mitä evankeliumi merkitsee henkilökohtaisessa elämässä.
Mutta on meillä myös muita kokouksia, kuten pyhäkoulu (12-100-vuotiaat) ja pappeuskokous (miehille)ym.
Luulen, että Katolisessa kirkossa pappi on ainoa, jolla on mahdollisuus jakaa omaa uskoa seurakuntalaisten kanssa saarnan muodossa.
Tulepa käymään meidän kokoukseemme jonakin sunnuntaina.
Kyllä minä tiedän miten siellä homma kulkee. Ei siinä mitään, seurakuntatasolla homma oli ihan asiallista.
Kyllä katolisessa kirkossa myös maallikot päästetään puhujanpönttöön ja messun jälkeen seuraa aina vilkas keskustelu johon yleensä kaikki osallistuvat.
Nyt haluaisin, että jättäisimme kirkkonokittelun sikseen ja keskittyisimme tärkeimpään eli itse uskoon. :-) Kirkko kun kirkko, jokaisesta löytyy hyviä kristittyjä. Eikö vain?
takinkääntö ... siis nokittelussa.
Yritetään nyt edes.
Jooko?
keskustelussa, ihan niin kuin Äiti Teresankin tapauksessa...
tämä keskustelu asiallisena, en tosin ymmärrä mikä sinä olet sitä sanomaan, kun kaikkia muita keskusteluita olet parhaasi mukaan yrittänyt vesittää ja pitämään ne mahdollisimman kaukana alkuperäisestä aiheesta.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että "kirkkonokitelu" saisi jäädä. Mutta halusin virkistää muistiasi, kun mainitsit papin saarnasta. Tämä lause sai vastaamaan:
"Uskonto ei ole pelkästään henkilökohtainen asia ihmiselle joka uskoo, vaan se täytyy myös jakaa muiden uskovien kesken jotta ihmiset voimistuisivat uskossaan.
Näin sanoi viime Suununtaina katolinen pappimme."
Minusta se oli yritys nostaa Katolisen krikon profiilia, kun mainitsit että katolinen pappisi oli lausunut kyseisen viisauden saarnaassa. Minusta kirjoituksestasi sai sen vaikutelman, että mormonit eivät ymmärtäisi uskonnollisen vakaumuksen jakamisen merkitystä. Siksi toin oman kirkomme toimintatavan esille.
Väiteesi mukaan maallikot pääsevät myös puhumaan. Olen itse ollut katolilaisessa iltamessussa ja seuranut televisiosta jumalanpalveluksia. Niissä kaikissa puhujana on toiminut pappi eikä yhtään maallikoa. Maallikot ovat lähinnä lukeneet raamattulauseita, eikä mitään muuta.
Kuulostaa ehkä yllättävältä, mutta jos joku tuo tällä palstalla esille jonkun papin saarnassa esitämän ajatuksen, niin se on tulkitavissa yrityksenä nostaa jotain toista kirkkoa mormonikirkkoa ylemmäksi.
Ota huomioon, että täällä on tarkoitus keskustella MAP-kirkosta.