.
************************************************
Helsingin horisontista näkyy 3-kehän muuri
ja sen taustalla ruuhkaksi pakkaantuvia
kaupunkiin pyrkiviä keskustalaisia!

Se muuri on nykyiselle Keskustalle kuitenkin todellinen este, "Apollolle ikioma Berliinin muuri", sillä puolueen henkiset voimavarat eivät näytä nykyisellään mitenkään riittävän muurin kaatoon! Se taas olisi elinehto ja suorastaan pakollinen tehtävä puolueen PTS:n toteuttamiseksi.
Pohjoisesta katsottaessa huomattava korkealta näyttävä henkinen muuri saattaa olla lopullinen este Keskustan nousulle maan todelliseksi valtionhoitajapuolueeksi. Sen taakse jäädessään käy puolueelle huonosti, sillä vääjäämättä se pitkässä juoksussa ajautuu puolueitten maakuntasarjaan, keskiluokan kädenvääntäjäksi. Näin käy siksi että luonnon lait kokoavat poliittista voimaa suuriin kaupunkeihin, joka seikka tosiasiana vastavuoroisesti heikentää nyt vahvojen Keskusta-alueitten voimaa. Liike syö sisältä käsin Keskustan voimaa, - joka hetki -, riippumatta siitä kuinka monta saavillista keskustalaiset hätäpäätöksillään, pakkomuutoillaan maakuntiin voimaa kantavat.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy; Siksikin ovat virastojen siirtelyt strategisesti onnetonta puuhaa; paikallisen tilapäisen hyödyn rinnalla ovat puolueen hankkimat kiusalliset imagotappiot mittavia. Valtakunnanlaajuiset, suurten kaupunkien alueitten menetykset ja suoranaiset lopulliset tappiot ovat jättiluokkaisia!
Keskusta pysähtyi tiippoilemaan muurin pohjoispuolelle ajallisesti sanottuna vuoden 1976 kuntavaalien jälkeen, jolloin puolueen hyvään nousuun Helsingissä luotsannut tohtori Ilkka Hakalehto törmäsi mahdottomaan, puolueen ytimessä muhineeseen tohtoreitten sotaan, puolueen johtajan ja varapuheenjohtajan, Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen kaiken repivään riitaan. Puoluetta monin tavoin vahingoittaneen tappelun ja monen muun vahingon ohessa se esti puolueen sisäisen tarpeellisen kehityksen, jota olisi välttämättä kaivattu puolueelle elintärkeän, kaupunkeihin johtavan kehityksen turvaamiseksi.
Vertailussa Helsingin piirin
puheenjohtajat 1976 - 2008
Ilkka Hakalehto - Anna Mari Vimpari
*********************************************
Palautetaan ensin lukijoitten mieleen tri Hakakehdon poliittista taustaa. Hän on kaikkien aikojen ensimmäinen Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Keskusta - poliitikko. Hän nousi valtuustoon vuonna 1973, jolloin hän toimi myös Keskustan Helsingin piirin puheenjohtajana. Piirin toiminta käynnistyi hänen johdollaan ripeästi, sillä jo seuraavissa kuntavaaleissa 1976 ( kuntavaalit järjestettiin tuolloin kolmen vuoden välein ) Keskusta sai Hakalehdon uusinnan lisäksi valtuustoon kaksi lisäpaikkaa.
Viime syksyn 2008 kuntavaaleissa Keskusta sai Helsingistä myös nuo kolme paikkaa. Tästä seuraavan johtopäätöksen mukaan on Keskusta polkenut paikallaan reilun sukupolven ajan, 1976 - 2008 välisen pitkän rupeaman.
Anna-Mari Vimpari Valittiin Helsingin piirin puheenjohtajaksi vuoden 2005 alusta, joten hän ehti toimia tehtävässä neljän vuoden ajan.
Opiskelijan ja eduskunta-avustajan asemasta hän kohosi myös ministeri Mari Kiviniemen poliittiseksi avustajaksi.
Hakalehdon ajasta Vimparin aikaan.
**********************************
Keskustalaista kummallisuutta – osaamattomuutta oudoilla pelikentillä kuvaa osuvasti eri aikojen Hki- Keskustan piiripuheenjohtajien vertailu;
Hakalehto toimi poikkeuksellisen taidokkaasti, nosti Keskustan lyhyessä ajassa helsinkiläisten poliittiselle kartalle, mutta sai siitä kiitokseksi korvapuustin ja käytännössä potkut Keskustan silloiselta johdolta, Virolaiselta ja Karjalaiselta, noilta maankuuluilta riiteleviltä tohtoreilta, joiden sota oli vähällä hajottaa puolueen.
Silloisista kolmesta taistelevista tohtoreista nuorin, Hakalehto vetäytyi sivuun jäätyään yksin Keskustalle jo silloisen PTS:n mukaisesti tärkeimmän tehtävän, suuriin kaupunkeihin sisäänpääsyn ongelmien kanssa. Pahemman kerran syrjityksi jouduttuaan hän poistui sitten tyystin pois keskustalaisesta poliittisesta työstä.
Viime syksyn kuntavaaleissa Hki - Keskusta menetti tunnetun yhden paikan ja putosi neljästä kolmen valtuutetun ryhmäksi. Neljä vuotta piirin puheenjohtajan toiminut Anna-Mari Vimpari siirtyi tappion jälkeen sovinnolla pois puheenjohtajan tehtävistään, mutta ei suinkaan syrjäytettynä, vaan Keskustan nykyisen johdon ruhtinaallisesti palkitsemana!
Vimpari nimitettiin heti vaalitappion jälkeen erityistehtäviin pääministeri Vanhasen EU-avustajaksi, sijaintipaikkana Bryssel!
Hakalehdon ja Vimparin välisessä vertailussa piirin puheenjohtajina antoi Vimpari yksiselitteisen näytön puolueen pääkonttorin vetäjien ymmärryksen tasosta ja omasta osaamattomuudestaan. Kaiken mahdollisen edistyksen, uuden ja hänelle sekä taustavoimalleen Mari Kiviniemelle oudon ja pelattavan jarruttajana hän kruunasi ”poliittisen hölmöilyn miinukset maksimoiden” piirin Hakalehdon jälkeisen sukupolven ajan seisaallaan torkkumisen korkeaveisuuksi, yli 500.000 uuden helsinkiläisen äänestäjän ohimarssin mykkänä seuraajaksi. Siitä kansanvaelluksesta ei Keskustan haaviin jäänyt ensimmäistäkään uutta ääntä, mutta josta piiri ja sen kautta Keskusta ovat jo joutuneet kirjaamaan merkittävän nettotappion, niin äänimäärissä kuin tappion imagonäärisissä arvoissa!
Keskustan taivas tummenee kuin myrskyn alla
****************************************
Nykyiselle Keskustalle eivät lähinäkymät lupaa hyvää. Sen johdon korostuva näköalattomuus, sen osaamattomuus ja piittaamattomuus vinoon menneitten arvomaailmojen moraalisista tappioista kertovat puolueen johtoa vaivaavasta totaalista pelisilmän puutteesta.
Vimparin miinusmerkkisen näytön käsittämätön yliarvostaminen, suorastaan tolkuton palkitseminen ei suinkaan riitä ahtaan arvion perustaksi. Pääkkönä temppuna se edustaa vain pientä lisää siinä katkeamattomassa vastaamatta jääneitten kysymysten ja miinusmerkkien ketjussa jota Annelin teilaaja Lipposen 2003 valitsema, silloinen suosikki Vanhanen on Keskustalle noista ajoista alkaen tuottanut.
Toki Vanhanen saa Vimparin valinnalla Brysseliin sen minkä ansaitseekin, yhtyväthän hänen siellä vieraillessaan Vimparin yli-kiimimkiläinen turhanpäiväinen näpertely lepsämäläisen puuseppäkulttuurin huippuosaajan poikkeavaan taidokkuuteen, tuottaen näin yhdessä voimansa yhdistäen kansainvälisellä huipputyylillään maallemme sitä kaikkea hyvää mitä hän ( Vanhanen ) johtajanamme edelleenkin säälittävässä lapsenuskossaan kuvittelee maamme ja kansamme hyväksi sieltä ( EU-Brysselistä) ikinä irti saatavan.
Hakalehdon ja Vimparin näyttöjen vertailu antaa lähes kroteskin kuvan keskustalaisesta johtamiskulttuurista. Kiistatta puolueen kansallista johtoa on sitten UKK:n päivistä ja Väyrysen aikaa lukuun ottamatta vaivannut kansallisella johtotasolla aika ajoin suoranainen sokeus. Hakalehto-Vimpari –vertailu kertoo myös tuosta totuudesta karulla tavallaan:
Todellinen huippuosaaja, keskustalaisittain korkeamman tason kaupunkilaispoliitikko Ilkka Hakalehto sai hyvästä työstään aikansa Keskustajohtajilta käytännössä kenkää, mutta puolueelle häpeällisen flopin Helsingissä kruunannut Vimpari palkittiin puolueen johdon käsittämättömänä suosionosituksena kiitokseksi tyhjästä, tai suorastaan pitkästä miinuksesta lottovoittoa vastaavalla ylennyksellä.
Jos Keskustan ytimessä ei ymmärretä purkaa sen sisimmässä muhivaa sovittamatonta, Anelin teilaamisen ajoista muhinutta ristiriitaa, ajautuu puolue kesään mennessä sellaiseen paitsioon että sen tie suuriin kaupunkeihin ja valtiohoitajapuolueeksi saattaa olla ikuisesti miinoitettu ja poliittinen voima muille menetetty.
Eero Lankia joutui puoluesihteerinä eri aikoina kiusallisiin rakoihin välimieheksi. Vanhasen vihreän tuulen flopin jälkeen hän osoitti olevansa Apollon ainoa suoraselkäinen poliitikko, teki johtopäätöksensä Vanhasen rökäletappion mainingeissa ja poistui näyttämöltä. Jo silloin esiintynyt ja nykyisiin aikoihin tultaessa on yhä selkeämmin esiin noussut huutomerkki; jonkun muun kuin Lankian todellinen syyllisyys silloiseen kuuden prosentin kannatuksen suurromahdukseen on jatkuvasti esillä.
Väistämättä on totta että ilman Jarmo Korhosen suururakkaa ennen 2007 eduskuntavaaleja olisi Vanhanen ollut jo niistä päivistä alkaen oppositiopuolueen entinen puheenjohtaja.
Kumma juttu muuten on tuo Keskustan puoluekoneen määrätön hämmennystila, kun siellä ei yksikään uskalla ryhtyä toimeen ja pistää asioita niiden vaatimaan järjestykseen. Ensimmäinen ja kiireellisen tehtävä on Lipposen suosikin ulos häätäminen pahanteostaan. Samaan syssyyn kuuluu poistuminen älyttömästä, päivittäin yhä korostuneemmin turhasta hallitusvastuusta.
JOS joku ei tätä ymmärrä, niin pyydän palauttamaan mieleen vastaavan sinipunan ajan 1991-1995, jolloin Keskusta tuli Ahon vanavedessä kolisten huipulta keskikastiin, jäätyään sinipunan syntipukiksi ja tyhjän pantiksi toljailemaan silloisen suurtuhoajan, Wahvamarkka-Maunin lakeijan puuhiin.
"Ei saisi enää jäädä syntipukiksi, ei toista kertaa jäädä uhrilampaaksi, ei saisi jäädä poliittisesti murhaavaan tuleen makaamaan, ei saisi jäädä puhki ammuttavaksi."
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Vastaukset 5
Vanhimmat
saat mieleisesi vastauksen.
Kolmoskehän sisäpuolista "hullujenhuonetta" ne seisahtuu katselemaan.
Siellä on menosa aina sellainen fiktioelämän näytelmä.
.
..keskittyvät Helsinkiin.
Stadilaisena olen jo ammoin oppinut havaitsemaan, - lähes joka käänteessä - miten valmiiksi ennakkoon onkaan rakennettu lähes jokaisessa aasetelmassa, lähes kaikilla elämän alueella tuo kummajainen, henkinen este, Helsinki vastaan muu Suomi -eripura.
Se on aina erituumaista vastakkainasettelua, pienempää kinaa tahi isompaa tappelua.
Eivät ne keskustalaisetkaan sieltä muurin takaa mihinkään omin päin lähde, mutta eivät pääse sisäänkään ilman kunnon johtoa. Sen ymmärtänet että päätöksenteko keskittyy yhä tiiviimmin tälle seudulle, eikä kukaan tänne kepuja pyydä, tuloreitti ja asemat on sen itse hankittava. Jos Keskusta ei täällä ole, päättävät muut joka tapauksessa asioista Keskustaa kuulematta.
Seppo Hietanen
selkä seinää vasten.
Kuntien yhdistämiset vähentävät kepun kannatusta.
Itä- ja pohjoissuomen tyhjeneminen vähentävät kepun kannatusta.
Kaupungeissa kepu on täysin altavastaajan roolissa.
Maanviljelijät vähenevät edelleen ja osa heistäkin siirtyy mm. kokoomukseen ja PS:iin.
Keskustaa leimaa liikaa mielikuva maaseudun ja maanviljelijöiden asioiden ajajina.
Alkiolaisuus on unohdettu keskustapuolueessa.
Keskustaan yhdistetään tukien nyhtäminen.
Keskusta- ei ketään varten.
Otsikossa on kysymys, johon mä en ainakaan löydä vastausta. Muuten kiitän mielipiteestäsi, ...ja jostain sanojen asettelu..(?) syystä vaikutat tutulta..?
Seppo Hietanen
Siis noin eikä sinipunaa kuten tekstissä väärin sanotaan.