Valtio korottaa alkoholijuomien hintoja kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä. Hallitus päätti politiikkariihessään korottaa alkoholiveroa, joka nousi edellisen kerran tammikuun alussa ja sitä edellisen kerran viime vuoden tammikuussa.
Neuvottelulähteiden mukaan vero nousee kymmenisen prosenttia ja siitä päätetään tarkemmin hallituksen budjettineuvotteluissa maaliskuussa. Tarkoitus on, että korotus menee viinan hintoihin mahdollisesti jo huhtikuussa.
Vuoden alussa toteutunut kymmenen prosentin veronkorotus nosti vähittäishintoja noin 4,5 prosenttia, väkevien hinnat nousivat enemmän kuin mietojen.
Tavanomaisesta poiketen hallitus perustelee uusinta korotustaan ainoastaan rahapulallaan, kun yleensä hintakeppiä on puolustettu sosiaali- ja alkoholipoliittisin syin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Viro kutsuu!
!!!
Suomalaisten suurin kuoleman syy, mikä vie koko maailman lamaan.
Hyvä jos Hallitus on vihdoin tulossa järkiin.
Tässä taas nähdään kun kokomuksen märkäkorva katainen on taas kansalaisen kukkarolla. katainen osaa aakkosista ainoastaan a kirjaimen verotukseen eli alkoholin ja auton
suomalaiset hakevat entistä enemmän viinojansa Virosta mutta eihän nämä suomen poliitikot ole enää pitkiin aikoihin ymmärtäneet reaali maailmasta yhtään mitään. viime vuonna on Virosta roudattu yli 7,3 miljoonaa litraa viinaa. tuokin viinamäärä olisi ostettu suomen alkosta jos poliitikot älyäisivät pitää hinnan kohtuudessa mutta eihän ne siitä mitään ymmärrä
nostetaan sitten palkkojakin 20 prosenttia 4 kuukauden välein niin kuin viinankin hintaa...