Ovatko kaikki pappeja ?

ylifariseus_1

Kaikki ovat pappeja, eikä kukaan ole pappi, mutta miksi sitten naisistakin on tehty pappeja? Eiköhän palata vanhaan ruotuun ja uskota Raamattuun.

Vallanalaisuus ja tasa-arvo ovat Raamatun keskeisimmät riitaa aiheuttavat käsitteet aikanamme.

Ensimmäinen käsky:
Minä olen Herra sinun Jumalasi: Tämä käsky ei jätä kyseenalaiseksi onko vallanalaisuudessa vaihtoehtoja.
Lusifer yritti ensimmäisenä murtaa vallanalaisuutta korottaen itsensä Jumalan vertaiseksi, mutta syöstiin alas taivaasta tottelemattomuutensa tähden.

Naisten tasa-arvo pyrkimykset osoittavat saman hengen vallitsevan vallanalaisuudessa Jumalan säätämää järjestystä kohtaan, jossa Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.
se joka nousee Jumalallista säätämystä vastaan, kapinoi Jumalaa vastaan samoin kuin lusifer ja vastaa teoistaan.

Adventtikirkko on valinnut antikristillisen tien valitessaan naisia papeiksi ja vanhimmiksi ohittaen vallanalaisuuden.
Jeesus sanoo Isä on minua suurempi ja lusifer sanoo, minä teen itseni korkeimman vertaiseksi ja samaa toistavat naiset pyrkiessään tasa-arvoisiksi miesten kanssa.

235

2319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pappeja !

      Olemme kaikki tehty kuninkaalliseksi papistoksi.

      Papilla on selkeä tehtävä: Pappi puhuu ihmisille Jumalasta ja Jumalalle ihmisista... Toisin sanoen: Tehtävämme täällä ajassa on viedä evankeliumia eteenpäin ja rukoilla toisten puolesta.

      Mitä taas tulee seurakuntaan, joka on uuden testamentin mukaan Jeesuksen ruumis maan päällä, emme tarvitse pappeja jotka esim. uhraavat puolestamme polttouhreja, koska meillä on yksi ylimmäinen pappi, Jeesus.

      Sen sijaan Jumala on antanut meille Paavalin kautta tietää että seurakunnissamme tulee olla "kaitsijoita". Tällainen on pastori-opettaja. Pääsyvaatimukset on kirjattu mm. 1 Tim 3:ssa.

      Jumala on säätänyt että seurakunnan kaitsijan tulee olla mies. Tämä ei johdu naisen ominaisuuksista tai kykyjen puutteesta, kuten Paalavli selkeästi osoittaa. Kuitenkin 1Tim 2:15 hän kehottaa naisia tulemaan uskossaan täydelliseksi siinä roolissa jonka Jumala hänelle osoittaa; naisen roolissa, jollainen voi olla mm. äitiys ("pelastuva" sana on huono käännös; se mistä Paavali puhuu on hengellinen hyvinvointi).

      Näin ollen, naisella voi olla virkoja vaikka kuinka monta erilaista; en näe miksi naisen pitäisi tavoitella sitä ainokaista jonka Jumala on säätänyt miehille - yhtään enempää kuin en näe miksi homoparin pitäisi voida adoptoida lapsi kun Jumala on säätänyt viisaudessaan että lapsella tulisi olla äiti (vaikkakin tiedän että kaikki äidit eivät ota rooliaan vakavasti ja onhan niitä orpojakin - se ei muuta Jumalan tahtoa)

      • Vanhan ja uudenliiton papisto ei ole muuttanut merkitystään.
        Kristityksi tultuaan Leeviläinen pappikin saattoi jatkaa uhripalveluksiaan sen uudessa merkityksessä jakaessaan ehtoollista, joka muistutti Jeesuksen ristinkuolemaa.
        Tässä on se ero vanhan ja uudentestamentin välillä, sillä naispappeutta ei vanha, eikä uusitestamentti tunne. Ainoastaan pelastukseen nähden nainen ja mies ovat tasa-arvoisia, mutta vallanalaisuuteen nähden asia muuttuu toiseksi, sillä todistajan tehtävä ei ole sama kuin pastorin tehtävä.

        Alttarin taakse ei tule viedä vierasta verta, sillä silloin ehtoollisestakin voi tulla riivaajien malja, joka kuuluu Iisebelin toimintatapoihin naisena.

        Leeviläisestä pappeudesta poistui ainoastaan sukuperäisyys, mutta ei sukupuolisuus, sillä naispappeja ei ollut, eikä tule olemaan milloinkaan muualla kuin Iisebelin temppeleissä.

        Mirjamikin tuli lumivalkeaksi pitalista noustessaan Jumalan sanaa vastaan.

      • e.k-i
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Vanhan ja uudenliiton papisto ei ole muuttanut merkitystään.

        Kerrankin. Kaikki muut hengelliset virat käyvät naiselle, paitsi pappeus/paimen/pastori. Näin olen ymmärtänyt sanasta.

      • e.k-i
        e.k-i kirjoitti:

        Seurakunnan vanhimmat/vanhemmisto. Myös miesten virkoja?

      • kirjoitettu,

        mitäpä siihen voi sanoa.
        Luoja on Luoja ja me olemme luotuja. Luoja tietää sen miksi on säätämyksensä asettanut. Hän toimii aina niiden parhaaksi, jotka rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä/Sanansa.

      • Kristuksesta
        kirjoitettu, kirjoitti:

        mitäpä siihen voi sanoa.
        Luoja on Luoja ja me olemme luotuja. Luoja tietää sen miksi on säätämyksensä asettanut. Hän toimii aina niiden parhaaksi, jotka rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä/Sanansa.

        Eräs tapa ymmärtää Jumalan suunnitelmaa tässä on nähdä miten Aadam kuvaa Kristusta (hän on tietyssä mielessä kuva ja tietyssä mielessä vastakohta)

        Menemättä kaikkiin yksityiskohtiin mutta keskittyen tämän keskustelun kannalta oleelliseen, voidaan katsoa 1moos2:21-23.

        Voidaan ajatella, että Aadamin syvä uni oli kuva Kristuksen kuolemasta ristillä, kun Hänestä syntyi seurakunta, joka on Hänen verestään ja lihastaan osallinen.

        Eeva on näin ajatellen kuva seurakunnasta. Seurakunta on alamainen miehelleen (Jeesukselle).

        Uskon että Jumalan säätämä järjestys seurakunnalle koskien sitä ettei nainen voi toimia seurakunnan päänä (vaan mies) on myös kuva tästä samasta asiasta. Eihän Eeva ollut Aadamin pää, eikä seurakunta Kristuksen pää, eikä asetettu että vaimo olisi miehen pää.

      • kellä viisaus ja ymm
        e.k-i kirjoitti:

        Seurakunnan vanhimmat/vanhemmisto. Myös miesten virkoja?

        Oikein olet e-k-i ymmärtänyt. monelta puuttuu näissä asioissa ymmärrys !

      • Anonyymi
        e.k-i kirjoitti:

        Seurakunnan vanhimmat/vanhemmisto. Myös miesten virkoja?

        Vieläkö e.k-i nykyään kirjoittelet ?

      • Anonyymi
        e.k-i kirjoitti:

        Seurakunnan vanhimmat/vanhemmisto. Myös miesten virkoja?

        Vieläkö e.k.i olet kirjoitellut viimeaikoina ?

      • Anonyymi
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Vanhan ja uudenliiton papisto ei ole muuttanut merkitystään.
        Kristityksi tultuaan Leeviläinen pappikin saattoi jatkaa uhripalveluksiaan sen uudessa merkityksessä jakaessaan ehtoollista, joka muistutti Jeesuksen ristinkuolemaa.
        Tässä on se ero vanhan ja uudentestamentin välillä, sillä naispappeutta ei vanha, eikä uusitestamentti tunne. Ainoastaan pelastukseen nähden nainen ja mies ovat tasa-arvoisia, mutta vallanalaisuuteen nähden asia muuttuu toiseksi, sillä todistajan tehtävä ei ole sama kuin pastorin tehtävä.

        Alttarin taakse ei tule viedä vierasta verta, sillä silloin ehtoollisestakin voi tulla riivaajien malja, joka kuuluu Iisebelin toimintatapoihin naisena.

        Leeviläisestä pappeudesta poistui ainoastaan sukuperäisyys, mutta ei sukupuolisuus, sillä naispappeja ei ollut, eikä tule olemaan milloinkaan muualla kuin Iisebelin temppeleissä.

        Mirjamikin tuli lumivalkeaksi pitalista noustessaan Jumalan sanaa vastaan.

        "Leeviläisestä pappeudesta poistui ainoastaan sukuperäisyys, mutta ei sukupuolisuus, sillä naispappeja ei ollut, eikä tule olemaan milloinkaan muualla kuin Iisebelin temppeleissä."

        Valitettavasti olet väärässä, paitsi jos naiset eivät lainkaan pelastu ja ole mukana ensimmäisessä ylösnousemuksessa?

        Ilm. 20:6
        Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

      • Anonyymi
        e.k-i kirjoitti:

        Kerrankin. Kaikki muut hengelliset virat käyvät naiselle, paitsi pappeus/paimen/pastori. Näin olen ymmärtänyt sanasta.

        Ymmärtäväisiäkin löytyy. Hyvin olet e.k-i ymmärtänyt.

    • Uuden liiton pappeja!

      Jeesus sanoi, että valtakunta on nyt kirjanoppineiden hallussa
      ja sanoi että se otetaan
      niiltä pois ja annetaan kansalle.
      Evankelista toteaa, että fariseukset
      ymmärsivät Jeesuksen tarkoittavan heitä.
      Ja he alkoivat hautoa murhaa.

      Fariseusten lahko, josta Paavali erosi kohdattuaan
      Kristuksen, jota fariseuksena oli vainonnut, vaati
      maksamaan kymmenykset jopa ikkunalaudalla
      kasvavista mintuista ja tilleistä.
      Muutoin joutuisi kadotukseen.
      Fariseukset luulivat noudattivansa lakia.
      SIKSI he vainosivat kristittyjä, armon lapsia.

      Fil. 3:6
      intoon nähden seurakunnan vainooja,
      lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

      Päivän Sana
      Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta,
      ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja - ette
      tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
      Ef. 2:8-9 (KR33/38)
      Uskonkirjat.net

      UUDEN LIITON PAPPEI ON JOKAINEN UUDESTISYNTYNYT

      Jumalan näkökulmasta siis pappeus siirtyyi
      jokaiseen kristittyyn. Mutta yhteisöillä on
      tietysti systeemiensä mukaiset virkatoimet.
      Niihin kuulumista ei vaadi Jumala, tosin
      suosittelee seurakuntaa, jossa jokaisella
      olisi mahdollisuus jotakin antaa yhteiseksi
      hyväksi.

      On myös veljeskuntia. Sisarkuntiakin on ja mikäs
      siinä, sillä jokaista uskovaa voidaan pitää
      jopa ylipappina. Sillä vai ylimmäinen pappi
      sai vanhaan aikaan mennä kaikkeinpyhimpään ja
      meidän jokaisen suorastaan täytyy astua sinne
      kaikkein pyhimpään itse anomaan armoa, jos
      mielimme pelastua.

      Hepr. 10:10
      Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty
      ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus
      uhrasi oman ruumiinsa.
      [Hepr. 9:12,28]
      Hepr. 10:20
      ja näin avannut meille uuden, elämään vievän
      tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa
      -- kautta.

      Mutta tämä ei koske ylifariseus_1:stä, vaan
      meitä, jotka hairahdumme ja on siksi tarvetta
      mennä sinne kaikkeinpyhimpään ...

      Jaak. 3:2
      Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.
      Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan:
      hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
      [Ps. 34:14; Sir. 19:16; Jaak. 1:26; 1. Piet. 3:10

      Yliteologi

      • seurakunta on

        on monin tavoin luopunut Raamatun totuuksista, koska Yliteologin seurakunnassa on pappei jokainen uudestisyntynyt sukupuoleen katsomatta. Monin tavoin olet seurakuntasi harhauttanut. Taidat oikeasti kuulua Aliteologeihin.

      • kuvitelma
        seurakunta on kirjoitti:

        on monin tavoin luopunut Raamatun totuuksista, koska Yliteologin seurakunnassa on pappei jokainen uudestisyntynyt sukupuoleen katsomatta. Monin tavoin olet seurakuntasi harhauttanut. Taidat oikeasti kuulua Aliteologeihin.

        että kaikki olisivat pappeja, kyllä järjestys löytyy Raamatusta, Koska ei Jumala ole epäjärjestyksen Jumala vaan rauhan Jumala... Naiset pappeudellaan aiheuttaa mitä suurinta epäjärjestystä.

      • ei kumottu

        Eikös Yliteologi tiedä, että Uudessa-Liitossa sapatti pysyy sapattina ja pappeus kuuluu miehille. Eihän Jeesus tullut Uudessa-Liitossa kumoamaan lakia ja profeettoja.
        Ruoka säädökset, sapatti, papin tehtävä kuuluu miehille, mitään näistä ei ole kumottu.

      • alifariseus
        ei kumottu kirjoitti:

        kirkkoihin heistä aina jollain on kuukautiset ja koko pyhäkkö saastuu. Nuokin määräykset ovat varmaan voimassa.Sitten se ympärileikkaus....

      • suuri luopumus !
        alifariseus kirjoitti:

        kirkkoihin heistä aina jollain on kuukautiset ja koko pyhäkkö saastuu. Nuokin määräykset ovat varmaan voimassa.Sitten se ympärileikkaus....

        Älkää luulko, että minä olen tullut LAKIA ja PROFEETTOJA kumoamaan, en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään Mat.5:17.
        Uudessa-Liitossa Paratiisissa annettu sapati on edelleen sapatti. Samoin ruokasäädökset on jaoteltu puhtaisiin ja saastaisiin eläimiin, saastaiset eläimet eivät ole ruokaa Uudessakaan liitossakaan. Uudessa-Liitossakaan ei nainen voi mieheksi muuttua ja ruveta papiksi/pastoriksi.
        Jos nainen yrittää pastoroida ja pappeilla on se hengellistä haureutta.

      • Pää kallellaan !
        kuvitelma kirjoitti:

        että kaikki olisivat pappeja, kyllä järjestys löytyy Raamatusta, Koska ei Jumala ole epäjärjestyksen Jumala vaan rauhan Jumala... Naiset pappeudellaan aiheuttaa mitä suurinta epäjärjestystä.

        Miehet, jotka menevät naispastoreiden saarnoja kirkkoihin kuuntelemaan pää kallellaan häpäisevät itsensä.

      • petetyt miehet !
        Pää kallellaan ! kirjoitti:

        Miehet, jotka menevät naispastoreiden saarnoja kirkkoihin kuuntelemaan pää kallellaan häpäisevät itsensä.

        Useat miehet menevät naispastoreiden saarnoja kuuntelemaan, koska heiltä puuttuu kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan.

      • 5+5.
        petetyt miehet ! kirjoitti:

        Useat miehet menevät naispastoreiden saarnoja kuuntelemaan, koska heiltä puuttuu kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan.

        Nimenomaan kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan puuttuu monilta entisiltä, samoin kuin kirkkoon kuuluvilta adventisteilta, puuttuu ymmärrys mitä pappeuteen tulee. Nainen ei voi pappeilla ja mieheksi muuttua.

        Näkemällä nähkää ja kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö ja käsittäkö.

      • ei.kaiikki.eksyksiss
        5+5. kirjoitti:

        Jumala on lähettänyt heille väkevän eksytyksen, niin että uskovat valheellisesti.

        Todellakin kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan puuttuu monelta tänäpäivänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sehän on ennustettu Raamatussakin.

      • Anonyymi
        kuvitelma kirjoitti:

        että kaikki olisivat pappeja, kyllä järjestys löytyy Raamatusta, Koska ei Jumala ole epäjärjestyksen Jumala vaan rauhan Jumala... Naiset pappeudellaan aiheuttaa mitä suurinta epäjärjestystä.

        Epäjärjestystä jokaisessa kirkossa ja seurakunnassa, missä naiset pappeina.

        Ketkä täällä maailmassa aiheuttavat suurinta epäjärjestystä?

        ==> Miehet vallanhimollaan, sotimisellaan ym väkivallallaan.

      • Anonyymi
        ei.kaiikki.eksyksiss kirjoitti:

        Jumala on lähettänyt heille väkevän eksytyksen, niin että uskovat valheellisesti.

        Jumala=katolinen Äitikirkko on lähettänyt kaikille teille kristityille seuraajilleen väkevän eksytyksen, niin että olette rakentaneet koko seurakuntanne ja elämänne sen laskemalle valheperustukselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäjärjestystä jokaisessa kirkossa ja seurakunnassa, missä naiset pappeina.

        Väärin.

        Epäjärjestystä jokaisessa kirkossa ja seurakunnassa, missä seurakuntaa rakennetaan katoliselle perustukselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin.

        Epäjärjestystä jokaisessa kirkossa ja seurakunnassa, missä seurakuntaa rakennetaan katoliselle perustukselle.

        Papeista olisi hyötyä yhteiskunnassa , jos he tekisivät töitä , eivätkä vain soita suutansa keksityillä tarinoilla ja termeillä.

    • niinkö on?

      Pappien naisistuminen on niin evl. kirkossa, helluntaikirkossa, vapaakirkossa ja adventtikirkossa.
      Ts. oikeauskoisuus on jossain muualla, niinkö?
      Lestadiolaisuudessa, vanhoillisLuterilaisuudessa, vanhoillis herätysliike poluillako?

      • muualla ?

        Muistatko autuuslupaukset ?

        Muistatko sen jossa sanotaan "Autuas se, jonka usko on oikea ja virheetön, sillä..."

        Minä en muista sellaista... Oleellinen on usko Jeesukseen pelastuksen alkajana ja täyttäjänä.

        Silti valitsen seurakuntani sen mukaan minkä oppi on lähinnä Raamattua.

      • oikea uskoiset?

        Niinkuin kirjoitit naispapit ovat vallanneet useimmat kirkkokunnat.
        Mainitsit Lestadiolaiset siellä ei ole naispappeja, mutta tiukasti pidetään sunnuntai pyhästä kiinni.

        Totuus on yksilötasolla korvien välissä.

      • harhautuneet

        Heillähän on sunnuntai tärkeä pyhäpäivä sapatin lauantain he syrjäyttävät. Vaikka heillä ei naispappeja olekaan se on aivan oikein, mutta harhassa ovat kuitenkin.

      • virta vie !
        harhautuneet kirjoitti:

        harhautuneet.
        Loppujen lopuksi ihmiset ovat yksilöinä, joko totuudessa tai valheessa. Harvassa he kuitenkin ovat. Enemmistö menee virran mukana.

      • riippuu virrasta.
        virta vie ! kirjoitti:

        Harhautuneet??

        Missä harhautuneet?

        Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!

        Siinäpä se ydin, raamit ei pelasta vaan Jeesus.

        Siinä lestadiolainen, tai muulainen, pelastus on Jeesus ja sen asian ymmärtäminen, sijaisuhri, se pelastaa.

      • virta vie !
        riippuu virrasta. kirjoitti:

        Harhautuneet??

        Missä harhautuneet?

        Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!

        Siinäpä se ydin, raamit ei pelasta vaan Jeesus.

        Siinä lestadiolainen, tai muulainen, pelastus on Jeesus ja sen asian ymmärtäminen, sijaisuhri, se pelastaa.

        Missäkö harhautuneet ? Eikös tämän nyt huomaa kun naisistakin on tehty pastoreita ja vanhimpia.

      • riippuu virrasta.
        virta vie ! kirjoitti:

        Missäkö harhautuneet ? Eikös tämän nyt huomaa kun naisistakin on tehty pastoreita ja vanhimpia.

        Entäpä, jos sillä paikkakunnalla ei ole miestä seurakunnan johtoon!
        Yleisen pappeuden sananjulistus ja julistajana Pyhä Henki, koska Henki kirkastaa Kristusta.
        Kyse on seurakunnasta ja Pyhän Hengen armolahjoista.
        Muussa Hengessä ei voi työtä tehdä, koska on synnytty Sanan kautta uskoon, koskien parannusta, Uudestisyntymistä, (isolla kirjaimella), koska Jumala tekee työn.
        Uudestisyntyminen on Kristuksen työ, Uuteen Aadamiin. jolla on vanhurskautuksen kautta pääsy Uuteen maahan. Siksi nainen, on PYHÄ, Jumalassa ja suun hedelmänä on Pyhän Hengen sanoma ylösnousseesta Kristuksesta.
        ts. puhumme aina Jumalan työstä meissä, jota johtaa Pyhä Henki ja sen on sitä pappeutta meissä ja siinä ei ole miestä eikä naista.
        Missä on kaksi tahi kolme koolla minun nimessäni, kuten tänä sapattina, on Herra siellä heidän keskellään, toimien jäseniensä kautta rakentaakseen seurakuntaansa.

        Leeviläispappeus on mennyt, Uudenliiton pappeus ketoo täydellisestä uhrista ja Sana uudestisynnyttää, Pyhä Henki johtaa ja Henki ihmisessä toimii Pyhän Hengen armolahjojen kautta.

        Miksi sitä et hyväksyisi?

      • riippuu virrasta. kirjoitti:

        Nimimerkille: riippuu virrasta

        Naiset voivat kokoountua keskenään ilman pastoria tai minkälainen porukka vaan. Paavali meni tapamaan kokoontuneita naisia joen rannalle. Jumala on siellä missä kaksi tahi kolme kokoontuvat Hänen nimessään. On meillä täydellinen ylimmäinen pappi, joka suorittaa pappispalvelusta jatkuvasti rukoilen puolestamme. Tähän kunkinkaalliseen pappissukuun on jokainen uskova kuuluva.

        Seurakutaan Jumala herättää miehiäkin, että jokaiseen uskovaan seurakuntaan pastori löytyy, opettajia... Ei Jumala mikään saamaton nahus ole, joka ei omia miehiä löydä tai herätä, antaen armolahjoja, mutta toki hän antaa ihmisille vapauden toimia tahonsa mukaan, jos ei Jumalan tahto kelpaa.

        Pyhä Henki ei jaa naiselle pastorin/seurakunnan kaitsijan armolahjaa, ei myöskään vanhimman tai seurakunnan opettajan armolahjaa. Tämä naispastorin armolahja tulee sielunviholliselta, joka ei hyväksy Jumalan periaatteita.

        Elämme Iisebelin hengen aikaa, jolloin sekasorto valitsee. Iisebelin henki myös on vallanhalun henki. Monet miehet eivät enää uskalla suutaan aukaista. Heikot miehet, jotka eivät ole vahvistuneet Sanassa ovat alistuksessa ja sillä on hallitseva ote myös naisiin, joilla ei ole tahtoa uskallusta toimia Jumalan tahdon mukaan. Ilmestyskirjassa Jeesus varoittaa aikamme seurakuntalaisia Iisabelista, joka eksyttää Jumalan palvelijoita. Jumala on antanut aikaa parannuksen tekoon, mutta kuka tahtoo parannusta tehdä? Ilm. 2:20-21

        Monet sanovat, että Jumala on väärässä asettaessaan järjestyksen, jossa Jumala on Kristuksen pää, Kristus on seurakunnan pää ja mies vaimon pää. Kerskaus kuuluu kyllä naiset ovat hyviä ja osaavia, ahkeria, joten he voivat olla seurakunnan pastoreina johtavassa asemassa seurakuntaa opettamassa. Toisesta suupielestä huudetaan ei ole pappeja olemassakaan, ei kun olihan niitä yleisiä pappeja, kaikkihan olemme pappeja. Todella sekasorto ja sekaannus valitsee.

        Sydäntä särkevää on se itku, jota tänä päivänä itketään sekasorrossa ja särkyneinä. Kuka haluaa seurakuntaan mennä, jossa nainen käy valtataisteluaan Iisabelin hengessä pastorinvirasta. Parempi olla ilman pastoreita, kun että nainen pastorina. Kun miehet menettävät otteensa silloin he antavat ohjakset naiselle ja tulos on sitä mitä se on. Sitten alkaakin se vihoviimeinen, aletaan vääryyttä puolustamaan raamatun Sanalla. Yksi vääryys tuo lisää vääryyttä ja siinähän se soppa sitten valmis on. Perheet kärsii ja yhteiskunta retuperällä, Sana käy veltoksi, kun perustukset murretaan.

        Naispapeutta/pastoriutta ei voi puolustaa raamatun Sanalla tai millään yleisellä pappeudella. Se ei ole raamatun Hengen mukaista. Sielunvihollinen haluaa, että ihminen laittaa uuden testamentin oman tahtonsa mukaiseksi, siis uudeksi.

        Raamattu kehottaa vahvistumaan Henkessä ja totuudessa, että ei tämä Iisebelin henki pääsisi valtaamaan sielua ja munaskuita.

        Sielunvihollinen tuntee Jumalan Sanan ja Jumalan tahdon. Ei raamattu puhu turhaan siitä, että ”se eksyttää, jopa valitutkin”.

        Kuninkaankirjassa kerrotaan kuningas Aahabista, joka hallitsi Israelia 22 vuotta. ”Mutta Ahab, Omrin poika teki sitä mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki edeltäjänsä.”Ei ollut siinä kylliksi, että hän vaelsi Jerobeamin, Nebatin pojan , synneissä, vaan että hän otti vaimokseen Iisebelin, siidonilaisten kuninkaan Etbaalin tyttären, rupesi palvelemaan Baalia ja kumartamaan sitä.” I.Kun. 16:29-31)
        jae 33 kertoo että Ahab teki myös Aseran ja vihoitti Jumalan,”enemmän kuin kukaan Israelin kuninkaista ennen häntä.”

        Ahab oli kiltti mies ja kuninkas. Totteli vaimoaan, alistettu mies, ei häntä Eliakaan pelännyt.. Ahab teki syntiä Iisebelin käskystä. Elia löysi Ahabin ja ennusti:
        ”Näin sanoo Herra : Siinä paikassa, missä koirat nuolekselivat  Naabotin veren, tulevat koirat nuoleskelemaan sinunkin veresi.” Aahab otti sanan vastaan ja nöyrtyi Herran edessä, eikä Herra antanut onnettomuuden hänelle tulla hänen elinaikanaan, vaan hänen poikansa aikana. .” (1.Kun 21:19, 29).

      • Jaspikselle.
        jaspis_1 kirjoitti:

        Kullakin paikkakunnalla on seurakunta, pappeineen ja vanhimmistoineenko??
        Pikkaisen pohdintoja seurakuntareviiri ajatteluun.
        Missä kaksi tahi kolme, kertaan vielä.
        Entä jos paikkakunnalla ei ole kuin kolme, tahi kolmetoista ihmistä. Eikö seurakunta koostu Kristuksessa uudestisyntyneistä ihmisistä, he voivat kokoontua, sekä myös viettää ehtoollista?

        Toinen ajatus sanana kirkko! .. Tietenkin voimme leikkiä sanakäänteillä, mutta sanaa kirkko ei löydy varmaankaan alkukielen raamatusta.
        Eklesia porukka kyllä, eli uloskutsutut.
        Jumalantyönä Uloskutsuttu maailmasta, Jumalan kansaan. Ei aina ole paikkakunnille olemassa vanhimpia, pappeja jne. eli unohtakaamme sellaiset asiat, että siinä pitäisi rakentaa hierarkia, että voidaan kokoontua Pyhässä Hengessä Isän eteen.
        On vain yksi välimies Isän ja ihmisen välissä Jeesus, Ylimmäinen pappi ja hän rakentaa seurakuntansa ruumiin Pyhässä Hengessä. Seurakunta kaksi tahi kolmena voi kokoontua ilman maallista liperi- pappia joiden perään nyt tässä sanaillaan, -
        kokoontua vaikkapa tupakokoukseen, eikä siitä tule Herran palveluksessa ongelmaa.

        Näin se voi olla Kiinassakin, että on vain naisia toimittamassa Herran palvelusta.
        Miehet ovat vankilassa jne. Ainakin mitä marttyyrien äänen puheista olen päässyt käsityksiin. Siksi liikumme myös yleisen pappeuden nimissä

        koska.

        Pyhä Henki

        johtaa seurakuntaa armolahjojen kautta.

        Seurakunta on todistus huulilla, "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika!".
        Sitä ei ilmoita liha, eikä veri, vaan Jeesuksen Isä taivaasta.
        Sille tunnustuksen perustalle rakentuu seurakunta, !kaksi tahi kolme! , tahi vaikka yksi. eikä sitä tuonelan portit voita.

        Tämä ei ole sanakikkailua, rakas ystävä, se on seurakunnan tunnustus.

        Myös Pyhä Henki tulee sinne opettajaksi ja kasvattajaksi, koska työ on Herran, voisin kastaa Jeesuksen nimeen, tahi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, jokaisen uudestisyntyneen. Kuka sen estää?

        Mutta on tietenkin seurakuntana jollan paikkakunnalla suurempi joukko, jolloin joudutaan valitsemaan johtotehtäviin vanhimmat ja diakonit ->palvelemaan

      • ? ? ? ?.
        Jaspikselle. kirjoitti:

        Tarkoititko sitä, että miehet hiljaa silloin kun naiset puhuu ?

      • missä miehet ?
        ? ? ? ?. kirjoitti:

        Tarkoititko sitä, että miehet hiljaa silloin kun naiset puhuu ?

        Kyllä löytyy nykyisenä aikana paljon miehiä, jotka hiljenevät kun nainen saarnaa. Vanhat hyvät ajat ovat olleita ja menneitä.

      • Anonyymi
        harhautuneet kirjoitti:

        Heillähän on sunnuntai tärkeä pyhäpäivä sapatin lauantain he syrjäyttävät. Vaikka heillä ei naispappeja olekaan se on aivan oikein, mutta harhassa ovat kuitenkin.

        Adventtikirkkokin on harhassa katoliselta Äitikirkolta perimillään hierarkkisilla leipäpappijärjestelmillään ja "jumalanpalveluksillaan".

        Ei noita Raamatusta löydy, kuten ei koko kirkkolaitosta, joka syntyi seurakunnan liittouduttua maallisen vallan kanssa.

        Siitä koko hierarkkinen järjestelmä "ainoine oikeaoppisine oppirakennelmineen" ja passiivisine "yleisine pappeineen" on sitten periytynyt tytärseurakunnille, jotka ovat kukin tehneet joitain kosmeettisia parannuksia, joita sitten kutsuvat "uskonpuhdistukseksi", mutta kun koko perustus on mätä, niin ei mikään sille rakennettukaan läpäise lähempää "rakennustarkastusta", vaan purkutuomio odottaa niitä.

        Vaikka uskoisimme, että Adventtikirkko on oikeassa yhden käskyn sapattiopetuksellaan, niin ei se silti tee siitä yhtään sen kummempaa muiden tytärseurakuntien joukossa, koska silläkin on katoliselta Äitikirkoltaan perittyjä vääriä opetuksia, jotka vääristävät koko rakennelman.

        Ja hyvinhän Adventtikirkko näyttääkin viihtyvän ekumeenisten Babylonsisartensa ja Äitikirkon joukossa heitä "tarkkailemassa" ja veikkaanpa, että mitään varoittelua/kolmen enkelin julistusta suureen ääneen heidän lankeemuksestaan ei ole odotettavissa jatkossakaan.

      • Anonyymi
        jaspis_1 kirjoitti:

        Nimimerkille: riippuu virrasta

        Naiset voivat kokoountua keskenään ilman pastoria tai minkälainen porukka vaan. Paavali meni tapamaan kokoontuneita naisia joen rannalle. Jumala on siellä missä kaksi tahi kolme kokoontuvat Hänen nimessään. On meillä täydellinen ylimmäinen pappi, joka suorittaa pappispalvelusta jatkuvasti rukoilen puolestamme. Tähän kunkinkaalliseen pappissukuun on jokainen uskova kuuluva.

        Seurakutaan Jumala herättää miehiäkin, että jokaiseen uskovaan seurakuntaan pastori löytyy, opettajia... Ei Jumala mikään saamaton nahus ole, joka ei omia miehiä löydä tai herätä, antaen armolahjoja, mutta toki hän antaa ihmisille vapauden toimia tahonsa mukaan, jos ei Jumalan tahto kelpaa.

        Pyhä Henki ei jaa naiselle pastorin/seurakunnan kaitsijan armolahjaa, ei myöskään vanhimman tai seurakunnan opettajan armolahjaa. Tämä naispastorin armolahja tulee sielunviholliselta, joka ei hyväksy Jumalan periaatteita.

        Elämme Iisebelin hengen aikaa, jolloin sekasorto valitsee. Iisebelin henki myös on vallanhalun henki. Monet miehet eivät enää uskalla suutaan aukaista. Heikot miehet, jotka eivät ole vahvistuneet Sanassa ovat alistuksessa ja sillä on hallitseva ote myös naisiin, joilla ei ole tahtoa uskallusta toimia Jumalan tahdon mukaan. Ilmestyskirjassa Jeesus varoittaa aikamme seurakuntalaisia Iisabelista, joka eksyttää Jumalan palvelijoita. Jumala on antanut aikaa parannuksen tekoon, mutta kuka tahtoo parannusta tehdä? Ilm. 2:20-21

        Monet sanovat, että Jumala on väärässä asettaessaan järjestyksen, jossa Jumala on Kristuksen pää, Kristus on seurakunnan pää ja mies vaimon pää. Kerskaus kuuluu kyllä naiset ovat hyviä ja osaavia, ahkeria, joten he voivat olla seurakunnan pastoreina johtavassa asemassa seurakuntaa opettamassa. Toisesta suupielestä huudetaan ei ole pappeja olemassakaan, ei kun olihan niitä yleisiä pappeja, kaikkihan olemme pappeja. Todella sekasorto ja sekaannus valitsee.

        Sydäntä särkevää on se itku, jota tänä päivänä itketään sekasorrossa ja särkyneinä. Kuka haluaa seurakuntaan mennä, jossa nainen käy valtataisteluaan Iisabelin hengessä pastorinvirasta. Parempi olla ilman pastoreita, kun että nainen pastorina. Kun miehet menettävät otteensa silloin he antavat ohjakset naiselle ja tulos on sitä mitä se on. Sitten alkaakin se vihoviimeinen, aletaan vääryyttä puolustamaan raamatun Sanalla. Yksi vääryys tuo lisää vääryyttä ja siinähän se soppa sitten valmis on. Perheet kärsii ja yhteiskunta retuperällä, Sana käy veltoksi, kun perustukset murretaan.

        Naispapeutta/pastoriutta ei voi puolustaa raamatun Sanalla tai millään yleisellä pappeudella. Se ei ole raamatun Hengen mukaista. Sielunvihollinen haluaa, että ihminen laittaa uuden testamentin oman tahtonsa mukaiseksi, siis uudeksi.

        Raamattu kehottaa vahvistumaan Henkessä ja totuudessa, että ei tämä Iisebelin henki pääsisi valtaamaan sielua ja munaskuita.

        Sielunvihollinen tuntee Jumalan Sanan ja Jumalan tahdon. Ei raamattu puhu turhaan siitä, että ”se eksyttää, jopa valitutkin”.

        Kuninkaankirjassa kerrotaan kuningas Aahabista, joka hallitsi Israelia 22 vuotta. ”Mutta Ahab, Omrin poika teki sitä mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki edeltäjänsä.”Ei ollut siinä kylliksi, että hän vaelsi Jerobeamin, Nebatin pojan , synneissä, vaan että hän otti vaimokseen Iisebelin, siidonilaisten kuninkaan Etbaalin tyttären, rupesi palvelemaan Baalia ja kumartamaan sitä.” I.Kun. 16:29-31)
        jae 33 kertoo että Ahab teki myös Aseran ja vihoitti Jumalan,”enemmän kuin kukaan Israelin kuninkaista ennen häntä.”

        Ahab oli kiltti mies ja kuninkas. Totteli vaimoaan, alistettu mies, ei häntä Eliakaan pelännyt.. Ahab teki syntiä Iisebelin käskystä. Elia löysi Ahabin ja ennusti:
        ”Näin sanoo Herra : Siinä paikassa, missä koirat nuolekselivat  Naabotin veren, tulevat koirat nuoleskelemaan sinunkin veresi.” Aahab otti sanan vastaan ja nöyrtyi Herran edessä, eikä Herra antanut onnettomuuden hänelle tulla hänen elinaikanaan, vaan hänen poikansa aikana. .” (1.Kun 21:19, 29).

        "Yksi vääryys tuo lisää vääryyttä ja siinähän se soppa sitten valmis on... Sana käy veltoksi, kun perustukset murretaan."

        Seurakuntien perustukset ovat kyllä jo alun perin aivan mätiä, koska ne on "ainoalta oikeaoppiselta" katoliselta Äitikirkolta peritty. Joten kaikki sille perustalle rakennettu tulee myös epäonnistumaan.

        Äitikirkkoa muuten hallitsevat miehet, joten se varmaan tekee siitä Jumalan mielen mukaisen seurakunnan, jossa järjestyskin vallitsee ja jolla on ja on ollut paljon hengellistä rikkautta jaettavanaan ihmiskunnalle?

        "Elämme Iisebelin hengen aikaa, jolloin sekasorto valitsee. Iisebelin henki myös on vallanhalun henki."

        Iisebel kuvaa kyllä huonosti tätä vallanhalun henkeä, sillä jos tätä maailmaa tarkastellaan, niin kyllä ne ovat suurimmalta osin miehiä, jotka sitä valtaa himoitsevat ja sotia valtavine epäjärjestyksineen aiheuttavat ympäri maailmaa esim Putlerin täysin järjetön sota Ukrainaa ja sen "natseja" vastaan. Vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon ja niin kauan kuin miehet testosteronihuuruissaan tätä maailmaa hallitsevat eivät sodatkaan tule loppumaan.

        "Monet sanovat, että Jumala on väärässä asettaessaan järjestyksen, jossa Jumala on Kristuksen pää, Kristus on seurakunnan pää ja mies vaimon pää. ..Toisesta suupielestä huudetaan ei ole pappeja olemassakaan, ei kun olihan niitä yleisiä pappeja, kaikkihan olemme pappeja. Todella sekasorto ja sekaannus valitsee."

        No tästä voit kiittää katolista kirkkoa ja sen miesvaltaista johtoa, sillä se on tämän sekasorron aiheuttaja hierarkkisine pappisjärjestelmineen.

        Sen tulkintahan tästä Jumalan asettamasta järjestyksestä on: Jumala on Kristuksen pää, Kristus nimellisesti on seurakunnan pää=lue: todellisuudessa seurakunnan miesvaltainen johto eli virallinen papisto Kristuksen sijaisena on seurakunnan pää ja mies vaimon pää.

        Maria on silmänlumeeksi otettu pehmentämään tätä kuviota ikään kuin naisilla olisi jotain sanottavaa tässä systeemissä, mutta todellisuudessahan miehet puhuvat hänenkin suullaan kuten myös Jumalan suulla.

        Kun seurakunta eli UTn "yleiset papit" on tässä hierarkkisessa järjestelmässä aivopesty olemaan Kristuksen sijasta alamaisena seurakunnan virallisille johtajille eli leipäpapeille, niin hämärtyy kaikki mitä UT opettaa seurakunnasta ja sekasorto on valmis. Kun tätä katoliselta kirkolta perittyä järjestelmää sitten yritetään sovittaa Utn opetuksiin seurakunnasta, niin eihän se voi onnistua mitenkään, yhtä vähän kuin neliskulmainen palikka menee pyöreästä reiästä läpi.

      • Anonyymi
        jaspis_1 kirjoitti:

        Nimimerkille: riippuu virrasta

        Naiset voivat kokoountua keskenään ilman pastoria tai minkälainen porukka vaan. Paavali meni tapamaan kokoontuneita naisia joen rannalle. Jumala on siellä missä kaksi tahi kolme kokoontuvat Hänen nimessään. On meillä täydellinen ylimmäinen pappi, joka suorittaa pappispalvelusta jatkuvasti rukoilen puolestamme. Tähän kunkinkaalliseen pappissukuun on jokainen uskova kuuluva.

        Seurakutaan Jumala herättää miehiäkin, että jokaiseen uskovaan seurakuntaan pastori löytyy, opettajia... Ei Jumala mikään saamaton nahus ole, joka ei omia miehiä löydä tai herätä, antaen armolahjoja, mutta toki hän antaa ihmisille vapauden toimia tahonsa mukaan, jos ei Jumalan tahto kelpaa.

        Pyhä Henki ei jaa naiselle pastorin/seurakunnan kaitsijan armolahjaa, ei myöskään vanhimman tai seurakunnan opettajan armolahjaa. Tämä naispastorin armolahja tulee sielunviholliselta, joka ei hyväksy Jumalan periaatteita.

        Elämme Iisebelin hengen aikaa, jolloin sekasorto valitsee. Iisebelin henki myös on vallanhalun henki. Monet miehet eivät enää uskalla suutaan aukaista. Heikot miehet, jotka eivät ole vahvistuneet Sanassa ovat alistuksessa ja sillä on hallitseva ote myös naisiin, joilla ei ole tahtoa uskallusta toimia Jumalan tahdon mukaan. Ilmestyskirjassa Jeesus varoittaa aikamme seurakuntalaisia Iisabelista, joka eksyttää Jumalan palvelijoita. Jumala on antanut aikaa parannuksen tekoon, mutta kuka tahtoo parannusta tehdä? Ilm. 2:20-21

        Monet sanovat, että Jumala on väärässä asettaessaan järjestyksen, jossa Jumala on Kristuksen pää, Kristus on seurakunnan pää ja mies vaimon pää. Kerskaus kuuluu kyllä naiset ovat hyviä ja osaavia, ahkeria, joten he voivat olla seurakunnan pastoreina johtavassa asemassa seurakuntaa opettamassa. Toisesta suupielestä huudetaan ei ole pappeja olemassakaan, ei kun olihan niitä yleisiä pappeja, kaikkihan olemme pappeja. Todella sekasorto ja sekaannus valitsee.

        Sydäntä särkevää on se itku, jota tänä päivänä itketään sekasorrossa ja särkyneinä. Kuka haluaa seurakuntaan mennä, jossa nainen käy valtataisteluaan Iisabelin hengessä pastorinvirasta. Parempi olla ilman pastoreita, kun että nainen pastorina. Kun miehet menettävät otteensa silloin he antavat ohjakset naiselle ja tulos on sitä mitä se on. Sitten alkaakin se vihoviimeinen, aletaan vääryyttä puolustamaan raamatun Sanalla. Yksi vääryys tuo lisää vääryyttä ja siinähän se soppa sitten valmis on. Perheet kärsii ja yhteiskunta retuperällä, Sana käy veltoksi, kun perustukset murretaan.

        Naispapeutta/pastoriutta ei voi puolustaa raamatun Sanalla tai millään yleisellä pappeudella. Se ei ole raamatun Hengen mukaista. Sielunvihollinen haluaa, että ihminen laittaa uuden testamentin oman tahtonsa mukaiseksi, siis uudeksi.

        Raamattu kehottaa vahvistumaan Henkessä ja totuudessa, että ei tämä Iisebelin henki pääsisi valtaamaan sielua ja munaskuita.

        Sielunvihollinen tuntee Jumalan Sanan ja Jumalan tahdon. Ei raamattu puhu turhaan siitä, että ”se eksyttää, jopa valitutkin”.

        Kuninkaankirjassa kerrotaan kuningas Aahabista, joka hallitsi Israelia 22 vuotta. ”Mutta Ahab, Omrin poika teki sitä mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki edeltäjänsä.”Ei ollut siinä kylliksi, että hän vaelsi Jerobeamin, Nebatin pojan , synneissä, vaan että hän otti vaimokseen Iisebelin, siidonilaisten kuninkaan Etbaalin tyttären, rupesi palvelemaan Baalia ja kumartamaan sitä.” I.Kun. 16:29-31)
        jae 33 kertoo että Ahab teki myös Aseran ja vihoitti Jumalan,”enemmän kuin kukaan Israelin kuninkaista ennen häntä.”

        Ahab oli kiltti mies ja kuninkas. Totteli vaimoaan, alistettu mies, ei häntä Eliakaan pelännyt.. Ahab teki syntiä Iisebelin käskystä. Elia löysi Ahabin ja ennusti:
        ”Näin sanoo Herra : Siinä paikassa, missä koirat nuolekselivat  Naabotin veren, tulevat koirat nuoleskelemaan sinunkin veresi.” Aahab otti sanan vastaan ja nöyrtyi Herran edessä, eikä Herra antanut onnettomuuden hänelle tulla hänen elinaikanaan, vaan hänen poikansa aikana. .” (1.Kun 21:19, 29).

        "On meillä täydellinen ylimmäinen pappi, joka suorittaa pappispalvelusta jatkuvasti rukoilen puolestamme. Tähän kunkinkaalliseen pappissukuun on jokainen uskova kuuluva."

        Mistä siihen ylimmäisen papin ja seurakunnan (=UTn "kuninkaallisen papisto") väliin on tupsahtanut ylimmäistä pappia sijaistava virallinen leipäpapisto??

        Taitaapi kaikki tiet johtaa Roomaan...

      • Anonyymi
        virta vie ! kirjoitti:

        Missäkö harhautuneet ? Eikös tämän nyt huomaa kun naisistakin on tehty pastoreita ja vanhimpia.

        Naiset kuuluvat UTn mukaan "kuninkaalliseen papistoon" siinä kuin miehetkin, mutta virallista leipäpappeutta UT ei tunne. Se on katolista perua.

    • suurimmalta

      osaltaan Ellen G. White -nimisen naisen kirjoitusten perusteella, joka on myös seurakunnan pää, vaikka Jeesusta joskus srk:n pääksi tituleerataankin. Ehkäpä se tapahtuu epähuomiossa.

      • perustettu Kristukse

        Äläpä harhaile sanoissasi "suurimmalla"..
        Jeesus on pelastaja ja suun tunnustus Elleninkin kohdalla kääntää päät Kristuksen pelastukseen, eli Jeesukseen, seurakunnan päähän.

        Eli Ellen on sanoittajana siinä aikana saviastiana Herran vaihetuspöydällä.
        Jos häntä lainataan, niin ne sanat kasvattakoon ihmiset Kristukseen ja hänen pelastustyöhönsä.

        Kun hedelmänä nään ihmisen, adventistin, jolla Jeesus on sydämessään rakas, niin jos Ellenin todistus Kristuksesta on tavoittanut näin tämän pelastuneen sydämen, niin se on Jumalan työ, koska Elleninkin pelastus on Jumalan työ, niin siinä saviastiana on todistuksensa sana kertomassa vielä, kuka luo Uuden taivaan ja maan ja sisälle ei käy saastainen, tarvitaan pelastus sydämeen.

    • Ja hengellisempi sittenkin?

      Juu - olihan siellä sentään 1 poikanen
      Kirjoittanut: IDENEB 25.2.2009
         Eivät kaikki miehet Jeesusta jättäneet oman onnensa
      nojaan tai ristin nojaan .. nuorukainen Johannes
      pysyi lähellä Jeesusta naisväen tukena Golgatalla.
      Vertaustukiaatteen uranuurtaja Jeesus käytti sitä
      ainutlaatuista tilaisuutta hyväkseen ..

      Joh. 19.

      26 Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain
      opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi
      äidilleen: "Nainen, tämä on poikasi!"
      [Joh. 13:23 ]
      27 Sitten hän sanoi opetuslapselle:
      "Tämä on äitisi!" Siitä hetkestä lähtien
      opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.

      28 Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu
      päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa
      toteen, hän sanoi: "Minun on jano."
      [19:28-30: Matt. 27:45-56; Mark. 15:33-41; Luuk. 23:44-49]

      Juu - tutkiva tuomio julistettiin ja rangaistus
      saatiin päätökseen. Me olemme vapaat Hänessä
      pysyen.

      Asiasta kolmanteen tässä loikkaan, ettei tule kovin montaa aloitetta suotta. Tahdotko profeetaksi? Niitä tarvitaan, eläviä profeettoja.

      1. Kor. 12.

      29 Eivät kai kaikki ole apostoleja?
      Tai profeettoja? Tai opettajia?
      Tai ihmeiden tekijöitä?
      30 Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa?
      Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse
      tällaista puhetta?
      31 Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia
      armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien,
      joka on verrattomasti muita parempi.
      [1. Kor. 14:1]

      Mihin minä joutuisinkaan ilman Raamattua?
      Ideneb    

      "Yks sana heidät kaataa"!
      Kirjoittanut: IDENEB 25.2.2009
      Virsi 170:3 (Luther: Jumala ompi linnamme)
      3.
      Jos täyttyisikin maailma
      nyt valheen enkeleistä,
      niin pimeys ei voittoa
      kuitenkaan saisi meistä.
      Ne olkoot raivoissaan
      ja syöskööt kiukkuaan.
      Nyt valheen vallat on
      jo saaneet tuomion.
      Ne yksi sana kaataa.

      "Ne yksi sana kaataa" .. eli EGW ei olekaan
      tiedoton, eikä Luther eikä Abraham eivätkä ...

      LUUK.16:23 Kun hän tuonelan
      tuskissa
      kohotti katseensa,
      hän näki kaukana Abrahamin
      ja Lasaruksen hänen
      rintaansa vasten"

      Rakas Raamattu ja rakas Luther!
      Ideneb

      • Millä tavalla äly ja hengellisyys kuuluvat yhteen naisen aseman suhteessa pappeuteen?

        Valittiinko Maria älykkyytensä tai hengellisyytensä ansiosta Jeesuksen synnyttäjäksi?

        Pidämmekö Mariaa pyhimyksenä, pappina, profeettana vaiko vain tavallisena äitinä, joka kuuluu paremminkin keittiöön kuin patsaisiin kirkollisissa tiloissa.
        Mihin asemaan paavi korottaa Marian, onko hän sijais-sovittaja puolustaja joka kohoaa Jeesuksen rinnalle yhtäläisesti paavin kanssa joka on julistaja.
        ylifariseus näkee miehen miehenä, ja naisen naisena ja papin pappina niinkuin vallan-alaisuus säätää kunkin aseman.

    • hyvin sen

      että naisille ei pappeus/pastorius kuulu.

    • Matt. 21:45
      Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa,
      ymmärsivät he, että hän puhui heistä.

      Matt. 22:15
      Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat,
      kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi.

      Matt. 22:34
      Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen;
      35 ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten ...

      Lukija, loukkasi tuo sinua? Hmm ...

      Matt. 15:12
      Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle:
      "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?"

      Ovatko kaikki fariseukset tuollaisia kiusaajia, joille Jeesus sanoo vain tällaista:

      Matt. 23:15
      Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

      Matt. 23:25

      Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!

      • pelkistetyt fariseukset

        ja kirjanoppineet kiertävät maat ja mantereet ja julistavat sunnuntain pyhyyttä ihmiskunnalle kaikkialla kulkeissaan aina Israelia myöten ja tekevät heistä lusiferille lapsia. Jumalan käskyt ja sapatti ei heille sovi, koska he lukevat kaikenlaisia kirjoja joissa sunnuntaita halutaan kaikille yhteiseksi lepopäiväksi.

        Raamatun sana: Joka viettelee yhdenkin näistä pienimmistä parempi olisi, että myllynkivi pantaisiin kaulaan ja hukutettaisiin meren syvyyteen.

    • alex-kasi

      jos nyt tarkkaan mennään.

      Minä en kuitenkaan katso että olisi väärin että naiset opettavat oikeaa raamatullista oppia - vaikka he eivät pappina toimikaan. Päin vastoin se on jokaisen ihmisen velvollisuus kertoa Jumalasta, Pojasta ja siitä hyvästä sanomasta mikä evankeliumi on.
      Pappis virka on kuitenkin pantu miehelle - mutta siten kuin Jeesus sen käski tehdä - Paavali on hyvä esimerkki siitä mitä todellinen pappeus tarkoittaa - uhrautumista laumansa hyväksi.

      Naisten elämä on usein jo esimerkiksi lapsista huolehtimisen ja opettamisen tähden niin kiireinen, että ainakin minä olen siinä uskossa että Jumala ei juuri sen tähden pannuit pappeutta naiselle.

      Kuitenkin on naisten osa ihmiskunna kasvattajana vähintään yhtä suuri kuin miesten - vaikka lasten kasvatus on luonnollisesti niin miehen kuin naisen tehtävä (sanottu siksi että tyhmenmpikin käsittää mitä tarkoitan) - Naisten suhde lapsiin on kuitenkin hieman erilainen kuin miehen - johtuen siitä nainen on lapsen synnyttäjä. Mitä mies ei koskaan voi olla.

      Siis pitäkäämme kiinni Jumalan ohjauksesta tässäkin.
      Se on minun mielipiteeni asiasta mitä nais asianajajat sitten sanovatkin.

      alex

      • Maruan-ne

        koska se on Raamatun mukaista. Seurakunnan kaitsija on mies, ei nainen. Mutta nainen voi toimia evankelistana, kuten Jeesuksen aikanakin. Esimerkki seuraavassa:

        1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
        2 Ja he havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta.
        3 Niin he menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.
        4 Ja kun he olivat tästä ymmällä, niin katso, kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa.
        5 Ja he peljästyivät ja kumartuivat kasvoillensa maahan. Niin miehet sanoivat heille: "Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta?
        6 Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa,
        7 sanoen: 'Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös'."
        8 Niin he muistivat hänen sanansa.
        9 Ja he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille.
        10 Ja ne, jotka kertoivat tämän apostoleille, olivat Maria Magdaleena ja Johanna ja Maria, Jaakobin äiti, ja muut naiset heidän kanssansa.
        (Luuk. 24:1-10.)

        Ilosanoman ylösnousseesta Vapahtajasta veivät naiset, he olivat siis ensimmäiset evankelistat.

      • .......
        Maruan-ne kirjoitti:

        kuten, hautaan siunaaminen, kastaminen, niin mielestäni nämä tehtävät eivät sovi naiselle. Sananjulistaminen sensijaan sopii naiselle erittäin hyvin, eli siis evankelistan työ. Jos on sellainen tilanne, että ei ole miespastoria, voi naisevankelista väliaikaisesti toimittaa kaitsijan tehtävää.

      • ole oikeutta
        ....... kirjoitti:

        kuitenkaan nousta alttarin taakse saarnailemaan koska alttarille ei saa vierasta verta viedä.

        Naiset veivät sanaa Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta eivät he pappeina/pastoreina alttarin taakse menneet saarnailemaan. Naisille löytyy kyllä todistajan tehtäviä muuallakin ihan arkielämässä ei siihen alttaria tarvita.

      • naisille
        ole oikeutta kirjoitti:

        kuitenkaan nousta alttarin taakse saarnailemaan koska alttarille ei saa vierasta verta viedä.

        Naiset veivät sanaa Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta eivät he pappeina/pastoreina alttarin taakse menneet saarnailemaan. Naisille löytyy kyllä todistajan tehtäviä muuallakin ihan arkielämässä ei siihen alttaria tarvita.

        töitä riittää ilman pastorin titteliäkin, muunmuassa nuorisotyötä, vanhustyötä, kuorolaulantaa, säestämistä musiikissa. Kyllä naisille töitä riittää sinne vaan kadulle missä ihmiset ovat kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta niinkuin Mariakin teki.

      • annu42

        Gal. 3:28
        "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

        Todistajiksi Kristuksessa on valittu kaikki. Kuinka moni ottaa tehtävän vastaan, se on eri asia.

        Jumala loi ensin ihmisen, ja laittoi hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan maata. ( 1.Moos. 1:26,27; 2:7) Ihmiselle kerrottiin, mitä tuli tehdä ja miten (jakeet 15,16) Vasta tämän jälkeen Jumala totesi, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja loi myös naisen miehen kylkiluusta. Hän antoi ihmisille tehtävän lisääntyä ja täyttää maa. Synti erotti ihmiset ja heidän Luojansa toisistaan, joten tässä olemme; sotkemassa Jumalan suunnitelmaa miehen ja naisen tasa-arvoisuudesta.

        Joku viisas on sanonut, että sukupuolisuus eriytyi alkukielen mukaan vasta, kun miehelle oli jo tehty selväksi, mitä sai tehdä ja mitä ei. Siis säännöt (=laki) annettiin ensin. No, en tiedä tästä mitään, joten tämä jää vain arvailuksi. Mielenkiintoinen näkökulma se joka tapauksessa olisi. Miten se vaikuttaa teidän lukijoiden ajatuksiin?

        Tykkään siitä, että naisillakin on arvonsa, eikä heitä sorvata vain "lapsensynnyttäjän" asemaan ja miehen mielivaltaisen kohtelun alaiseksi. Nainen luotiin rinnalle kylkiluusta, joten sekin antaa aihetta nähdä, miten Jumala arvostinaista miehensä rinnalla. Joka tapauksessa Jeesus arvosti naisia ja nosti heidät alennustilasta, johon vuosituhannet olivat heidät painaneet. He olivat miehen omaisuutta, aivan kuin karja ja muukin omaisuus.

        En ihmettele lainkaan juutalaista rukousta: "Minä kiitän sinua, Jumala, siitä etten ole nainen tai koira." Aika selvä lausunto naisen arvostuksesta.

      • niin haluaisi
        annu42 kirjoitti:

        Siksi varmaan on joku juutalainen kiittänyt siitä Jumalaa, että ei tarvitse kokea synnyttäjän tuskaa.
        Kuka sitä taas koira haluaisi olla, kun on ihmiseksi syntynyt. On koira monesti hyvä lemmikki.

        Synnyttäjän arvoasema on suuri. Ei siihen monestakaan miehistä olisi ja naisetkin sitä karsastaa.

        Miten Annu laittelee arvoasemia ja millä perusteella? Onko sinusta pappi arvokkaampi, kun joku toinen ihminen tai ammatti?
        Kirjoituksesta kuultaa, että et arvosta itseäsi, miksi? Onhan Jumala sinutkin luonnut? Haluatko olla sukupuoleton?

      • annu42 kirjoitti:

        Raamattu ei tunne sanaa tasa-arvo, vaan vallanalaisuus määrittelee aseman miehen ja vaimon välillä.
        Ainoastaan pelastukseen nähden Kristuksessa apostolien näkemyksien mukaan he ovat yhtäläisessä asemassa, mutta vallanalaisuus eroittaa heidät toisistaan Jumalan säätämyksenä.
        Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää, ja kaikki muu on pelkkää sana helinää.

        Jeesus ei ylentänyt, eikä alentanut miehen ja naisen välisiä suhteita vallanalaisuudesta, vaan oli kuuliainen Isänsä tahdolle kuuliaisuudessa vallanalaisuuteen, joka koskee myös pappeutta.

        Jeesus ei valinnut ainoatakaan apostolia naisista, vaan pappeudestakin on Jumalan säätämä järjestys josta vain Leeviläinen pappeus muuttui sukuperäisyydestä toiseen Kristuksessa, mutta ei sukupuolisuudessa, vaan säilyi ennallaan.

        Uudessaliitossa Leeviläinen pappikin tultuaan kristinuskoon saattoi julistaa evankeliumia samalta alttarilta sen uudessa merkityksessä, jossa ehtoollinen korvasi alttaripalveluksen uhreineen.
        Näissä papillisissa tehtävissä ei ole koskaan naista ollut, eikä tule olemaan, vaan se on naisten ymmärtämättöntä touhuamista pyhissä asioissa. Vieras veri saastuttaa alttarin.
        Miehiseen pappisasuun pukeutunut nainen on kauhistus Jumalalle. Tehkää parannus !

      • alex-kasi
        annu42 kirjoitti:

        Gal. 3:28
        "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

        Todistajiksi Kristuksessa on valittu kaikki. Kuinka moni ottaa tehtävän vastaan, se on eri asia.

        Jumala loi ensin ihmisen, ja laittoi hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan maata. ( 1.Moos. 1:26,27; 2:7) Ihmiselle kerrottiin, mitä tuli tehdä ja miten (jakeet 15,16) Vasta tämän jälkeen Jumala totesi, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja loi myös naisen miehen kylkiluusta. Hän antoi ihmisille tehtävän lisääntyä ja täyttää maa. Synti erotti ihmiset ja heidän Luojansa toisistaan, joten tässä olemme; sotkemassa Jumalan suunnitelmaa miehen ja naisen tasa-arvoisuudesta.

        Joku viisas on sanonut, että sukupuolisuus eriytyi alkukielen mukaan vasta, kun miehelle oli jo tehty selväksi, mitä sai tehdä ja mitä ei. Siis säännöt (=laki) annettiin ensin. No, en tiedä tästä mitään, joten tämä jää vain arvailuksi. Mielenkiintoinen näkökulma se joka tapauksessa olisi. Miten se vaikuttaa teidän lukijoiden ajatuksiin?

        Tykkään siitä, että naisillakin on arvonsa, eikä heitä sorvata vain "lapsensynnyttäjän" asemaan ja miehen mielivaltaisen kohtelun alaiseksi. Nainen luotiin rinnalle kylkiluusta, joten sekin antaa aihetta nähdä, miten Jumala arvostinaista miehensä rinnalla. Joka tapauksessa Jeesus arvosti naisia ja nosti heidät alennustilasta, johon vuosituhannet olivat heidät painaneet. He olivat miehen omaisuutta, aivan kuin karja ja muukin omaisuus.

        En ihmettele lainkaan juutalaista rukousta: "Minä kiitän sinua, Jumala, siitä etten ole nainen tai koira." Aika selvä lausunto naisen arvostuksesta.

        Niin - kyllä naista on tässä maailmassa kohdeltu huonosti ja Jumalan tahdon vastaisesti - mutta se johtuu luonnollisesti siitä että ne periaatteet mitkä ovat Jumalasta loistavat tässä maailmassa poissa olollaan. Ihmiset päättävät useimmiten itse hyvästä ja pahasta eivätkä kuuntele mitä Jumala asiasta sanoo.

        Siksi nämä keskustelutkin tuppaavat menemään tämän maailman keskusteluiksi kun ajatellaan, että miehen olisi jotenkin oikeutettua vallita naista tämän maailman periaatteiden mukaan.

        Kuitenkin kun tarkemmin tutkii Raamattua - esimerkiksi Paavalin kirjoituksia asiasta niin huomaa HELPOSTI, että Jumala ei useinkaan tämän maailman käytöksen takana ole - ei tässä asiassa sen enempää kuin muissakaan.

        Raamattu sanoo:
        Ja olkaa toinen TOISILLENNE ALAMAISET Kristuksen pelossa.

        Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset NIINKUIN Herralle; (siis ei milleen macho kulttuurin sokaisemalle miehelle vaan niinkuin Herralle) sillä mies on vaimon pää, NIINKUIN myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.

        Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.

        Miehet,
        RAKASTAKAA vaimojanne, NIINKUIN Kristuskin RAKASTI seurakuntaa ja antoi ITSENSÄ ALTTIIKSI sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

        SAMALLA TAVOIN TULEE myös MIESTEN RAKASTAA VAIMOJANSA niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.

        Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

        "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat YHDEKSI LIHAKSI."

        Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
        Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.
        ----------

        Siis - jos joku mies uskoo että pappeus antaa hänelle jonkilaisen mielivaltaisen ylivallan naisen yli - se ei ole Jumalasta. Mitään sellaista valtaa ei Jumala ole antanut yhdellekään ihmiselle.

        Se joka on pienin - on suurin. Oppimassa olemme jokainen - joka ei sitä ymmärrä joutuu vaikeuksiin, olemme lasten kaltaisessa asemassa Jumalan edessä ja meidän käy huonosti jos teemme jälleen saman virheen - päätämme itse hyvästä ja pahasta.

        Jeesuksen sanat siitä kuka on suurin (vaikka siinä ei suoranaisesti olekaan kyse papeista on periaate kuitenkin sama).

        Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"

        Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
        ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Se, joka NÖYRTYY tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.

        Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.

        Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

        ---------------
        Yllä oleva kuvastaa myös sitä äärettömän suurta vastuuta mikä meillä on lasten kasvatuksessa, kun se tehdään Jumalan tahdossa. Jos joku haluaa kutsua naista jolla usein on suurempi vastuu ainakin lapsen ensimmäisinä vuosina arvottomaksi, tai jonkinlaiseksi "lapsensynnyttäjä koneeksi" tai luulee naisen olevan alistettu miehen mielivaltaisen kohtelun alaiseksi - hän ei voisi olla enemmän väärässä.

        Tässä Jumalaan luottavilla miehilläkin on varmasti paljon opeteltavaa - jättää tämän maailman hourut ja machoilut ja tulla todellisiksi nöyriksi Jumalan lapsiksi - todellisiksi Jumalan tahdon täyttäjiksi.

        Pappeus on annettu miehen tehtäviin - mutta se ei mitenkään tee miehestä parempaa tai anna hänelle oikeuksia mielivaltaiseen käytökseen - sellaiset papit tarvitsevat potkun takapuoleen ja oikaisua käsityksissään.

        Siunaukset annulle
        alex

      • ****
        alex-kasi kirjoitti:

        alamainen sellaiselle miehelle, joka rakastaa häntä, niinkuin Kristus rakastaa seurakuntaa.

      • annu42
        niin haluaisi kirjoitti:

        Siksi varmaan on joku juutalainen kiittänyt siitä Jumalaa, että ei tarvitse kokea synnyttäjän tuskaa.
        Kuka sitä taas koira haluaisi olla, kun on ihmiseksi syntynyt. On koira monesti hyvä lemmikki.

        Synnyttäjän arvoasema on suuri. Ei siihen monestakaan miehistä olisi ja naisetkin sitä karsastaa.

        Miten Annu laittelee arvoasemia ja millä perusteella? Onko sinusta pappi arvokkaampi, kun joku toinen ihminen tai ammatti?
        Kirjoituksesta kuultaa, että et arvosta itseäsi, miksi? Onhan Jumala sinutkin luonnut? Haluatko olla sukupuoleton?

        rajoja. Olen tottunut keskustelemaan tavallisten seurakuntalaisten ja myös johtotehtävissä olevien henkilöiden kanssa. Me olemme Jumalan edessä ihan samalla viivalla. Mielestäni ei ole olemassakaan mitään sellaista tehtävää tässä maailmassa, joka nostaisi ihmisen toisen yli. Kristus on kuollut jokaisen puolesta, joten jokainen on arvokas hänen silmissään, minäkin. Protokollat asetetaan, mutta Jumalan edessä ne eivät toimi, sillä ne ovat vain ihmisten keinoja nostaa omaa tai toisen arvoa.

        Johtajia tarvitaan, sillä mikä on se organisaatio, joka toimisi ilman johtoa? Meillä ei ole piispoja, kirkkoherroja, tuomiorovasteja yms. titteleitä, sillä olemme kaikki yhtä Kristuksessa. Meillä toimii ns. yleinen pappeus, mutta pastori on nimitys, joka on teologisia kouluja käyneellä.

        Jokainen, pieninkin Herran viintarhassa, on sarallaan evankeliumin viejä omaan lähipiiriinsä. Vaikka emme saarnaisikaan, elämämme on jonkinlainen "saarna", jota te kuitenkin luette, kun olette meidän kanssamme tekemisissä.

      • annu42
        ....... kirjoitti:

        kuten, hautaan siunaaminen, kastaminen, niin mielestäni nämä tehtävät eivät sovi naiselle. Sananjulistaminen sensijaan sopii naiselle erittäin hyvin, eli siis evankelistan työ. Jos on sellainen tilanne, että ei ole miespastoria, voi naisevankelista väliaikaisesti toimittaa kaitsijan tehtävää.

        retkikunnan kanssa, mitä teet, jos yksi kuolee? Kaikki ovat naisia ja kristittyjä, eikä mukana voida vainajaa kuljettaa, kuka siunaa hautaan kuolleen?

        Tämä nyt vain on tehty tilanne, mutta joka tapauksessa on oikein, että hautauksen voi suorittaa kuka tahansa, joka on siihen kelvollinen omaisten mielestä.

      • annu42 kirjoitti:

        rajoja. Olen tottunut keskustelemaan tavallisten seurakuntalaisten ja myös johtotehtävissä olevien henkilöiden kanssa. Me olemme Jumalan edessä ihan samalla viivalla. Mielestäni ei ole olemassakaan mitään sellaista tehtävää tässä maailmassa, joka nostaisi ihmisen toisen yli. Kristus on kuollut jokaisen puolesta, joten jokainen on arvokas hänen silmissään, minäkin. Protokollat asetetaan, mutta Jumalan edessä ne eivät toimi, sillä ne ovat vain ihmisten keinoja nostaa omaa tai toisen arvoa.

        Johtajia tarvitaan, sillä mikä on se organisaatio, joka toimisi ilman johtoa? Meillä ei ole piispoja, kirkkoherroja, tuomiorovasteja yms. titteleitä, sillä olemme kaikki yhtä Kristuksessa. Meillä toimii ns. yleinen pappeus, mutta pastori on nimitys, joka on teologisia kouluja käyneellä.

        Jokainen, pieninkin Herran viintarhassa, on sarallaan evankeliumin viejä omaan lähipiiriinsä. Vaikka emme saarnaisikaan, elämämme on jonkinlainen "saarna", jota te kuitenkin luette, kun olette meidän kanssamme tekemisissä.

        Paavalin mielipide on se: Minä en salli, että nainen opettaa, eikä Jumalan seurakunnilla ole sellaista tapaa.

        Ainahan on ollut niitä amatsoneja jotka ovat halunneet nousta miesten yläpuolelle, mutta he eivät ole vallanalaisuudessa Jumalan sanan takana, joka sanoo: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.

        Pelastukseen nähden tasa-arvoisuus koskee kaikkia, mutta vallanalaisuuteen nähden määräävänä tekijänä on Jumalan sana, joka säätelee marssijärjestyksen vallanalaisuudesta. Pappeuteen nähden ei ole tapahtunut muuta muutosta kuin, että Leeviläinen pappeus poistui sukuperäisenä Uudessaliitossa, mutta ei sukupuolisena pappeutena koska ei naispappeja ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan.

        Käännyttyään kristinuskoon Leeviläinen pappikin saattoi julistaa evankeliumia alttarilta sen uudessa merkityksessä, jossa eläinuhrit korvattiin ehtoollisella, eikä muuta muutosta ole tapahtunut, vaan alttarikin seisoo paikallaan ehtoollista varten.

        Evankeliumi ei vesittämisellä parane, vaan johtaa pakanuuteen.

      • pitäisikin

        olla, että omaiset vainajan siunaisivat, ei tarvitsisi seurakunnan virkailijoita vaivata ja etsiskellä kuka olisi sopiva, koska omastakin suvusta kyllä miehiä löytyy.

      • alex-kasi
        **** kirjoitti:

        alamainen sellaiselle miehelle, joka rakastaa häntä, niinkuin Kristus rakastaa seurakuntaa.

        sillä hedelmistään puu tunnetaan, että kenen pappeja mitkäkin papit ovat.

        Muuten, vain ohimennen sanottuna minun vaimoni työskentelee päivittäin ihmisten hyväksi joilla ei ole periaatteessa yhtään ystävää maailmassa - syystä tai toisesta he ovat jääneet yksin maailmaan. Usein voisi sanoa että omasta syystään mutta kun/jos asiaa tutkii hieman syvällisemmin voi todeta että maailman pahuus vie ihmiset mennessään ja usein heitä ei voi enää kukaan auttaa - kuin Jumala. Nämä ihmiset tarvitsevat lähimmäisen rakkautta jota ei tämä maailma heille anna...

        Joten kyllä naisillekin riittää työsarkaa se on varma, vaikka heille ei papin virka kuulukaan.

      • hyvä kirjoitus

        Juuri näin itsekin olen ajatellut, että kyllä naisille työsarkaa riittää ilman papin/pastorin virkaakin.
        Vaimosi työ on arvokasta työtä.

      • samaa mieltä
        pitäisikin kirjoitti:

        olla, että omaiset vainajan siunaisivat, ei tarvitsisi seurakunnan virkailijoita vaivata ja etsiskellä kuka olisi sopiva, koska omastakin suvusta kyllä miehiä löytyy.

        Miksi vaivata paimenia/pastoreita kuolleen hautaamiseen.
        En tiedä yhtään sukua, jossa ei olisi miehiä!
        Ehkä jossain saattaa olla sukupuutoon kulemassa oleva suku, josta ei miehiä löydy, mutta onhan se aina naapurin mies kuitenkin siinä lähellä.

      • naisia naisia
        annu42 kirjoitti:

        Gal. 3:28
        "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

        Todistajiksi Kristuksessa on valittu kaikki. Kuinka moni ottaa tehtävän vastaan, se on eri asia.

        Jumala loi ensin ihmisen, ja laittoi hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan maata. ( 1.Moos. 1:26,27; 2:7) Ihmiselle kerrottiin, mitä tuli tehdä ja miten (jakeet 15,16) Vasta tämän jälkeen Jumala totesi, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja loi myös naisen miehen kylkiluusta. Hän antoi ihmisille tehtävän lisääntyä ja täyttää maa. Synti erotti ihmiset ja heidän Luojansa toisistaan, joten tässä olemme; sotkemassa Jumalan suunnitelmaa miehen ja naisen tasa-arvoisuudesta.

        Joku viisas on sanonut, että sukupuolisuus eriytyi alkukielen mukaan vasta, kun miehelle oli jo tehty selväksi, mitä sai tehdä ja mitä ei. Siis säännöt (=laki) annettiin ensin. No, en tiedä tästä mitään, joten tämä jää vain arvailuksi. Mielenkiintoinen näkökulma se joka tapauksessa olisi. Miten se vaikuttaa teidän lukijoiden ajatuksiin?

        Tykkään siitä, että naisillakin on arvonsa, eikä heitä sorvata vain "lapsensynnyttäjän" asemaan ja miehen mielivaltaisen kohtelun alaiseksi. Nainen luotiin rinnalle kylkiluusta, joten sekin antaa aihetta nähdä, miten Jumala arvostinaista miehensä rinnalla. Joka tapauksessa Jeesus arvosti naisia ja nosti heidät alennustilasta, johon vuosituhannet olivat heidät painaneet. He olivat miehen omaisuutta, aivan kuin karja ja muukin omaisuus.

        En ihmettele lainkaan juutalaista rukousta: "Minä kiitän sinua, Jumala, siitä etten ole nainen tai koira." Aika selvä lausunto naisen arvostuksesta.

        synnyttihän Maria Jeesuksen.
        Naiset ovat syösseet itse itsensä alennustilaan ryhtyessään heille kuulumattomiin tehtäviin, kuten pastoreiksi ja papeiksi. Alennustila naisilla on todella paha koska he ovat saastuttaneet alttarit vieraalla verellä, näin Jumalan Pyhä Henki on poistunut näistä pyhäköistä.
        Naisten on tehtävä parannus jotta voivat alennustilastaan nousta johon ovat itsensä saattaneet.

        Maria kertoi opetuslapsille tiellä kulkieissaan, että Jeesus on noussut ylös kuolleista, mutta ei hän niin tyhmä ollut, että naisena olisi mennyt alttarin taakse alttaria saastuttamaan. Maria kunnioitti Jumalan säätämää järjestystä, jossa Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää, ja mies vaimon pää.

      • naispastoreiden
        annu42 kirjoitti:

        rajoja. Olen tottunut keskustelemaan tavallisten seurakuntalaisten ja myös johtotehtävissä olevien henkilöiden kanssa. Me olemme Jumalan edessä ihan samalla viivalla. Mielestäni ei ole olemassakaan mitään sellaista tehtävää tässä maailmassa, joka nostaisi ihmisen toisen yli. Kristus on kuollut jokaisen puolesta, joten jokainen on arvokas hänen silmissään, minäkin. Protokollat asetetaan, mutta Jumalan edessä ne eivät toimi, sillä ne ovat vain ihmisten keinoja nostaa omaa tai toisen arvoa.

        Johtajia tarvitaan, sillä mikä on se organisaatio, joka toimisi ilman johtoa? Meillä ei ole piispoja, kirkkoherroja, tuomiorovasteja yms. titteleitä, sillä olemme kaikki yhtä Kristuksessa. Meillä toimii ns. yleinen pappeus, mutta pastori on nimitys, joka on teologisia kouluja käyneellä.

        Jokainen, pieninkin Herran viintarhassa, on sarallaan evankeliumin viejä omaan lähipiiriinsä. Vaikka emme saarnaisikaan, elämämme on jonkinlainen "saarna", jota te kuitenkin luette, kun olette meidän kanssamme tekemisissä.

        ääneltä, en halua alistua kuuntelemaan, että he saarnaavat minulle. Miespastori käy ihan luonnollisesti saarnaajaksi.
        Nainen.

      • Raamattumies
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Paavalin mielipide on se: Minä en salli, että nainen opettaa, eikä Jumalan seurakunnilla ole sellaista tapaa.

        Ainahan on ollut niitä amatsoneja jotka ovat halunneet nousta miesten yläpuolelle, mutta he eivät ole vallanalaisuudessa Jumalan sanan takana, joka sanoo: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.

        Pelastukseen nähden tasa-arvoisuus koskee kaikkia, mutta vallanalaisuuteen nähden määräävänä tekijänä on Jumalan sana, joka säätelee marssijärjestyksen vallanalaisuudesta. Pappeuteen nähden ei ole tapahtunut muuta muutosta kuin, että Leeviläinen pappeus poistui sukuperäisenä Uudessaliitossa, mutta ei sukupuolisena pappeutena koska ei naispappeja ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan.

        Käännyttyään kristinuskoon Leeviläinen pappikin saattoi julistaa evankeliumia alttarilta sen uudessa merkityksessä, jossa eläinuhrit korvattiin ehtoollisella, eikä muuta muutosta ole tapahtunut, vaan alttarikin seisoo paikallaan ehtoollista varten.

        Evankeliumi ei vesittämisellä parane, vaan johtaa pakanuuteen.

        Meidän tulee kuitenkin muistaa että tämä on tarkoitettu AINOASTAAN Jumalan tahdossa eläville.

        Naisten ei missään tapauksessa tule alistua sellaisen miehen tahtoon joka ei tee tahtoaan Jumalan tahdon mukaan, jokaisen ihmisen tulee ensin kuunnella Jumalaa. Siksi ei ole niin että naisen tulisi elää miehen tahdossa ja alistua hänen mielivaltaansa jos nainen ei näe siinä Jumalan tahtoa. Esimerkiksi kotitöiden tekemistä ei Raamattu määrittele millään tavalla vain naiselle, sellaisita asioista Jeesusta seuraavat päättävät yhdessä. Lasten kasvatus on tärkein työ maailmassa ja se on usein jäänyt naisen vastuulle liiankin paljon. Totuus on että usein mies on melkeimpä hukassa ilman naista joka jakaa hänen elämänsä.

        Mutta pappeus on miehen osa.. Ei sitä pidä mennä muuttelemaan - evalisoiminen ei mitenkään rajoitu pappeuteen, Jumalan sanan opettaminen ei mitenkään rajoitu pappeuteen - miehen pappeus ei mitenkään vähennä naisen arvoa..

      • että naiset
        Raamattumies kirjoitti:

        ja miehet voivat tehdä yhdessä kotitöitä. Lastenkasvatuskin on molempien tehtävä. Tämä pappeus on kyllä miehen tehtävä näin on meillä kumpikin tämän asian ymmärtänyt.

        Alistaminen on eri asia alistamista tapahtuu niin uskovissa kuin uskomattomissakin perheissä, varsinkin jos luulotauti riivaa.

      • alifariseus
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Paavalin mielipide on se: Minä en salli, että nainen opettaa, eikä Jumalan seurakunnilla ole sellaista tapaa.

        Ainahan on ollut niitä amatsoneja jotka ovat halunneet nousta miesten yläpuolelle, mutta he eivät ole vallanalaisuudessa Jumalan sanan takana, joka sanoo: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.

        Pelastukseen nähden tasa-arvoisuus koskee kaikkia, mutta vallanalaisuuteen nähden määräävänä tekijänä on Jumalan sana, joka säätelee marssijärjestyksen vallanalaisuudesta. Pappeuteen nähden ei ole tapahtunut muuta muutosta kuin, että Leeviläinen pappeus poistui sukuperäisenä Uudessaliitossa, mutta ei sukupuolisena pappeutena koska ei naispappeja ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan.

        Käännyttyään kristinuskoon Leeviläinen pappikin saattoi julistaa evankeliumia alttarilta sen uudessa merkityksessä, jossa eläinuhrit korvattiin ehtoollisella, eikä muuta muutosta ole tapahtunut, vaan alttarikin seisoo paikallaan ehtoollista varten.

        Evankeliumi ei vesittämisellä parane, vaan johtaa pakanuuteen.

        joka vallitsi Raamattua kirjoitettaessa on ainoa oikea. Mies on herra ja nainen hänelle alistettu, jumalattomat ovat haihatteluillaan sotkeneet järjestyksen tyystin:orjiakaan ei enää saa pitää ja jopa lapsia on alettu suojella. Pöh sanon minä ! Tyttölapsesta sai muinoin hyvän hinnan ja haaremin naiset niitä synnyttivät myytäväksi asti. Miksi tämä kaikki hyvä on rikottu?
        Kivitys oli hyvä rangaiastus, liisaksi kivitetty möykky ei tehnyt enää syntiä. Omaksi parhaakseen rangaistus oli. Humaaniutta ja humaaniutta. Muusta ei nyt puhuta Sotiakin yritetään rajoittaa ja on alettu jopa suojella siviilejä, jos jostain löytyisi amalekilaisia kai heidän vauvansa ainakin saisi tappaa? Eikö ? No voi himputti . Raamattu kunniaan ja heti ei tulkinnoin vaan kirjaimellisesti.

        Ps. alttarille pääsivät teurastuspuuhiin vain kohenit eivät leeviläiset, mutta piru vie nyt siellä on kaikenmaailman koskisia ja virtasia.

      • mies papin tehtävään
        annu42 kirjoitti:

        rajoja. Olen tottunut keskustelemaan tavallisten seurakuntalaisten ja myös johtotehtävissä olevien henkilöiden kanssa. Me olemme Jumalan edessä ihan samalla viivalla. Mielestäni ei ole olemassakaan mitään sellaista tehtävää tässä maailmassa, joka nostaisi ihmisen toisen yli. Kristus on kuollut jokaisen puolesta, joten jokainen on arvokas hänen silmissään, minäkin. Protokollat asetetaan, mutta Jumalan edessä ne eivät toimi, sillä ne ovat vain ihmisten keinoja nostaa omaa tai toisen arvoa.

        Johtajia tarvitaan, sillä mikä on se organisaatio, joka toimisi ilman johtoa? Meillä ei ole piispoja, kirkkoherroja, tuomiorovasteja yms. titteleitä, sillä olemme kaikki yhtä Kristuksessa. Meillä toimii ns. yleinen pappeus, mutta pastori on nimitys, joka on teologisia kouluja käyneellä.

        Jokainen, pieninkin Herran viintarhassa, on sarallaan evankeliumin viejä omaan lähipiiriinsä. Vaikka emme saarnaisikaan, elämämme on jonkinlainen "saarna", jota te kuitenkin luette, kun olette meidän kanssamme tekemisissä.

        Ei tasa-arvosta kysymys vaan tehtävästä.
        Pappien vihkiminen. Ja HERRA PUHUI Moosekselle sanoen: Ota Aaron ja hänen poikansa jne... Ei sanaakaan naisista mainintaa.

        Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.

      • alifariseus
        mies papin tehtävään kirjoitti:

        Ei tasa-arvosta kysymys vaan tehtävästä.
        Pappien vihkiminen. Ja HERRA PUHUI Moosekselle sanoen: Ota Aaron ja hänen poikansa jne... Ei sanaakaan naisista mainintaa.

        Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.

        temppelihän ei saanut saastua, miten sinne olisi voinut päästää suurta joukkoa hedelmällisyysikäisiä naisia toimittamaan uhreja? Mitä jos jonkun kuukautiset olisivat alkanee? Koko temppeli olisi saastunut.Ei sitä kuulema päivälleen voi tietää koska alkaa .
        Entä miten naisilta sujuu härän tappo ja uhraus? Sinulla ei taida olla mitään käsitystä uhrikulteista? Papit olivat kaikki paitsi yhden tietyn suvun jäseniä (näin saatiin aina koulutettu ja rituaalisesti puhdas pappi paikalle) ja takuuvarmasti israelilaisia, mites kristityt papit, heillä on vaadittu penis mutta ympärileikkaamaton, sellaisen omistaja EI saanut mennä pyhäkköön, väärä kansallisuus ja väärä suku.Miksi sekoittaa asiat noin perusteellisesti?

      • alifariseus kirjoitti:

        Pappeuden perusteet eivät ole muuttuneet miksikään. Muutos on tapahtunut vain sukuperäisyyden kohdalla, mutta ei sukupuolisuuden kohdalla, koska aikaisemmin ei ole ollut naispappeja, niin ei heidän kohdallakaan ole voinut muutosta tapahtua pappeuden osalta Uudessakaan-Liitossa.

        Leeviläiset papit saattoivat suorittaa alttaripalvelusta tultuaan kristityksi sen uudessa merkityksessä, jossa uhrin korvasi alttarilla Herran ehtoollinen.

        On turha puhua, että alttarikin olisi poistettu, sillä Ilmestyskirjan 16:7 sanotaan: Ja minä kuulin alttarin sanovan: Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.

        Lisäksi alttarin altakin sielut vielä julistavat Ilm.6:9. 14:18 Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli julistamaan.

        Onko niitä olemassa puhuvia alttareita, vai tarvitaanko niihin julistajia edelleenkin, vai kärrätäänkö alttarit kirkkojen takapihoille romutettaviksi, että naispapit voisivat korvata alttarin merkityksen Uudessa-Liitossa ?
        Ajattelehan alifariseus järkevästi näitä asioita.

        Onko kaikkesi viety jo alttarille Adventtilauluja.

        ei kahdessa eri uskonnossa edes voi olla perustaltaan samaa pappeutta.Israelin uskonto oli ja on etninen uskonto, kristinusko universaali. Israelin uskonto oli uhrikultti, ja sen papit joilla yhä on tiettyjä tehtäviä kuuluvat edelleen samaan sukuun, määräys vain heidän pappeudestan on Moseksen laissa ja ikuinen, se ei siis koskaan pääty. Kohen on kohen ja levi on levi ikuisesti.
        Ei-juutalaisilla ei ollut päästyä varsinaiseen temppeliin, jossa eläinten uhraus tapahtui eikä sen jälkeen niiden syömiseen ja juomauhrien nauttimiseen (olut viini).Temppeliä suojeltiin saastumiselta, jonka lähteitä olivat mm synnytys ja kuukautiset, täysikäisten naisten joukosta ei monia löytynyt joka ei olisi ollut jomman kumman tilassa tai sitten imettänyt .Eläinten uhraus eli käytännössä lahtaus- satojen päivässä, myös isojen- ei ollut heikkojen hommaa, sen piti mennä juuri tietyllä tavallakin.Virheitä ei saanut tehdä.
        Leeviläiset eivät olleet varsinaisia pappeja vaan temppelin "apupoikia", vaihdettuaan uskontoa leeviläinen voi tietenkin olla vaikka imaami tai arkkipiispa, riippuen mihin uskontoon kääntyy.
        Ei ole mitään yhtymäkohtaa kristinuskon pappien ja muinaisen Israelin papiston välillä. Pappisvirkakin kristityillä on myöhäinen, ei sellaista ollut alkukristityillä erikseen ollenkaan.Jos kirkot haluavat,ne voivat jatkaa miesvaltaa , sehän oli käytäntö Raamatun aikaan kaikessa.Naisten oikeudet ja asema oli tuolloin hyvin heikko, ja jos jatketaan Raamatun ajan käytäntöä loogisesti ja ristiriidattomasti, naiset on kokonaan poistettava kaikesta julkisesta elämästä ja heidän oikeutensa täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä kumottava.Tätä ei kuitenkaan mikään uskonto islamia lukuun ottamatta uskalla vaatia ." Ota jotain, jätä loppu 2-leikki antaa kullekin kirkolle/lahkolle enemmän eikä saata sitä aivan idioottimaisen tuntuiseksi.Senhän jokainen jo sentään ymmärtää, että ei voida palata muinaisajan maailmaan.

      • huh hyi
        alifariseus kirjoitti:

        joka vallitsi Raamattua kirjoitettaessa on ainoa oikea. Mies on herra ja nainen hänelle alistettu, jumalattomat ovat haihatteluillaan sotkeneet järjestyksen tyystin:orjiakaan ei enää saa pitää ja jopa lapsia on alettu suojella. Pöh sanon minä ! Tyttölapsesta sai muinoin hyvän hinnan ja haaremin naiset niitä synnyttivät myytäväksi asti. Miksi tämä kaikki hyvä on rikottu?
        Kivitys oli hyvä rangaiastus, liisaksi kivitetty möykky ei tehnyt enää syntiä. Omaksi parhaakseen rangaistus oli. Humaaniutta ja humaaniutta. Muusta ei nyt puhuta Sotiakin yritetään rajoittaa ja on alettu jopa suojella siviilejä, jos jostain löytyisi amalekilaisia kai heidän vauvansa ainakin saisi tappaa? Eikö ? No voi himputti . Raamattu kunniaan ja heti ei tulkinnoin vaan kirjaimellisesti.

        Ps. alttarille pääsivät teurastuspuuhiin vain kohenit eivät leeviläiset, mutta piru vie nyt siellä on kaikenmaailman koskisia ja virtasia.

        5 Niin hänen vaimonsa Iisebel tuli hänen luokseen ja puhui hänelle: "Miksi olet niin pahoilla mielin ja miksi et syö mitään?"
        6 Ahab vastasi hänelle: "Siksi, että puhuttelin jisreeliläistä Naabotia ja sanoin hänelle: 'Anna minulle viinitarhasi rahasta, tahi jos haluat, annan minä sinulle toisen viinitarhan sen sijaan', mutta hän vastasi: 'En minä anna sinulle viinitarhaani'".
        7 Niin hänen vaimonsa Iisebel sanoi hänelle: "Sinäkö olet käyttävinäsi kuninkaanvaltaa Israelissa? Nouse ja syö, ja olkoon sydämesi iloinen; minä kyllä toimitan sinulle jisreeliläisen Naabotin viinitarhan."
        8 Ja hän kirjoitti kirjeen Ahabin nimessä, sinetöi sen hänen sinetillään ja lähetti kirjeen vanhimmille ja ylimyksille, jotka olivat Naabotin kaupungissa ja asuivat siellä hänen kanssaan.
        9 Ja kirjeessä hän kirjoitti näin: "Kuuluttakaa paasto ja asettakaa Naabot istumaan etumaiseksi kansan joukkoon.
        10 Ja asettakaa kaksi kelvotonta miestä istumaan häntä vastapäätä, että he todistaisivat hänestä näin: 'Sinä olet kironnut Jumalaa ja kuningasta'. Viekää hänet sitten ulos ja kivittäkää hänet kuoliaaksi."
        11 Ja kaupungin miehet, vanhimmat ja ylimykset, jotka asuivat hänen kaupungissansa, tekivät, niinkuin Iisebel oli käskenyt heitä ja niinkuin oli kirjoitettu kirjeessä, jonka hän oli heille lähettänyt.
        12 He kuuluttivat paaston ja asettivat Naabotin istumaan etumaiseksi kansan joukkoon.
        13 Ja kaksi kelvotonta miestä tuli ja istui häntä vastapäätä. Ja ne kelvottomat miehet todistivat Naabotista kansan edessä sanoen: "Naabot on kironnut Jumalaa ja kuningasta". Silloin he veivät hänet kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet kuoliaaksi.
        14 Sitten he lähettivät Iisebelille tämän sanan: "Naabot on kivitetty kuoliaaksi".1. Kuninkaiden kirja 21

      • .,.,.,.,.
        alifariseus kirjoitti:

        ei kahdessa eri uskonnossa edes voi olla perustaltaan samaa pappeutta.Israelin uskonto oli ja on etninen uskonto, kristinusko universaali. Israelin uskonto oli uhrikultti, ja sen papit joilla yhä on tiettyjä tehtäviä kuuluvat edelleen samaan sukuun, määräys vain heidän pappeudestan on Moseksen laissa ja ikuinen, se ei siis koskaan pääty. Kohen on kohen ja levi on levi ikuisesti.
        Ei-juutalaisilla ei ollut päästyä varsinaiseen temppeliin, jossa eläinten uhraus tapahtui eikä sen jälkeen niiden syömiseen ja juomauhrien nauttimiseen (olut viini).Temppeliä suojeltiin saastumiselta, jonka lähteitä olivat mm synnytys ja kuukautiset, täysikäisten naisten joukosta ei monia löytynyt joka ei olisi ollut jomman kumman tilassa tai sitten imettänyt .Eläinten uhraus eli käytännössä lahtaus- satojen päivässä, myös isojen- ei ollut heikkojen hommaa, sen piti mennä juuri tietyllä tavallakin.Virheitä ei saanut tehdä.
        Leeviläiset eivät olleet varsinaisia pappeja vaan temppelin "apupoikia", vaihdettuaan uskontoa leeviläinen voi tietenkin olla vaikka imaami tai arkkipiispa, riippuen mihin uskontoon kääntyy.
        Ei ole mitään yhtymäkohtaa kristinuskon pappien ja muinaisen Israelin papiston välillä. Pappisvirkakin kristityillä on myöhäinen, ei sellaista ollut alkukristityillä erikseen ollenkaan.Jos kirkot haluavat,ne voivat jatkaa miesvaltaa , sehän oli käytäntö Raamatun aikaan kaikessa.Naisten oikeudet ja asema oli tuolloin hyvin heikko, ja jos jatketaan Raamatun ajan käytäntöä loogisesti ja ristiriidattomasti, naiset on kokonaan poistettava kaikesta julkisesta elämästä ja heidän oikeutensa täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä kumottava.Tätä ei kuitenkaan mikään uskonto islamia lukuun ottamatta uskalla vaatia ." Ota jotain, jätä loppu 2-leikki antaa kullekin kirkolle/lahkolle enemmän eikä saata sitä aivan idioottimaisen tuntuiseksi.Senhän jokainen jo sentään ymmärtää, että ei voida palata muinaisajan maailmaan.

        että uhraamiset päättyi Johannes Kastajaan?

        Kertakaikkinen uhri on annettu ja Hän on Jeesus ylös noussut Vapahtaja kuoleman voittaja.

        Hän on ylipappi. Pappeus ei lakannut.

        Kristilliseen maahan ei kuulu kuolemanrangaistukset, kivittämiset. USA ei täytä kristillisen maan piirteitä pitäessään kuoleman rangaistusta tuomionaan, vaikka kansassa onkin Kristuksen seuraajia.

      • alifariseus
        .,.,.,.,. kirjoitti:

        vaan jatkuivat kaksi sukupolvea sen jälkeen , kristitytkin kävivät temppelissä uhraamassa kunnes roomalaiset 70 j Kr sen tuhosivat. Jeesuskin kävi temppelissä Johannes Kastajan kuoleman jälkeen ja muut kristityt Jeesuksen kuoltua."Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri. "

        VT lakeineen ei tietenkään kuulu kristityille, mutta miksi sieltä maun mukaan otetaan joitakin tapoja, pappeudenkin ylifariseus perusteli muinaisella uhrikultin pappeudella.

      • alifariseus kirjoitti:

        ei kahdessa eri uskonnossa edes voi olla perustaltaan samaa pappeutta.Israelin uskonto oli ja on etninen uskonto, kristinusko universaali. Israelin uskonto oli uhrikultti, ja sen papit joilla yhä on tiettyjä tehtäviä kuuluvat edelleen samaan sukuun, määräys vain heidän pappeudestan on Moseksen laissa ja ikuinen, se ei siis koskaan pääty. Kohen on kohen ja levi on levi ikuisesti.
        Ei-juutalaisilla ei ollut päästyä varsinaiseen temppeliin, jossa eläinten uhraus tapahtui eikä sen jälkeen niiden syömiseen ja juomauhrien nauttimiseen (olut viini).Temppeliä suojeltiin saastumiselta, jonka lähteitä olivat mm synnytys ja kuukautiset, täysikäisten naisten joukosta ei monia löytynyt joka ei olisi ollut jomman kumman tilassa tai sitten imettänyt .Eläinten uhraus eli käytännössä lahtaus- satojen päivässä, myös isojen- ei ollut heikkojen hommaa, sen piti mennä juuri tietyllä tavallakin.Virheitä ei saanut tehdä.
        Leeviläiset eivät olleet varsinaisia pappeja vaan temppelin "apupoikia", vaihdettuaan uskontoa leeviläinen voi tietenkin olla vaikka imaami tai arkkipiispa, riippuen mihin uskontoon kääntyy.
        Ei ole mitään yhtymäkohtaa kristinuskon pappien ja muinaisen Israelin papiston välillä. Pappisvirkakin kristityillä on myöhäinen, ei sellaista ollut alkukristityillä erikseen ollenkaan.Jos kirkot haluavat,ne voivat jatkaa miesvaltaa , sehän oli käytäntö Raamatun aikaan kaikessa.Naisten oikeudet ja asema oli tuolloin hyvin heikko, ja jos jatketaan Raamatun ajan käytäntöä loogisesti ja ristiriidattomasti, naiset on kokonaan poistettava kaikesta julkisesta elämästä ja heidän oikeutensa täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä kumottava.Tätä ei kuitenkaan mikään uskonto islamia lukuun ottamatta uskalla vaatia ." Ota jotain, jätä loppu 2-leikki antaa kullekin kirkolle/lahkolle enemmän eikä saata sitä aivan idioottimaisen tuntuiseksi.Senhän jokainen jo sentään ymmärtää, että ei voida palata muinaisajan maailmaan.

        Hyvä, että alifariseus on sentään ottanut kantaa asioihin.

        Ensiksi täytyy huomioida, että Uusi-Testamentti on Vanhan-Testamentin täyttymys, jossa vertauskuvallisuus saa täyden muotonsa Kristuksessa.
        Toiseksi monet Leeviläisistä papeista kääntyivät kristinuskoon ja samoin kuin Paavalikin toimitti papillisia tehtäviään kristillisessä muodossaan vieraillessaan juutalaisissa ja kristillisissä seurakunnissa. Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa, ja LUKUISA JOUKKO PAPPEJA tuli uskolle kuuliaisiksi.

        Kun pappeja vihittiin, niin Aaronin poikien rintakilpiin asetettiin Uurimin ja Tummimin, eli Jumalan vastausten rintakilpi, joka todistaa olivatko he pappeja, jotka saivat lähestyä Jumalaa.

        Ei ole kysymys mistään uudesta uskonnosta, sillä Messias löytyy, niin Vanhan-Liiton kuin Uuden-Liitonkin Raamatun sivuilta, jotka todistavat Jeesuksesta ja Hänen sovitustyöstään menneiltä ja tulevilta ajoilta yhtäpitävästi.
        Raamattu ei tunne tasa-arvoa, ei maanpäällä, enempää kuin taivaassakaan, vaan ainoastaan pelastukseen nähden vallitsee yhdenvertaisuus miehen ja naisen välillä, mutta ei vallanalaisuuteen nähden, joka on Jumalan säätämä järjestys: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.

        On turha väittää, että nainen on alistetummassa asemassa kuin mieskään vallanalaisuuden puitteissa, sillä myöskin naisprofeettoja tunnetaan, ja myöskin Kuningatar Ester oli korkeassa asemassa, niinkuin naisprofeetatkin, jotka saivat sanomansa suoraan Jumalalta.

        Jeesus ei vaatinut tasa-arvoisuutta Jumalaan nähden, vaan Hän sanoi: Isä on minua suurempi ja pitäytyi vallan-alaisuuteen Jumalan säätämässä järjestyksessä.

        Jos ei ymmärrä Vanhaa-Testamenttia, ei ymmärrä Uuttakaan-Testamenttia.

        Paavali on voinut toimittaa juutalaisten parissa, hänhän ei kuulunut pappissukuun? Urim ja tummim oli vain ylipapilla eikä hänelläkään enää toisessa temppelissä ainakaan koko aikaa.

        Nainen oli alistetussa asemassa, oli yksittäistapauksia joilla oli enemmän valtaa mutta valtaosa naisista oli miehen omistuksessa, joko isän tai sitten miehensä, usein yhtenä vaimoista haaremissa . Nainen ei voinut erota, mutta mies voi lähettää vaimonsa pois koska vain, erokirja mukaan ja eukko ulos. Tuomioistuimet kuulivat vain miehiä ja vain miehet voivat olla tuomareita, nainen peri pienen osa, pojat enemmän, esimerkkejä riittää.

      • 1234567...

        Apostoli puolustaa rohkeaa kirjettään sillä, että hänen on PAPILLISESTI toimittaminen evankeliumin palvelusta pakanain seassa.... Room.15:16. Sitä varten, että minä olisin Kristuksen palvelija pakanain keskuudessa, PAPILLISESTI toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta jne...

        Alistaminen ja alamaisuus Jumalan tahdolle on kaksi eri asiaa. Jeesus oli kuuliainen Isänsä tahdolle Jeesus sanoikin: Isäni käskyt minä olen pitänyt.

      • papilliset tehtävät
        alifariseus kirjoitti:

        Paavali on voinut toimittaa juutalaisten parissa, hänhän ei kuulunut pappissukuun? Urim ja tummim oli vain ylipapilla eikä hänelläkään enää toisessa temppelissä ainakaan koko aikaa.

        Nainen oli alistetussa asemassa, oli yksittäistapauksia joilla oli enemmän valtaa mutta valtaosa naisista oli miehen omistuksessa, joko isän tai sitten miehensä, usein yhtenä vaimoista haaremissa . Nainen ei voinut erota, mutta mies voi lähettää vaimonsa pois koska vain, erokirja mukaan ja eukko ulos. Tuomioistuimet kuulivat vain miehiä ja vain miehet voivat olla tuomareita, nainen peri pienen osa, pojat enemmän, esimerkkejä riittää.

        Oliko Ylipappi Kaifaksella Uurim ja Tummim Jumalan vastausten rintakilpi, ja jos ei ollut niin miksi ?

      • no mutta

        Mitä alistamisella ja pappeudella on tekemistä keskenään?
        Tarkoitatko, että Jeesus on huono ylipappi, kun on mies?
        Vai tarkoitatko, että jos maailmassa on ollut tai on edelleen alistamista niin se määrää sen, että nainen on saatava papiksi?

      • alifariseus
        papilliset tehtävät kirjoitti:

        Oliko Ylipappi Kaifaksella Uurim ja Tummim Jumalan vastausten rintakilpi, ja jos ei ollut niin miksi ?

        se katosi ja milloin.Esran Nehemian mukaan se ei ollut käytössä toisessa temppelissä alun alkaenkaan -moni temppeliesine oli jäänyt Babyloniaan tai tuhoutunut tai puhtaus-pappeussäännöt estivät jotkut toimet.
        Nehemia :" Maaherra kielsi heitä syömästä korkeasti-pyhää, ennenkuin nousisi pappi, joka voi käyttää uurimia ja tummimia." Talmud väittää että ei ollut koko kapistusta ja Josephus että sen kivet menettivät hohtonsa Hyrkanuksen aikaan . Se tiedetään että Kaifaksella tai usealla hänen edeltäjällään sitä ei enää ollut.

      • alifariseus
        no mutta kirjoitti:

        Mitä alistamisella ja pappeudella on tekemistä keskenään?
        Tarkoitatko, että Jeesus on huono ylipappi, kun on mies?
        Vai tarkoitatko, että jos maailmassa on ollut tai on edelleen alistamista niin se määrää sen, että nainen on saatava papiksi?

        "On turha väittää, että nainen on alistetummassa asemassa kuin mieskään vallanalaisuuden puitteissa" .
        Israelin uhrikultissa naisen toimimisen pappina olisivat estäneet rituaaliset puhtaussäännöt, mutta se miten pitkälle naiset muutenkaanpääsivät temppelialueella kertoo heidän asemastaan yleensä . Jos tosiaan uskotte että kristillinen pappeus ja alttaripalvelus on jotenkin on VT:n pappeuden jatkoa, joudutte jättämään naiset kirkon pihalle tai eteiseen. Lähellekään alttaria tai muita nk pyhiä paikkoja he eivät saa tulla.

      • oikea ote
        alifariseus kirjoitti:

        Paavali on voinut toimittaa juutalaisten parissa, hänhän ei kuulunut pappissukuun? Urim ja tummim oli vain ylipapilla eikä hänelläkään enää toisessa temppelissä ainakaan koko aikaa.

        Nainen oli alistetussa asemassa, oli yksittäistapauksia joilla oli enemmän valtaa mutta valtaosa naisista oli miehen omistuksessa, joko isän tai sitten miehensä, usein yhtenä vaimoista haaremissa . Nainen ei voinut erota, mutta mies voi lähettää vaimonsa pois koska vain, erokirja mukaan ja eukko ulos. Tuomioistuimet kuulivat vain miehiä ja vain miehet voivat olla tuomareita, nainen peri pienen osa, pojat enemmän, esimerkkejä riittää.

        Vastine alifariseukselle.
        Vanhoillislestadiolaisilla oikeat otteet mitä tulee naispappeuteen. Pappisvihkimyksen ottava nainen siirtyy liikkeen ulkopuolelle.

      • Anonyymi
        samaa mieltä kirjoitti:

        Miksi vaivata paimenia/pastoreita kuolleen hautaamiseen.
        En tiedä yhtään sukua, jossa ei olisi miehiä!
        Ehkä jossain saattaa olla sukupuutoon kulemassa oleva suku, josta ei miehiä löydy, mutta onhan se aina naapurin mies kuitenkin siinä lähellä.

        Hyvä oivallus !

      • Anonyymi
        oikea ote kirjoitti:

        Vastine alifariseukselle.
        Vanhoillislestadiolaisilla oikeat otteet mitä tulee naispappeuteen. Pappisvihkimyksen ottava nainen siirtyy liikkeen ulkopuolelle.

        Oikea suunta liikkeen ulkopuolelle !

      • Anonyymi
        pitäisikin kirjoitti:

        olla, että omaiset vainajan siunaisivat, ei tarvitsisi seurakunnan virkailijoita vaivata ja etsiskellä kuka olisi sopiva, koska omastakin suvusta kyllä miehiä löytyy.

        Kai jokaisesta suvusta miehiä löytyy, ettei tarvitse lähteä etsimään.

      • Anonyymi
        pitäisikin kirjoitti:

        olla, että omaiset vainajan siunaisivat, ei tarvitsisi seurakunnan virkailijoita vaivata ja etsiskellä kuka olisi sopiva, koska omastakin suvusta kyllä miehiä löytyy.

        Olen sitä mieltä, että oma perhe voi omaisensa siunata haudan lepoon, ei siinä pappeja tarvita miehiäkään, jotka hyväksyvät naispastorit.

        1234567---

      • Anonyymi
        samaa mieltä kirjoitti:

        Miksi vaivata paimenia/pastoreita kuolleen hautaamiseen.
        En tiedä yhtään sukua, jossa ei olisi miehiä!
        Ehkä jossain saattaa olla sukupuutoon kulemassa oleva suku, josta ei miehiä löydy, mutta onhan se aina naapurin mies kuitenkin siinä lähellä.

        Hyvä oivallus, ei tarvitse pastoreita vaivata.

    • Bushmanni

      Enpä tällä kertaa sano mielipidettäni asiasta, mutta surullinen on tämä keskustelu ja näiden kirjoittajien yleinen mielipide on yksi suurimpia syitä siihen, että usko ja uskovat eivät ole kovassa huudossa ja heitä pidetään rasisteina, naisten alistajina yms kammotuksina.

      Tämä keskustelu on yksi esimerkki siitä, kuinka Raamatusta otetaan yksittäisiä jakeita puolustamaan jotain ikivanhaa käsitystä esim tasa-arvosta tai sen puuttumisesta.

      Aivan samalla tavoin me voisimme ottaa ne jakeet, joissa käsketään kivittämään ihmisiä kuoliaaksi eri tyyppisistä rikoksista, mutta me emme ota.

      Miksi?

      Siksi, koska ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana, Eskoseni.

      Sitten on heitä, jotka tarraavat kiinni yksittäisiin jakeisiin (niihin, joista sattuvat itse pitämään) ja perustelevat niillä esim erilaista naisten alistamista tai muuta sortoa eri sukupuoli- tai kansanryhmää kohtaan.

      Jos me olemme muuttaneet käsityksiä esim kivityskuolemista, niin miksi me emme muuta näkemyksiämme jostain toisesta asiasta?

      Paavalin kirjeessä korinttilaisille sanotaan (1. Kor 14:33b-35) "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."

      Tämä on ensimmäinen Raamatun kohta jolla naispappeutta yleensä vastustetaan. Mutta ei tässä puhuta mitään naispappeudesta, vaan puhekiellosta. Ja jos tämä tulkitaan kirjaimellisesti, niin kuin naispappeuden vastustajat vaativat, eivät naiset saisi seurakunnassa puhua yhtään mitään: eivät lukea raamatuntekstejä jumalanpalveluksessa, eivät lukea rukouksia, eivät pitää raamattutunteja eivätkä opettaa pyhäkoulussa. Eikä puhua mitään muutakaan. Jos luemme tuon Raamatun kohdan tarkemmin, huomaamme, että Paavalin kielto koskee nimenomaan tietynlaista puhetta: kysymyksien esittämistä.

      Tätäkö haluatte. Kirjaimellista tulkintaa tuostakin jakeesta? Ette halua. Te vain tulkitsette sitä niin, että saatte sen sopimaan omiin tarkoitusperiinne.

      Toinen kohta, jolla miehistä saarnavirkaa kannatetaan, on 1.Timoteuskirjeen 2. luvun jae 12: "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."

      Tässäkin puhutaan vain opettamisesta, ei pappeudesta. Jos tämäkin otetaan kirjaimellisesti, ei nainen saisi toimia koulun opettajanakaan. Eivätkä pitää raamattutunteja eivätkä opettaa pyhäkoulussa. Miksi naispappeuden vastustajat tätä eivät ota kirjaimellisesti?

      Hekin ymmärtävät, että ohje on aikaansa sidottu.

      Hyvin monet Raamatun paikat ovat aikaansa sidottuja, mm. mainitsemani kivityskuolemat eri rikoksista.

      Siinäpä miettimistä, mutta se onkin jo aivan liikaa vaadittu.

      • kuten muutkin

        huutelet vaan puskista, höh!

        Luuletko, ettemme ole miettineet naispappeusasiaa. Jos Raamatun opetuksia aletaan karsimaan pois, ollaan hakoteillä. Ilman muuta on ymmärrettävää, että aika oli Paavalin aikaan toinen, naiset eivät olleet tasa-arvoisia ja tasaveroisia miesten kanssa, mutta ovatko he sitä nyt? Uskon, että siihen aikaan kuitenkin kunnioitettiin naista enemmän kuin nyt. Nykymaailman aikaan media on tehnyt naisesta seksisymbolin ja -objektin. Kumpana aikana siis naisen asema on siis kunniallisempi, silloin, kun hänen piti vaieta seurakunnassa, vai nyt? Nainen on ja tulee aina olemaan se heikompi astia maailman silmissä, niin kauan kuin maa pysyy. Mutta Raamatun mukaan nainen ja mies ovat täysin tasa-arvoisia Jumalan silmissä, heille on vain annettu eri tehtäviä, jotka ovat yhtä tärkeitä. Miksi ihmeessä taistella luontoa vastaan ja Luojaansa vastaan?

        Kivityskuolemat kuuluvat seremonialakiin, joka poistui, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Raamattu ei myöskään tarkoita, ettei nainen voisi olla opettaja koulussa ja pyhäkoulussa, ei myöskään kiellä naiselta sananjulistajan eli evankelistan tehtävää. Tarkoitus on, ettei nainen alkaisi väittämään vastaan seurakunnan kokouksissa. Mutta seurakunnan kaitsijan vaativa tehtävä esimerkiksi hautaan siunaajana ja kastajana eivät sovellu naiselle, nainen on liian heikko astia niihin tehtäviin, eikä sovellu muutenkaan, sanokoot kuka mitä tahtoo. Nainen soveltuu sielunhoitajaksi ja evankelistaksi, sananjulistajaksi. Mutta muut pastorin tehtävät kuuluvat miehelle.

        Kyllä Raamatun Sana on ihana ja muuttumaton, se soveltuu yhtä hyvin nykyaikaan kuin silloiseenkin aikaan. Kiitos Herralle!

      • sanoa että

        Bushmanni on pintaliitäjä, eikä syvällisesti pureudu Raamatun sanaan. Jumala on hyväksi nähnyt että pappeus kuuluu miehille, ei siinä ole nokankoputtamista Bushmannillakaan.

        Sinä vaan siellä jälkijunassa porskuttelet.

    • tulee olemaan

      varsin pieni jotka uskovat Raamatun sanaan niinkuin sinne on kirjoitettu. Kirjoitettu on.

      • Sitä harjoitellaan jo vuodesta 1948

        Sak. 14:16
        Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

        Toki Israelin maassa myös ja Jerusalemissa jäännös on oleva ...
        Jes. 4:3
        Ja ne, jotka Siionissa ovat säilyneet ja Jerusalemissa jäljelle jääneet,
        kutsutaan pyhiksi, kaikki, jotka ovat kirjoitetut Jerusalemissa elävien lukuun-

        Sak. 14:2
        Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        Sitä harjoitellaan jo vuodesta 1948

        Aina Vanhantestamentin ajoista lähtien on Jerusalemiin jäänyt tuhojen jälkeen vähäinen määrä Messiaaseen uskovia juutalaisia, jotka ovat jääneet paikoilleen ja säilyneet siellä tähän päivään asti.

        Nämä eristäytyneet juutalaiset haluavat rakentaa kolmannen temppelin tulevaa Messiasta varten ja ovat valmistaneet temppeli kalusteita kuten, uhrialttarin, uhriveitset ja kultaisen seitsenhaaraisen kynttilän jalan rakennettavaa temppeliä varten.

        Nämä vanhan-liiton juutalaiset uskovat edelleen Jesajan, Sakariaan ja muiden profeettojen kirjoituksia tulevasta 1000-vuotisesta rauhanvaltakunnasta maanpäällä, joka ei koskaan toteudu, sillä he eivät tunteneet Messiastaan vaan tuhosivat Hänet ristillä.
        Jesajan kirjoituksista selvenee, että tapahtuma oli ehdollinen ja olisi tapahtunut jos juutalaiset olisivat ottaneet vastaan Jeesuksen Jumalan Karitsana, joka pois ottaa maailman synnin.

        Mikäli Jerusalemiin rakennetaan tulevaa Messiasta varten kolmas temppeli, niin se tulee olemaan antikristuksen temppeli, jota yhdessä Messiaaniset juutalaiset ja harhautuneet kristityt rakentavat yhdessä laittomuuden hengessä pitäen sapattinaan sunnuntaita ja naisia pappeinaan, pastoreinaan.

        Tämä on heidän pyrkimyksensä käännyttää Messiaaniset juutalaiset kristilliseen uskon-näkemykseen opillisissa muodoissaan.

        Dan.8:14 tarkoittava pyhäkön rakentaminen ja asettaminen jälleen oikeuteensa koskee taivaallista pyhäkköä, sillä Jeesus Kristus on se kolmas temppeli, jonka on rakantanut Jumala, eikä ihminen, sillä Jeesus puhuu ruumiinsa temppelistä sanoessaan: Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin minä kolmessa päivässä sen pystytän, ja sen Hän teki itsessään.
        Tullessaan takaisin Jeesus vie Jumalan pyhät mennessään 1000-vuodeksi taivaaseen, eikä maanpäälliseen 1000-vuotiseen rauhan-valtakuntaan, sillä maa ja kaikki mitä siihen on tehty palavat ja jumalattomat kuolleita tuomiopäivään asti.

        Suurin eksytys kohdistuu antikristukseen ja Jerusalemin asemaan, sillä kristityt sanovat: Ei temppeliä rakenneta antikristusta, vaan Kristusta varten, sitä mieltä on ainakin pastori Hågan Westergord TV7:n ohjelmassa.

        sellaiseen kristillisyyteen, jossa he saavat pitää sapattinsa, kymmenet käskynsä ja myös Vanhan Testamentin Kirjoitukset kuin luopua noista kaikista. Miten selittää juutalaiselle, joka on juurrutettu tähän:

        Hes. 20:12

        "Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät"

        Miten selität heille, ettei tuo pidä enää paikkaansa, kun samalla selität silmä kirkkaana, että Raamattu (VT UT) on kristinuskon peruspilari?

      • Maruan-ne kirjoitti:

        Jotta voisi edes vähän käsittää Jumalaa, täytyy tietää suunnitelma.
        Juutalaisten on kansakuntana mandoton käääntyä vielä tällä hetkellä,
        vaikka pitävätkin sapatin ...

        Room. 11:25-26
        25
        Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen.
        [Joh. 10:16; 2. Kor. 3:14]
        26
        Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:
        -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. [Jes. 59:20]
        27
        Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.
        [Jes. 27:9; Jer. 31:33,34]

        Kristinuskoakaan et käsitä, sillä pakanoidenkin on mahdoton kääntyä:

        Room. 9:16
        Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo,
        eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.

        Kun on Jumalan aika, niin pakanain luku täyttyy. Ja kun on Jumalan aika,
        niin "koko Israel" kääntyy.

        Antti

      • ylifariseus_1 kirjoitti:

        ## Mikäli Jerusalemiin rakennetaan tulevaa Messiasta varten kolmas temppeli, niin se tulee olemaan antikristuksen temppeli, jota yhdessä Messiaaniset juutalaiset ja harhautuneet kristityt rakentavat yhdessä laittomuuden hengessä pitäen sapattinaan sunnuntaita ja naisia pappeinaan, pastoreinaan. ##

        Tuo jesuiitoilta peräisin oleva väittämä on teidän ellenbistien kulmakivi ollut
        siitä lähtien, kun teidän täydeksi yllätykseksenne Jumala alkoi palauttaa
        israelilaisia kotimaahansa suuressa mittakaavassa.

        Ainahan Jerusalemia on hävitetty, se on niin kirotun totta, mutta LOPULTA sitä
        ei hävitetä eikä temppeliä tietenkään myöskään.

        Niin valtias Jeesus Kristus kuin Hänen sotajoukkojensa päällikkö, Miikae,
        ovat äkisti tuleva temppeliin ja peto / antikristus kukitetaan!
        Ei siinä auta jesuiittojen eikä adventistien kyyneleet.

        Mal. 3:1
        Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni.
        Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.

        Antti

      • käsitä..
        AnttiVKantola kirjoitti:

        kristinuskoa, vaan pitävät sunnuntaita pyhänään ja naisia pastoreinaan Raamatun vastaisesti. Vaikea sieltä on kääntyä kristinuskoon.

      • arghelogius (latter)
        Maruan-ne kirjoitti:

        sellaiseen kristillisyyteen, jossa he saavat pitää sapattinsa, kymmenet käskynsä ja myös Vanhan Testamentin Kirjoitukset kuin luopua noista kaikista. Miten selittää juutalaiselle, joka on juurrutettu tähän:

        Hes. 20:12

        "Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät"

        Miten selität heille, ettei tuo pidä enää paikkaansa, kun samalla selität silmä kirkkaana, että Raamattu (VT UT) on kristinuskon peruspilari?

        Teillä on kääntymiseenkin omanlainen merkitys, joka ei vastaa Jeesuksen opetusta kääntymisestä.
        Teidän kääntymisenne on kääntymistä adventismiin, eikä se kuulu kristinuskon oppiin.

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        ## Mikäli Jerusalemiin rakennetaan tulevaa Messiasta varten kolmas temppeli, niin se tulee olemaan antikristuksen temppeli, jota yhdessä Messiaaniset juutalaiset ja harhautuneet kristityt rakentavat yhdessä laittomuuden hengessä pitäen sapattinaan sunnuntaita ja naisia pappeinaan, pastoreinaan. ##

        Tuo jesuiitoilta peräisin oleva väittämä on teidän ellenbistien kulmakivi ollut
        siitä lähtien, kun teidän täydeksi yllätykseksenne Jumala alkoi palauttaa
        israelilaisia kotimaahansa suuressa mittakaavassa.

        Ainahan Jerusalemia on hävitetty, se on niin kirotun totta, mutta LOPULTA sitä
        ei hävitetä eikä temppeliä tietenkään myöskään.

        Niin valtias Jeesus Kristus kuin Hänen sotajoukkojensa päällikkö, Miikae,
        ovat äkisti tuleva temppeliin ja peto / antikristus kukitetaan!
        Ei siinä auta jesuiittojen eikä adventistien kyyneleet.

        Mal. 3:1
        Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni.
        Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.

        Antti

        Miksi toisen temppelin kunnia oli suurempi kuin ensimmäisen temppelin kunnia ? Shekina on Jumalan kirkkauden säteily oli suurempi toisessa temppelissä, sillä Jeesus itse läsnäolollaan pyhitti tuon temppelin vaikka Israelin vanhimmat pitivät sitä niin vähäpätöisenä, että he itkivät nähdessään sen. Jeesus puhui ruumiinsa temppelistä ja sen he tuhosivat, eikä kolmatta temppeliä koskaan rakenneta maanpäälle, vaan Danielin 8:14 kertoo, että Jeesus meni taivaalliseen pyhäkköön vuonna 1844 rukoillakseen aina meidän puolestamme vuosiviikko ennustuksien mukaan, jolloin aloitettiin tutkiva-tuomio taivaassa.

        Monet ovat yrittäneet selitellä, että Danielin 8:14 luku kertoo rakennettavasta temppelistä Jerusalemiin, mutta kysymyksessä on taivaallisen temppelin asettaminen jälleen oikeuteensa taivaassa, eikä maanpäälle, jonne voidaan rakentaa vain antikristuksen temppeli.
        Toki antikristuskin voi äkisti tulla valhekristuksena Jerusalemiin rakentamaan 1000-vuotista rauhankauttaan, mutta se ei sovi Jeesukseen, sillä Israelin kansa hylkäsi Messiaansa, eikä Hän voinut ristillä rakentaa 1000-vuotista rauhan-valtakuntaa.
        Kun Jeesus tulee toisen kerran tuhoaa Hän tämän valhejeesuksen ja vie pyhät mennessään 1000-vuodeksi taivaaseen ja maa on autiona ja tyhjänä ne 1000-vuotta, josta uskotellaan, että synnintekijä joutuisi kiroukseen 100-vuotiaana, mutta sellaiset ajat on ohitettu yli 2000-vuotta sitten, jolloin Messias surmattiin.
        On turha uskoa Jesuiittojen oppeja.

    • Heidän valtaansahan - ylifarizeusten - on annettu Mooseksen istuin, jokka ei ole mitään tekemistä
      kristinuskon kanssa, uuden pappeuden kanssa. Ylifariseuksethan ovat leeviläisiä ja
      me kristityt olemme Melkisedekin pappeussysteemin alla, ylipappina Jeesus, joka on
      Juudan suvusta. ("pelastus on juudalaisista", korosti Jeesus itsekin)

      Matt. 23:2
      "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.

      Antti

      • Miksi Antti ei saisi puhua niinkuin haluaa, vaikka ei olekaan pappi.

        Leeviläiseen sukukuntaan kuuluneet saarnaavat niinkuin Anttikin tultuaan kristinuskoon, mutta he saarnaavatkin lain täyttämisestä Kristuksessa, eikä kumoamisesta, niinkuin Antti tekee.
        Jos Antti olisi Melkisedekin jälkeläisiä, niin hän pitäisi sapatin pyhänä ja puhuisi niinkuin kristityksi tulleet Leeviläisetkin. Antti ei ymmärrä lukemaansa, vaan uskoo sen mitä noin sanotut kristityt opettavat.
        Antti ei ymmärrä ettei nimi ja sukuperä miestä pahenna.

      • ylifariseus_1 kirjoitti:

        Miksi Antti ei saisi puhua niinkuin haluaa, vaikka ei olekaan pappi.

        Leeviläiseen sukukuntaan kuuluneet saarnaavat niinkuin Anttikin tultuaan kristinuskoon, mutta he saarnaavatkin lain täyttämisestä Kristuksessa, eikä kumoamisesta, niinkuin Antti tekee.
        Jos Antti olisi Melkisedekin jälkeläisiä, niin hän pitäisi sapatin pyhänä ja puhuisi niinkuin kristityksi tulleet Leeviläisetkin. Antti ei ymmärrä lukemaansa, vaan uskoo sen mitä noin sanotut kristityt opettavat.
        Antti ei ymmärrä ettei nimi ja sukuperä miestä pahenna.

        Kuulehan Una-Fortuna; tiedät kyllä että olen näkyvimmin täällä muistutellut, että lakia EI VOI kumota.
        Jos laki voitaisiin kumota, niin iankaikkinen rangaistus helvetin tulikivijärvessäkin lakkaisi.
        Ja tarkennus. kun saarnataan lain täyttymystä Kristuksessa, sillä tarkoitetaan, että "rakkaus on lain täyttymys"!

        ### He saarnaavatkin lain täyttämisestä Kristuksessa,
        eikä kumoamisesta, niinkuin Antti tekee. ###

        Mitä pappeuteen tulee, niin eivät suinkaan kaikki pappeja ole, vaan harvassa papit ovat.
        Sillä vain kristityksi uudestisyntynyt on pappi, pappi Kristuksessa. Lainopettajat eivät uudenliiton ajassa
        ole pappeja.

        Jaak. 1:17
        Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.

    • ser12nata

      Mikä oli pappien tehtävä?
      Eikö niin, että olla välimiehinä?
      Nyt olemme kukin itse pappeja ja emme näinollen tarvitse adventisteja välimiehiksemme, sillä yksi on meidän välimiehemme, KRISTUS.
      Suhteessamme Kristukseen ja Jumalaan, olemme siis pappeja.
      Uskon suhteen emme ole kenenkään komennon tai neuvojen alasia. Näinollen kirkkojen, adventtikirkko mukaanlukien, käytännöt ovat vääriä, jopa laittomia.
      Kun olemme kaikki uskovat veljiä keskenämme, ei teidän kirkkonne opillisuus ole oikeaa, sillä ihmisen opetuksen alla emme ole niissä asioissa joita te opetatte.
      Tämä on kirkollenne tietenkin elämän ja kuoleman kysymys, sillä oppinne ovat olleet teille sudenkuoppanne, johon nyt rysähtäen olette kaameasti karjahdellen putoilemassa.

    • valmetti15-20.

      Nainen seurakunnassa peittäköön päänsä.
      Miten tämä on ymärrettävissä, palataanko tässäkin "ruotuun"?

      • tulee vallanalaisuus

        vallanalaisuus näkyviin. Kyllä niitä huivipäitä näkyy vieläkin kirkoissa.

      • 1. Kor. 7:32
        Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi.
        33 Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. [Luuk. 14:20]

        Ainakin sinun tapauksessasi olisi parempi että jättäisit naiset rauhaan.
        Sillä adventisteja on lähestymässä sunnuntalaki-pedonmerkki ja sapattivainot ...
        1.Kor.7:26
        Olen siis sitä mieltä, että lähestyvän ahdingon tähden jokaisen on hyvä pysyä entisellään.
        27 Jos olet sidottu vaimoon, älä pyydä eroa; jos et ole sidottu vaimoon, älä pyydä itsellesi vaimoa.

      • opetuksissa.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        1. Kor. 7:32

        nainen ja vallan-alaisuus enkeleiden tähden.
        Profetoidaan kokouksissa, puhutaan kielillä, kaksi tahi kolme, eli profetoimisen lahjaa ei estetä.
        Ja oi Antti, otetaan sana todella Paavalin opetuksen mukaisesti, 1 Kor. 16:20 kun tapaamme, annan sinulle veljellisesti pyhällä suudelmalla kokonaisvaltaista oppia.
        Sinä uskossa koet, ettei hammasmätä tartu ja halitoosi ei tunnu huonolta.

        Eikös se uuteenliittoon kuulu Paavalin oppi, mitäpä sitä vähättelemään. ; ))..
        Vai olisiko usko koetuksella?

    • R.yssä

      Ellen G. White adventistien pappi, koskapa hänen kirjoituksiaan pidetään yhä arvovaltaisina adventismissa?

      • Tri Ellen White

        Naisen vetovoimalla kirkon kunniajohtajaksi. Ei sitä valtaa tohtorit horjuta, eikä naisen tarvitse tohtorin
        hattua ansaita, voidakseen hallita yksinvaltiaana oppijärjestelmäänsä.

    • näköjään

      Jumalan käskyn rikkojia, ensimmäisen käskyn kuten kirjoitit. Eikös ole niin joka rikkoo yhtä käskyä kohtaan on syypää joka kohdassa. Naiset, naiset Eeva ensimmäisenä.

      • 2894

        rikkonut? mieti vähän mitä Jumalan täytyy kuunnelle meidän riidellessämme kuin pahimmatkin kakarat.

      • epäjärjestyksen
        2894 kirjoitti:

        rikkonut? mieti vähän mitä Jumalan täytyy kuunnelle meidän riidellessämme kuin pahimmatkin kakarat.

        vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän EI OLE LUPA PUHUA, VAAN OLKOOT ALAMAISIA, NIINKUIN LAKIKIN SANOO.
        Riidat vähenisivät jos nämä naiset vähänkin ymmärtäisivät Jumalan sanaa.

      • epäjärjestys valloil
        epäjärjestyksen kirjoitti:

        vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän EI OLE LUPA PUHUA, VAAN OLKOOT ALAMAISIA, NIINKUIN LAKIKIN SANOO.
        Riidat vähenisivät jos nämä naiset vähänkin ymmärtäisivät Jumalan sanaa.

        Naiset ovat tuoneet yhteiskuntaan pelkkiä riitaisuuksia pastorin viroillaan. Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala, joten järjestys takaisin kirkkoihin.

      • syypäitä joka kohdas

        Naispastorit ovat syypäitä joka kohdassa, kyllä koska siinä rikotaan ensimmäistä käskyä kohtaan.

      • langenneet Eevat

        Aika huonoja johtajia ja pastoreita naiset kun väki kaiken-aikaa vähenee kirkoista.

      • langenneet Eevat kirjoitti:

        Aika huonoja johtajia ja pastoreita naiset kun väki kaiken-aikaa vähenee kirkoista.

        Jumala loi miehen. Mutta sitten Hän sai paremman idean.

        Ja kun Jumala, niinkuin Sana sanoo "katui tehneensä ihmisen", hän kääntyi naisen puoleen. Miehestä ei ollut
        apua, eikä miehen annettu sotkeentua pelastusoperaatioon. Hädin tuskin täysikäisyyteen ennättäneen Maria
        puoleen Jumala kääntyi ja tämän kautta syntyi ihmisyyteen. Vain naiselle oli mahdollista saattaa Jumala ja
        ihminen kohtaamaan toisensa.

      • väärää rakkautta !

        Suuri osa naisia esim. uusi naispiispa on valmis hyväksymään vääränlaiset rakkaus-suhteet. Kyllä naisissa julumuutta riittää rakkaudessakin.

      • Fniss!
        väärää rakkautta ! kirjoitti:

        Suuri osa naisia esim. uusi naispiispa on valmis hyväksymään vääränlaiset rakkaus-suhteet. Kyllä naisissa julumuutta riittää rakkaudessakin.

        Ohhoh! Miten olet tutkinut, että sen suurempi osa naisista kuin miehistä olisi valmiita hyväksymään vääränlaiset rakkaussuhteet? Yhdellä naispiispallako vahvistat väitteesi faktaksi?

      • 2. Moos. 4:24
        Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa,
        johon hän oli perheineen yöpynyt,
        ja aikoi surmata hänet.

        5. Moos. 9:20
        Myös Aaroniin Herra vihastui niin, että aikoi surmata hänet,
        mutta silloin minä rukoilin Aaroninkin puolesta.

        SIPPORA-VAIMO PELASTAA MOOSEKSEN JUMALAN VIHALTA

        25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan
        ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni."
        26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan.
        Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta.

        Jos Mooseksen ja Sipporan poikaa ei olisi heti paikalla ympärileikattu, olisi Jumala
        tappanut Mooseksen. Nainen ymmärsi Jumalan teologiaa paremmin kuin Mooses, lakimies!

      • ymmärrys viisaus
        AnttiVKantola kirjoitti:

        2. Moos. 4:24

        Vaikkakin johtoviisas vaimo pelasti Mooseksen Jumalan vihalta, ei se hänestä pappia tehnyt.

        Viisaat naisethan eivät lähde papin/pastorin virkaan, on heillä kuitenkin niin paljon ymmärrystä Raamatun sanan selvistä asioista.

      • Maria viisas
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Jumala loi miehen. Mutta sitten Hän sai paremman idean.

        Ja kun Jumala, niinkuin Sana sanoo "katui tehneensä ihmisen", hän kääntyi naisen puoleen. Miehestä ei ollut
        apua, eikä miehen annettu sotkeentua pelastusoperaatioon. Hädin tuskin täysikäisyyteen ennättäneen Maria
        puoleen Jumala kääntyi ja tämän kautta syntyi ihmisyyteen. Vain naiselle oli mahdollista saattaa Jumala ja
        ihminen kohtaamaan toisensa.

        Maria viisaana naisena ei koskaan alttarin takana pastorina meuhkannut. Hän ymmärsi oman naiseutensa naisena.
        Nainen pastorina on häpeällistä kuunneltavaa ja katseltavaa.

      • alifariseus
        AnttiVKantola kirjoitti:

        2. Moos. 4:24
        Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa,
        johon hän oli perheineen yöpynyt,
        ja aikoi surmata hänet.

        5. Moos. 9:20
        Myös Aaroniin Herra vihastui niin, että aikoi surmata hänet,
        mutta silloin minä rukoilin Aaroninkin puolesta.

        SIPPORA-VAIMO PELASTAA MOOSEKSEN JUMALAN VIHALTA

        25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan
        ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni."
        26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan.
        Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta.

        Jos Mooseksen ja Sipporan poikaa ei olisi heti paikalla ympärileikattu, olisi Jumala
        tappanut Mooseksen. Nainen ymmärsi Jumalan teologiaa paremmin kuin Mooses, lakimies!

        "Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita", pappinsa oli joka kansalla, mutta tuo tarina kertoo siitä miten muinoin ympärileikkaukseen katsottiin kuuluvan maagisia suojelevia voimia, koskemalla poikansa esinahalla Moseksen sukuelimiä Siporah pystyi estämään tähän kohdistuneet pahat aikeet.
        Ympärileikkaus oli lähes koko lähi-idän kattava tapa jo ennen kuin oli israelilaisia . Jesajakin uskoi että messiaan tultua kukaan ympärileikkaamaton ei voi enää astua pyhään kaupunkiin, pyhään siinä mielessä että rituaalinen saastuneisuus on sieltä suljettu pois. "Heräjä, heräjä, pukeudu voimaasi, Siion; pukeudu juhlapukuusi, Jerusalem, sinä pyhä kaupunki. Sillä ei koskaan enää astu sinun sisällesi ympärileikkaamaton eikä saastainen."

      • alifariseus
        Maria viisas kirjoitti:

        Maria viisaana naisena ei koskaan alttarin takana pastorina meuhkannut. Hän ymmärsi oman naiseutensa naisena.
        Nainen pastorina on häpeällistä kuunneltavaa ja katseltavaa.

        joka ei myöskään alttarilla meuhkannut vaan puhui muualla- kotiin ja sanoi anteeksipyydellen tämän olevan sairas.Poika ei kuitenkaan kunnioittanut äitiään kuten laki käskee ja sivistys määrää.

    • Naisia ei saa valita minkään seurakunnan papeiksi tai vanhemmistoon. Nuo virat eivät naiselle kuulu:

      "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon MIES, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan" (1 Tim 3:2)
      "jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon MIES, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia." (Tiit 1:6)

      Yleisen pappeuden nojalla (ei siis viran) kaikki uskovat ihmiset ovat pappeja:

      "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa" (1 Piet 2:9).

      Ei-uskova taas, olkoot mies tai nainen, ei ole yleisen pappeuden nojalla pappi eikä häntä saa myöskään valita virkaan papiksi - eikä edes vain vähän aikaa uskossa olluttakaan kts. 1 Tim 3. luku.

      • hyvä niin !

        Kyllä Uskova ykkönen nämä pappi asiat tuntee.

    • kieroutta

      Usein kuulee adventistien, jotka puoltavat naispastoreita sanovan, että ne naiset eivät ole pappeja, vaan pastoreita, joka tarkoittaa seurakunnan kaitsijan virkaa ja josta Paavali sanoo; että seurakunnan kaitsija olkoon nuhteeton yhden vaimon mies...

      Adventtiseurakunta poistaa siis pappeuden naispastoreilta, mutta jakaa pappeuden koskemaan kaikkia muita uskovia.

    • Hei

      Sinulle siirto pian alifariseukseksi jos et opi käsittämään ettei hangellisyydessä ole vallanalaisuuksia olemassa.

      Periaate on se että jokainen ryömii mahdollisimman matalalla, ja vain Jeesus Kristus on arvoasemassa kaikenlaisen ylistyksen ja palvonnan kohde, kaikki muut maan matosia ja -multaa.

      Tuo vallanalaisuus termi on kokonaan jotakin terminologiaa sekin jota et raamatusta löydä ja se kertoo siitä mikä on aina tuhoisaa hengellisyydessä ja paljon muussakin;

      - Vallan halu. Vaikutin on alistaminen ja vallan tarve ja -halu.

      Se on kokonaan väärä vaikutin kaikessa.

      Papit ja pastorin ovat ammattinimikkeitä, mutta heillä on tiedollisuuden vuoksi
      asema jolla on vastuuta enemmän kuin maallikoilla. Niin on aina kun suorittaa korkeakoulussa kandidaattitutkinnon. Koko sivistyksemme pohjautuu virkamiesjärjejestelmään joka kutsutaan byrokratiaksikin, jossa paikkoihin on pätevyysvaatimukset jolla saa tarkkaan rajattua toimintavaltaa ja tilivelvollisuuden ja seuravan niskaan puhaltamaan hierarkiassa.
      Maallikkohommissa ei tarvitse tietää mitään, riittää kun saa ääniä, antavat vain kumuloitunutta synergiaa, ja ainoa itsenäinen valta on äänestyslappujen jaa ja ei äänet kun tehdään ryhmäpäätöksiä. Ruman kuvan tai sydämenkin piirtää voi.
      Näin on aina kun kannetaan vastuuta maallikkotasolla demokratiassa.
      Korkeamman tason poliittiset paikat ovat sitten asemia joissa on rajattu valta ja vastuu vaikka onkin demokratian tuoma, näin esim. Tasavallan Presidentin virka. Managerialistisen johtamistavan käytännön paikkoja uutta hallinnollista johtamista. Tasavallan Presidentti on ylipäällikkö puolustusvoimissa, allekijoittaa vielä papereita sellaisia, ja EU:n ulkopuolella toimija, YK- ja EU:n ulkopuoliset valtiot suhdetoiminan hoitoa. EU:N sisällä ei pressaa enää päästetä söösäämään. Siis tässäkin rajattua valtaoikeutta.

      1 Piet 2:9 kertoo että kaikki uskovaiset ovat "pyhää papistoa" Heitä ei koskaan missään yhteydessä kutsuta papeiksi joka on ammattinimike. Oikeiden pappien perään ei ole päästy 70 jkr kun roomalaiset hävittivät Israelin sukukirjat. Pappin tuli olla leeviläinen ja Aaronin jälkeläisiä. Lienee Jumalan suunnitelta vauhdittaa uuden liiton mutosta hävittämällä Israelin kalleimmat aarteet -sukukirjat.

      Gal 3:28 taas kertoo ettei ole naisia eikä miehiä, ei juutalisia eikä kreikkalaisiakaan suomalaisista puhumattakaan erikseen vaan kaikki Jeesuksessa Kristuksessa yhtä ilman mitään erotusta.

      Platon 500 ekr ensimmäisessä akatemiassa puhui "vartijoista" jolla tarkoitti naisia valtakunnan palveluksessa ja johtajana, ja Platon puhui naisen samanarvoiseksi täysin viranhoidossa. Pitää kuitenkin aina huomioida ettei joka mökin likkaa eikä poikaa pidä samaistaa joka virkaan ja -osaamiseen, tiedollisuuteen perustuu, eli kvalifikoidutaan.

      Minä perustaisin miesten vapautusjärjestön, tasaa-arvon eteen on tehty kaikki jo. MIehe ovat onnettomissa asemissa varsinkin avioerojen jälkeen usein huoraavien naisten takia, akka vie kakarat ja talon aina. mm.
      Sen jälkeen mies on vain juoppo lapsilleenkin paitsi jos ei rahaa tarvita ja pyydetä.

      yst. jari

    • ei ymmärryst'kaikil

      jarlau . . Olet oikeassa ei jokaista poikaa pidä pastorin/papin virkoihin asettaa. On poikia ja joista ei ole papeiksi/pastoreiksi kun eivät ymmärrä Raamatun sanaa, vaan vastoin Raamatun sanaa ovat naisistakin tehneet pappeja/pastoreita.

      On likkoja jotka eivät osaa kieltäytyä pastorin virasta, niinhän se oli Eevankin kohdalla ei ymmärrystä kieltäytyä vaan otti kielletystä puusta.

    • Ylifariseukselle.

      ts. huivit naisille päähän omalle puolelleen, miehet kirkkoon ilman solmiota, sekä pappimies, yhden naisen mies.
      Vaimot kyselemään kotia mieheltään, että mitä se mies sanoi pappispaikalta, kun ei ymmärrä.
      Jotka eivät ole vaimoja, ettei ole miestä selittäjäksi, jäävät tiedottomaan tilaan.

      Mitäs muuta, ylifariseus esität?

      Oleko jäänyt johonkin juoksuhautaan sotimaan vanhankaavan mukaisesti.
      Olet kuin bushmanni tieteen kuvalehden ääressä.

      • Vastine ts. huivit naisille päähän.

        Ajattelitko asiaa ? ylifariseus ei aina tiedä mitä huivin alle kätketään, tai mitä sillä ilmaistaan.
        Kumpi on kauniimpi huivipäinen nainenko, vai kaljupäinen nainen, joka on menettänyt tukkansa sairautensa vuoksi ?

        Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Huivin tai peitteen alle voi kätkeä, sekä itsensä, että hartautensa ja siitähän kertovat papilliset asusteetkin, joihin naisetkin ovat pukeutuneet ilman oikeuksia.
        Körttiasu kertoo kantajastaan ulospäin, mutta sisäpuolinen ihminen on alaston ja kalju Herran tutkivan katseen alla.

        ylifariseus on pukeutunut, joko Mooseksen erämaan asuun, tai sitten Nikodeemuksen kysymyksiä herättävään asuun Jeesuksen luona.
        Mooses osoitti suurinta nöyryyttä ja Nikodeemus suurinta tietämättömyyttä, jota asulla ei voi peittää, enempää kuin ylifariseuskaan.

      • Ylifariseukselle.
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Vastine ts. huivit naisille päähän.

        Kuis' on ylifariseus. Haastat raamatun sanan perään, eli toisella kädellä otat ja toisella hylkäät!

        Raamattu kehottaa päänpeittämiseen ja syykin on sanottu.
        Nyt hylkäät, mutta peräät sitten toisessa asiassa sanan vastaisesti, eli uusi liitto ja pappeus ON yleinen pappeus. Siinä nainen todistaa Jeesuksesta.

        Hmm.... mitäpä ajattelet.

        ps. lueskelen vastauksen illemmalla.

      • Ylifariseukselle. kirjoitti:

        Vastine Kuis' on ylifariseus.
        Pappeuden perusteet eivät ole muuttuneet miksikään Aaronin ja Mirjamin päivistä lähtien koskien naisia, vaan valkoisena pitalista Mirjam sai hävetä käytöstään, luvattomasta teostaan papistehtävistä.

        Etkö aikaisemmin ole miettinyt: Miksi ei aikaisemmin yli kahteenvuosituhanteen ole löytynyt niin viisaita miehiä, että olisivat ymmärtäneet, että naisetkin voivat olla pyhää papistoa, kun ei sitä Jeesus eikä opostolitkaan ymmärtäneet.

        Mitä sitten tulee naisten päänpeittämiseen huiveineen ja huntuineen on niillä erilaisia tarkoituksia ja merkityksiä.

        Näin Jerusalemissa vastavihityn morsiamen sulhasineen ja ihmettelin ensin miksi morsiamen pää oli ajettu kaljuksi, ja mihin sen tarkoitus liittyi. Oliko kysymyksessä uskollisuuden osoitus miestä kohtaan ja miten tätä on tarkasteltava vallanalaisuuden puitteissa, jossa Jumala on Kristuksen pää ja Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.
        Ei näitä asioita voi yhdellä kädellä huitaista, sillä emme voi tuntea kaikkea perinteisiin ja eri uskontoihin kuuluvia ajatusmalleja, jota seurasin juutalaisessa ympäristössä.

        Lankeemukset papillisessa tehtäväjaossa on edistynyt niin pitkälle, että Vanhoillislestadiolaisissakin on pyrkimystä naispappeuteen, jota valtaosa ei tule hyväksymään, koska he pitäytyvät Jumalan sanaan vallanalaisuudessa Jumalan säätämään järjestykseen.

        Yleisessä pappeudessa on luovuttu sukuperäisestä Leeviläisestä pappeudesta ja toisenlaisesta pappeuden muutoksesta, eivät Jeesus eivätkä apostolit tienneet, sillä he rakensivat oppinsa vallan-alaisuuden perustalle, jossa korkein on Jumala säätämyksineen.

      • Ylifariseukselle asi

        Ylifariseus. Uskon raamatulliseen yleisenpappeus olevan suun tunnustuksen paikka naiselle. Hän Pyhässä Hengessä kirkastaa Kristusta.

        Siinä se on papin tehtävä.

        Pyhä Henki vuodatetaan myös naiselle, koska hän on Jumalan Pyhä.

        Siksi pappeus on Pyhän Hengen työ ihmisessä.

        Mutta.. mutta..

        Menen esimerkkin haussa nyt Israeliin.

        Ortodoksijuutalaisuus sisältää sisälläänkin senlaatauista, että pitäisi panna jäitä hattuun.

        He kiistelevät "puolueennäköisesti" kun on oikein oikealla opetuksessa ja tulkinnoissa.

        Se on johtanut heidän keskinäisiin kiistoihin, että jopa säädyllisesti pukeutuneet "lainmukaan" oikein lapset, koulupuvussa ja koulussa.

        niin sen Ortodoksisen minuuden viulunkielen oikein korkealle virittäneet oikeamieliset juutalaiset marssivat koulun ullkopuolella ja huutavat tyttölapsille, että ovat porttoja.

        Ylifariseus. haloo! .. entäpä jos tulee vielä oikeammalta joku ja sanoo sinua vääräoppiseksi vaikka oletat istuvan oikeaoppisuuden valtaistuimella.
        Eikö vaimosi päässä ole huivia, rukouksen ajan, koska se on taivaan enkeleiden tähden oltava!

        Ylifariseus, oppisi on hakotiellä, .... no... se käy esimerkiksi siitä, että kiistaa saadaan herkäksi asiassa, missä puhutaan Jumalallisesta pyhyydestä.

        Jumala vanhurskauttaa, Jumala pyhittää, Jumala Kristuksessa armahtaa, ja pelastus on täysin Jumalan työ Kristuksessa.

        Siksi he, jotka uudestisyntyvät Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen verensä kautta, on SISÄLLÄ jo siinä Uuden taivaan ja maan porttien.

        Siinä ei ole miestä eikä naista, vaan he ovat Uudenliiton pappeja Kristuksessa.

        Pyhä Henki on heissä ja HENKI on heidän todistajansa ajassa.

        Ihminen ei voi itse tehdä mitään, ei pelastaa itseään, eikä kirkastaa Jeesuta, mutta parannuksen ja kääntymyksen kautta, se Uusi Luomus meissä, miehessä ja naisessa julistaa Pyhän Hengen kautta Kristusta.

        Se on Hengen työ ja siihen pappeuteen ei kannata kajota savi huulilla.

        Henki on täysi 7. eli täydellisyyden luku meissä ja se on se pelastuksen arvo, Kristuksessa ja me
        olemme sitä 6. sia. Että ylifariseus, älä huutele 6 perään papittamaan,
        vaan kutsu Kristuksessa meidä 7. Pyhässä Hengessä julistamaan taivaallista pappeutta.

      • tulin sivulta mukaan
        Ylifariseukselle asi kirjoitti:

        Sanoit uskovasi yleiseen pappeuteen...Ei ole sellaista yleistä pappeutta olemassakaan, että naisille kuuluu papin/pastorin virka. Nainen vaietkoon seurakakunnassa tämä suoraan raamatusta luettua tekstiä. Monen tulee hankkia silmävoidetta, että näkisivät.

      • Pyhä Henki
        Ylifariseukselle asi kirjoitti:

        Ylifariseus. Uskon raamatulliseen yleisenpappeus olevan suun tunnustuksen paikka naiselle. Hän Pyhässä Hengessä kirkastaa Kristusta.

        Siinä se on papin tehtävä.

        Pyhä Henki vuodatetaan myös naiselle, koska hän on Jumalan Pyhä.

        Siksi pappeus on Pyhän Hengen työ ihmisessä.

        Mutta.. mutta..

        Menen esimerkkin haussa nyt Israeliin.

        Ortodoksijuutalaisuus sisältää sisälläänkin senlaatauista, että pitäisi panna jäitä hattuun.

        He kiistelevät "puolueennäköisesti" kun on oikein oikealla opetuksessa ja tulkinnoissa.

        Se on johtanut heidän keskinäisiin kiistoihin, että jopa säädyllisesti pukeutuneet "lainmukaan" oikein lapset, koulupuvussa ja koulussa.

        niin sen Ortodoksisen minuuden viulunkielen oikein korkealle virittäneet oikeamieliset juutalaiset marssivat koulun ullkopuolella ja huutavat tyttölapsille, että ovat porttoja.

        Ylifariseus. haloo! .. entäpä jos tulee vielä oikeammalta joku ja sanoo sinua vääräoppiseksi vaikka oletat istuvan oikeaoppisuuden valtaistuimella.
        Eikö vaimosi päässä ole huivia, rukouksen ajan, koska se on taivaan enkeleiden tähden oltava!

        Ylifariseus, oppisi on hakotiellä, .... no... se käy esimerkiksi siitä, että kiistaa saadaan herkäksi asiassa, missä puhutaan Jumalallisesta pyhyydestä.

        Jumala vanhurskauttaa, Jumala pyhittää, Jumala Kristuksessa armahtaa, ja pelastus on täysin Jumalan työ Kristuksessa.

        Siksi he, jotka uudestisyntyvät Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen verensä kautta, on SISÄLLÄ jo siinä Uuden taivaan ja maan porttien.

        Siinä ei ole miestä eikä naista, vaan he ovat Uudenliiton pappeja Kristuksessa.

        Pyhä Henki on heissä ja HENKI on heidän todistajansa ajassa.

        Ihminen ei voi itse tehdä mitään, ei pelastaa itseään, eikä kirkastaa Jeesuta, mutta parannuksen ja kääntymyksen kautta, se Uusi Luomus meissä, miehessä ja naisessa julistaa Pyhän Hengen kautta Kristusta.

        Se on Hengen työ ja siihen pappeuteen ei kannata kajota savi huulilla.

        Henki on täysi 7. eli täydellisyyden luku meissä ja se on se pelastuksen arvo, Kristuksessa ja me
        olemme sitä 6. sia. Että ylifariseus, älä huutele 6 perään papittamaan,
        vaan kutsu Kristuksessa meidä 7. Pyhässä Hengessä julistamaan taivaallista pappeutta.

        Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta, Sanaa.
        Jumala antaa Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme ja se on totuuden henki.

        Se ei tee vastoin raamattun sanaa naisista seurakunnan johtajia/paimenia,/kaitsijoita, opettajia.

    • Tule elävän veden

      lähteelle! Sinä joka yrität parjata ylifarieusta.
      lmeisesti olet ymmärtämätön nainen, jolla ei miestä ole, eikä miesopettajaakaan näköpiirissä. Naispastorit ovat vallanneet seurakunnat, niin mitä sitten voit ymmärtää. Kuka voi sinua opettaa? Oletko sulkenut korvasi raamatun Sanalta?

      Ylifariseus ja busmanni ovat erimaailmasta.

      Joh. 7:38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

      • Odotan vastausta.

        Eihän se sisimässä voi virrata elämävedet, koska naisella ei kuulema ole uskoa.
        Pitää kysymyä mieheltään, että virrat virtaisi.
        Tai kun miestä ei ole, jää paitsi.

        Henki ja opetus on vain miesten hallussa, sekä pappeus.

        Kuinkas tämä pappeus on sovellettavissa naisten kohdalla sittent, jos sitä ei ole??

        Ylifariseus ei ole korottanut vielä ääntään.

      • katse Sanaan
        Odotan vastausta. kirjoitti:

        Eihän se sisimässä voi virrata elämävedet, koska naisella ei kuulema ole uskoa.
        Pitää kysymyä mieheltään, että virrat virtaisi.
        Tai kun miestä ei ole, jää paitsi.

        Henki ja opetus on vain miesten hallussa, sekä pappeus.

        Kuinkas tämä pappeus on sovellettavissa naisten kohdalla sittent, jos sitä ei ole??

        Ylifariseus ei ole korottanut vielä ääntään.

        Odotan vastausta.
        Näkö sumenee, kun silmät tahmeutuvat umpeen ja kun sydän turtuu menee tajunta ja jos ei elvytetä niin kuolema siitä tulee.

        Meillä on rikas antaja, kaikkien Herra on sama. se ei erottele juutalaista, eikä kreikkalaista, jotka häntä avuksi huutavat.
        Pelastus lähtee Jumalasta.

        Jumalan evankeliumi on viety maailmaan. Jumalan ääni on puhunut. Pelastusta eivät kaikki ota omalle kohdalleen.

        Rukousta Hengessä ja totuudessa (Sanassa) ja nöyrä kääntymys Jumalan puoleen voi sinutkin pelastaa ja tuoda virvoittavien vetten tykö. Ei Jumala tee erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä, miehen tai naisen välillä pelastuksen suhteen; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

        Nainen voi sanoittakin viedä evankelumia, koska jos hän elää Kristuksessa, niin Kristus elää hänessä ja se ei voi olla ympäristöön heijastumatta. Todistajan ja auttajan tehtävät sopii naiselle hyvin.

        Väärä ajatus on se, että vaan seurakunnan kaitsijat (pastorit, papit), johtajat pelastuvat.. Jokainen voi rohkeasti nöyrtyä Jumalan kasvojen eteen ja tehdä parannusta synneistään.

        Yksi mies voi sinut vain pelastaa ja se on Jeesus Kristus, uskotko häneen? Ei voi sinun aviomies siuna pelastaa, vaikka olisi kuinka hyvä opettaja, totuudessa, jos et sinä käänny sydämmeltäsi ja mieletäsi. Toivon rakkaassa Vapahtajassa, että käännyt ennen kuin päiväsi päättyvät ja ymmärrät pelastuksen ytimen, joka Kristus ruumiin Vapahtaja.

    • Annu, ei kirjautunut

      Meillä on vain yksi ylimmäinen pappi, Jeesus Kristus.

      Me kaikki muut olemme hänen työntekijöitään elovainiolla. Siinä ei ole miestä, ei naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista, vaan kaikki olemme yhtä Kristuksessa. Siispä tittelit pois meiltä jokaiselta.

      Töiden tulkisista riippuu, mitä meille työstämme maksetaan, joten ollaan ja ahkeroidaan, eikä kitistä täällä turhista. Mitä virkaa meidän titteleillä on taivaan valtakunnan ovella. Se painaa vaa ´assa, mitä olemme tehneet.

      Olemmeko saaneet monta leiviskää vai vain yhden, olemmeko kaivaneet ne maahan vai ahkeroineet niillä lisää? Jokaisella on oma sarkansa kynnettävänään, joten aloitammeko jo tänään?

      Tämä tittelien metsästys on aivan turhaa. Jumala siunaa työmme oli meillä titteli tai ei. Nyt on aika tehdä työtä, kun on vielä päivä, yöllä ei voi työtä tehdä, sanoi Jeesus. Otammeko vaarin hänen sanoistaan? Vai luotatko enemmän Paavaliin, joka oli aikansa ihminen, aikansa kulttuurissa.

      Minä uskon Jumalan Pojan sanaan, joten teen työtä, vaikka olenkin nainen. Miellä naisilla on Jeesuksen antama työ joka tapauksessa, joten ei anneta miesten vaikuttaa toimintaamme.

      • Vastine Annulle.
        Sukuperäisissä ja heimo peräisissä asioissa olemme samaa mieltä, siinä ei ole eroa juutalaiseen, Kreikkalaiseen, eikä Annuunkaan nähden.

        Kysymys on pelastuksesta Kristuksessa, jossa ei ole sukupuoli eikä kansallisia eroja, vaan pelastukseen nähden he ovat kaikki yhtä Kristuksessa, mutta vallanalaisuuteen nähden asia on toinen.

        Eeva ja Mirjami eivät toimineet Jumalan tahdon mukaisesti, vaan tekivät omia valintojaan, josta tuli omat seurauksensa.

        Annu voi hoitaa tehtäviään, mutta miehistä valtaa hän tuskin pyrkii rajoittamaan omilla toimillaan koska se kuuluu vallanalaisuuteen ja sen käsitteisiin.

      • ! ! !.
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Vastine Annulle.

        Kyllä ylifariseus Raamatun tuntee !

      • Anonyymi
        ! ! !. kirjoitti:

        Kyllä ylifariseus Raamatun tuntee !

        Paremmin kuin kuin monet adventistit.

    • niinkuin kirjoitettu

      ylifariseuksella ei sanomat horju, vaan hän pitäytyy sanassa.

    • Valon Viesti

      Huomioikaa tämä!

      Eedenissä syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala itse kirosi MAAN, SIELUN VIHOLLISEN ja HUOM! EEVAN, mutta miestä(Aadamia) ei kirottu, vaan synti tuli maailmaan naisen kautta, kuten Jumala itse ilmaisi.

      Eedenissä langettettua kirousta ei ole vielä kumottu, vaan se kumotaan silloin kun kaikki luodaan uudestaan ja synti lakkaa olemasta.

      Tätä taustaa vasten on täysin selvää, miksi nainen ei saa osallistua pastoraalisiin tehtäviin. Kirouksen alainen ei ole sovelias MILLOINKAAN astumaan seurakunnan eteen ja opettamaan.
      Tämä on täysin selvä ja ne, jotka muuta väittävät tekevät Jumalasta valehtelijan ja näin yllyttävät toisiakin syntiin ja tekemään syntiä Jumalaa vastaan.

      • Valon Viesti männikö

        Ei Jumala Eevaa kironnut, luepa raamattusi.
        Eeva lankesi ja Aadam lankesi siinä mukana. Kumpikin tiesi, ettei saa syödä.

        Käärmeelle tuli kirous, 1. Moos. 3 luku.

        13. Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: "Mitä oletkaan tehnyt!" Nainen vastasi: "Käärme minut petti, ja minä söin."
        14. Herra Jumala sanoi käärmeelle:

        - Koska tämän teit, -- >olet kirottu.

    • Eeva kirottiin

      "Valon Viesti" oli täysin oikeassa.

      14 Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
      15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.
      16 Ja vaimolle hän sanoi: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva.

      Käärme siis puri Eevaa, ei Aadamia.
      Kirotun käärmeen myrkky tuli siis Eevan osaksi, koska käärme kirottiin ja käärmeen myrkyn vuoksi myös Eeva saastui ja tuli kirotuksi.
      Myrkky tlevisi maailmaamme Eevan kautta

      Kuten tunnettua, adventistit eivät ole koskaan lukeneet oikein Raamattua.
      He vain ylimalkaisesti hapairoivat tekstejä, mutta eivät perehdy asioiden ytimiin.
      Adventistit ovatkin pintapuolisia tulkinnoissaan.
      Itse syvällisen sanoman he hylkäävät tyystin.

      • palstaa lukenut

        Kaikki adventistit eivät ole pintapuolisia tulkinnoissaan. Tutustu vaikka ylifariseuksen kirjoituksiin, niin kyllä löytyy syvällisyyttä ja pintapuolisuus on kaukana.

    • Näinse menee.

      Naiset saavat levätä.
      Miehillä on pappeudessa laiskanläksyä.
      Eedenissä Aadamille sanottiin, ettei pidä syödä hyvän ja pahantiedon puusta.
      Naistahan ei tuossavaiheessa ollut. Nyt Aadam ei muistanut, eikä varoittanut naista, eikä pitänyt huolta. Siksi pappeus jatkuu, koska pitäisi oppia palvelemaan Jumalaa.
      Toinen esimerkki löytyy Jeesuksen ylösnousemuksen aikana.
      Naiset haudalla ja miehet lukittujen ovien takan peloissaan.
      Eli aadamin harharetkien takia miehellä on pappeusharjoitusta ja naiset osaavat tehtävänsä. Siksi tarvitaan Uusi Aadam, koska vanha on niiiiin mädäntynyt ja eksyksissä. Eihän siitä ole tänäpäivänäkään mihinkään ja aloittajakin ähkii väärästä horisontista asiaa.

    • Huomenta.

      Kysymys on hiukan hankala ja kuuluu niihin asioihin jotka ajan kanssa valkenevat.

      Sanoisin näin että avain asian kirkastumiseen on että osallistuu itse evankeliumin työhön. Silloin käsittää ettei asia katso housuja ja hameita.
      Vasta kun itsellä on Jumalan valtakunnan työ sydämellä voi asian käsittää.
      Toinen asia joka pitää ymmärtää ettei naapurin Lissu ja kaupan Pirkkokaan ole sen tyyppinen ihminen joka sellaisenaan olisi asiaan sopiva.,
      Ihmisen kvalifikoituvat eli suuntautvat valinnoissaan ja kouluttavat itsensä. Kristityn luonne on toinen kuin naapurin Reiskan tai nypläyseuran Kyllikin.

      Kyse ei ole tasa-arvon tavoittelusta, vaan evankeliumin työstä.,
      Ylpeä ei sovi hommaan sukupuolesta riippumatta.

      Joka mökin pojasta ja -likasta ei siis ole noin vain joka hommaan.
      Naisia kouluttautuu avaruuslaivan kapteeneiksi ja sukellusveneen perämieheksi.
      Papiksi ja pastoriksi pitää olla teologian A taikka B tutkinto.
      Näin joka papilla ja pastorin laita joka maamme kirkossa.

      Sanoisin naisille että pitää sitten paiskia hommia niin kuin mies, housuja ja hameita ei katsota.
      Ihmiset solmivat sopimuksia, luottamustehtäviä- nauttivat palkkaa, eikä siinä ole sitten kenenkään tytär, ei kenenkään vaimo eikä akka, ei nainenkaan, Gal 3:28.

      Ajan kanssa on ollut erilaisia aikakausia eri kansoissa ja yhteinen piirre pakanuudelle ja luopumukselle on ollut aina naisen alistaminen.

      "Vallanalaisuus" on outo käsite Raamatun valossa sillä evankeliumi perustuu rakkauteen, ei vallan tavoitteluun koskaan.

      Olen tänne kirjoittanut;
      http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.3

      Olen nähnyt naisia jotka hakkaavat miehet mennen tullen ja palatessaankin kun ovat evankeliumin palveluksessa. Nämä naiset ovat rakastavia, heillä on tiedollisuus hallussa, tunnollisia ja ahkeria ja nöyriä. He pyhittyvät evankeliumille ja ovat siksi tavallisesti neiti-ihmisiä kun tietävät että perhe sitoo naista eri tavalla kuin miestä. Naisen on hankalaa irtaantua perheestään työhön usein.
      Näin on ollut A-kirkossa kun palkatuista naisista on kyse. Naimattomuus ei ole ehto, mutta naiset ovat sen itse valinnoissaan tehneet tavallisesti ettei elämässä ole muuta kuin 100% evankeliumi.
      "Johtaja" ei sovi kuvaan mukaan vaan palvelu. On vain vastuuta ja rakkautta olemassa kun evankeliumin hommia paiskitaan.

      Hyvää loppukesää
      http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.3

    • henget koetellut!

      Täältä löytyy hyvät vastaukset, niin seurakunnan sisäpuolella kuin ulkopuolella olevillekin.

    • paljon.ymmärtämättömiä

      ylifariseus antaa teille ymmärtämättömille ymmärrystä.

      • Anonyymi

        Ymmärtämättömillä on vielä pasu peite silmillä.

        1234567---

    • 1234567---

      Adventtikirkossa suurella osalla on paksu peite silmillä valitessaan naisia pastoreiksi. Vähäinen heidän Raamatun tuntemuksensa tässäkohden kun eivät senvertaa ymmärrä, että eihän nainen voi pastori olla.

      • tosiaankin

        Ymmärtääkseni sinua ei ole valittu pastoriksi, koska sinä et täytä edes perusvaatimuksia.

        Kerro meille miksei sukupuolesi ole auttanut sinua virkaan? Et taida edustaa edes normaalia adventismia!
        Pastoriksi (paimeneksi) valitaan joku oikeista lampaista, ei sutta lammasten vaatteissa, joka repii seurakuntaa.

      • 1234567---
        tosiaankin kirjoitti:

        Ymmärtääkseni sinua ei ole valittu pastoriksi, koska sinä et täytä edes perusvaatimuksia.

        Kerro meille miksei sukupuolesi ole auttanut sinua virkaan? Et taida edustaa edes normaalia adventismia!
        Pastoriksi (paimeneksi) valitaan joku oikeista lampaista, ei sutta lammasten vaatteissa, joka repii seurakuntaa.

        Naispastorit ne vasta repivät seurakuntaa hajalle. Uudet jäsenet harhautetaan jo kättelyssä, kun naiset kastavat heitä seurakunnan jäseniksi, antavat näin ymmärtää uusille jäsenillekin, että nainen voi olla pastori. Kaikille uusilla jäsenillä kun ei välttämättä ole vielä täysin Raamatun sanoma hallinnassa. Naiset harhauttajina.

      • Anonyymi
        1234567--- kirjoitti:

        Sinäpä se sanoit !

        Naiset kastavat, on todella törkeetä toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset kastavat, on todella törkeetä toimintaa.

        Voi vesikin värjääntyä !

    • advr

      Kun kaikki ovat pappeja eivät he ole toistesa opettajia. Vain ylipappi on papin yläpuolella.
      Ja muuteski; Pappeus pitää perustua säädöksiin joissa ilmenee alamaisuusperuste. Adventismi ei löydä mitään säädöspolkua joka tekisi heistä meidän suhteen laillisia ja joka velvoittaisi meille alemuusaseman heittiin nähe.
      Leeviläisten suhteen Israelissa oli täysin toisin; heille oli säädetty tarkoin mitä pappeusasema edellytti ja miten se periyty ja millä edellytyksillä pappeusvirka pidettiin puhtaana ja voimassa.

      • Anonyymi

        nostoon

      • Anonyymi

        No jo on tyhmä väite. Eihän adventistit ole koskaan väittäneetkään, että he olisivat teidän yläpuolellanne. Ihme lässytystä tuollainen.

    • Anonyymi

      Viikonlopuksi lukemista !

    • Anonyymi

      Kommentoin aloitusta. Kyllä oli täyttä asiaa.

      • Anonyymi

        Ei ole.

    • Anonyymi

      Viisas mies ylifariseus_1:nen. Tämä todettu sivullisilta monta kertaa.

      sivullinen

    • Anonyymi

      Aloittaja edustaa näkemyksillään katolisen kirkon kreikkalaista filosofiaa eikä Raamattua.

      • Anonyymi

        Katolisiltakin löytyy ainakin vielä niinpaljon ymmärrystä, että ymmärtävät, että eihän nainen voi mieheksi muuttua ja ruveta pastoroimaan.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katolisiltakin löytyy ainakin vielä niinpaljon ymmärrystä, että ymmärtävät, että eihän nainen voi mieheksi muuttua ja ruveta pastoroimaan.

        1234567---

        Sinun valheesi ei meitä hetkauta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun valheesi ei meitä hetkauta.

        Kun te kuljette sivuraiteilla, niin ei teitä mikään hetkauta.

        Vallanalaisuus on tämä: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää, ja mies vaimon pää.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun te kuljette sivuraiteilla, niin ei teitä mikään hetkauta.

        Vallanalaisuus on tämä: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää, ja mies vaimon pää.

        1234567---

        Adventisti naispastori oli matkalla - Gambiassa taannoin. Nykyaika lehdestä luettua: Naispastori on yleensä kummajainen afrikkalaisessa kulttuurissa, minua oli pyydetty jakamaan Jumalan sanaa. Seurakunta kuunteli tarkkaavasti nuorimmasta vanhimpaan.

        Näin nämä Suomen naispastorit menevät pastoroimaan, ja omalla esimerkillään näyttävät kuinka nainen voi olla pastori. Siitä se lankeemus lähtee leviämään Afrikkaankin, Suomalaisten naispastoreiden kera.

        Advettikirkko on täysin langenneessa tilassa täällä Suomessa naispastoreineen.

        Kuitenkin Suomessa löytyy vähemmistö adventisteja, jotka ymmärtävät, että nainen ei voi olla pappi/pastori.

        Löytäneekö Jeesus uskoa maan päältä kun tulee toisen kerran ?

        Niinhän tuossa lehdessä mainittiin, naispastori kävi Gambiassa.

        Jumalan suunnitelmassa mies ja nainen voivat olla pastoreita. Kaikki on kiinni Jumalasta, joka kutsuu, eikä sinusta, joka lässytät omiasi.

        Vallanalaisuus tämä: Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää, ja mies vaimon pää.
        Jumala suunnitteli miehen mieheksi, ja naisen naiseksi. Nainen ei voi muuttua mieheksi, ja papiksi. On itsestään selvää että pappeus kuuluu miehille.

        1234567---

    • Anonyymi

      Aika hauskasti sanottu, kaikki ovat pappeja ja kukaan ei ole pappi !

      • Anonyymi

        Niin hauskaa se on, kaikki pappeja vauvasta vaariin.

    • Anonyymi

      Paljon asiaa.

      • Anonyymi

        Ja vielä enemmän vääriä väitteitä koko ketjussa.

    • Anonyymi

      Kaikki ovat pappeja paitsi postimiehet, lääkärit, metsurit, siivoojat, opettajat, teurastajat, viinin maistajat, puutarhurit, kosmetologit, näyttelijät (paitsi jos ne näyttelee pappia), valepoliisit ja valelääkärit, putkimiehet, laattamiehet, kirurgit, gynekologit, pyhäkköportot, poliisit ja niin edelleen listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon.

    • Naisista tulee "pappeja" kun suorittaa teologisessa tiedekunnassa asiaan kuuluvan tutkinnon.

      Pappeus kuului vanhan liiton aikaan. Uuden liiton aikaa koskee "yleinen pappeus" että jossa jokainen ns. uskovainen on yleiseen pappeuteen kuuluva, eli voi suorittaa jotakin palvelusta, olkoon se sitten vaikka kirkon rappujen harjaamista ja lumenluontia.
      > 1 Piet 2:9.

      Nykyisin papit ovat nk. ammatti- virkanimikkeitä eikä nykyisissä palveluyhteiskunnissa voida erotella sukupuolen mukaan.

      "Vallanalaisuus" hengellisessä rakkaudessa ei ole Raamatun opetusta, alistaminen sammuttaa aina rakkauden.

      Ehkä käytännön seurakuntaelämässä saattaa olla niitä jotka alistavat muita, ja siksi niin paljon ihmisiä juoksee mäkeen pois seurakunnista, sen jälkeen kun ovat riemuiten rientäneet uskonkasteille, -kun niissä on valtansa alle panijoita, eli niitä ihmisiä joita riivaa tuo "vallanalaisuus."

    • Lisäys edelliseeni;

      Erityinen pappeus kuului vain Leevin sukuun ja vain Aaronin jälkeläisille. Nämä miehet toimittivat pyhäkköpalvelusta. Papin vaatimukset olivat tarkat. Papin tuli olla virheetön ihminen ulkoisestikin. En tiedä sallittiinko esim. länkisäärisyys? VT:ssä on papin vaatimukset.
      Uudessa liitossa jokainen uskovainen kuuluu "papistoon;" 1 Piet 2:5,9 mukaan. Ainoa pappi uudessa liitossa on Ylipappi Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2.
      Jumalan tarkoitus ei ole ollut koskaan naisten alistaminen. Ihmisinä olemme samanarvoisia Jumalan edessä. Paavalin aikainen kulttuuri alisti naisen, ja siksi naisten käyttökelpoisuus oli rajoitettua. Pakanakulttuurit kaikki alistivat aina naisen. Pakkovalta herättää aina vastustusta, katkeruutta ja vihaa lopulta. Raamatun uskonto rakkaudesta ei kannusta rakkaudettomaan pakkovaltaan.

      Naisia toimi lahjoillaan evankeliumin palveluksessa; Room 16, Apt 18:2-3, Apt 18:24-28. Room 16 luvussa esiintyy nimiluettelossa 10 naista jotka toimivat merkittävissä tehtävissä, jopa apostoleina. Psalmi (huom. VT:n pappisluokankin aikana) kertoo naisista ilosanoman (evankeliumin) tuojina. (Ps 68:12) Raamatun uskonto ei tee erotusta miehen ja naisen välillä; Gal 3:28.
      Kaikkina aikoina on ollut myös profetian lahjan saaneita naisia; Luuk 2:36-38, Apt 21:9; 2 Moos 15:20, Tuom 4:4, 2 Kun 22:14, Apt 2:17.

      > Jeesus Kristus Ylipappina; Hebr 1:14, 2:17-18, 3:7-8, 4:14-16, 8:1-2.
      > Pyhä Henki on aina jokaisen ihmisen johtaja; 1 Kor 2:12-16, Joh 14 luku, 16:8-14, Room 8:13-16, Neh 9:20, Apt 13:2, 15:28, 20:28, 1 Tim 4:1, 1 Kor 2:10, 12:11, 2 Kor 3:8. - Eli Jumala itse on jokaisen hengellisen olevaisen johtaja.

      "Israelissa oli siihen aikaan tuomarina naisprofeetta Debora, Lappidotin vaimo." Tuom. 4:4, - "Tuomari" on kansanjohtajan virka siihen aikaan.

      "Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te olette kaikki yksi;" Gal 3:28.

      Naisen sovi hallita miestään; Ef 5 :21- 25. Naisen alistaminen valtaan sammuttaa rakkauden, - Avioparit joilla on hengellinen rakkaus eivät mieti lainkaan vallanalaisuuksia -rakkaus pitää heitä "yhtenä" yksimielisinä ja ovat keskenään konsensuksessa.

      • Anonyymi

        Naispappeutta ei Raamattu tunne. Naisprofeettoja Raamattu tuntee esim.Hulda. Filippuksella neljä tytärtä, neitsyttä,joilla oli profetoimisen lahja.
        Maria kertoi Jeesuksen ylösnousemuksesta kulkiessaan, mutta ei Maria mennyt synägoogaan pappeilemaan. Viisas nainen Maria.
        Näille nykyajan naisille kyllä tehtäviä riittää yllin kyllin ilman pappeutta. Marian tavoin naiset turuille ja toreille vaan kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta. Innokaat naiset voisivat joukolla lähteä näihin Islamilaisiin maihin heidän toreilleen kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, hyvin joutavat pois täältä pastoroimasta.

        Ennenvanhaan miehet oli pappeja, ja se oli itsestään selvää, ei kukaan puhunut mitään alistamisesta.
        Nykyään se on mennyt siihen, ei ole naisia, ei miehiä, ei tyttöjä, ei poikia, yhtä mössöä kaikki.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin katsos kun ei ole pappeja enää!
        Pappisjärjestelmä kun kuului vanhan liiton aikaan, ja koko pappisjärjestelmä päättyi Golgatan ristille!
        - Ymmärrä tämä ettei ole enää pappeja eikä pappien pappispyhäkköjärjestelmää olemassa.

        Yhdenkään papin perään ei ole päästy Golgatan jälkeen vaikka ihmiset aina mielellään yrittävät pappien perään.-

        --. ... > Että halusin sanoa ettei Raamattu tunne pappeutta Golgatan ristin jälkeen!
        Pappeus pyhäkön seremonioineen päättyi ristille!

        Aamen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naispappeutta ei Raamattu tunne. Naisprofeettoja Raamattu tuntee esim.Hulda. Filippuksella neljä tytärtä, neitsyttä,joilla oli profetoimisen lahja.
        Maria kertoi Jeesuksen ylösnousemuksesta kulkiessaan, mutta ei Maria mennyt synägoogaan pappeilemaan. Viisas nainen Maria.
        Näille nykyajan naisille kyllä tehtäviä riittää yllin kyllin ilman pappeutta. Marian tavoin naiset turuille ja toreille vaan kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta. Innokaat naiset voisivat joukolla lähteä näihin Islamilaisiin maihin heidän toreilleen kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, hyvin joutavat pois täältä pastoroimasta.

        Ennenvanhaan miehet oli pappeja, ja se oli itsestään selvää, ei kukaan puhunut mitään alistamisesta.
        Nykyään se on mennyt siihen, ei ole naisia, ei miehiä, ei tyttöjä, ei poikia, yhtä mössöä kaikki.

        1234567---

        -- Että Vanhan liiton papeista on tarkat ohjeet, piti olla Aaronin jälkeläinen leevinheimoa, ja virheetön mies!

        Siellä pyhäkön palveluksessa oli ainoat maailmanhistorian ihka oikeat papit.
        Virheettömiä miehiä, en tiedä saiko papin olla esim. länkisäärinen?

        Nykyajan papit löytyvät 1 Piet 2:9, niin kuin jo kerroin.

        Meidän pitää nyt vaan elää ja olla ilman pyhäkköpalveluksen seremonioita.

        Aamen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naispappeutta ei Raamattu tunne. Naisprofeettoja Raamattu tuntee esim.Hulda. Filippuksella neljä tytärtä, neitsyttä,joilla oli profetoimisen lahja.
        Maria kertoi Jeesuksen ylösnousemuksesta kulkiessaan, mutta ei Maria mennyt synägoogaan pappeilemaan. Viisas nainen Maria.
        Näille nykyajan naisille kyllä tehtäviä riittää yllin kyllin ilman pappeutta. Marian tavoin naiset turuille ja toreille vaan kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta. Innokaat naiset voisivat joukolla lähteä näihin Islamilaisiin maihin heidän toreilleen kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, hyvin joutavat pois täältä pastoroimasta.

        Ennenvanhaan miehet oli pappeja, ja se oli itsestään selvää, ei kukaan puhunut mitään alistamisesta.
        Nykyään se on mennyt siihen, ei ole naisia, ei miehiä, ei tyttöjä, ei poikia, yhtä mössöä kaikki.

        1234567---

        Se ihka oikea pyhäkkö on nyt siis "taivaassa" niin kuin kerroin.

        Taivaan pyhäkkö oli esikuva maallisesta pyhäköstä, eli maallinen pyhäkön palvelus oli niin tarkka kopio taivaallisesta kuin mahdollista.

        Hebr 7-9 luvut!

        Mooses rakensi pyhäkön tarkasti Jumalalta saamiensa ohjeiden ja mallin mukaan; 2 Moos 25:8-9,40, 26-31 luvut, 33:7-11, 35:4-40: 38-40 luvut. Salomo rakensi 400 vuotta myöhemmin uuden pyhäkön ja Baabelin vankeudesta palanneet vielä kolmannen pyhäkön aina edellisen tilalle; Dan 8:11,13, 9:17,26, Jes 63:18, Ps 74:3,7, Jer 51:51, Val 1:10, 2:20.

        Kun Jeesus kuoli ristillä, päättyi koko vanhan liiton uhrijärjestelmä pyhäkköpalveluksineen. Koko Vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmä maallisessa pyhäkössä vertauskuvasi Jeesuksen Kristuksen uhria; Matt 27:50-51.

        "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi joka on asettunut taivaissa istumaan majesteetin valtaistuimen oikealla puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäköteltassa jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse; Hebr 8:1-2.

        Jeesus meni kaikkeinpyhimpään ja tekee pappispalvelusta kaikkein pyhimmässä; Hebr 8:2. Oman verensä kautta sai aikaan iankaikkisen lunastuksen; 9:12. Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään; 10:19.

        Hepr 9:23-26 osoittaa taivaan pyhäkön tulevan kerran puhdistettavaksi taivaalliseen pyhäkköön kerääntyneistä ihmisen synneistä. "Elämän kirja" tarkastetaan, ja ihmisten synnit poistetaan taivaan kirjasta ihmisen Jeesus uskon johdosta Kristuksen ansiosta.

        Taivaassa jatkuu se työ mikä päättyi ristille. Jeesus Kristus taivaallisten joukkojen kanssa tekee työtä ajan loppuun asti ihmisen hyväksi ihmisen pelastamiseksi. Pyhäkkö on Ylipappi Jeesuksen Kristuksen ympärillä taivaassa.
        Mooses vihki maallisen pyhäkön esikuvan mukaan. Jeesus vihki taivaallisen pyhäkön. Taivaallinen palvelus on ihmisen hyväksi.
        (Hebr 1:14, 4:14-16, 7:25, 8:5,10)

        Ilosanoma uuden liiton pyhäköstä annettiin jo profeetta Danielille: “Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan?" -Niin kauan että 2300 iltaa ja aamua on kulunut, sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan;" Dan 8:13-14. Danielin surressa jumalattomuutta ja pyhäkköpalveluksen puutetta Daniel ei ymmärtänyt enkelin sanomaa ja enkeli sanoikin sanoman selviävän vasta lopun aikana. > Dan 12:4,9,10,13.

        Pyhäkkö ihmisen hyväksi on totta koko ihmiskunnan olemassaolon ajan ennen Herran paluuta. (Hes 37:26-27)
        Jeesuksen Kristuksen uhri oli ainutkertainen riittävä uhri. Ylipapin työ jatkuu oikeassa pyhäkössä josta maallinen pyhäkkö oli tarkka kopio, malli ja esikuva.
        "Meillä on suuri ylipappi jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone;" Hebr 10:21.

        Maallinen pyhäkkö kuvasi kolmea vaihetta Kristuksen palvelutyössä:
        >1. Sijaisuhria;
        -Pyhäkön uhrit olivat vertauskuvia Kristuksen uhrikuolemasta, sekä syntien anteeksiantamisesta. (Hebr 9:22) (Room 3:24-25, 6:23, Jes 53:6, 1 Kor 15:3, 2 Kor 5:21, 3 Moos 4:34-35, Hes 45:18-19) Ihmiskunnan kaikki synnit sovitettiin ristillä kokonaan.

        >2. Papillista välitystyötä;
        Vanhassa liitossa jokainen pappi kuvasi Kristuksen välitystyötä. (Hes 44:11,15-16, 45:4, 4 Moos 8:19, Pappisjärjestelmä onkin kokonaan vanhaan liittoon kuuluva asia. Uudessa liitossa jokaisella uskovalla on rukouksessa suora yhteys taivaaseen. Välittäjänä papin sijasta Kaikkivaltiaan Isän edessä on Jeesus Kristus. (Hebr 7:15-28, Room 8:34, 1 Joh 2:1-2) Kristus. (1 Tim 2:5, 1 Piet 2:9, Hebr 4:16)

        Uuden liiton oikea pyhäkkö, lopullinen tuomio:
        Ennen tuomion täytäntöönpanoa on oltava oikeudenkäynti. Papillinen pyhäkköpalvelus on taivaallinen oikeudenkäynti! (Ilm 20:4, 1 Kor 6:1-3, Ilm 20:11-15, Matt 25:31-46, 2 Piet 3:7-13)
        > Kun Jeesus tulee, Hänellä on palkka mukanaan. Ihmisten ikuiset kohtalot on päätetty. (Matt 16:27, Ilm 22:12) Uutta armonaikaa ei koskaan enää tule.
        Raamattu viittaa taivaalliseen pyhäkköön; > Ps 11:4, Mii 1:2-3, Ilm 4:2, 7:15, 8:3, 9:13, 15:5,8, 11:12,19, 16:17, Dan 7:9-10.

        Pyhäkön tehtävä ja sanoma on pelastus ja työ ihmisen hyväksi.
        Maallisen pyhäkön kaikki menot kuvasivatkin Kristuksen työtä ihmisen hyväksi. (Hebr 4:2,9:9-12, Gal 3:23, Joh 1:29) (Ps 78:69, 63:3, 20:3, 96:6, 150:1, Jer 17:12, 2 Aik 30:8,19)

        Aamen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naispappeutta ei Raamattu tunne. Naisprofeettoja Raamattu tuntee esim.Hulda. Filippuksella neljä tytärtä, neitsyttä,joilla oli profetoimisen lahja.
        Maria kertoi Jeesuksen ylösnousemuksesta kulkiessaan, mutta ei Maria mennyt synägoogaan pappeilemaan. Viisas nainen Maria.
        Näille nykyajan naisille kyllä tehtäviä riittää yllin kyllin ilman pappeutta. Marian tavoin naiset turuille ja toreille vaan kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta. Innokaat naiset voisivat joukolla lähteä näihin Islamilaisiin maihin heidän toreilleen kertomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, hyvin joutavat pois täältä pastoroimasta.

        Ennenvanhaan miehet oli pappeja, ja se oli itsestään selvää, ei kukaan puhunut mitään alistamisesta.
        Nykyään se on mennyt siihen, ei ole naisia, ei miehiä, ei tyttöjä, ei poikia, yhtä mössöä kaikki.

        1234567---

        .... Ettei se mikään ihme ole ettei Raamattu tunne naispappeutta. Ei naispappeja ole olemassakaan ollut koskaan.
        Raamattu ei tunne uuden liiton miespappejakaan.

        Jeesus Kristus on Ylipappina pyhäkössä. Melkisedekin pappeudessa. Melkisedek oli Aabrahamin aikainen kuningas ja Jumalan pappi. (1 Moos 14:18-20.) Melkisedek mainitaan Kristuksen esikuvana; Ps 110:4, Hebr 5-7.
        Aaron ja Aaronin jälkeläiset eivät mene enää kaikkeen pyhimpään suurena sovituspäivänä kerran vuodessa sovittamaan kansan syntejä.
        Pyhäkköpalveluksen ihmisiä pelastava Kristuksen työ jatkuu taivaan pyhäkössä ristin uhrikuoleman jälkeen. (Hebr 1:14)
        Jeesus Kristus on itse kaikkein pyhimmässä.

        ”Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme;" Hebr 9:24.

      • Anonyymi
        Piruntorjuntabunkkeri kirjoitti:

        Niin katsos kun ei ole pappeja enää!
        Pappisjärjestelmä kun kuului vanhan liiton aikaan, ja koko pappisjärjestelmä päättyi Golgatan ristille!
        - Ymmärrä tämä ettei ole enää pappeja eikä pappien pappispyhäkköjärjestelmää olemassa.

        Yhdenkään papin perään ei ole päästy Golgatan jälkeen vaikka ihmiset aina mielellään yrittävät pappien perään.-

        Kun aikoinaan kävin kasteella, niin eivät naiset silloin pastoreina hääräilleet.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun aikoinaan kävin kasteella, niin eivät naiset silloin pastoreina hääräilleet.

        1234567---

        Mutta nyt on usko jo.

    • Anonyymi

      En ole pappi, vaan pastori. Raamatussa ei puhuta pastoreista mitään.
      Me pastorit olemme liikemiehiä ja myyntitykkejä. Me myymme omaa yhteisöämme.
      Adventtikirkossa 10 prosentin jäsenmaksulla saa myyntimiehillemme hymyn naamaan. Mukaan tulee laskea myös kaikki seurakunnissa kerättävät uhrilahjat ja muut ylimääräiset kolehdit.

      Jokainen halukas ei voi olla pastori. Vain harvat ja tehtävään valitut ja siihen vihityt voivat olla pastoreita. Pastorin pitää ansaita nimityksensä.

      Papin ja pastorin erottaa myös siitä, että Raamatun aikaan papit olivat samalla viivalla ja tehtävän kuva oli sama. Toisin on pastoreidemme laita. Pastoreillamme on selvä hierarkia yhteisössä ja heille on jaettu omat toisistaan poikkeavat tehtävät.

      Hyviä maksavia asiakkaita kalastellut pastorimme voi edetä urallaan, jolloin se näkyy myös tilipussissa. Rivipastorit sen sijaan ovat samanarvoisia, joskin heilläkin on oma arvoasteikko jäsenten silmissä.

      Pastori ja yhteisömme johtaja Tampere

      • Anonyymi

        Valheesi ei meitä hetkauta.

    • Anonyymi

      Alkuseurakunnan tehtävät oli piispa ,presbetyyri ,diakoni,Uudessa liitossa pappeus on jokaisen sisällä ei leeviläisillä miehillä.Seurakunnan johtaja tarkoittaen presbetyuriä ja opettaja on varattu Timoteus kirjeessä vain miehille.Paavalin kirjeessä nainen vaijetkoot Paavali sanoi löytäneen seurakunnasta sen virheen ettei naisen anneta puhua,siis puhua rivijäsenenä joka on eri asia kuin opettajan tai johtajan tehtävä,esim profetointi tiedon sanat ,todistaminens,seurakunnan yleinen seuranpito.

      • Anonyymi

        Eikö ollut. Alkuseurakunnassa episkopos ja presbyteros olivat sama asia, eivät piispa ja pappi.
        Jokainen kristitty on yleisen pappeuden pappi, mutta erityinen pappeus (ylipappeus) on vain Jeesuksella. Tulkintasi Timoteus-kirjeestä ei ole oikea.

    • Anonyymi

      Iltalukemista !

    • Anonyymi

      Viikonloppu lukemista.

    • Anonyymi

      YMMÄRTÄVÄINEN ylifariseus_1:nen HYVIN YMMÄRRETTÄVÄÄ TEKSTIÄ.

      1234567---

    • Anonyymi

      Pietarin kirje ei opeta yleistä pappeutta, eikä UT opeta muutenkaan yleistä pappeutta. Pietari osoitti kirjeensä erityisesti diasporassa asuville juutalaisille VELJILLE, esim. 2 Piet 1:10. Pietari puhuessaan kuninkaallisesta pappissuvusta tarkoittaa nimenomaan juutalaisia miehiä viitaten Mooseksen lakiin.

      Naiset eivät voi koskaan olla pappeja eikä muitakaan seurakunnan opettajia. Pakanaseurakunnan johtajia ei kutsuta papeiksi vaan kaitsijoiksi, joiksi voidaan valita yhden vaimon MIES.

      “Jos nyt todella kuulette ääntäni ja pidätte liittoni, olette omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja, sillä koko maa on minun. Te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.’ Sano nämä sanat israelilaisille.” (2. Mooseksen kirja 19:5-6, FinSTLK2017)

      “Kaitsijan tulee siis olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, hurskas, kunniallinen, vieraanvarainen, kykenevä opettamaan,” (1. kirje Timoteukselle 3:2, FinSTLK2017)

      “sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, naiset olkoot vaiti teidänkin seurakunnissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, kuten lakikin sanoo.” (1. Korinttolaiskirje 14:33-34, FinSTLK2017)

      • Anonyymi

        Ja syy siihen, miksi nainen ei voi olla pastori, pappi, seurakunnan vanhin jne. on selkeä.
        Jumala itse sanoo sen meille Raamatussa. Nainen ei voi olla pappi tai pastori, koska synti tuli maailmaamme naien kautta. Se on Jumalan ilmoitus meille.
        Jotka kapinoivat tätä totutta vastaan, ovat Jumalalle uppiniskaisia ja hylkäävät Hänet ja se on kuoleman synti.

        Hyvin olet ymmärtänyt.

        Höpöhöpö.

        Raamatun mukaan kuolema tuli maailmaan AADAMIN kautta. Lue mitä Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin olet ymmärtänyt.

        Olette molemmat väärässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja syy siihen, miksi nainen ei voi olla pastori, pappi, seurakunnan vanhin jne. on selkeä.
        Jumala itse sanoo sen meille Raamatussa. Nainen ei voi olla pappi tai pastori, koska synti tuli maailmaamme naien kautta. Se on Jumalan ilmoitus meille.
        Jotka kapinoivat tätä totutta vastaan, ovat Jumalalle uppiniskaisia ja hylkäävät Hänet ja se on kuoleman synti.

        Room. 5:14 "Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva."

        Kyllä tuon mukaan syypää on mies eikä nainen.

      • Anonyymi

        Todellakin Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala. Naiset pastorina aiheuttavat kaiken aikaa epäjärjestystä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala. Naiset pastorina aiheuttavat kaiken aikaa epäjärjestystä.

        1234567---

        Epäjärjestystä kyllä. Tämä on ollut havaittavissa koko naispappeuden ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäjärjestystä kyllä. Tämä on ollut havaittavissa koko naispappeuden ajan.

        Tämä huomattu kaikkialla !

    • Anonyymi

      Synti tuli maailmaamme naisen kautta ja se on Raamatun selvä sana. Eeva teki vielä kaksinkertaisen synnin, koska hän erosi miehestään ja houkutteli myös hänetkin syntiin.
      Siinä ilmeni synnin luonne kokonaisuudessaan. Ensin tehdään syntiä ja sitten houkutellaan syntiin mukaan vielä lähellä olevatkin.
      Siksi jumala kirosi naisen ja kiroukseen kuului kivulias synnyttäminen sekä myös se, että naisen tulee olla KAIKESSA alamainen miehelleen. Mies on perheensä pää, ei nainen.
      Synti on siis sekin, jos nainen kapinoi alamaisena olemista vastaan.

      • Anonyymi

        Siinä akkaa syyttää aatami edelleen.
        Missä on miehen - sen papin vastuu??? Onko sinunkin vastuu elää lihallisesti.
        Suu papattaa sydämen vihaa!
        Ei anna Pyhälle Hengelle tehtäväkuvaa - joka rakentaa Kristuksen - morsianseurakuntaa.
        Siinä mies on lähtenyt taas liikkeelle ja syö omenaa - hyvän ja pahantiedonpuulta... sitten istuu ikäänkuin sen puun juurelle - hedelmämaku suussa ja alkaa "hallitsemaan" suunsa sanalla, eikä annan Jumalan suun, eli SANAN itsensä puhua.

        Siinähän se sinun ongelmasi viha on. Istut omalla valtaistuimella, etkä istu armoistuimen edessä. Lucifer rakastatui Jumalan valtaistuimeen ja alkoi taistelun siitä paikasta.
        Sydämeen tuli vilppi.
        Adamille Jumala evästi - ÄLÄ syö! Ukko söi. Eihän Eva vielä ollut "paikalla" vaan Aatamin DNA -ssa eli kylkiluussa.
        Kun Adam oli edenissää vielä itse - sekä Jumala, sekä opin ja ohjeen opissa.
        No, miksi akkaa aina syytät? Adam - mies - siinä on syypää, eikä vaikka sai oppiläskypaikan ole oppinut. Eikä sinulle ole annettu lupaa kirjoituksissa opettaa - tuntemaan Jumala.
        Sitä jakkaraa sinulla EI OLE!
        Vain Pyhä Henki ja Sana on opettamassa!

        Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt. Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin.

        Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.

        Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

        Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun. Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja se jakaantui sieltä neljään haaraan. Ensimmäisen nimi on Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa; ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä. Toisen virran nimi on Giihon; se kiertää koko Kuusin maan. Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat. (1Mo 2:1-14)

        Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". (1Mo 2:15-17)

        (( Kuis on? Siinä on Aaaaaatami opissa ja ohjeitten sapattiopissa. Ropassaan kantoi DNA- rakenteissa vielä Eevaa - jonka yhteys Adamiin on aikakausiin kerrottuna kylkiluuna. )))

        Mennääs eteenpäin, mistä tässä eteenpäin Edenissä tapahui, siitähän on SANA!

        1Mo 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

        Vasta nyt on Evan vuoro.

        Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. (1Mo 2:21-24)

        Niinpä .... Jumala ja mies - miehellä tieto, ja vastuu. Kantoiko Adam sen vastuun?
        Tyhjää on syyttää naista -
        Lankeatko aina - jos joku tarjoaa sinulle sitä - mitä vastaan Herra on sinua ohjannut.
        Lankeatko ja alat syyttää muita? Näinhän sinä panettelussa teet.
        Missä on SINUN pappeutesi, että rauhaan Hän on meidät kutsunut.
        Onko rauhaa - vai onko jatkuvaa rähinää palstalla?
        Mistä löytyy sinun pappeutesi - kirkastamassa Jeesusta?
        Itseäsihän sinä kirkastat. Akka - polvillesi - MINÄ puhun!
        Sehän on sinun lihallisen pappeutesi papatus.

        1Mo 3:12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

        Näinhän se aatami kantaa vastuunsa - syyttää toisia.

        ei auta papapapapapiiitttaminen, ei auta.

        Akka polvilleen....

        Nainen oli ihmisen kuulopuheen opissa. Mutta - myös käärme pettäen - puhui.
        1Mo 3:13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".

        Adamia opetti Jumala - ja siitä Adam ei pitänyt kiinni, vaan kiinnitti huomionsa ihmiseen.

        Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; (1Mo 3:17)

        Eli kuuliaisuus puuttui Adamin elämässä. Mutta adam oli ilmeisesti opettanut Evaansa väärin, koska Evan puhe oli virheellinen. Eva puhui puuhun koskemisesta - käärmeelle, mutta eihän näin Jumala ollut puhunut.

        mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä >>>älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." <<<<< (1Mo 3:3)

        Mutta, Jumala puhui näin!

        Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta >>hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, <<< sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". (1Mo 2:16-17)

        ei puhuttu koskemisesta mitään.
        Miksi Evan tieto oli väärä? Oliko Adam papittanut sanansa väärin?

        Käärme kyllä tiesi asian.
        Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
        (1Mo 3:1)

        Eva kyllä tiesi syömisestä muista puista - mutta tuohon Jumalan hallintavallan - valtapuuhun sen hedelmään, lisättiin kosketus.

        Tavallaan koskemisen käsite - tietoon - tuo vallan alueen kosketeltavaan muotoon.

        Adamin vastuu - kun kohtaa Sanan vastaisen hengen - kääntyykö Hän Jumalanpuoleen ja neuvoisi omaa lihaansa ojentautumaan - eikä syömään.
        Lihastaanhan se ongelman ydin tuli - ja sen hallinta - repäisikö hän silmänsä ja katkaisi käden jalan. tavallaan kieltäytyisi tarjonnasta.

        Tässä niin helposti annetaan myöten ja mennään perisyntiopin puidentaakse piiloon.
        Vastuu puuttuu adamilta, edelleen ja kirkot pidetään yleisuskonnossa pystyssä.
        Tavallaan valtajakkara - josta kärme puhuu - muutetaan ajat ja laki - syödään se hedelmä ja näin seurakunta - Kristuksen morsian. "Eva" joutuu ongelmaan ja hedelmää tarjotaan aina aadamia varten - - ja adam aina syö.

        Tässä nähdään tavallaan Apostolisen ajan seurakunnan hajotuksen, kun Lucifer ei päässyt ulkopäin kirkon kimppuun --- se tuli sisälle---- eri alkuseurakunnan puhujien kautta - ja läksy oli antisemitismin hedelmä - valta ja valtajakkara - jossa puhuttiin vallan alueella syyttäen Jumalaa - ja morisan eksytettiin yleisuskonnon kahleeseen.
        Muutettiin ajat ja laki - tuotiin korvausoppi - valhejuutalaisuus - valhepyhät jne.

        Miksi näin tapahtui?
        Papithan oli miehiä? Nämä miehet toivat valhepappeuden seurakuntaan ja syöttivät morsiamensa valheella. Miehet istuivat hyvän ja pahntiedon puulla ja alkoivat Jumalan pelastaman - puhdistaman naisen - vaimon kohdalla vaatimaan, että he eivät saa lupaa kirkastaa sydämestään siitä, mitä Jumala on heidän kohdallaan tehnyt.
        Eli Ylimmäinen pappi oli heidän välimiehensä - rukouskammio oli naisenkin paikka olla povillaan Hänen edessään ja tunnustaa Hänen herrautensa sydämen puhdistajana.
        Eli todistajuus - jossa tämä Uudenliiton pappi - nainen - Jumalan armahtama - hänen pitäisi vaieta Jumalantyöstä.

        Eli miehet ovat saaneet pitää tämän lankeemuksen tilan yllä. Surakunnasta on puuttunut vapaus, jopa sekin vapaus, jossa profetia on valtuutettu naisen suuhen seurakunnassa.

        Nämä haureelliset miehen hapatetut miehet - he tuntevat vain peukaopaikat - jolla pönkittävät sitä valtaa - joka on hyvän ja pahantiedonpuun alueella.
        Se hedelmä on makea maultaan, ja maku on --- AKKA - polvilleen minun edessä ja ole hiljaa.

        Adventismissa on syvennytty kirjoituksiin ja annettu lupa naiselle kirkastaa sen, minkä Jumala on hänelle antanut sanottavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi näin tapahtui?
        Papithan oli miehiä? Nämä miehet toivat valhepappeuden seurakuntaan ja syöttivät morsiamensa valheella. Miehet istuivat hyvän ja pahntiedon puulla ja alkoivat Jumalan pelastaman - puhdistaman naisen - vaimon kohdalla vaatimaan, että he eivät saa lupaa kirkastaa sydämestään siitä, mitä Jumala on heidän kohdallaan tehnyt.
        Eli Ylimmäinen pappi oli heidän välimiehensä - rukouskammio oli naisenkin paikka olla povillaan Hänen edessään ja tunnustaa Hänen herrautensa sydämen puhdistajana.
        Eli todistajuus - jossa tämä Uudenliiton pappi - nainen - Jumalan armahtama - hänen pitäisi vaieta Jumalantyöstä.

        Eli miehet ovat saaneet pitää tämän lankeemuksen tilan yllä. Surakunnasta on puuttunut vapaus, jopa sekin vapaus, jossa profetia on valtuutettu naisen suuhen seurakunnassa.

        Nämä haureelliset miehen hapatetut miehet - he tuntevat vain peukaopaikat - jolla pönkittävät sitä valtaa - joka on hyvän ja pahantiedonpuun alueella.
        Se hedelmä on makea maultaan, ja maku on --- AKKA - polvilleen minun edessä ja ole hiljaa.

        Puhuessa pastoreiden "peukalopaikat" vaatii näkemysalttarille avausta.
        Kun katsotaan kansankirkon papin tehtävää. Heillä on valmiiksi kirkkopyhien kierrosta saarnakirjat. Eli sen mukaan on mentävä kirkkopyhästä toiseen.
        Viikolla pastori kaivele seuraavan sunnuntain opin ja oheenkirjan eteen ja se runkona, lähtee tutkimaan puheeksi määrätyn stanssatun kiertoon päivä aiheista ne rönsyt.
        Ottaa kirjoituskset mukaan - löytyisikö joku oksa siihen määrättyyn saarnakirjan sivulle jotain lisättävää.
        Tämä on papin työ - sen miehen, että hän saarnaa käsikirjan - valmiskeiton makua seurakunnalle syötäväksi.

        Onhan kirkossa - siis kansankirkossa joku eläväkin pappi - Herran edessä, mutta kuten he itse sanovat - kädet on sidottu, laivaa ei voi kääntää.

        kansankirkon miespappeja - on menty kuuntelemaan lapsikasteen, rippijuhlan, joulun ja jonkun juhlan aikaan - omissa häissähän on pappi nokan edessä.
        Tämä esimerkkinä. Olikohan Apostolisena aikana - vanhanliiton aikana oli eläinuhrit.
        Siinä oli Leeviläispapit - olihan Aaronin sauva alttarssa merkkinä - ja ohjeet löytyi sieltä.
        Heillä oli Herra sapatti ja Jumalanjuhlat esimerkkioppina - opettamassa kansalle tietä.

        Meillä on perinneopeissa - se tärkein. Olenko väärässä?

        Tärkein on mieslähtöiset opit, jotka olivat kristittyjen keskusoppeja - Aleksandriassa - Roomassa - sekä Antiokiassa. Ja tässä nyt ollaan. Miehet papittavat - ja ovat viisaita.

        Barnabaan kirjeestä (100 jKr.)
        Markionin kirjoituksissa 160 jKr.
        Irenaeus. Hän kirjoitti 180 jKr
        Irenaeus kirjoitti vuoden 181 jKr. tienoilla: "Ne, jotka ylpeilevät kuuluvansa Jaakobin huoneeseen ja Israelin kansaan, ovat menettäneet perintöosuutensa Jumalan armoon."
        Origenes perusti korvausteologiansa allegorisen tulkinnan varaan vuonna 250 jKr.
        Vuonna 325 jKr. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen.
        Rooman keisari Konstantinus palvoi aurinkojumalaa.
        Konstantinus synkronoi Rooman pakanauskonnon ja kristinuskon voittaakseen kansanjoukot puolelleen.
        Kun Konstantinus kutsui koolle ensimmäisen yleisistunnon Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr., Nikean kirkolliskokoukseen osallistui 318 piispaa ... Ensimmäinen edikti puolsi "auringon päivän" eli sunnuntain asettamista.
        Nikean teologinen juutalaisvastaisuus laski perustan - myöhempien kirkolliskokousten antisemitistisille päätöksille. Antiokian kirkolliskokous (341 jKr.) kielsi kristityiltä yhteisen pääsiäisenvieton juutalaisten kanssa. [pääsiäisemme on pakanallisella paikalla]
        Laodikean kirkolliskokous (300-l.) kielsi kristityiltä, raamatullisen sapatin vieton.
        Visigoottien julistus v. 680―687: toi lisää ongelmia - pakauskontoomme opiksi.
        Niin, onhan näitä miehiä hapattanut Herran kansan tietä- siinä sitten puuttuu ilmeisesti profetian lahjaa - kirkastamasta taivaan temppelin Jumalan rakkauden lain oppeja.
        Yksi oli kiellettyjen listalla sapatti.

        Siksi sapatin Herra palasi tietoisuuteemme --- ellen sitä ja ellen tätä kautta - miten te nyt häntä haluatte panetella. Mutta asiaa hän puhui.
        Profetoi - Sapatin Herra palaa Kuninkaana.

        Käännetään tämä synkkä kristinuskon historia ympäri. Se on perustunut antisemitismiin ja korvausteologiaan. Kirkon, seurakunnan ja kaikkien kuulijoiden täytyy sanoutua siitä irti ja tehdä siitä parannus nyt. Täytyy kitkeä pois kaikki antisemitismi. Täytyy kitkeä pois korvausteologian väärä oppi seurakunnan keskuudesta.

        Yleisuskonnon pakanakuninkaitten alastomuus on näytettävä toteen.
        Sapatin Herra elää - ja siitä kunnia sille, että jotkut ovat olleet uskollisia sille näylle, millä Jeesus tuli aikaamme - tietoisuuden Sanan kautta kirjoituksista.

        Sapatista peukut adventismille

    • Anonyymi

      Sitten 1800-luvulla tuli valhejuutalaiset jotka varastivat sapatin ja ilmoittivat olevansa korvausteologisesti lopunajan jäännös.
      Adventistit ovat todellisia antisemitistejä.

      • Anonyymi

        Olet valhejuutalaisuuden hukannut käsitteissä.
        Valhejuutalaisuus on antisemitismin opissa. Etkö ollenkaan tunne kirkkohistoriaa, vai pölisetkö sinä vain tuuleen?

        Adventismi on ennemmin Apostolinen - koska sapattia vietti - niin juutalaiset ja Herran omat - jaloon puuhun oksastetut.

        Sunnuntaijuhlia kun vietät - olet eritoten kirkkos - isien puheissa juuri se antisemitismin - valheellisen juutalaisuuden oppilas. Eli älä heitä pallos sinne, mikä on vain sinun osasi.
        Katsotaas sinun itsesi valhejuutalaisuuden juuria luterilaisuudesta.

        Lutherin kirjanen "Juutalaisista ja heidän valheistaan" julkaistiin v. 1543.

        Siinä hän kirjoittaa: "Ensiksi kaikki synagogat pitää polttaa. Kaikki, mitä jää jäljelle, pitää haudata, ettei kukaan pysty näkemään kiveä eikä kekälettäkään. Juutalaisten rukouskirjat pitää hävittää. Juutalaisten kodit pitää tuhota. Pääsy kaduille ja markkinoille pitää kieltää.
        Heidät pitää määrätä pakkotyöhön ja pakottaa ansaitsemaan leipänsä hiellä.
        He elävät tekemällä pahaa ja ryöstelemällä. He ovat petoja, jotka pitää ajaa pois kuin hullut koirat ikihyviksi.">>>>> Adolf Hitler ja kolmas valtakunta oikeuttivat Lutherin opetusten ja sitaattien nojalla antisemitismin ja juutalaiskansan murhan.<<<<
        Pahamaineisen Dachaun keskitysleirin portilla luki "tervehdys" juutalaisille:
        "Olette täällä, koska tapoitte Jumalamme."

        Käännetään tämä synkkä kristinuskon historia ympäri. Se on perustunut antisemitismiin ja korvausteologiaan. Kirkon, seurakunnan ja kaikkien kuulijoiden täytyy sanoutua siitä irti ja tehdä siitä parannus nyt. Täytyy kitkeä pois kaikki antisemitismi. Täytyy kitkeä pois korvausteologian väärä oppi seurakunnan keskuudesta. Eli juuri teidän valhejuutalaisuutenne.

        Eli ..kertaus sinulle . Siirry tutkimaan seurakunnan ja kirkon historiaa sekä korvausteologiaa ja antisemitismiä, jotka ovat lävistäneet kristikuntaa vuosisatojen ajan ja vaikuttavat yhä.
        siinä on tämä korvausjuutalaisuus, valhejuutalaisuus. Siitä LÖYDÄT sanasi joka on sinun ongelmasi.
        Monet kansojen kristityt ovat tulkinneet juutalaistemppelin ja Jerusalemin tuhoamisen 70 jKr. merkiksi siitä, että Jumala hylkäsi juutalaiset, koska Jeesus ristiinnaulittiin Jerusalemissa.
        Siten Jumalan lupaukset olisi suunnattu vain seurakunnalle ja kristityille.
        Valhejuutalaisuus on tässä.
        Valta siirtyi kansojen kristittyjen johtajien keskuksiin esimerkiksi Aleksandriaan, Roomaan ja Antiokiaan. Se sai varhaiset kirkkoisät antamaan juutalaisvastaisia ja antisemitistisiä lausuntoja, kun kristikunta alkoi repiä irti juutalaisia juuriaan evankeliumista ja varhaisista juutalaisuskovista Israelissa. Älä jatka valhejuutalaisuuttasi.

    • Anonyymi

      Nainen on miehen kanssa tasarvoinen Jumalan silmissä. Myös Paavali käsitteli naisen asemaa kristillisessä seurakunnassa kunnioittavasti. Olihan hänellä työtovereinaan upeita hengellisiä kristittyjä sisaria ja tänä aikanakin naiset evankelioivat Kristuksen työtovereina.
      Mutta Jeesus on valinnut miehet opettamaan seurakunnissa. Se ei ole naisten tehtävä. Jos päteviä seurakunnan miehiä niinsanottuja vanhimpia ei ollut, silloin nainen voi johtaa seurakunnassa opetustehtävää mutta ainoastaan peittämällä päänsä. Se on Raamatullinen vaatimus naiselle joka opettaa, jos vahhimpia tai pastoreita ei ole käytettävissä. Naisen tulee suhtautua tähän hyvin vakavasti. Joten naispappeus on täysin epäraamatullinen kirkkojen irtiotto Raamatun totuudesta jälleen kerran.

    • Anonyymi

      Nostetaan. Hyvää luettavaa.

    • Anonyymi

      Helluntaipalstalla näyttää olevan käsittelyssä naispapit kastajana. En ikinä menisi naispastoreiden kastettavaksi. Miehiä kyllä löytyy joka suvusta, jotka kasteen voi suorittaa.

      • Anonyymi

        Häpeällistä naisen suorittama kaste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeällistä naisen suorittama kaste.

        Katsotaan, kuinka se naispastori nostaa minut ylös vedestä?
        Painoa on minulla kuitenkin reippaasti 140 kg.
        Meinaan mennä altaan pohjaan maate, kun se naispastori laskee minut veteen.
        Kasteella voi käydä vaikka useamman kerran eri kirkkokunnissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeällistä naisen suorittama kaste.

        Häpeällistä kyllä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeällistä kyllä !

        Suorastaan ällöttävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan, kuinka se naispastori nostaa minut ylös vedestä?
        Painoa on minulla kuitenkin reippaasti 140 kg.
        Meinaan mennä altaan pohjaan maate, kun se naispastori laskee minut veteen.
        Kasteella voi käydä vaikka useamman kerran eri kirkkokunnissa.

        "Painoa on minulla kuitenkin reippaasti 140 kg."

        Olet siis asennevammainen ja ruokariippuvainen läski...

        Sinut voi kyllä jättääkin sinne altaanpohjalle.
        Ei siinä mitään vahinkoa tule.
        Tuskin kukan jää kaipaamaan.

    • Anonyymi

      Jos Raamatun UT:ssa on yleensä jokin sanoma, mihin lukutaitoinen tarvitsee pappia? Onko ihan varmaa että papit ja saarnaajat ovat ymmärtäneet mistä puhuvat. Vai onko kyse todella pelkästään uskomisesta?

      Raamatun yksi pöhköimmistä lauseista on " .. tähdeksi taivaalle .." Sillä tarkoitetaan että kristillisyyden sisäistäneen tai yleensä kaikkien tavoite olisi julistaa sanomaa ja esiintyä. Esimerkiksi iskelä- ja elokuvatähteys on Raamatun juutalaista perua. Papit ja saarnaajat lienevät samaa tähteyttä. Ongelman tässä kaikessa on vaan se etteivät kaikki hyvät ja viisaat halua esiintyä usein sen vuoksi että he kunnioittavat toisten ihmisten tahtoa ja kykyä ajatella ihan itse. Raamatussa on myös vastakaisia neuvoja maailman hylkäämisestä ja kyllä-ei-vuorovaikutuksen niukkuudesta.

      En koskaan ymmärtänyt miksi lapsia pakotettiin aikoinaan pitämään aamunavauksia eli pitämään uskonnollinen puhe koko koululle. Tai yleensä sitä että peruskoulujen opettajat haluavat kaikki lapset ja nuoret esiintymään. Miksi ihmeessä? Puolustusvoimissa sama. Jos on asevelvollisuus, miksi pakotetaan johtajiksi nuori joka ei siihen halua, sovi tai kykene? Miksi pilata nuorten elämä jo ihan alkumetreille?

      Aloittaja uskottelee taas että Raamattu ja Katemismus ovat käskyjä ja lakeja. Niin ei ole. Lakeja laativat ovat henkilöitä jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi. Heille toisten elämällä ei ole mitään arvoa. Kukaan ei käskemällä rakasta eikä kunnioita. Ei kukaan.

    • Anonyymi

      ylifariseuksella järki luistaa. On kyllä niin selkeä kirjoitus kuin olla ja voi.

      Järkevä mies.

      1234567---

      • Anonyymi

        Sattumalta aukaisin YleTV1 Jumalan pavelus uusintana meneillään 18.11. 2024.
        Oli Adventistien jumalanpalvelus. Hieraisin vähän silmiäni, kun näin naispatorien nappulat kaulassa saarnaavan.

        On se vaan niin häpeällistä, kuin olla ja voi. Naiset pastorina nappulat kaulassa.

        Onhan se ollut pelle hermannikin.

    • Anonyymi

      Koko pappisjärjestelmä pyhäkköpalveluksen lakeineen on päättynyt Golgatalle yli 2000- vuotta sitten.

      Papit ja pastorit ovat vain ammattinimikkeitä ja leipätyötä, mutta toki tiedollisilla, vastuullisilla ja hengellisillä ammattipapeilla on tärkeätä työtä evankeliumin asioilla jos evankeliumin asioilla kulkevat ettei esim. mm. homoja avioliittoon vihkimässä liiku.

      Vanhassa liitossa ylimmäinen pappeus oli leeviläisten heimossa Aaronin jälkeläisillä ja vain virheettömillä miehillä.Yleinen pappeus oli naisilla ja miehillä.
      Uudessa liitossa yleinen pappeus on miehillä ja naisilla ja Ylipappeus yksin Jeesuksella Kristuksella; Hebr 8-9 luvut, 1 Piet 2:9.

      Raamatun esimerkin mukaan naiset kelpasivat mm. profeetoiksikin.
      Jumala on käyttänyt naisia erilaisissa tehtävissä. Profetian lahja oli lukuisilla naisilla; 2 Moos 15:20, Tuom 4:4, 2 Kun 22:14, Apt 2:17, 21:9.

      Uudessa liitossa jokainen uskovainen kuuluu "papistoon;" 1 Piet 2:5,9 mukaan. Ainoa pappi uudessa liitossa on Ylipappi Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2.
      Pastorit ja papit ovat ammattinimikkeitä, ja hiukan harhaan johtavia tänään. Pappisjärjestelmä jäi vanhan liiton aikaan temppelipyhäkön seremoniaan. Papin viran tiedollisuuden vaatimuksiin voi yliopistoissa teologisissa tiedekunnissa pätevöiytyä vapaasti.

      Paavalin aikainen kulttuuri alisti naisen, ja siksi heidän käyttökelpoisuutensa oli rajoitettu.
      Naisia ei koulutettu, mutta pian naisia toimi lahjoillaan evankeliumin palveluksessa; Room 16, Apt 18:2-3, Apt 18:24-28. Room 16 luvussa esiintyy nimiluettelossa 10 näista jotka toimivat merkittävissä tehtävissä, jopa apostoleina. Psalmi (huom.VT:n pappisluokankin aikana) kertoo naisista ilosanoman (evankeliumin) tuojina. (Ps 68:12) Raamatun uskonto ei tee erotusta miehen ja naisen välillä; Gal 3:28.
      Pakanakulttuurit kaikki alistivat aina naisen. Pakkovalta herättää aina vastustusta, katkeruutta ja vihaa lopulta. Raamatun uskonto rakkaudesta ei kannusta rakkaudettomaan pakkovaltaan.

      Jos naisen tulisi vaieta seurakunnassa tarkoittaisi se käytännössä että Jumalan hyvyys loppuisi naisen astuessa seurakuntaan. Jumalan hyväksyntä päättyisi jos nainen avaisi suunsa seurakunnassa? Nainen voisi kuitenkin puhua evankeliumista seurakunnan ulkopuolella mitä olisivat miehiltään oppineet?
      Naiset olisivat kadonneet kirkosta kokonaan jos Paavalin sana että naisen on vaiettava seurakunnassa olisi tulkittu kirjaimellisesti. Tämä ei voisi olla Raamatun arvojen mukaista.

      • Anonyymi

        Raamattu tuntee naisprofeettoja esim. Hulda. Filippiksella neljä tytärtä neitsyttä, joilla oli perofetoimisen lahja. Maria vei sanaa opetuslapsille Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ei Maria pastorina mennyt synagoogaan saarnailemaan nappulat kaulassa.

        Ennenaikaan oli itsestään selvää, että mies oli pappi. Pappi/pastori on aina mies, ei koskaan nainen.
        On häpeällistä naiset pastoroimassa nappulat kaulassa.

        ylifariseus on aina ymmärtänyt pappeuden, ja kenelle se kuuluu. Olen kunnioittanut ylifariseusta suuresti.

        Ymmärtäväisille kuuluukin kunnioitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtäväisille kuuluukin kunnioitus.

        19.11. Kafe Raamattu. Toimittaja Leif Nummela. Käsittelyssä: Naispappeus Raamatun valossa. Keskustelijoina Mailis Janatuinen ja Soili Haverinen. Kumpikin käsittivät, että pastorin/papin virka kuuluu miehille.

        Sehän on itsestään selvää, että kuuluu miehille.

        1234567---

    • Anonyymi

      ---18.11. 2024. Adventistien studiokirkko Yle TV1---

      'Naiset lavalla' tai 'naiset siteissä'.
      Naiset ovat ilmiselvästi valloittaneet aitiopaikat myös adventtikirkossa, koska heitä on enemmistö ja he haluavat jyrätä miehet?
      Uusi suuntaus, koska miespastorit ovat ilmeisen ryvettyneet ja rahanahneus sekä venkoilu paistaa heiltä jo otsaluusta läpi.
      En tiedä, ketä yritetään katselijoissa kosiskella? Adventtikirkon tuntien, sillä on aina jokin ketunhäntä kainalossa, jotta saataisiin maksavia asiakkaita yhteisön piiriin.

      En myöskään ymmärrä, miksi 'porttokirkkojen kovat kaulassa' on pesiytynyt myös adventtikirkkoon. Ei sellaista papinkaulusta ole ollut aikaisemmin käytössä, koska ei adventtikirkossa ole edes vihittyjä pappeja, on vain pastoreita. Onko kyse ekumeniisesta ulostulossa, jossa samaistutaan porttokirkkoihin tälläkin tavalla?
      Etikettivirhe papinkaulus on kuitenkin, kun kyse on adventtikirkosta ja sen pastoreista.

      Historiaa papin kauluksesta:
      **"Irrotettavan papinkauluksen esitteli ensimmäisenä luultavast pastori Donald McLeod, Skotlannin kirkon (presbyteerikirkon) pastori Glasgow'sta vuonna 1865.

      Vuoteen 1840 mennessä anglikaanipapit halusivat erottua maallisesta yhteiskunnasta. Yksi ulkoinen merkki tästä oli eristyisen papin asun käyttöönotto. Tämä alkoi mustasta takista ja valkoisesta solmiosta, joita oli käytetty jo vuosikymmeniä. 1880-luvulla tämä muuttui papinkaulukseksi.

      McLeod'n Presbyteerikirkossa (Skotlannin kirkko) keksimä erillinen (ja joskus irrotettava) papinkaulus omaksuttiin nopeasti muissa kristillisissä kirkkokunnissa, mukaan lukien anglikaaninen kirkko, ja myöhemmin metodistikirkossa, baptistikirkossa, katolisessa kirkossa ja luterilaisessa kirkossa."**

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe