Onko minulla syytä huolestua seuraavista oireista?
Viikonloppuna join aika vähän nestettä päivällä, kunnes illemmalla join kaksi olutta, ja ravasin näiden takia (?) 4 kertaa vessassa. Tämän jälkeen alkoi tulla hyvin heikko olo, samanlainen kuin nestehukassa. Join paljon vettä ja olo hieman helpotti, mutta ei poistunut kokonaan moneen tuntiin.
Nyt viikolla samanlaisia, mutta heikompia pahan olon tuntemuksia on tullut pari kertaa illalla töiden jälkeen. Tuntuu, että virtsaamistarve tulee hieman useammin, ellen sitten kuvittele asiaa. Tuntuu myös, että ehkä olen tosiaan juonut liian vähän nestettä kiireisten työpäivien aikana ja siksi alkaa heikottaa, vatsaan tulee omituinen paha olo ja janottaa hirveästi vielä nesteen nauttimisen jälkeenkin. Eilinen jano ja paha olo saattoi tosin johtua myös siitä, että minulle tarjoiltiin iso määrä suolapähkinöitä.
Mutta mitä jos olenkin sairastumassa diabetekseen? Olenko luulosairas, kun tällainen pelottaa? Suvussa ei ole diabetesta ollenkaan, ikää minulla on vasta 30 vuotta ja painokin on laskenut laihdutuskuurin ansiosta huomattavasti, eli on nyt normaali. Elintapanikin ovat normaalit, joten ei noita riskitekijöitä ainakaan pitäisi olla. Silti pelottaa, joten jos joku tietää asiasta enemmän olisin todella kiitollinen, jos vastaisitte.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.