Kenkkuileva peräsuoli

Sellasta ongelmaa olen havainnut että peräsuoli ei suostu toimimaan jos olen jossain muualla kuin kotona. En pysty ulostamaan esimerkiksi leirillä. Jos leiri kestää viikon niin viimeiset päivät on aika tuskaa kun uloste painaa peräsuolessa mutta ulostaminen ei onnistu. En ole vielä käynyt onglemaani lääkärille jakamassa, sillä kotona suoli toimii erinomaisesti.

Itse epäilen alitajuntani ja hermostoni estävän ulostamisen silloin, kun aika on rajallinen. Kotonakin on voinut olla vaikea ulostaa jos on kiireessä, esimerkiksi lähdössä johonkin. Leireillä, koulussa, työpaikalla aika on myös rajallinen.

Olisiko syytä mennä lääkäriin (en haluaisi mielelläni mennä) vai löytyisikö apteekista jotain peräsuolta rentouttavaa lääkettä?
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huolija kirjoitti:

Sellasta ongelmaa olen havainnut että peräsuoli ei suostu toimimaan jos olen jossain muualla kuin kotona. En pysty ulostamaan esimerkiksi leirillä. Jos leiri kestää viikon niin viimeiset päivät on aika tuskaa kun uloste painaa peräsuolessa mutta ulostaminen ei onnistu. En ole vielä käynyt onglemaani lääkärille jakamassa, sillä kotona suoli toimii erinomaisesti.

Itse epäilen alitajuntani ja hermostoni estävän ulostamisen silloin, kun aika on rajallinen. Kotonakin on voinut olla vaikea ulostaa jos on kiireessä, esimerkiksi lähdössä johonkin. Leireillä, koulussa, työpaikalla aika on myös rajallinen.

Olisiko syytä mennä lääkäriin (en haluaisi mielelläni mennä) vai löytyisikö apteekista jotain peräsuolta rentouttavaa lääkettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu