http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902259146416_uu.shtml
Tutkijan mukaan vain puolet 63-67 vuotiaista on enää työkykyisiä.
Vanhanen ja Katainenhan ovat toistuvasti toistelleet että ihmisten elinikä on keskimäärin noussut joten eläkeikärajaakin pitää nostaa... tyhmempikin kuitenkin tietää että se "keskimääräinen elinikä" tarkoittaa ikää jolloin ihminen kuolla kupsahtaa, ei sitä ikää milloin voi vielä tehdä työtä.
Tai tarkoittaako Vanhanen ja Katainen kuitenkin sitä että ihmisen tulisikin raataa töitä hautaan asti? Nähtävästi.
Tutkijan mukaan eläkeikärajan nosto ei nosta ihmisten työssäkäyntiastetta merkittävästi, vaan tilalle voidaan joutua ottamaan kalliimpi eläke: työkyvyttömyyseläke.
Jo nyt masennuksesta, työuupumisesta ja muista sairauksista johtuvat työkyvyttömyydet ovat yleistymässä kovaa vauhtia ja tahti ei varmasti hidastu tällä uudistuksella.
Eli kalliiksi tulee eläkeuudistuskin ja merkittäviä etuja tällä ei asiantuntijan mukaan saavuteta vaikka Vanhanen ja Katainen varmaankin tietävät paremmin kuin asiaan perehtynyt yliopistotason tutkija!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämän vuoksi se meni tähän kun hallitus Kataisen ja Vanhasen johdolla ottivat sen helkkarin elvytyspaketin, jota nyt joudutaan pari sukupolvea maksella takaisin. Ymmärtäisin moisen, mikäli se olisi kohdistettu Suomen kansaan, mutta se helkkari kohdistettiinkin vain yrityksille jättämällä kaikesta työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset syrjään jne. ja nyt Suomen kansalaiset saavat maksella sitä.
Toivottavasti lopultakin hallitus hukkuu omaan paskaansa ja kokoomus varsinkin seuraavissa vaaleissa hallituksesta pois.
Saakelin sairaanhoitajat, kun olitte itsekkäitä kun kuvittelitte palkkanne nousuun automaattisesti ilman sitä lakkoilua. Nyt Suomen koko kansa joutuu kärsimään hallituksen metkuista takianne, prkl!
Meillä on todella paljon työkyvyttömiä. Masennushan on jo kansansairaus. On myös kulumavikoja liukuhihnatyötä tehneillä.
On myös ihmisiä, joilla on vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ja jäävät aikaisemmin eläkkeelle.
Todella harva sitä korotettavaa kahta vuotta jää tekemään. Ei kuulosta tämä uusi järjestely kovin reilulta heitä kohtaan. Itse olen kyllä valmis maksamaan eläkkeitä, saa ottaa niin paljon veroa ku tarvii. Mutta nyt ne verorahat ja valtion lainat käytetään pankkien tukemiseen tai johkiin muuhun kasinotalouteen.
Tuntuu todella omituiselta Matin perustelu, nyt kriisin aikana on ihmisten tehtävä pitempään töitä. Mitä töitä? Eikö sille aasille ole kukaan kertonut, ettei ole työtä jota tehdä? Matti ja Jyrki ovat menettäneet loputkin vähästä suhteellisuustajustaan. He ovat tyypillisiä poliitikkoja, ei hajuakaan todellisesta työelämästä ja kansan mielialasta. On unohtunut täysin se, että he ovat kansan palveluksessa.Mutta sitä saa mitä tilaa, vaaleissahan nuo pölvästit on valittu.
Joo, kyllä on nyt päättäjillä järki jäässä ja päätökset täysin hölmölästä.
Päättäjillä on valta mennyt päähän ja he kuvittelevat saavansa tehdä mitä sattuu päätöksiä oman mielensä mukaan.
Helppohan heidän on siellä olla kovalla palkalla ja hehän saavat jäädä suoraan eläkkeelle oltuaan eduskunnassa määrätyn ajan.
Nämä päättäjät pääsevät eläkkeelle paljo paljon aiemmin kuin tavallinen palkansaaja.
Kyllä ihminen on työtä tehnyt ihan tarpeeksi kun hän täyttää 63 vuotta. 60 vuottakin on ihan riittävä ikä päästä nauttimaan eläkeajasta.
Jos joku haluaa olla pidempään työelämässä, niin sellaisille annettakoon siihen mahdollisuus.
Mutta kaikki ne, jotka haluavat aiemmin eläkkeelle, niin myös päästettäisiin eläkkeelle.
Jos nyt tämä eläkeiän pidentäminen hyväksytään, eikä lähdetä sitä vastustamaan, niin muutaman vuoden kuluttua päättäjät ovat jälleen nostamassa eläkkeelle pääsyn ikärajaa.
Pian pääsee eläkkeelle vasta 70 vuotiaana.
Päättäjät ajavat sitä, ettei ihmisille tarvitsisi maksaa eläkettä ollenkaan.
Pidetään ihminen niin kauan työssä, että hänet saa noutaa arkussa suoraan työpaikalta.
Ei tarvitse silloin maksaa eläkettäkään.
Tällöin ihmiseltä jää kaikki työelämän aikana kerätyt eläkevarat käyttämättä ja kuka saa nämä eläkerahat ?
Eivät ainakaan lähiomaiset.
Jos eläkeikää aina vain korotetaan, niin tulee lopettaa myöskin työntekijöiden eläkemaksujen kerääminen, koska eihän työntekijä näitä tule koskaan saamaan, jos ei pääse koskaan eläkkeelle.