todettuaan ettei sen eväät enää riitä.
Tehtytään useisa varotuksista huolimatta tulonsiirtoja hyväosaisille, sen välineet ovat lopussa. Kyse on kahden edellisen vuoden ja tämän vuoden aikana annetuista verokevennyksistä, joita oikeistohallitus on roiskinnut kuin manttaalin omistajat.
Kyse on yhteismitaltaan yli 5 miljardin euron kevennyksistä hallituksen vallassa ollessa tämän vuoden loppuun mennessä. Jos olisi kuunneltu oppositiota sekä talousasiantuntijoita, olisi peruttu vaalilupaukset ja valtiolla olisi rahaa käytettävissä oikeansuuntaisiin elvytystoimiin.
Väylähankkeisiin, rakentamiseen, työllistämiseen terveyskeskuksiin ja sairaaloihin, työllistämiseen koululaitoksissa, joissa on huutava puute opettajista.
Erityisen tärkeänä on pidettävä sitä, että yhteiskunnan ylläpitämiin terveys ja hoivapalveluihin annetaan rahaa ja niin ettei niitä rahoja suunnata yksityiseen ja kansainväliseen liiketoimintaan. Nyt yhteiskunta rahoittaa kokoomuslaisen perinteen mukaisesti ykisityistä liiketoimintaa ihmisten terveyden kustannuksella.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kysymys, vaan heidän juoksustaan kieli vyön alla, että ehtivät tehdä kaiken sen minkä ovat velkaa taustavoimilleen.