mutta tämä uutinen kertoo jotain ihan muuta. Vaikka Ruotsissa virallisesti erotettiin kirkko ja valtio muistaakseni vuonna 2000, niin se ei koske kuningasperhettä. Älytöntä.
"Ruotsin kruununperillinen on kasvatettava luterilaiseksi
Ruotsin lain mukaan äskettäin kihlauksensa julkistaneen Ruotsin kruununprinsessan Viktorian ja hänen tulevan puolisonsa Daniel Westlingin mahdolliset lapset on kastettava Ruotsin kirkon jäseniksi ja kasvatettava evankelisluterilaiseen uskoon.
Asiasta kertoo ruotsalainen Dagen-verkkolehti.
Prinsessa Viktoria on kruununperimysjärjestyksessä ensimmäisenä ja näin maan tuleva hallitsija. Ruotsia hallitsevan kuninkaan tai kuningattaren on oltava luterilaisen kirkon jäsen. Sama koskee hänen jälkeläisiään. Heillä ei ruotsalaisittain poikkeuksellisesti ole uskonnonvapautta. Mutta kuningashuoneen ulkopuolelta tulevalla Westlingillä on oikeus kuulua mihin tahansa uskontokuntaan tai olla kuulumatta mihinkään. Tämä vapaus perustuu siihen, että ulkopuolelta kuningasperheeseen naitavilla prinsseillä ei ole kruununperimysoikeutta.
Hänen on kuitenkin joka tapauksessa hyväksyttävä se, että Viktorian ja hänen mahdollisista lapsista tulee luterilaisia.
Jos Westling on Ruotsin kirkon jäsen, hänestä tulee avioliiton myötä hoviseurakunnan jäsen. Dagen-lehden mukaan hovin tiedottajalla ei kuitenkaan ollut tietoa siitä, kuuluuko kuningasparin tuleva vävy johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan."
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7978&Itemid=38
Olen pitänyt Ruotsia edistyksellinä maana
11
370
Vastaukset
- että tuo
kuningaskunta on vanhoillinen. Onhan tuo sikäli omituista, että Ruotsissa on lain mukaan uskonnonvapaus. Miten jotkut sitten erotellaan tuolla tavalla. Luulisi, että sama laki koskee kaikkia. Eihän Suomessakaan pressan tarvitse kuulua kirkkoon, kuten ei nyt kuulukaan.
- nykyaikana
Kuningaskunnissa kuninkaan jälkeläisillä ei ole täysiä ihmisoikeuksia, ja se on omituista, kun kyseessä on niinkin ihmisoikeusasioissa edistyksellinen maa kuin Ruotsi. Ajatelkaapa, jos kuninkaan jälkeläisillä olisi täydet ihmisoikeudet, heitä ei voitaisi pakottaa mihinkään mihin ketään normikansalaista ei pakoteta. Nythän heidän on käytännössä elettävä elämäsä niin kuin hovin koodi sanelee, ja jonkun perheestä tai ainakin lähisuvusta on ryhdyttävä seuraavaksi kuninkaaksi/kuningattareksi. Vaihtoehtoja ei ole.
Ruotsin pitäisi ottaa takaisin ikivanhat perinteensä ja valita kuningas kuninkaanvaalilla. Vaikka elinajaksi sitten, mutta niin että mikään pakko tai velvollisuus ei siirry jälkeläisille vain siksi, että heillä oli huonoa tuuria sattua syntymään kuninkaan perheeseen. - tärkee asia
nykyaikana kirjoitti:
Kuningaskunnissa kuninkaan jälkeläisillä ei ole täysiä ihmisoikeuksia, ja se on omituista, kun kyseessä on niinkin ihmisoikeusasioissa edistyksellinen maa kuin Ruotsi. Ajatelkaapa, jos kuninkaan jälkeläisillä olisi täydet ihmisoikeudet, heitä ei voitaisi pakottaa mihinkään mihin ketään normikansalaista ei pakoteta. Nythän heidän on käytännössä elettävä elämäsä niin kuin hovin koodi sanelee, ja jonkun perheestä tai ainakin lähisuvusta on ryhdyttävä seuraavaksi kuninkaaksi/kuningattareksi. Vaihtoehtoja ei ole.
Ruotsin pitäisi ottaa takaisin ikivanhat perinteensä ja valita kuningas kuninkaanvaalilla. Vaikka elinajaksi sitten, mutta niin että mikään pakko tai velvollisuus ei siirry jälkeläisille vain siksi, että heillä oli huonoa tuuria sattua syntymään kuninkaan perheeseen.Nythän täällä oivallettiin hieno asia! Ottakaamme siis teemaksi jossain keskustelussa "Kuninkaallisille oikeutta!"
PS Aika moni ajattelee myös Kristuksesta, että Hän on kuningas - ...
tärkee asia kirjoitti:
Nythän täällä oivallettiin hieno asia! Ottakaamme siis teemaksi jossain keskustelussa "Kuninkaallisille oikeutta!"
PS Aika moni ajattelee myös Kristuksesta, että Hän on kuningasKristuksella ei sentään ole lapsia, joita pakottaa jatkamaan suvun perinnettä. ;)
kuninkaalliset eivät kuulu nykyaikaan. Ne elävät kansan maksamilla verovaroilla, vaikka useilla kuningashuoneilla on jo niin suuri omaisuus, että kansan rahoja ei tarvittaisi lainkaan. Ei ole monta vuotta siitä, kun Englannissa julkaistiin varallisuuslista, jossa kuningatar Elisabeth taisi olla aivan kärkisijoilla.
Tuo on ikivanha perinne, joka juontaa juurensa Katolilaisuuden ja Lutherilaisuuden "kilpailutilanteeseen" pohjolassa.
- Kössönöm
että maassa, jossa on virallisesti lakkautettu valtionkirkko, niin joillain on syntyperänsä takia uskontopakko. Käsittämätöntä!
Kössönöm kirjoitti:
että maassa, jossa on virallisesti lakkautettu valtionkirkko, niin joillain on syntyperänsä takia uskontopakko. Käsittämätöntä!
En minäkään kannata uskontopakkoa. Ymmärrän sen tilanteen, josta tämä on "jäänteenä".
Luen juuri mainiota Herman Lindqvistin kirjaa nimeltään "Ruotsin historia- jääkaudesta tulevaisuteen", siinä on käsitelty tätäkin aihetta.juhani1965 kirjoitti:
En minäkään kannata uskontopakkoa. Ymmärrän sen tilanteen, josta tämä on "jäänteenä".
Luen juuri mainiota Herman Lindqvistin kirjaa nimeltään "Ruotsin historia- jääkaudesta tulevaisuteen", siinä on käsitelty tätäkin aihetta.johtuu siitä miksi muiden lahkojen aiempi omaisuus siirrettiin ruotsin kuninkaalle :D
- meillä ei ole valtiokirkko
Ruotsissa siirryttiin vuonna 2000 lähes samanlaiseen järjestelmään kuin meillä. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa ei ole valtiokirkkoa, vaan kirkko on hyvin itsenäinen suhteessa valtioon. Valtiokirkollisia jäänteitä meillä on, mutta niiden merkitys on vähäinen, esim. valtiopäiväjumalanpalvelukset, kirkon saama pieni osuus yhteisöveron tuotosta. Meillä muutospaineet ovat hyvin pieniä siksikin, että valtiolle ja kunnille nykyinen järjestelmä on edullinen.
- Kössönöm
Suomessa itsenäinen monelta osin, mutta esimerkiksi sen työlainsäädäntö noudattaa yleistä lainsäädäntöä, Suomen perustuslaissa on erikseen mainittu ev.lut.kirkko, kouluissa on pakollinen uskonnonopetus kirkkoon liitetyille, kirkkoon liitetyillä on lain mukaan velvollisuuksia, vaikka heillä ei ole siihen liittyen oikeuksia, kuten esimerkiksi erota kirkosta,kirkolla on verotusoikeus, valtio maksaa kenttäpappien palkat ja myös teologisen tiedekunnan koulutuksen, YLE:llä on velvollisuus lain nojalla lähettää kanavilta hartausohjelmia, lain perusteella päiväkodeissa on annettava lapsen uskontoa tukevaa kasvatusta jne.
Varmaan jotain jäi pois. Suomessa on käytännössä valtionkirkko. Tätä kinaa ei tarvitsisi jatkaa sen jälkeen, kun kirkko olisi järjestönä järjestöjen joukossa ja yhdistyslaki määrittelisi kaikki uskonnollisetkin yhdistykset samalla tavalla, kuin nyt määritellään kaikki mahdolliset yhdistykset, jotka Suomessa toimivat. Alun toistasataa tuhatta niitä taitaa olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973347Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2422173Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m931929Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001883Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211819- 1151658
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11321- 571242