>>Tänään siirrymme tarkastamaan muuatta uskontoa, josta ei enää ole jäljellä kuin kuolleita muistomerkkejä kivissä ja patsaissa. Tästä vanhasta uskonnosta puhutaan historiassa babylonialaisten ja assyrialaisten kulttuurin nimellä ja myös toisella nimellä, joka kukaties on meille tuttu, nim. kaldealainen sivistys, uskonto ja viisaus. Raamatun kertomuksen mukaan tuli Jeesuksen syntyessä tietäjiä itäisiltä mailta häntä tervehtimään ja kunnioittamaan; niitä sanotaan kaldealaisiksi viisaiksi. He tulivat vanhasta Assyriasta. Sieltä Abrahamkin muinoin muutti Kaanaan maalle, Urin kaupungista. Asukkaat tuossa vanhassa Kaldean maassa olivat turaanilaisia. Myöhemmin muutti seemiläisiä kansoja sinne, sumereja ja akkadeja, sitten assyrialaisia ja babylonialaisia, ja he omaksuivat vanhan kaldealaisen, so. turaanilaisen kulttuurin, joka oli ollut pitkiä aikoja voimassa, ennen kuin uudet tulokkaat saapuivat maahan. Se kulttuuri oli niin voimakas, että valloittajat omaksuivat sen, painaen siihen vain oman leimansa.
Vanha kaldealainen uskonto oli monijumalaisuutta. Nyt tieteellinen tutkimus tutkiessaan juutalaisten uskontoa ja vanhan testamentin alkuperää on huomannut, että juutalaisten uskonto on periytynyt tästä vanhasta babylonialaisesta. Ehkä olette kuulleet berliiniläisestä professorista, Delitzschistä, joka piti luentoja Berlinissä, nimittäen ainettaan "Babel and Babel", ja näissä luennoissa koetti osoittaa, että juutalaisten uskonnolliset käsitykset polveutuivat Babyloniasta. Saman sanoo Salainen Oppi. Madame Blavatsky väitti vuosia aikaisemmin, että juutalaisten uskonto, joka tavallisten kristittyjen mielestä oli niin ylevä, omaperäinen ja jumalallinen, itse asiassa oli peritty Babyloniasta. Maailman luominen, syntiinlankeemus ja pelastus sen kautta että vapahtaja tulee maailmaan — tämä kaikki löytyi babylonialaisessa uskonnossa. Onpa löydetty kuviakin kallioissa ja kivitauluissa, mm. eräs, joka esittää alkuperäistä syntiinlankeemusta: siinä näkyy puu keskellä, toisella puolella mies, toisella nainen, joka ottaa oksalta omenan. Tässä alku vanhan testamentin taruun!
Koko se käsitys, mikä on useimmilla kristityillä, että vanha testamentti olisi erityinen jumalan ilmoittama kirja ja että Juudan kansa olisi ollut absoluuttisen jumalan valitsema kansa, perustuu erehdykseen, sillä juutalaiset eivät olleet sen ihmeellisempiä kuin muutkaan kansat. Heillä oli kyllä itsellään suuri usko siihen, että olivat jumalan erityisesti valitsema kansa. Mutta saman ilmiön huomaamme Babyloniassa. Eri kaupungit uskoivat vahvasti omaan heimojumalaansa, ja tietämätön kansa uskoi, että sen paikallisjumala oli korkein ja paras. Samalla tavalla juutalaiset uskoivat omasta kansallisjumalastaan, että hän oli kaikkein mahtavin. Niin ikään on koettu väittää, että juutalainen uskonto on ollut jalompi toisia; siveys ja siveellisyys on muka siinä saanut enemmän sijaa kuin muualla, jota vastoin vanhat uskonnot ovat olleet monen jumalan palvomista ilman mitään siveellisiä käsityksiä. Näin on koetettu väittää kristilliseltä taholta, mutta professori Delitzsch on näyttänyt, että se on suoraa erehdystä. Babylonialaisilla on ollut yhtä jalot ja suurenmoiset käsitykset siveellisyydestä kuin konsanaan juutalaisilla. Itse asiassa se samarialainen, josta Jeesus puhuu ja joka tuli auttamaan köyhää matkamiestä, kun toiset menivät ohi, oli sukua babylonialaisille, ja kukaties Jeesus on tahtonut tuoda esille, että "niin teidän pitäisi olla kuin babylonialaiset, joilta olette saaneet sivistyksenne, sitä esimerkkiä teidän pitäisi noudattaa".
On erehdys luulla, että juutalaisten uskonnolliset käsitykset olisivat olleet korkeampia kuin babylonialaisten, sillä vanhassa babylonialaisessa uskonnossa teroitettiin mitä selvimpiä siveellisiä käsityksiä ihmisten mieliin, kuten meille todistavat nuolenpääkirjoitukset. Nimenomaan esim. opetettiin, ettei ihminen saa valehdella. Juutalaisissa käskyissä ei puhuta valehtelemisesta, sanotaan vain, ettei saa lausua lähimmäisestään väärää todistusta. Ei sanota suoraan ja yksinkertaisesti, ettei saa valehdella. Kahdeksas käsky olisi ollut paljon voimakkaampi ja vaikuttavampi, jos olisi suoraan sanottu: älä koskaan valehtele.
Onpa babylonialaisissa kirjoissa teroitettu myös lähimmäisen rakkautta. Jossakin sanotaan: "Mitä olet tehnyt? Oletko päästänyt vankeja vapaiksi, auttanut kärsivää, käynyt sairaan vaimon luona, auttanut orpolasta?" Aivan selvästi teroitetaan myös itsensä hillitsemistä. Muistamme Jeesuksen sanoneen: "Vanhoille on sanottu, älä tapa, mutta minä sanon: älä koskaan suutu veljellesi." Jeesus syvensi vanhaa käsitystä, ettei vihalleen pidä antaa sellaista valtaa, että se tappaa. Hän kielsi vihan kokonaan. Vanhoilla babylonialaisilla oli tällainen värssy, jonka luultavasti kaikki osasivat ulkoa: "Älä tee suutasi avaraksi, varjele huulesi! Jos olet vihainen, älä heti puhu! Jos puhut äkkipikaisesti, saat pian katua. Niinpä äänettömyydellä lauhduta mielesi".
Sanotaan, että "pakanat" eivät ole tunteneet syntiä, eivät tajunneet omaa huonouttaan jumalan edessä, vaan ovat olleet tyytyväisiä itseensä. Me kristityt yksin ja juutalaiset olemme käsittäneet, kuinka ihminen voi tuntea itsensä huonoksi ja syntiseksi. Tämä on sulaa erehdystä.
Vanhat babylonialaiset opettivat nimenomaan, että "synnin seuraus on jumalan viha, joka ilmenee sairaudessa, kurjuudessa, hädässä; kuolemassa". Toiselta puolen taas sanottiin, että "jumalanpelko synnyttää armoa, uhri pidentää elämää ja rukous pelastaa synnistä". Vaikka tiedetään, että juutalaiset uhrasivat, sanotaan kristikunnassa pakanoista, jotka uhria käyttivät: "Siinä sen näkee, kuinka pintapuolisia he ovat olleet; uhrasivat jumalille ja luulivat sillä tavalla pääsevänsä synnistä." Tämä on erehdys, sillä kyllä vanhat "pakanalliset" kansat ovat tienneet, että jos on ulkonaisia uhreja, on myös sisäisiä. Babylonialaiset opettivat: "Rukoile joka päivä jumalaasi, puheesi puhtaus on paras uhri. Jumalaasi kohtaan omista puhtaus, se on jumalalle arvokkainta."
Tällaisten tosiasiain edessä meidän täytyy tunnustaa, että elämän henkinen voima — jumala — aina on etsinyt ilmennystä itselleen. Kaikissa kansoissa se on pyrkinyt ulos näkyväisyyteen, tultuaan ensin tietoiseksi ihmisen sisässä. Eikö tämä ole paljon lohdullisempi, kauniimpi ja ihanampi käsitys jumalasta kuin konsanaan se, että jumala vain yhden kerran olisi itsensä ilmoittanut maailmalle? Kaikkina aikoina on koetettu jumalaa palvella, kaikki kansat ovat tunteneet sisäistä kaipuuta totuutta kohti, kaikkialla on esiintynyt ja elänyt suuria tietäjiä, jotka ovat voineet toisia auttaa ja neuvoa eteenpäin sillä tiellä, joka totuutta kohti vie. Kun tämän ymmärrämme ja näemme, silloin meidän täytyy vaieta.
Vanha kaldealainen uskonto oli monijumalaisuutta. Nyt tieteellinen tutkimus tutkiessaan juutalaisten uskontoa ja vanhan testamentin alkuperää on huomannut, että juutalaisten uskonto on periytynyt tästä vanhasta babylonialaisesta. Ehkä olette kuulleet berliiniläisestä professorista, Delitzschistä, joka piti luentoja Berlinissä, nimittäen ainettaan "Babel and Babel", ja näissä luennoissa koetti osoittaa, että juutalaisten uskonnolliset käsitykset polveutuivat Babyloniasta. Saman sanoo Salainen Oppi. Madame Blavatsky väitti vuosia aikaisemmin, että juutalaisten uskonto, joka tavallisten kristittyjen mielestä oli niin ylevä, omaperäinen ja jumalallinen, itse asiassa oli peritty Babyloniasta. Maailman luominen, syntiinlankeemus ja pelastus sen kautta että vapahtaja tulee maailmaan — tämä kaikki löytyi babylonialaisessa uskonnossa. Onpa löydetty kuviakin kallioissa ja kivitauluissa, mm. eräs, joka esittää alkuperäistä syntiinlankeemusta: siinä näkyy puu keskellä, toisella puolella mies, toisella nainen, joka ottaa oksalta omenan. Tässä alku vanhan testamentin taruun!
Koko se käsitys, mikä on useimmilla kristityillä, että vanha testamentti olisi erityinen jumalan ilmoittama kirja ja että Juudan kansa olisi ollut absoluuttisen jumalan valitsema kansa, perustuu erehdykseen, sillä juutalaiset eivät olleet sen ihmeellisempiä kuin muutkaan kansat. Heillä oli kyllä itsellään suuri usko siihen, että olivat jumalan erityisesti valitsema kansa. Mutta saman ilmiön huomaamme Babyloniassa. Eri kaupungit uskoivat vahvasti omaan heimojumalaansa, ja tietämätön kansa uskoi, että sen paikallisjumala oli korkein ja paras. Samalla tavalla juutalaiset uskoivat omasta kansallisjumalastaan, että hän oli kaikkein mahtavin. Niin ikään on koettu väittää, että juutalainen uskonto on ollut jalompi toisia; siveys ja siveellisyys on muka siinä saanut enemmän sijaa kuin muualla, jota vastoin vanhat uskonnot ovat olleet monen jumalan palvomista ilman mitään siveellisiä käsityksiä. Näin on koetettu väittää kristilliseltä taholta, mutta professori Delitzsch on näyttänyt, että se on suoraa erehdystä. Babylonialaisilla on ollut yhtä jalot ja suurenmoiset käsitykset siveellisyydestä kuin konsanaan juutalaisilla. Itse asiassa se samarialainen, josta Jeesus puhuu ja joka tuli auttamaan köyhää matkamiestä, kun toiset menivät ohi, oli sukua babylonialaisille, ja kukaties Jeesus on tahtonut tuoda esille, että "niin teidän pitäisi olla kuin babylonialaiset, joilta olette saaneet sivistyksenne, sitä esimerkkiä teidän pitäisi noudattaa".
On erehdys luulla, että juutalaisten uskonnolliset käsitykset olisivat olleet korkeampia kuin babylonialaisten, sillä vanhassa babylonialaisessa uskonnossa teroitettiin mitä selvimpiä siveellisiä käsityksiä ihmisten mieliin, kuten meille todistavat nuolenpääkirjoitukset. Nimenomaan esim. opetettiin, ettei ihminen saa valehdella. Juutalaisissa käskyissä ei puhuta valehtelemisesta, sanotaan vain, ettei saa lausua lähimmäisestään väärää todistusta. Ei sanota suoraan ja yksinkertaisesti, ettei saa valehdella. Kahdeksas käsky olisi ollut paljon voimakkaampi ja vaikuttavampi, jos olisi suoraan sanottu: älä koskaan valehtele.
Onpa babylonialaisissa kirjoissa teroitettu myös lähimmäisen rakkautta. Jossakin sanotaan: "Mitä olet tehnyt? Oletko päästänyt vankeja vapaiksi, auttanut kärsivää, käynyt sairaan vaimon luona, auttanut orpolasta?" Aivan selvästi teroitetaan myös itsensä hillitsemistä. Muistamme Jeesuksen sanoneen: "Vanhoille on sanottu, älä tapa, mutta minä sanon: älä koskaan suutu veljellesi." Jeesus syvensi vanhaa käsitystä, ettei vihalleen pidä antaa sellaista valtaa, että se tappaa. Hän kielsi vihan kokonaan. Vanhoilla babylonialaisilla oli tällainen värssy, jonka luultavasti kaikki osasivat ulkoa: "Älä tee suutasi avaraksi, varjele huulesi! Jos olet vihainen, älä heti puhu! Jos puhut äkkipikaisesti, saat pian katua. Niinpä äänettömyydellä lauhduta mielesi".
Sanotaan, että "pakanat" eivät ole tunteneet syntiä, eivät tajunneet omaa huonouttaan jumalan edessä, vaan ovat olleet tyytyväisiä itseensä. Me kristityt yksin ja juutalaiset olemme käsittäneet, kuinka ihminen voi tuntea itsensä huonoksi ja syntiseksi. Tämä on sulaa erehdystä.
Vanhat babylonialaiset opettivat nimenomaan, että "synnin seuraus on jumalan viha, joka ilmenee sairaudessa, kurjuudessa, hädässä; kuolemassa". Toiselta puolen taas sanottiin, että "jumalanpelko synnyttää armoa, uhri pidentää elämää ja rukous pelastaa synnistä". Vaikka tiedetään, että juutalaiset uhrasivat, sanotaan kristikunnassa pakanoista, jotka uhria käyttivät: "Siinä sen näkee, kuinka pintapuolisia he ovat olleet; uhrasivat jumalille ja luulivat sillä tavalla pääsevänsä synnistä." Tämä on erehdys, sillä kyllä vanhat "pakanalliset" kansat ovat tienneet, että jos on ulkonaisia uhreja, on myös sisäisiä. Babylonialaiset opettivat: "Rukoile joka päivä jumalaasi, puheesi puhtaus on paras uhri. Jumalaasi kohtaan omista puhtaus, se on jumalalle arvokkainta."
Tällaisten tosiasiain edessä meidän täytyy tunnustaa, että elämän henkinen voima — jumala — aina on etsinyt ilmennystä itselleen. Kaikissa kansoissa se on pyrkinyt ulos näkyväisyyteen, tultuaan ensin tietoiseksi ihmisen sisässä. Eikö tämä ole paljon lohdullisempi, kauniimpi ja ihanampi käsitys jumalasta kuin konsanaan se, että jumala vain yhden kerran olisi itsensä ilmoittanut maailmalle? Kaikkina aikoina on koetettu jumalaa palvella, kaikki kansat ovat tunteneet sisäistä kaipuuta totuutta kohti, kaikkialla on esiintynyt ja elänyt suuria tietäjiä, jotka ovat voineet toisia auttaa ja neuvoa eteenpäin sillä tiellä, joka totuutta kohti vie. Kun tämän ymmärrämme ja näemme, silloin meidän täytyy vaieta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Höpö höpö ja huomena lisää!
Hyvä p.e.!
Olet merkeistä päätellen lainannut kyseisen tekstin jostakin? Olisi kohteliasta mainita lähde.
Mikä on oma näkemyksesi asiasta, vai onko sellaista?
En halua väittää, etteikö tuo pitäisi paikkaansa, onhan siihen vielä muitakin todisteita ja vieläpä juutalaisten tai oikeammin israelilaisten omissa kirjoituksissa. He ovatkin ilmiselvästi halunneet hävittää todisteet niistä, koska totuus on ollut heille itselleen kiusallinen.
Mutta tämä teksti paljastaa enemmänkin. Teksti antaa ymmärtää, että babylonialainen uskonto olisi kuollut ja haudattu menneisyyteen. Tämähän ei pidä missään tapauksessa paikkaansa. Se elää ja kukoistaa nyt voimansa huipulla – vielä hetken, ennenkuin se romuttuu lopullisesti. Se ei ole ilmennyt ainoastaan juutalaisuudessa, sillä siinä se sai vähemmän kannatusta, kuin kristinuskossa, jossa se on käynyt voittokulkuaan jo 2000 vuotta.
Niin että mitä mielenkiintoisin aihe! Niille, jotka USKALTAVAT avata silmänsä, korvansa ja suunsa. Mutta se onkin jo toinen kysymys.