Miten on jos esim. sodassa uhrautuu toisten puolesta. Onko ihailtavin ja epäisekkäin tällaisessa tapauksessa muslimi. kristitty vai ateisti?
Mielestäni muslimit pääsee paratiisiin, kristityt taivaaseen, mutta ateisti antaa ainoan elämänsä toisten puolesta.
Kuten jo huomasitte mielestäni tämä uskonnoton uhraa itsensä pyyteettömimmin. Mitä olette mieltä?
Mielestäni muslimit pääsee paratiisiin, kristityt taivaaseen, mutta ateisti antaa ainoan elämänsä toisten puolesta.
Kuten jo huomasitte mielestäni tämä uskonnoton uhraa itsensä pyyteettömimmin. Mitä olette mieltä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siinä ei ole mitään ihailtavaa ja toiseksi, jos uskova tietää ja uskoo, ettei tappaa saa ja hän tappaa kuitenkin, eli siinä tilanteessa uhraa maailmankuvansa ja uskomuksensa, eli käytännössä mielestään iättömyytensä laumansa puolesta on se kovin juttu.
Ateisti ei uhraa välttämättä periaatettaan, jos ei sitten ole pasifisti.
Odotteiden osalta ateisti tietää menevänsä unohduksesta unohdukseen. Olisi toki kiva elää, mutta kuolemakaan ei haittaa, jos se auttaa laumaa selviämään, eli "mielummin yksi mies kuin koko kansa tuhoutuu".
Uskova, jonka periaatteet sallivat tappamisen on pahin tapaus, tästä esimerkkeinä vaikka ääri-islamistit, heille väärä-uskoisten ja väärän järjestelmän, eli ei-islamilaisen systeemin kannattajien listiminen tuo taivas-paikan ja kalun kipeeksi 70:nen muna-haukan kanssa.
Otetaanpa toinen esimerkki. Jos pelastaa toisia ihmisiä esimerkiksi tulipalosta tai jostain luonnonkatastrofista tietäen, että oma henki menee.
Olisko tässä jotain ihailtavaa?
Ei liene vaikuttavampaa yksittäistä tekoa kuin antaa henkensä toisen puolesta,varsinkin just tuollaisessa tilanteessa.
Motiivin ollessa vaikka sankaruus,tai pelkonsa voittaminen, tai mikä tahansa on loppu-tulos pelastetulle uhrille mieluisa ja tavallaan ahdistavakin, jos nimittäin pelastaja kuolee.
Mitä epä-itsekkäämpi motiivi pelastajalla on, sitä merkittävämpi tekona, vaikka loppu-tulos olisi sama?
Oikeastaan on ihan sama, sillä siinä kuolee joka tapauksessa. En tiedä onko se nyt niin ihailtavaa, kun ryntää pelastamaan sotatoverinsa tai pelastamaan ihmisen palavasta talosta.
En tiedä onko kyseessä uhrautuminen, koska hänhän on itse valinnut ammattinsa ja tietää sen vaatimukset. Hänhän on tehnyt valintansa vapaaehtoisesti.
Ihmisen mielikuvitus on sen verran hyvä, että hän voi kuvitella nuo erilaiset paikat, jonne porukka menee kuoleman jälkeen. Minun mielestäni meistä kukaan ei mene taivaaseen, paratiisiin eikä helvettiinkään, koska ne ovat mielikuvituksen tuotetta. Ihminen, joka pelkää kuolemaa, keksii nuo paikat, jotta saisi mielenrauhan. Jos ei olisi mielenrauhaa, ei pystyisi elämäänkään tätä elämää.
Palatakseni aiheeseen: ei tuo sotakaverin pelastaminen ole uhrautumista, vaan vapaaehtoisuuteen perustuva valinta. Hän vaan valitsee sen ja sillä sipuli. Valinta! En vaan osaa kuvitella ajatuksenjuoksua, joka päätyy valintaan: pelastan ihmisen. Voihan olla, ettei siinä valintaa tehdessään edes tajua, että ryntää kohti kuolemaa. Ehkä siinä on oltava sinut kuolemisen kanssa, että rohkenee mennä pelastamaan toisen.
Oikein uskova ihminen ei osallistu sotaan, ei siis tartu aseeseen tappamistarkoituksessa ollenkaan.
Elikä, säästää näin monia ihmishenkiä täysin pyyteettömästi. Siinä ohessa säästyy myös monien eläimien henkikin. Kuten huomaat, pyyteettömin on tässäkin tapauksessa ihminen, joka uskoo oiken ja on sotimatta.