Erikoisen outo murhaaja!

Jokelan koulusurmaaja oli tutkijoiden mielestä siis poikkeuksellinen massamurhaaja, koska hän menestyi opiskeluissaan hyvin. Tosin kiusatun osaan joutunut yksilö, mikä selittää jo paljon. Montakohan koulukiusattua Suomessa onkaan? Ja kuinka moni heistä on massamurhaaja, vaikkei olekaan menestynyt opiskellessaan?

Töllössä puhui kait viisas nainen, jonka puheet olivat myrkkyhuulisen ihmisen mietteitä. Jospa useimmat niinkutsutut menestymättömät ottavat itseltään nirrin pois, ja jättävät menestyjät selviytymään omin nokin. Onkohan tutkittu tuota asiaa?

Leimata nyt opiskeluinnon puuttumisen takia ihminen mahdolliseksi massamurhaajaksi! Voisiko töllötäti kävellä peilin eteen ja kysyä itseltään, onko omassa päävärkissä kaikki kohdallaan? Hieman sama asia kuin poliisin miete siitä, että vakaviin surmatöihin syyllistyneet ovat kasvojensa piirteiltä samankaltaisia.

Takuuvarmasti natsi-ideologit nauravat jossain, sillä hehän ovat onnistuneet luomaan hirviöt lukeineiston ajatuksiin. Tavallinen ihminen voi olla rikollinen, vaan oppinut ei. Heh! Taitaa olla päinvastoin, sillä monet lait on säädetty juuri sen takia, etteivät menestyjät joudu missään oloissa lainkouran ulottuville.
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Vetosolmu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu