Hyyssärit eivät ole vieläkään kertoneet minulle, kun pyysin heitä nimeämään edes yhden maan koko maapallolta joka olisi onnistunut kotiuttamaan somalit maahansa ilman että maan sosiaaliturvajärjestelmä olisi räjähtänyt käsille suurien kulujen vuoksi, rikollisuus ja työttömyys ei ole somalien joukossa kasvanut yliedustetuiksi, valtaväestön ja somalien välillä ei ole tapahtunut väkivaltaisuuksia ja kotiuttaminen on tapahtunut harmonisesti.
Yhdysvaltojen Maine ja pari muuta kaupunkia yrittivät kotiuttaa somaleita, ensimmäisessä kaupungissa somalit sanoivat että heillä on vaikeuksia kotiutua maahan koska heidän kaupungissaan oli liikaa vähemmistöryhmiä... nooh, hommasta otettiin opiksi ja valittiin kaupunki jossa ei ollut etnisiä vähemmistöjä, sosiaaliturva oli hyvä ja muutenkin kaikin puolin olojen olisi pitänyt olla ihanteellinen sopeutumiselle... mutta eipäs ollutkaan sillä sosiaalikulut räjähtivät käsiin ja somalit eivät suostuneet tekemään töitä, valtaväestö muutti pois ja kaupungissa asuu nyt lähes ainoastaan somaleita, kaupunki on vararikon partaalla koska kukaan ei käy töissä ja sossukulut ovat valtavat.
Kuulostaako tutulta? No mutta haluaisin vielä tietää mikä maa on somalit kotiuttanut ilman sen kummempia ongelmia. Kaikilla muilla etnisillä vähemmistöillä tuo sopeutuminen onnistuu mutta somaleilla ei yhdessäkään kaupungissa maapallolla. Aika katsoa itseään peiliin!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mistä sä revit näitä retorisia ilmauksia kuten ''räjähtää käsiin''. Missä mielessä voidaan puhua somalien kotiuttamisen onnistuneisuudesta tai onnistumattomuudesta, mitä sillä tarkoitetaan ja missä sen määritelmät ovat? tuki jo suusi ei tuollaista paskaa kuuntele tyhmäkään. ja vedä myös käteen.
ETTEI se TOTUUS paljastuisi.
Käteen veto, yhtä hyöhytöntä kuin somalien kotoutus tai kotoutumattomuus kumpikaan ei siementä kanna, kannata enemmänkin pikaista karkoitusta. Eli vastaus sinulle, brutaalisti sanoen ilman käteenvetoa "v:si on mennyt" niin muualla kuin täälläkin.
Sairaasta tekstistäsi päätellen olet somali.
Olet sekoittanut käsitteet kotiutus ja kotoutus.
Kotiutus tarkoittaa että kotiutetaan takaisin kotimaahansa.
Kotoutus taas että yritetään sopeuttaa uuteen maahan.
Vaan eipä somalien kotiutuskaan ole tainnut onistua missään maassa.
Ei ainakaan kuulu mitään uutisia että noissa maissa somalit ryöstelisivät tms..
Piti tulla ovesta eikä hiililuukusta. Ne nääs on jo, monestakin syystä, muutenkin "out".
Kysymys kuuluu: Missä maassa - ylimalkaan - mikään pakolaisryhmä on aiheuttanut vastaanottajamaalleen provikat?
Ole hyvä, tule ovesta - ja vastaa.
Tuo nyt oli jo ala-arvoista itse sefullekin.
Pointtini siis on, että pakolaisia otettaessa
1) Ei heistä saatava taloudellinen hyöty ole ollenkaan ohjaamassa valintaa - vaan ihan muut syyt.
2) Heistä enimmäkseen tuskin - ainakaan lyhyellä aikavälillä - niitä ylimalkaankaan yleensä saadaan.
Oletko eri mieltä?
Väitätkö tosissasi, että esim. Ruotsiin Suomesta paenneet naiset ja lapset eivät olisi olleet mukana rakentamassa Ruotsin hyvinvointia?
Tai että Neuvostoliiton hajoamisesta tulleet venäläistaustaiset henkilöt eivät ole olleet Suomelle hyödyksi. HUOM: Tällä en nyt tarkoita niitä Neuvostoliitosta tulleita elintasopakolais-somaleita vaan aitoja venäläisiä.
Entä Berliinin muurin hajotessa paenneet saksalaiset?
Vietnamin venepakolaiset?
Kyllä voin sanoa että on myös kannattavaa ja molemmille osapuolille hyödyllistä ja kannattavaa maahanmuuttoa ja pakolaisuutta.
Suuressa osassa Somaliaa ei edes ole sota, Geneven sopimus ei velvoita Suomea ottamaan kuin murto-osan tänne pyrkivistä, lopuilla ei ole perusteita hakea turvapaikkaa vaan tulevat ihan vain helpon elämän vuoksi sossun luukulle.
Kyllä pakolaisia valittaessa pitää katsoa apua tarvitsevia lähinnä Geneven sopimuksen mukaan, valehtelevat ja vääriä asiakirjoja käyttävät samantien ulos maasta.
On se vain kumma kun esim. aasialaiset tulevat täysin erilaisesta kulttuurista vailla kielitaitoakin ja ihan hyvin sopeutuvat, suomalaiset tykkäävät heistä ja aasialaiset ovat kuvailleet suomalaisia ujoiksi mutta ystävällisiksi eli tunne näyttäisi olevan molemmin puoleinen, käyvät töissä ja ovat ihmisiksi sekä kunnioittavat muita ihmisiä... mutta ei somali sitten sopeudu sitten millään, ei vaikka heitä on yritetty majoittaa mihin tahansa maahan.
Toistelet noita tiettyjen ryhmien levittelemiä, erittäin vastenmielisiä ja kategorisoivia myyttejä. Itse voin sanoa sinulle - pelkästään omasta näkökulmastani - edellisen kumoten, että minun kokemukseni mainitsemastasi ryhmistä óvat hyviä - ja asia lienee itsestäänselvyys suurimmalle osalle väestöä.
Typerintä väitteessäsi on se - ainakin rivien välistä aistittava mahdollisuus - että juuri joku "somalius" olisi juuri se, joka tekisi sopeutumisen mahdottomaksi? Toivon, että oikaiset tarvittaessa pahat epäilykseni. Tästä nimittäin juuri tällä palstalla on kysymys.
Sinä asut - ja olet varmaan asunut länsimaassa koko ikäsi. Miksi levität musta tuntuu -tietoa ja hämäräperäisiä rotuvihjauksia - kun sinulla olisi mahdollisuus käyttää tilastoja tai muuta faktaa väitteidesi tueksi.
Niitä emme ole nähneet ensimmäistäkään.
"Niitä emme ole nähneet ensimmäistäkään."
Olemme kyllä, mutta niihinhän sinä et usko!