Tälläkin viikolla työnantajat siirsi "eläkeputkeen"

tuhansia duunareita ja toimihenkilöitä! Ja tilanne jatkuu samanlaisena. Nämä "putkeen" siirretyt tulee olemaan hallituksen heittopusseja! Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana heitä on ollut kymmeniä tuhansia. Minunkin työpaikaltani ainakin 700 henkeä! Tässä on yksi ristiriita hallituksen tekemisten kanssa. Porvarien taustajoukot, kuten elinkeinoelämä toimii just` päinvastoin, kuin heidän edustajat hallituksessa. Olin eilen työpaikka palaverissa. Sinne oli tullut muutamia vielä työssä olevia yli kuusikymppisiä. Kaikki sanoivat lähtevänsä eläkkeelle heti, kun 63v tulee täyteen.Niin teen minäkin! Olisin voinut olla työelämässä vielä vajaat 3v, mutta hallituksen päätös joudutti ja vahvisti päätökseni.Teen eläkeanomukseni heti vuodenvaihteen jälkeen. Ens´vuoden lomatkin ratkeaa samalla samalla kertaa. Ei tarvitse nuorten kanssa neuvotella enää, kun tämän talven ja ensikesän lomasta.
8236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kosto kirjoitti:
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana heitä on ollut kymmeniä tuhansia. Minunkin työpaikaltani ainakin 700 henkeä! Tässä on yksi ristiriita hallituksen tekemisten kanssa.

Tässäpä se onkin! Porvarihallituksen pitää nyt korjata SDP:n johtamien hallitusten virheitä. Suomessa on kannettu jo 1980-luvulta lähtien huolta syntyvyyden laskun ja suurten ikäluokkien eläköitymisen aiheuttamasta eläkepommista. Eläkkeiden maksajia ei ole riittävästi. vuosikymmenet on puhuttu eläkeiän noston tarpeesta mutta mitään ei ole tehty koska maata on vastuuttomasti hallinneet SDP ja ammattiyhdistysliike.

Äänestä
  • eläkeputkeen vaan työnantajat! Kiusallaankin!
    Ei valtiovallan etu ole, että työntekijöistä vastuu siirretään muualle, kuin työantajille.
    Porvari hallitus ei mahda mitään! Nyt siirtyminen tapahtuu eläkeputken sijasta sairaseläkkeelle.
    luuletko, että esim. yli 60 vuotias palomies, lentäjä, metsuri, kolmivuorotyöntekijä jaksaa yli tuon ikäkynnyksen. Se vaan on niin!

    Äänestä

  • Ei ole asiat oikein hanskassa häsän polttamisen ja liimanhaistelun jäljiltä, joten tällaistakin soopaa voi suoltaa. Kun kirjoituksen taso on tällaista linnankundin logiikalla tuotettua, ei paljon kannata oikaisuja tehdä.

    Yhdyn vain toivotukseen sinulle, varmalle kusipäälle: Tervemenoa!

    Äänestä

  • harhateillä kirjoitti:

    Ei ole asiat oikein hanskassa häsän polttamisen ja liimanhaistelun jäljiltä, joten tällaistakin soopaa voi suoltaa. Kun kirjoituksen taso on tällaista linnankundin logiikalla tuotettua, ei paljon kannata oikaisuja tehdä.

    Yhdyn vain toivotukseen sinulle, varmalle kusipäälle: Tervemenoa!

    Ilman että toisit faktaa kirjoituksiisi.
    Sdp ei ole koskaan osannut katsoa pitkällä jaksolla suomen asioita, ollaan vaan ajettu omia tyyppejä suojatyö paikkoihin nostamaan huippu palkkoja ja vähät välitetty työväestöstä.
    Nyt se maksaa ja paljon kannatus hiipuu alas hiljalleen siten että seuraavissa vaaleissa saa demu reppanat enää nippa nappa 15% kasaan tätä punapäällikkö ensiksi haluaa kiittää ja väittää hoitaneensa torjunta voiton kotiin
    Nai koska etukäteen kirjoitettu puhe toimii joka vaaleissa missä jutta verkkosukka on pj

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    eläkeputkeen vaan työnantajat! Kiusallaankin!
    Ei valtiovallan etu ole, että työntekijöistä vastuu siirretään muualle, kuin työantajille.
    Porvari hallitus ei mahda mitään! Nyt siirtyminen tapahtuu eläkeputken sijasta sairaseläkkeelle.
    luuletko, että esim. yli 60 vuotias palomies, lentäjä, metsuri, kolmivuorotyöntekijä jaksaa yli tuon ikäkynnyksen. Se vaan on niin!

    Ja mahorkan kiskomisen ni vanhenpanakin jaksaa tehdä duunia
    Sitä pitäis osata otta edes itsestään vastuu koska kukaan ei puolestas lenkillä ynm. vastaava tee mut taitaa olla puniikki reppanoille liian kova haaste tämä

    Äänestä

  • Lopetatte viinanläträämisen kirjoitti:

    Ja mahorkan kiskomisen ni vanhenpanakin jaksaa tehdä duunia
    Sitä pitäis osata otta edes itsestään vastuu koska kukaan ei puolestas lenkillä ynm. vastaava tee mut taitaa olla puniikki reppanoille liian kova haaste tämä

    Kaikki vanhat ihmiset ovat siis sinun mielestäsi punikkeja.
    Paina nyt ylpeänä se aasinlakki päähäsi.

    Äänestä

  • Osaat vaan suutas soittaa kirjoitti:

    Ilman että toisit faktaa kirjoituksiisi.
    Sdp ei ole koskaan osannut katsoa pitkällä jaksolla suomen asioita, ollaan vaan ajettu omia tyyppejä suojatyö paikkoihin nostamaan huippu palkkoja ja vähät välitetty työväestöstä.
    Nyt se maksaa ja paljon kannatus hiipuu alas hiljalleen siten että seuraavissa vaaleissa saa demu reppanat enää nippa nappa 15% kasaan tätä punapäällikkö ensiksi haluaa kiittää ja väittää hoitaneensa torjunta voiton kotiin
    Nai koska etukäteen kirjoitettu puhe toimii joka vaaleissa missä jutta verkkosukka on pj

    Otahan nyt kiireesti iltalääkkeesi ja painu pehkuihin.Sen verran sekavaa on jo kirjoittelusi.

    Äänestä

jo ikäsikin vuoksi lähiaikoina. Lisäksi olet ikäsi elänyt vihassa (porvari)niin sekin laskee kurjaa ikääsi paljon.

Sitten kun omaisesi käyvät kusella kummullasi sanovat "oli vittumainen mies".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varma.kosto kirjoitti:

tuhansia duunareita ja toimihenkilöitä! Ja tilanne jatkuu samanlaisena. Nämä "putkeen" siirretyt tulee olemaan hallituksen heittopusseja! Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana heitä on ollut kymmeniä tuhansia. Minunkin työpaikaltani ainakin 700 henkeä! Tässä on yksi ristiriita hallituksen tekemisten kanssa. Porvarien taustajoukot, kuten elinkeinoelämä toimii just` päinvastoin, kuin heidän edustajat hallituksessa. Olin eilen työpaikka palaverissa. Sinne oli tullut muutamia vielä työssä olevia yli kuusikymppisiä. Kaikki sanoivat lähtevänsä eläkkeelle heti, kun 63v tulee täyteen.Niin teen minäkin! Olisin voinut olla työelämässä vielä vajaat 3v, mutta hallituksen päätös joudutti ja vahvisti päätökseni.Teen eläkeanomukseni heti vuodenvaihteen jälkeen. Ens´vuoden lomatkin ratkeaa samalla samalla kertaa. Ei tarvitse nuorten kanssa neuvotella enää, kun tämän talven ja ensikesän lomasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu