http://www.solarfilms.com/elokuvat/kaikki/mannerheim/fi_FI/synopsis/
”Valkoisten menestyksekkäät sotatoimet johtavat Suomen itsenäistymiseen.”
Muun muassa tällaista, muitakin kohtia toki löytyy, Suomen historian törkeää väärentelyä harrastetaan hankkeilla olevan Mannerheim-elokuvan synopsiksen esittelyssä. Lainauksessa valkoisten menestyksekkäillä sotatoimilla annetaan ymmärtää, että valkoisten voitto luokkasodassa oli ainoastaan suomalaislahtareitten ansiota ja siitä suoraan vedetyllä johtopäätöksellä ”…Suomen itsenäistymiseen”, että Suomen itsenäisyys ei olisi säilynyt ilman lahtareitten voittoa! Ja mahdollisella punaisten voitolla Suomi olisi muka liitetty Neuvosto-Venäjään. No, jokainen luokkasodan aikaista historiaa hiukankin tunteva tietää, että em. johtopäätökset ovat täyttä roskaa! Kannattaa muuten huomioida se, että näin myös kyseisen elokuvahankkeen päähenkilö, Mannerheim itse todistaa luokkasodan aikaisissa lausunnoissaan!
Miten todellisuudessa sitten vuonna 1918 tapahtui? No, ensinnäkin isänmaalliset voimat, eli punaiset, olisivat todennäköisesti voittaneet valkolahtarit selvästi, elleivät lahtarit olisi myyneet Suomea Saksalle vasallivaltioksi hintana saksalaisjoukkojen, joiden ansiosta punaiset nujerrettiin, tulosta maahan. Tästä esimerkkinä se, että valkoisten katastrofaalinen rintamatilanne pakotti Mannerheimin maaliskuun 5. päivänä 1918 Saksan päämajoitusmestari Ludendorffille osittamassaan sähkeessä pyytämään apujoukon lähettämistä. Sähkeessä Mannerheim pyysi Ludendorffia kiittämään Saksan keisaria mahdollisesta avusta ”jota ilman me emme nyt voisi lujina ja voitokkaina suorittaa Suomen vapaustaistelua.”, kuten Mannerheim anelevasti totesi.
Tähän sähkeeseen saapui Saksan keisarin käskyllä kenraalisotamarsalkka von Hindenburgin myönteinen vastaus viiden päivän päästä. Kun valkoiset saivat näin varmuuden saksalaisten tulosta, Mannerheim uskaltautui maaliskuun 15. päivänä hyökkäykseen Tamperetta vastaan. Valkoiset heittivät Tampereen vastaiseen taisteluun kaikki reservinsä. Tätä valkoiset eivät olisi uskaltaneet tehdä ilman tietoa saksalaisten tulosta. Mutta sitä ja luokkasodan voittoa lahtarit eivät olisi saavuttaneet ilman saksalaisten interventiota. Tätä kuvaa hyvin se, että vielä Tampereen hyökkäyksen aikanakin maaliskuun 20. päivänä Mannerheim kiirehti saksalaisten avun saamista ottamalla sähkeellä yhteyttä saksalaisten apuretkikunnassa olevaan suomalaisten yhdysupseerin everstiluutnantti Thesleffiin, tähän tapaan:
” Olkaa hyvä ilmoittakaa Thesleffille, että katson hänen välttämättömäksi velvollisuudekseen kiirehtiä saksalaisten retkikunnan saapumista. Viivytys kohtalokas.”
Ja lainauksen viittaus ”…Suomen itsenäistymiseen” on siis myös törkeä historian väärentämistä, koska ensinnäkin valkoiset myivät maan Saksalle vain kolme kuukautta itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen. Suomen myyminen vahvistettiin maaliskuun 7. vuonna 1918 solmituissa valkolahtarien ja Saksan välisissä sopimuksissa. Mannerheimille siinä toki pointseja, että edes paheksui Suomen myymistä, tähän tapaan: ”Saksan kanssa 7. maaliskuuta 1918 solmitussa rauhansopimuksessa Suomi uhrasi neutraliteettinsa jo ensimmäisessä pykälässä… Samassa hengessä oli tehty myös rauhansopimukseen liittyvä kauppa- ja merenkulkusopimus… Tuskin salainenkaan erityissopimus, jonka mukaan Saksalla oli oikeus perustaa mielensä mukaan tukikohtia Suomeen, oli sopusoinnussa neutraliteetin säilyttämisen kanssa.”
Eikä toiseksi mahdollisella punaisten voitolla Suomea oltaisi myyty Neuvosto-Venäjään. Tämä lähtökohta näkyi jo Leninin ja bolshevikkien kansallisuuspolitiikassa, jota ilman Suomen itsenäisyys olisi vuonna 1917 jäänyt haaveeksi, jota toteutettiin Suomessa olleisiin venäläisjoukkoihin siten, että joukot saivat vuoden 1917 loppuun mennessä ohjeet, joissa todettiin, että Suomen sisäisiin asioihin puuttuminen “…ei ole ainoastaan sopimatonta, vaan laitontakin, sillä Suomi on nyt itsenäinen maa, joten sillä on omat lakinsa ja oikeutensa, joita ei missään tapauksessa saa loukata”. Ja suurin osa noin 100 000 miehen venäläisjoukoista oli kotiutettu jo 1917 loppuun mennessä. Suomessa laskettiin olevan luokkasodan alkaessa vielä noin 40 000-60 000 miehen venäläisjoukot.
Neuvosto-Venäjän puuttumattomuus tuli selvästi esille myös maaliskuun 1. päivänä 1918 solmitussa punaisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisessä sopimuksessa, joka nimenomaan turvasi Suomen itsenäisyyden. Sopimuksella Venäjä myös luovutti Suomelle Petsamon alueen.
Kysyä tietysti sopii, huomioidaanko nämä esittämäni historialliset faktat elokuvan käsikirjoituksessa? Tuskinpa vain, koska elokuvahankkeen takaa löytyvät monet ns. Valkoisen valheen, eli Suomen itsenäisyyden ajan historianväärennys-projektin nykyiset tukijat!
”Valkoisten menestyksekkäät sotatoimet johtavat Suomen itsenäistymiseen.”
Muun muassa tällaista, muitakin kohtia toki löytyy, Suomen historian törkeää väärentelyä harrastetaan hankkeilla olevan Mannerheim-elokuvan synopsiksen esittelyssä. Lainauksessa valkoisten menestyksekkäillä sotatoimilla annetaan ymmärtää, että valkoisten voitto luokkasodassa oli ainoastaan suomalaislahtareitten ansiota ja siitä suoraan vedetyllä johtopäätöksellä ”…Suomen itsenäistymiseen”, että Suomen itsenäisyys ei olisi säilynyt ilman lahtareitten voittoa! Ja mahdollisella punaisten voitolla Suomi olisi muka liitetty Neuvosto-Venäjään. No, jokainen luokkasodan aikaista historiaa hiukankin tunteva tietää, että em. johtopäätökset ovat täyttä roskaa! Kannattaa muuten huomioida se, että näin myös kyseisen elokuvahankkeen päähenkilö, Mannerheim itse todistaa luokkasodan aikaisissa lausunnoissaan!
Miten todellisuudessa sitten vuonna 1918 tapahtui? No, ensinnäkin isänmaalliset voimat, eli punaiset, olisivat todennäköisesti voittaneet valkolahtarit selvästi, elleivät lahtarit olisi myyneet Suomea Saksalle vasallivaltioksi hintana saksalaisjoukkojen, joiden ansiosta punaiset nujerrettiin, tulosta maahan. Tästä esimerkkinä se, että valkoisten katastrofaalinen rintamatilanne pakotti Mannerheimin maaliskuun 5. päivänä 1918 Saksan päämajoitusmestari Ludendorffille osittamassaan sähkeessä pyytämään apujoukon lähettämistä. Sähkeessä Mannerheim pyysi Ludendorffia kiittämään Saksan keisaria mahdollisesta avusta ”jota ilman me emme nyt voisi lujina ja voitokkaina suorittaa Suomen vapaustaistelua.”, kuten Mannerheim anelevasti totesi.
Tähän sähkeeseen saapui Saksan keisarin käskyllä kenraalisotamarsalkka von Hindenburgin myönteinen vastaus viiden päivän päästä. Kun valkoiset saivat näin varmuuden saksalaisten tulosta, Mannerheim uskaltautui maaliskuun 15. päivänä hyökkäykseen Tamperetta vastaan. Valkoiset heittivät Tampereen vastaiseen taisteluun kaikki reservinsä. Tätä valkoiset eivät olisi uskaltaneet tehdä ilman tietoa saksalaisten tulosta. Mutta sitä ja luokkasodan voittoa lahtarit eivät olisi saavuttaneet ilman saksalaisten interventiota. Tätä kuvaa hyvin se, että vielä Tampereen hyökkäyksen aikanakin maaliskuun 20. päivänä Mannerheim kiirehti saksalaisten avun saamista ottamalla sähkeellä yhteyttä saksalaisten apuretkikunnassa olevaan suomalaisten yhdysupseerin everstiluutnantti Thesleffiin, tähän tapaan:
” Olkaa hyvä ilmoittakaa Thesleffille, että katson hänen välttämättömäksi velvollisuudekseen kiirehtiä saksalaisten retkikunnan saapumista. Viivytys kohtalokas.”
Ja lainauksen viittaus ”…Suomen itsenäistymiseen” on siis myös törkeä historian väärentämistä, koska ensinnäkin valkoiset myivät maan Saksalle vain kolme kuukautta itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen. Suomen myyminen vahvistettiin maaliskuun 7. vuonna 1918 solmituissa valkolahtarien ja Saksan välisissä sopimuksissa. Mannerheimille siinä toki pointseja, että edes paheksui Suomen myymistä, tähän tapaan: ”Saksan kanssa 7. maaliskuuta 1918 solmitussa rauhansopimuksessa Suomi uhrasi neutraliteettinsa jo ensimmäisessä pykälässä… Samassa hengessä oli tehty myös rauhansopimukseen liittyvä kauppa- ja merenkulkusopimus… Tuskin salainenkaan erityissopimus, jonka mukaan Saksalla oli oikeus perustaa mielensä mukaan tukikohtia Suomeen, oli sopusoinnussa neutraliteetin säilyttämisen kanssa.”
Eikä toiseksi mahdollisella punaisten voitolla Suomea oltaisi myyty Neuvosto-Venäjään. Tämä lähtökohta näkyi jo Leninin ja bolshevikkien kansallisuuspolitiikassa, jota ilman Suomen itsenäisyys olisi vuonna 1917 jäänyt haaveeksi, jota toteutettiin Suomessa olleisiin venäläisjoukkoihin siten, että joukot saivat vuoden 1917 loppuun mennessä ohjeet, joissa todettiin, että Suomen sisäisiin asioihin puuttuminen “…ei ole ainoastaan sopimatonta, vaan laitontakin, sillä Suomi on nyt itsenäinen maa, joten sillä on omat lakinsa ja oikeutensa, joita ei missään tapauksessa saa loukata”. Ja suurin osa noin 100 000 miehen venäläisjoukoista oli kotiutettu jo 1917 loppuun mennessä. Suomessa laskettiin olevan luokkasodan alkaessa vielä noin 40 000-60 000 miehen venäläisjoukot.
Neuvosto-Venäjän puuttumattomuus tuli selvästi esille myös maaliskuun 1. päivänä 1918 solmitussa punaisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisessä sopimuksessa, joka nimenomaan turvasi Suomen itsenäisyyden. Sopimuksella Venäjä myös luovutti Suomelle Petsamon alueen.
Kysyä tietysti sopii, huomioidaanko nämä esittämäni historialliset faktat elokuvan käsikirjoituksessa? Tuskinpa vain, koska elokuvahankkeen takaa löytyvät monet ns. Valkoisen valheen, eli Suomen itsenäisyyden ajan historianväärennys-projektin nykyiset tukijat!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tiedetäänhän tämä.
Oli hyvä että saatiin saksalaiset apuun.
Ja oli helvetin hyvä ettei punikkipuolelle apua juuri tullut.
Suomen painettu asetuskokoelma n:o 153/1918.
Saksaksi | auf deutsch
Rauhansopimus
Suomen ja Saksan välillä.
Tehty Berlinissä 7 päivänä maaliskuuta 1918 ja vahvistettu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 1918. Vahvistuskirjat vaihdettu 25 päivänä kesäkuuta 1918.
Suomen Hallitus ja Keisarillinen Saksan Hallitus, joiden pyrkimyksenä on, sitten kuin Suomi on julistautunut itsenäiseksi ja Saksa itsenäisyyden tunnustanut, saattaa rauhan ja ystävyyden tila molempien maiden välillä pysyvälle kannalle, ovat päättäneet tehdä rauhansopimuksen ja tähän tehtävään valtuuttaneet:
Suomen Hallitus:
Herra filosofian tohtori, Valtioneuvos Edvard Immanuel Hjeltin, Helsingin Yliopiston Sijaiskanslerin, ja herra lakitieteen tohtori Rafael Waldemar Erichin, Helsingin Yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorin.
Keisarillinen Saksan Hallitus:
Saksan Valtakunnankanslerin, Tohtori Kreivi von Hertlingin,
jotka
esitettyään toisilleen hyvässä ja asianmukaisessa kunnossa oleviksi havaitut valtakirjansa ovat sopineet seuraavista määräyksistä.
ENSIMÄINEN LUKU.
Suomen ja Saksan välisen ystävyyden vahvistaminen ja Suomen itsenäisyyden turvaaminen.
1 artikla.
Sopimusvaltiot julistavat, ettei Suomen ja Saksan välillä ole sotatilaa ja että ne ovat päättäneet vastedes elää rauhassa ja ystävyydessä toistensa kanssa.
Saksa tulee niin toimimaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden. Toiselta puolen ei Suomi tule luovuttamaan mitään osaa alueestaan vieraalle vallalle eikä myöntämään servituuttioikeutta valtioalueihinsa nähden sopimatta siitä ensin Saksan kanssa.
2 artikla.
Diplomaattiset ja konsulisuhteet saatetaan sopimusvaltioiden välillä voimaan heti kun rauhansopimus on vahvistettu. Erityisten sopimusten varaan jätetään konsulien mahdollisimman laajaperäinen asettaminen kummaltakin puolelta.
3 artikla.
Kumpikin puoli korvaa ne vahingot, joita sen alueella sikäläiset valtioelimet tai väestö ovat sodan johdosta kansainvälisoikeudenvastaisten tekojensa kautta aiheuttaneet toisen sopimusvaltion konsuliviranomaisten hengelle, vapaudelle, terveydelle tai omaisuudelle tahi tämän sopimusvaltion konsulaattirakennuksille tai niiden kalustolle.
TOINEN LUKU.
Sotakorvaukset.
4 artikla.
Sopimusvaltiot luopuvat molemminpuolisesti vaatimasta sotakorvausta, s.o. sodankäynnistä johtuvien valtiomenojen korvausta, samoin kuin sotavahinkojen korvausta, s.o. niiden vaurioiden korvausta, joita on niille tai niiden alamaisille aiheutunut sota-alueella sotilaallisista toimenpiteistä, niihin luettuina kaikki vihollismaassa toimitetut pakkotilaukset.
KOLMAS LUKU.
Valtiosopimusten uudelleen voimaansaattaminen.
5 artikla.
Sodan johdosta voimansa menettäneet Saksan ja Venäjän väliset sopimukset on sopimusvaltioiden välisiin suhteisiin nähden mahdollisimman pian korvattava uusilla, muuttuneita katsantokantoja ja olosuhteita vastaavilla sopimuksilla. Erityisesti asettuvat molemmat sopimusvaltiot viipymättä neuvotteluihin kauppa- ja merenkulkusopimuksen laatimiseksi.
Toistaiseksi säännöstellään molempien maiden väliset liikesuhteet kauppa- ja merenkulkuvälikirjassa, joka allekirjoitetaan yhtaikaa rauhansopimuksen kanssa.
6 artikla.
Sopimukset, joissa Saksan ja Venäjän ohella on osallisena muitakin valtoja ja joihin Suomi tulee yhtymään Venäjän rinnalla tai sen sijalla, astuvat sopimusvaltioiden välillä voimaan rauhansopimuksen vahvistamisesta lukien tai, jos yhdyntä sopimukseen tapahtuu myöhemmin, yhdynnästä lukien.
Sellaisiin poliittista laatua oleviin joukkosopimuksiin nähden, joihin vielä muitakin sotaakäypiä valtoja on osallisena, pidättyvät molemmat sopimusvaltiot määrittelemästä kantaansa, kunnes yleinen rauha on tehty.
NELJÄS LUKU.
Yksityisoikeuksien entiselleen palauttaminen.
7 artikla.
Kaikki toisen sopimusvaltion alueelle voimassa olevat määräykset, joiden nojalla toisen sopimusvaltion alamaiset sotatilaan katsoen ovat yksityisoikeuksiensa puolesta jotenkin erityisten määräysten alaisia (sotalait), menettävät voimansa samalla kuin tämä sopimus vahvistetaan.
Sopimusvaltion alamaisiksi katsotaan myöskin sellaisia juridisia henkilöitä ja yhtiöitä, joiden kotipaikka on sopimusvaltion alueella. Edelleen on juridiset henkilöt ja yhtiöt, joiden kotipaikka ei ole sopimusvaltion alueella, sikäli asetettava yhdenveroisiksi sopimusvaltion alamaisten kanssa, mikäli ne ovat toisen sopimusvaltion alueella olleet näitä alamaisia koskevien määräysten alaisia.
8 artikla.
Yksityisoikeudellisista velkasuhteista, jotka ovat sotalakien kautta häiriytyneet, on sovittu seuraavaa.
1 §.
Velkasuhteet astuvat uudelleen voimaan, mikäli 8-12 artikloissa ei ole toisin määrätty.
2 §.
1 §:n määräys ei estä, että kumpikin sopimusvaltio ratkaisee alueellaan siellä kaikille maanasujamille voimassa olevien lakien mukaan kysymyksen siitä, mikä vaikutus sodan aiheuttamilla asiantiloilla on velkasuhteisiin, etenkin milloin suoritusten täyttäminen on ollut mahdotonta kulkuesteiden ja kauppakieltojen vuoksi.
Tällöin ei toisen sopimusvaltion alamaisia, jotka ovat estettyjä tämän sopimusvaltion toimenpiteiden kautta, ole saatettava epäedullisempaan aseinaan kuin oman valtion alamaisia, jotka ovat sen toimenpiteiden kautta estettyjä. Älköön myöskään se, joka on sodan vuoksi ollut estetty aikanaan täyttämästä suoritusta, olko velvollinen korvaamaan siten syntynyttä vahinkoa.
3 §.
Rahasaatavia, joiden suorittamista sodan aikana on sotalakien nojalla voitu kieltää, ei tarvitse suorittaa aikaisemmin kuin kolmen kuukauden kuluttua rauhansopimuksen vahvistamisesta. Niille on, mikäli ei lisäsopimuksessa (32 artiklan 2 kohta) toisin määrätä, korko laskettava alkuperäisestä erääntymisestä sodan ajalta ja seuraavalta kolmelta kuukaudelta moratorioista riippumatta viiden prosentin mukaan; alkuperäiseen erääntymiseen saakka on asianomaisissa tapauksissa sopimuksenmukaiset korot laskettava.
Vekselien ja shekkien suhteen tapahtuu maksunsuoritus samoin kuin protestaus, jos maksu laiminlyödään, neljännen kuukauden kuluessa tämän sopimuksen vahvistamisesta lukien.
4 §.
Saatavien ja muiden yksityisoikeudellisten sitoumusten käsittelyä varten ovat valtion tunnustamat velkojainsuojelusliitot niihin kuuluvien luonnollisten ja juridisten henkilöjen vaatimusten täytäntöönpanoa varten molemminpuolisesti tunnustettavat ja oikeutettavat toimimaan näiden henkilöjen valtuutettuina.
9 artikla.
Kumpikin sopimusvaltio ryhtyy heti rauhansopimuksen vahvistamisen jälleen suorittamaan toisen sopimusvaltion alamaisille sitoumuksiaan, erityisesti valtiovelasta johtuvia. Sitoumukset, jotka lankeavat maksettaviksi ennen vahvistamispäivää, ovat maksettavat kuuden kuukauden kuluessa vahvistamisesta lukien.
10 artikla.
Tekijäoikeudet, ammatilliset oikeudet, toimiluvat ja erioikeudet sekä muut senkaltaiset julkisoikeudellisella pohjalla olevat oikeudet, jotka ovat sotalakien kautta häiriytyneet, saatetaan jälleen voimaan, mikäli 12 artiklassa ei ole toisin määrätty.
Kumpikin sopimusvaltio myöntää toisen sopimusvaltion alamaisille, jotka sodan johdosta ovat laiminlyöneet laissa säädetyn määräajan ammatillisen oikeuden perustamista tai säilyttämistä varten vaadittavan toimen suorittamiseen, toimen uudistamista varten vähintään yhden vuoden määräajan rauhansopimuksen vahvistamisesta lukien, kolmannen henkilön laillisesti saavuttamien oikeuksien tästä kärsimättä. Toisen sopimusvaltion alamaisten ammatilliset oikeudet, jotka olivat voimassa sodan puhjetessa, eivät käyttämättä jättämisen vuoksi menetä voimaansa toisen sopimusvaltion alueella ennenkuin neljän vuoden kuluttua tämän sopimuksen vahvistamisesta.
Jos se, joka sodan aikana on toisen sopimusvaltion alueella asetuksenmukaisesti ilmoittanut sellaisen ammatillisen oikeuden, jota sotalakien mukaan ei ole voitu ilmoittaa, tekee toisen sopimusvaltion alueella siitä ilmoituksen kuuden kuukauden kuluessa rauhansopimuksesta lukien vaatimalla tälle ilmoitukselle ensisijaisuutta, niin käy ilmoitus, kolmannen henkilön oikeuksien siitä kärsimättä, kaikkien muiden sillä välin tehtyjen ilmoitusten edellä, eivätkä sitä sillä välin sattuneet tosiseikat tee tehottomaksi.
11 artikla.
Oikeuksien vanhenemista koskevat määräajat menevät kummankin sopimusvaltion alueella toisen sopimusvaltion alamaisiin nähden umpeen aikaisintaan vuoden kuluttua rauhansopimuksesta lukien, jolleivät nämä määräajat olleet sodan puhjetessa vielä kuluneet loppuun.
Sama on voimassa korkotodisteiden ja voitto-osuustodisteiden samoin kuin lunastettujen tai muuten maksettaviksi langenneiden arvopaperien esittämistä koskevista määräajoista.
12 artikla.
Niiden viranomaisten toiminta, jotka sotalakien nojalla ovat suorittaneet omaisuusesineiden valvontaa, säilyttämistä, hoitoa tai rahaksimuuttoa tahi maksujen vastaanottoa, tapahtuu 13 artiklan määräyksistä poikkeamatta seuraavien periaatteiden mukaan.
1 §.
Valvonnan alaiset, säilytettävät tai hoidossa olevat omaisuusesineet on oikeutetun asianomaisen vaatimuksesta viipymättä vapautettava; siksi kunnes ne siirtyvät asianomaiselle, on hänen etujensa säilymisestä pidettävä huolta.
2 §.
1 § :n määräykset eivät koske kolmannen henkilön laillisesti hankkimia oikeuksia. Velallisen maksut ja muut suoritukset, jotka on otettu vastaan tämän artiklan johdannossa mainittujen viranomaisten toimesta, ovat sopimusvaltioiden alueella katsottavat yhtä päteviksi kuin jos velkoja olisi itse ottanut ne vastaan.
Yksityisoikeudelliset toimeenpiteet, joihin sanotut viranomaiset itse ovat ryhtyneet tai jotka on suoritettu heidän toimestaan tai heihin nähden, jäävät voimaan kumpaankin sopimusvaltioon katsoen.
3 §.
Tämän artiklan johdannossa mainittujen viranomaisten toiminnasta etenkin tuloista ja menoista, on oikeutetuille asianomaisille heidän vaatimuksestaan viipymättä annettava tietoja.
Korvausvaatimuksia, jotka aiheutuvat näiden viranomaisten toiminnasta tai johtuvat teoista, jotka on suoritettu sanottujen viranomaisten toimesta, voidaan esittää ainoastaan 14 artiklan määräysten mukaisesti.
13 artikla.
Kiinteistöt tai kiinteistöihin kohdistuvat oikeudet, vuorikaivosoikeudet, samoin kuin kiinteistön käyttöoikeudet, liikeyritykset tai osanotto liikeyritykseen, etenkin osakkeet, jotka on sotalakien johdosta myyty tai asianomaiselta muuten väkisin riistetty, ovat jälleen palautettavat aikaisemmalle oikeutetulle asianomaiselle, vapaina kaikista sillä välin syntyneistä kolmannen henkilön oikeuksista, hakemuksen nojalla, joka on tehtävä vuoden kuluessa rauhansopimuksen vahvistamisesta, jolloin hänelle myynnin tai riistämisen johdosta mahdollisesti koituneet edut on takaisin luovutettava.
VIIDES LUKU.
Sivilivahinkojen korvaaminen.
14 artikla.
Kummankin sopimusvaltion alamaiset, jotka sotalakien johdosta toisen sopimusvaltion alueella ovat toimilupien, erioikeuksien tai muiden senkaltaisten oikeuksien väliaikaisen tai jatkuvan peruutuksen kautta tahi omaisuusesineiden valvonnan, säilyttämisen, hoidon tai myynnin kautta kärsineet vahinkoa, saavat asianmukaisen korvauksen, mikäli entisen aseman palauttamisella ei voida vahinkoa korvata. Tämä on voimassa myöskin osakkeenomistajiin nähden, joilta vihollisvaltain alamaisina on kielletty osuusoikeus.
15 artikla.
Kumpikin sopimusvaltio korvaa toisen sopimusvaltion sivilijäsenille ne vahingot, joita sikäläiset valtioelimet tai väestö ovat sen alueella sodan aikana heille aiheuttaneet kansainvälisen oikeuden kanssa ristiriidassa olevien, henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistuvien väkivallantekojen kautta.
16 artikla.
Kumpikin sopimusvaltio maksaa viipymättä toisen sopimusvaltion alamaisilta alueellaan pakkotilaamansa esineet, mikäli sitä ei vielä ole tehty.
17 artikla.
Artiklain 14, 15 mukaan korvattavien vahinkojen määrittelemistä varten kokoontuu heti rauhansopimuksen vahvistamisen jälkeen Berliniin toimikunta, jossa on kolmas osa kummankin sopimusvaltion edustajia ja kolmas osa puolueettomia jäseniä; Sveitsin liittoneuvoston presidenttiä pyydetään nimittämään puolueettomat jäsenet, puheenjohtaja niiden joukossa.
Toimikunta määrittelee sen päätöksissä noudatettavat periaatteet; se laatii myöskin tehtäviensä ratkaisussa vaadittavan työjärjestyksen ja määräykset siinä noudatettavasta menettelytavasta. Sen päätökset annetaan alitoimikunnissa, joihin kuuluu yksi jäsen kummankin sopimusvaltion puolesta ja puolueeton esimies. Alitoimikuntien määräämät maksuerät on suoritettava kuukauden kuluessa niiden vahvistamisesta.
KUUDES LUKU.
Sotavankien ja pakkomajoitettujen siviilihenkilöiden vaihto.
18 artikla.
Saksalaiset sotavangit Suomessa ja suomalaiset sotavangit Saksassa on vaihdettava mahdollisimman pian määräaikojen kuluessa, joista suomalais-saksalainen toimikunta tekee sopimuksen. Korvausta on suoritettava sotavankien hyväksi käytetyistä kustannuksista, jolleivät he tahdo jäädä sen valtion alueelle, rnissä he oleskelevat, sanotun valtion suostumuksella, tai siirtyä toiseen maahan.
Toimikunta määrittelee myös rnuut vaihtoa koskevat yksityiskohdat ja valvoo vaihdon toimeenpanoa.
19 artikla.
Kummankin sopimusvaltion karkoitetut tai pakkomajoitetut sivilihenkilöt on mahdollisimman pian korvauksetta palautettava kotimaahan, jolleivät he tahdo jäädä sen valtion alueelle, missä he oleskelevat, sanotun valtion suostumuksella, tai siirtyä toiseen maahan. Yksityiskohtien määrittely ja niiden toimeenpanon valvominen tapahtuu 18 artiklassa mainitun toimikunnan toimesta.
Suomen Hallitus koettaa saada Venäjän hallitusta suostumaan niiden saksalaisten vapauttamiseen, jotka on pidätetty Suomen alueella ja paraikaa ovat Suomen ulkopuolella Venäjän alueella.
20 artikla.
Kummankin sopimusvaltion alamaiset, jotka sodan puhjetessa asuivat toisen sopimusvaltion alueella tai harjoittivat siellä ammattia tai kauppaa eivätkä oleskele tällä alueella, voivat palata sinne takaisin heti kun toinen sopimusvaltio lakkaa olemasta sotatilassa.
Paluu voidaan evätä vain valtion sisäistä tai ulkonaista turvallisuutta koskevista syistä.
Lupakirjaksi kelpaa kotimaan viranomaisten antama passi, jonka mukaan sen haltija kuuluu 1 kohdassa mainittuihin henkilöihin; tarkastusmerkintää ei passissa vaadita.
21 artikla.
Kumpikin sopimusvaltio sitoutuu kunnioittamaan ja ylläpitämään sen alueella olevia toisen sopimusvaltion sotaväkeen kuuluvien henkilöjen tai muiden pakkomajoituksen tai karkoituksen aikana kuolleiden alamaisten hautausmaita; myöskin voivat tämän sopimusvaltion valtuutetut pitää huolta hautausmaiden hoidosta ja asianmukaisesta koristamisesta yksissä neuvoin maan viranomaisten kanssa. Hautausmaita koskevat yksityiskysymykset jätetään myöhemmän sopimuksen varaan.
SEITSEMÄS LUKU.
Amnestia.
22 artikla.
Kumpikin sopimusvaltio myöntää täydellisen rangaistusvapautuksen toiseen sopimusvaltioon kuuluville sotavangeille kaikista heidän rikkomuksistaan, edelleen toisen sopimusvaltion pakkomajoitetuille tai karkoitetuille sivilihenkilöille heidän pakkomajoituksen tai karkoituksen aikana tekemistään rikkomuksista, sekä myöskin kaikille toisen sopimusvaltion alamaisille tämän valtion hyväksi tehdyistä rikkomuksista ynnä loukkauksista vihollisvaltain alamaisten vahingoksi julaistuja poikkeuslakeja vastaan.
Rangaistusvapautus ei ulotu tekoihin, jotka ovat tapahtuneet rauhansopimuksen vahvistamisen jälkeen.
23 artikla.
Kumpikin sopimusvaltio myöntää täydellisen rangaistusvapautuksen omille alamaisilleen niihin töihin nähden, joita nämä ovat tehneet toisen sopimusvaltion alueella sotavankeina, pakkomajoitettuina sivilihenkilöinä tai karkoitettuina.
24 artikla.
Sopimusvaltiot aikovat tehdä lisäsopimuksia, joiden nojalla kumpikin sopimusvaltio myöntää sen vahingoksi suoritetuista teoista vapautuksen rangaistuksesta ja muista haitallisista oikeusseuraamuksista.
KAHDEKSAS LUKU.
Vastustajan haltuun joutuneiden kauppalaivojen ja laivalastien käsittely.
25 artikla.
Kummankin sopimusvaltion kauppalaivat, jotka sodan puhjetessa olivat toisen sopimusvaltion satamissa, palautetaan, samoin kuin niiden lastit, tai, milloin se ei ole mahdollista, korvataan rahassa. Tällaisten takavarikoitujen laivojen käyttämisestä sodan aikana on tavanmukainen päivärahti hyvitettävä.
26 artikla.
Saksalaiset kauppalaivat ja niiden lastit, jotka muutoin kuin 25 artiklassa mainituissa tapauksissa tätä sopimusta allekirjoitettaessa ovat Suomen valtapiirissä tai saapuvat sinne myöhemmin, on palautettava takaisin, jos ne sodan puhjetessa ovat olleet vihollisvaltion satamassa tai jos vihollisen sotavoimat ovat vallanneet ne puolueettomalla vesialueella.
27 artikla.
Kummankin sopimusvaltion valtapiirissä olevat, sotasaaliina vallatut toisen sopimusvaltion kauppalaivat katsotaan lopullisesti menetetyiksi, jos ne on ennen rauhansopimuksen vahvistamista lainvoivalla merisaalisoikeuden päätöksellä tuomittu menetetyiksi eivätkä joudu 25, 26 artiklan määräyksien alaisiksi; muuten ovat ne palautettavat, tai, jollei niitä enää ole olemassa, rahassa korvattavat.
Ensimäisen kohdan määräyksiä noudatetaan soveltuvissa kohdin sotasaaliina vallattuihin laivalasteihin nähden, jotka kuuluvat sopimusvaltioiden alamaisille.
Kuitenkin on toisen sopimusvaltion alamaisten omaisuus, joka on vihollismaan lipulla purjehtivilla laivoilla joutunut toisen sopimusvaltion valtaan, joka tapauksessa palautettava oikeutetuille asianomaisille tai, milloin se on mahdotonta, korvattava rahassa.
28 artikla.
Artikloissa 25-27 esitettyjen määräysten toimeenpano, etenkin korvausmaksujen suuruuden määritteleminen, kuuluu sekatoimikunnalle, jonka muodostavat yksi jäsen kummankin sopimusvaltion puolesta ja puolueeton esimies ja joka kokoontuu Stettiniin kolmen kuukauden kuluessa rauhansopimuksen vahvistamisesta; Sveitsin liittoneuvoston presidenttiä pyydetään nimittämään esimies toimikuntaan.
29 artikla.
Sopimusvaltiot tekevät kaiken voitavansa, jotta artiklain 25-27 mukaan palautettavat kauppalaivat voivat lastineen vapaasti saapua kotimaahansa.
Myöskin antavat molemmat sopimusvaltiot toisilleen kaikkinaista apua järjestääkseen turvallisia merenkulkuteitä sodan häiriöönsaattamaa keskinäistä kauppayhteyttä varten.
YHDEKSÄS LUKU.
Ahvenanmaan kysymyksen järjestely.
30 artikla.
Sopimusvaltiot ovat yksimielisiä siitä, että Ahvenanmaan saarille rakennetut linnoitukset ovat mahdollisimman pian poistettavat ja että näiden saarien pysyvä linnoittamatta jättäminen kuin myös muu niitä koske vain sotilaallisten ja merenkulkuteknillisten asiain järjestely on tapahtuva erikoisella Saksan, Suomen, Venäjän ja Ruotsin välisellä sopimuksella; osallisiksi tähän kutsutaan Saksan toivomuksesta muitakin Itämeren rantavaltioita.
KYMMENES LUKU.
Loppumääräyksiä.
31 artikla.
Tämä rauhansopimus on vahvistettava. Vahvistusasiakirjat on mahdollisimman pian Berlinissä vaihdettava,
32 artikla.
Rauhansopimus astuu voimaan silloin kun se on vahvistettu, jollei siinä ole toisin määrätty.
Sopimuksen täydentämistä varten kokoontuvat sopimusvaltain edustajat Berliiniin neljän kuukauden kuluessa vahvistamisen jälkeen.
Vakuudeksi ovat kummankin sopimusvaltion valtuutetut allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sinetillään.
Laadittu kahdessa alkuperäisessä kappaleessa Berlinissä maaliskuun 7 p:nä 1918.
T:ri Hjelt. Kreivi von Hertling.
T:ri Erich.
puuta-heinää niin se on tälläkin kertaa setä.
1918 kapinan kukistaminen pelasti Suomen itsenäisyyden valtiona ja vapaana maana ilman kommunismin kuristusotetta.
Jos hiemankin tarkkailet ympäristöäsi huomaat, ettei monikaan niistä maista jotka kommunistit silloin pystyivät alistamaan ole enää komuorjia vaan vapautuneet siitä taakasta.
Oli meille todella suurimerkityksista säilyä vapaana vaikka sitä pari kertaa olemmekin sen jälkeen joutuneet puolustamaan idän roistoa vastaan.
Osaa vatkuli aivoillaan kieroilla moisen
kysymyksen.
Elokuva on elokuva.
Ei historian kirjoitusta.
Kommarin ketkun mielipiteen ymmärtää kun hänen
aivonsa eivät ymmärrä ettei Suomessa käytetä
taiteita propagandaan.
Se on sellainen sisään rakennettu ominaisuus
punaketkuilla.
Olet ehkä viiskymppinenen poikanen,ei millään pahalla,taiteta on aina käytetty(pitää)ja tullaan käyttämään propagandan välineinä ideologiasta riippumatta.
Jossa vastuu ja vapaus on kuulijalla.
Tekijä tekee ja kuulija maksaa.
Suomessa ei valtio käytä elokuvaa tai mitään
muutakaan taidemuotoa propagandan välineenä.
Taidat olla jo niin seniori ettet edellistä
itse osaa ymmärtää.
Täytyy täältä nuoriso osastolta 51 v neuvoa
senioria.
Miten Suomen valtio käyttää taiteita propagandan
tekoon?
Onko valtion budjetissa siihen määrä rahaa?
Heh heh, eipä taida olla.
Sinulta on terä tylsynyt kynästä.
Joista perusteluista et ole kumonnut ainoatakaan kohtaa! Ja siivoa suusi, vai pyritkö olemaan joku kakkosmanninen. Mutta hänellä on selvä henkinen ongelma itsensä kanssa...
"Suomessa ei valtio käytä elokuvaa tai mitään
muutakaan taidemuotoa propagandan välineenä."
Jos Harlinin Mannerheim-elokuva, joka tietääkseni saa myös valtionapua, toteutuu kuten sen juonesta ja arvoista kerrotaan, siitä tulee valkoista valhetta myötäilevä propagandaelokuva! Täällä tietoa sodanajan propagandan ja kotimaisen elokuvan suhteesta: http://www.valt.helsinki.fi/staff/sedergre/suomprop.htm
On myöskin haudattu.
http://koti.phnet.fi/nummel/cge_mannerheim.jpg
Ei sotkeennu yhdenkään elokuvan kässäriin.
Sota ajat ovat eri asia.
Isänmaassasi ei olisi saanut tehdä mitään eloku-
vaa ilman valtaa pitävien suostumusta.
Olet jo kohta yhtä vainoharhainen kuin Rainesto!
Jota alat itse pitää TOTUUTENA!
Esität väitteen "elokuva on ropakantaa", alat
itse siihen uskoa ja sitten se onkin sinulla jo
"koko totuuden" lokerossa.
Esität motiivin historian vääristelylle ja ETENKIN
SEN MIKÄ TÄMÄ TAHO ON!
Kun ylivoimainen enemmistö suomalaisista pitää
Marskia arvossa niin annas kun kysäisen perustavaa
laatua olevan kysymyksen.
MIHIN VITUN TARPEESEEN TARVITAAN HISTORIAN
VÄÄRISTELYÄ TAI ROPAKANTAA?
EI MIHINKÄÄN!
Vai meinaatko että sinun Suhinan ja Raineston
henkinen maailma on murustamisen kohteena?
Hah! On sinulla itsestäsi suuret luulot.
Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri.
On siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan,
ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.
kerro milloin ja millaisten tapahtumien seurauksena.
Suomalaisen Kommunistisen Puolueen
perustamislausunto
Suomalainen Kommunistinen Puolue on proletariaatin, palkkatyöväen puolue, joka ajaa yksinomaan työväenluokan asiaa, koettaen nostaa sitä valtaan, hävittääkseen porvarillisen rosvovaltion ja kapitalistisen talousjärjestelmän.
Kommunistinen Puolue nojaa siihen vallankumoukselliseen marxilaisen sosialismin periaatteeseen, siihen kommunismin periaatteeseen, jota Marx ja Engels julistivat, mutta jota myöhemmän ajan sovittelupolitikoitsijat ovat väärin selittäneet, sovittelupolitikoitsijat, joiden teoreettisten selittelyjen mukaisesti Suomen vanha sos.-dem. puolue on ohjelmansa hyväksynyt.
Kommunistinen Puolue tahtoo, kuten aikoinaan myös tekivät Marx ja Engels, erottautua vallankumouksellista sosialismia vastustavista "sosialisteista" ja "sosialidemokraateista", jotka eksyttävät työläisjoukkoja pois siltä vallankumouksellisen taistelun tieltä, joka välittömästi johtaa työväen diktatuurivaltaan ja sosialistiseen vallankumoukseen.
Porvaristo poliittisine ja taloudellisine rosvojärjestöineen on työväenluokan verivihollinen, joka on kukistettava ja hävitettävä. Mutta tuon porvarivallan pitkittymistä avustavat "sosialistien" ja "sosialidemokraattien" nimellä kulkevat "oikeistolaiset" ja "keskustalaiset" työväen pimittäjät ja pimityspuolueet ollen työväenluokan vihollisia ja sellaisina kohdeltava.
Perussyynä työväenluokan puutteeseen, kurjuuteen ja oikeudettomuuteen on tuotantovälineitten yksityisomistusoikeuteen perustuva kapitalistinen työntuloksien riistämisjärjestelmä, jonka tukena on kapitalistinen luokkavaltio voimakeinoinensa, luokkasorron välineinensä. Pääoman käyttö työntuloksien riistämiseksi työläisten käsistä porvarien ylläpidoksi ja hyvinvoinniksi sekä yhä suurempien liikevoittojen saavuttamiseksi on tämän tuotannon oleellisin tunnusmerkki. Mutta yksityisvaltioitten asteella on kapitalismi kehittynyt viimeisimmälle vaihekaudelleen, imperialismiin. Valtiollinen valta, tuotannonvälineitten omistus ja työväestön luomat rikkaudet ovat eri maissa yhä enemmän joutuneet vain harvojen kapitalistiyhtymäin käsiin, jotka sopivat keskenään koko maailman jakamisesta suuriin riistämisalueisiin yli kansallisuus-, rotu- ja valtion rajojen. Aivan samoin kuin työläiset suurissa tehtaissa eivät enää näe inhimillistä isäntää, vaan ainoastaan kylmän suurpääoman, yksityisten kohtaloista mitään piittaamattomine prosenttiharrastuksineen, samoin kansat imperialismin asteella joutuvat imperialistisen kapitalismin liikelakien alaisena joukkokurjuuteen, jopa joukkokuoleman alaiseksi. Osoituksena tästä on hirmuinen maailman sota, imperialististen valtaetujen jättiläismäinen yhteentörmäys.
Tämä kapitalismin kehitysvaihe on kiiruhtanut proletaarisen sosialistisen vallankumouksen tuloa. Syntyy vallankumouksellisia joukkoliikkeitä. Ajatus omassa maassa suoritettavasta pysyväisestä vallankumouksesta yhtyy kansainvälisen vallankumouksen tietoisuuteen. Vanhat sosialidemokraattiset katsomukset kaikissa maissa väistyvät uuden vallankumouksellisen, kommunistisen katsomuksen tieltä.
Kaikissa maissa kiintyy vallankumouksellisten kansanjoukkojen toivo vaan siihen, että porvarivalta on kukistettava, sen luokkavalta kerrassaan hävitettävä ja tilalle asetettava työväenvalta. Vallankumoukselliset joukot ovat menettäneet luottamuksensa entisiin taistelutapoihin, päämääriin ja imperialismin palvelukseen ryhtyneisiin johtajiinsa. Sosialistinen tietoisuus käy elämän käytännölliseksi kysymykseksi ja sosialismin toteuttamista aletaan vaatia.
Oleellisesti on yksityisomistus todellisuudessa tullut tarpeettomaksi kehityksen jarruksi. Siihen perustuva tuotantotapa on saanut kuolemantuomionsa. Uusi yhteiskunnallinen tuotantotapa on pantava käytäntöön, jos mielitään viedä taloudellista ja henkistä kehitystä eteenpäin. Yhteiskunta on kypsä siirtymään sosialismiin. Tällöin tulee vallankumouksellista luokkien rohkeasti käydä sosialismia käytännössä toteuttamaan, eikä jäädä odottamaan epämääräistä kamariteoreetikkojen lupaamaa sosialismia jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.
Nyt ei tule enään kysymykseen, että luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestäytynyt köyhälistö pyrkisi kansanvaltaiseen tasavaltaan vaan köyhälistön päämääränä on pyrkiä köyhälistön valtaan, kaiken valtiollisen ja taloudellisen vallan anastamiseen omiin käsiinsä. Porvarillinen valtio hävitetään ja sijalle luodaan työväenvaltio, jossa porvaristo on oikeudeton luokka ja työväenluokka määrää kaikissa suhteissa maan henkisestä ja taloudellisesta elämästä.
Sosialistinen yhteiskunta, jonka toteuttamiseksi Kommunistinen Puolue toimii ja taistelee, ei ole työväelle uusi yhteiskunnallinen päämäärä, vaan sen kauan kantama ihanne, jonka viimeaikainen taloudellinen kehitys on tuleennuttanut kypsäksi hedelmäksi.
Sosialistisella vallankumouksellaan on kunkin maan työväestön pelastettava niin itsensä kuin toistenkin maiden köyhälistön suuri asia sekä perustettava yhteinen kansainvälinen neuvostotasavalta sosialistisen maailmanjärjestyksen voitoksi ja vahvistukseksi.
Venäjän köyhälistön Sosialistinen Neuvostotasavalta on tässä merkityksessä toistaiseksi maailman vallankumouksellisen köyhälistön ainoa oikea isänmaa, jota kaikkien maiden kommunistien on nyt puolustettava imperialismin rosvoilta, sillä Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta on koko maailman köyhälistön yhteinen taisteluase kaikkien maiden porvareita ja niiden hirmuhallituksia vastaan.
Näillä perusteilla Suomalainen Kommunistinen Puolue lausuu:
1. Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.
2. Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan vallankumouksen voitolle pääsyä on hyväksyttävää ja sellaista on tarmokkaasti ajettava — toisellaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.
3. Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri, — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.
4. Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskuntajärjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako; — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.
5. Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.
Suomessa on tällä hetkellä porvarillinen lahtarivalta voitolla. Verisellä terrorilla on porvaristo koettanut tukahuttaa työväen vapauspyrkimykset. Tuhansien toveriemme veri huutaa kostoa. Kymmenet tuhannet orvot ja lesket nääntyessään nälkään kiroovat sortajaansa — tuskalla odottavat vapautumisen hetkeä.
Työväen voima on tällä hetkellä hirveän luokkasorron alaisena, vaan voitettuna, murrettuna se ei ole.
Se on uudestaan nouseva.
Kovan kokemuksen kouluuttamana on se lahtariterrorinkin kahleet murtava.
Porvaristo jo pelkää sitä. Kaikki voimansa ja pirullisen taitonsa se käyttää välttääkseen lähestyvää tilintekopäiväa.
Suomen työväestön on tarkoin harkittava tekonsa antamatta viekotella itsensä ennenaikaisiin ja varomattomiin tekoihin, jotka vain heikentäisivät sen joukkovoimaa. Sensijaan on työväen koottava ja järjestettävä kaikki voimansa lähestyvää viimeistä, ratkaisevaa taistelua varten.
Vaviskoot vallassa olevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä.
Köyhälistöllä ei ole menetettävänään muuta kuin kahleensa.
Voitettavana sillä on koko maailma.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/moskova1918.html
Kukaan ei jaksa lukea noita jaarituksia.
,,,,,,,,,,,