Jyrkkien kannanottojen suvaitseminen

Alempana on aloitus, jossa toivotaan kommenteille maltillisuutta, jotta ne paremmin "säilyisivät" palstalla. Hyvä metapuheenvuoro. Katsoin myös aiheelliseksi toistaa vastineeni omaksi aloituksekseni:

Kyllä kannanotot saavat sinänsä olla jyrkkiäkin - jos asiat sitä vaativat.

Tämän palstan hieman erikoinen dilemma on se, että sen sijaan, että sille kirjoitettaisiin yleensä pelkästään rasismia käsitteleviä viestejä, ne ovat itse rasistisia.

Ne eivät siis ole "epämaltillisia" - vaan rikollisia - ja tullaan poistamaan yksiselitteisesti.

Henkilökohtaisesti yksi tavoitteeni on

A) saada kirjoittajakunta
suurimmalta osaltaan ymmärtämään tämä.

B) luoda henkeä, jossa kirjoittajat tarvittaessa opastaisivat ja kritisoisivat toisiaan kirjoitusten perusteiden suhteen.

Ainoastaan näin voidaan kuvitella tämän palstan osalta päästä siihen "tabujen" ja "poliittisen korrektiuden" murtamiseen, mitä täällä usein peräänkuulutetaan - osin aiheesta.

Nyt kun tuo siirtotoiminto on poissa käytöstä, niin palstalle jätetään jossain määrin myös sellaisia viestejä, jotka muuten siirrettäisiin. Suosittelen "tilaisuuden hyväksi käyttämistä".
7405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Todellisuudessa Mover sinä haluat vain puhua itsestäsi. Oikea vastaus myötäilee vain sinun ajatuksiasi ja kuvitteelista maailmaa.

Jos kanssasi erehtyy olemaan, eri mieltä. Niin leimaat kirjoittajan maailmanparannustyön pahimmaksi vastustajaksi lähes kiihkoa ja itkuisuutta hipovilla vastauksilla.

Tivaat viesti toisensa jälkeen miksi juuri sinulle ei nyt heti vastata, vaikka katsomalla peiliin voisit saada siihen hieman viitteitä. Ala-arvoista toimintaa Mover. Oikeasti ihmisillä on muutakin tekemistä, kuin tyydyttää sinun "tärkeyttäsi" tällä palstalla.

Sillä välin kun, sinä jeesustet täällä. Niin oikeassa elämässä on kiire tehdä niitä päätöksiä millä voidaan hillitä sinun toivomiesi tulijoiden maahan asettumista.

Vastaile jatkossa, vaikka itse itsellesi niin keskustelu pysyy miellyttävänä. T: Kadunlakaisija.

Äänestä
  • Tulkitsen kyllä esim. sen, että esitetään rasistinen kommentti, kaikenlaisen parannustyön vastustamiseksi.

    Sanoin sinulle juuri aamusella, että jokaisella on oikeus vastata tai olla vastaamatta. Sinä olet jälkimmäistä oikeutta käyttänyt nyt kolme kertaa tämän päivän aikana - eli et sanallakaan ole "vastauksissasi" sinänsä puuttunut omien kommenttieni sisältöön.

    Tämä aloitus on sitten viimeinen niistä - jossa kerrot, mitkä ovat motiivini kirjoittamiseen. Onko siis Nokia kehittänyt jo kommunikaattorin, joka pääsee toisen pään sisälle purkamaan sisältöjä?

    Jostain syystä siis sen sijaan, että vastaisit ihan selkeeseen tekstiini, kerrot MITÄ AJATTELEN.

    Minulle riittää sinun tekstis - ja vastaan kyllä mielelläni syytöksiisi "jeesustelusta" - kunhan vain tiedän, mikä kommenteissani mielestäsi "jeesustelua" on sisältänyt - sinähän kun et niitä siis - lainkaan - ole kommentoinut.

    Eli nuo kirosanasi valuvat kyllä ihan hukkaan, kun niiden katteeksi ei tule ensimmäistäkään taustoitusta.

    Lopussa toivot "miellyttävää" keskustelua. Ehkäpä siinä vika onkin. Omasta mielestäni kun keskustelu mielekkyyden kriteeri on ennemminkin sen hedelmällisyys - eikä se, miltä se kustakin milloinkin tuntuu.

    Suosittelen sinulle tässä tapauksessa siirtymistä esim. huuhaa-palstalle. Siellä voi jutella vähemmän epämiellyttävistä asioista kuin täällä - eikä myöskään tule itse aiheuttaneksi välttämättä kovin paljoa hämmennysta rasistisilla jutuilla - niin kuin täällä on usein kohdallasi tapahtunut. Ok?

    Äänestä

turha piipittää...hyysäreiden perseet tervataan...

Äänestä
  • nykyisen parlamentaristisen päätöksenteon sijaan?

    Kuulostaa fiiliksiltä Pakistanin kaduilta. Sitäkö tavoittelet?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    nykyisen parlamentaristisen päätöksenteon sijaan?

    Kuulostaa fiiliksiltä Pakistanin kaduilta. Sitäkö tavoittelet?

    Eiköhän tämä vastaus tullut juuri sinun ajatuksistasi?

    Yleensä ihmiset jotka "näyttelevät" jotain muuta kuin ovat paljastuvat lopulta hirviöiksi.

    Onko väkivalta fantasiasi Mover? T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • Nuppi lääkäri kirjoitti:

    Eiköhän tämä vastaus tullut juuri sinun ajatuksistasi?

    Yleensä ihmiset jotka "näyttelevät" jotain muuta kuin ovat paljastuvat lopulta hirviöiksi.

    Onko väkivalta fantasiasi Mover? T: Kadunlakaisija.

    niin muistan nyt erään, mainitsemasi, rekatun kirjoittajan viime kesältä, jonka mielestä olen paatunut rasisti.

    Yhdistän nyt hänet sinuun sen vuoksi, että te kummatkin jätitte yhtä äkkiä argumentoinnin pois.

    Muuta tuli tilalle.

    En osaa sanoa, mitä runoilijan päässäsi liikkuu, mutta minulle näyttää siltä, että toimitat palstalla, suhteessa minuun, nyt sellaista sijaistoimintaa: Keskustelemme muka jostain asiasta, mutta et puutu substanssiin, vaan - lähinnä - mínun tapaani kirjoittaa, jopa ajatella.

    Siinä ei ole mitään järkeä. En oikein luota sinuun kirjoittajana, koska et koskaan analysoi toisen huomioiden kautta omaa tekstiäsi - kaikki on sinulle valmiiksi pureksittua "etkä erhdy". Sellainen ei ole - ehkä lähinnä omalta kannaltasi kovin hedelmällinen suhde keskusteluun?

    En sivisty myös itsekään hirveesti siitä, että kuulen ainoastaan analyysia täysin kirjoittamisen kannalta ulkokohtaisista seikoista, jotka eivät lisäksi pidä paikkaansa.

    Olet kirjallisesti mielestäni selvästi keskitasoa luovampi kirjoittaja - vaikka kirjoitustesi sisällöistä en sitä näekään. Olisi toivottavaa, että pystyisit käyttämään kykyäsi kaikkienkin hyödyksi.

    Äänestä

Todella kauniit ja kansaa sivistävät päämäärät meidän kaikkien yhteisellä valvojallamme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mover kirjoitti:

Alempana on aloitus, jossa toivotaan kommenteille maltillisuutta, jotta ne paremmin "säilyisivät" palstalla. Hyvä metapuheenvuoro. Katsoin myös aiheelliseksi toistaa vastineeni omaksi aloituksekseni:

Kyllä kannanotot saavat sinänsä olla jyrkkiäkin - jos asiat sitä vaativat.

Tämän palstan hieman erikoinen dilemma on se, että sen sijaan, että sille kirjoitettaisiin yleensä pelkästään rasismia käsitteleviä viestejä, ne ovat itse rasistisia.

Ne eivät siis ole "epämaltillisia" - vaan rikollisia - ja tullaan poistamaan yksiselitteisesti.

Henkilökohtaisesti yksi tavoitteeni on

A) saada kirjoittajakunta
suurimmalta osaltaan ymmärtämään tämä.

B) luoda henkeä, jossa kirjoittajat tarvittaessa opastaisivat ja kritisoisivat toisiaan kirjoitusten perusteiden suhteen.

Ainoastaan näin voidaan kuvitella tämän palstan osalta päästä siihen "tabujen" ja "poliittisen korrektiuden" murtamiseen, mitä täällä usein peräänkuulutetaan - osin aiheesta.

Nyt kun tuo siirtotoiminto on poissa käytöstä, niin palstalle jätetään jossain määrin myös sellaisia viestejä, jotka muuten siirrettäisiin. Suosittelen "tilaisuuden hyväksi käyttämistä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu