Tervehdys!
Missäspäin Hyvinkään alueella voi pestä autonsa ihan itse? Onko Euromasterin halli ainoa?
t. nimim. Järvenpäässä pesemässä käyvä (ei muuten taida olla kovin ekoa ajella Jägeen pesulle...)
TI-hallia pesupaikaksi?
27
6971
Vastaukset
- pesujuttua
kai se pitäis tollanenkin palvelu kaupunkiin saada
kysyntää varmaan olis - minimerkki.
Eipä taida tuollaista ihan läheltä löytyä, valitettavasti. Käyttäjiä olisi ihan varmasti, niin monet tuollaista kaipaa. Eikö se sitten liene kannattavaa liiketoimintaa kun kukaan ei sellaista pystyyn laita.
Tällä palstalla joku yrittäjä muistaakseni pari vuotta sitten kyseli löytyisikö sellaiselle käyttöä mutta taisi häneltäkin sitten se jäädä perustamatta.
Kyllähän tännekin todellakin olisi tarvetta hallille jossa voisi autonsa itse pestä ja vaihtaa vaikkapa öljyt. - Eipä kummoiset
Mielestäni pitäisi kysyä ensin, missä Hyvinkäällä voi pesettää auton? Taitaa olla lähes ainoa paikka Vehkojan Teboil. Me käydään pääsääntöisesti Riihimäessä, jossa on hyvä tarjonta. Hyvinkään huoltamoverkko on lähes pelkkiä kylmäasemia ja hävettävän huono, kuten kohta lähes kaikki palvelut täällä.
Naapurimme on ratkaissut asian kaupungin järjestyssääntöjä törkeästi rikkoen siten, että oma ja sukulaistenkin autot pestään pihassa. Ja siitä ne pesuvaahdot ja vedet iloisesti ajautuu meidän pihan ohi läheiseen viemäriin. Onneksi tätä riesaa kestää vain pluskauden ajan, mutta kohta se taas alkaa.- palveluasemat pois
Osuuskauppapuolue järjestelee asioita.
- riihimäellä
sitten pesuhallia jossa itse voisi pestä auton? Tietysti hirveää hintaa tuosta ei viitsisi maksaa. Euromaster meni nostamaan hintaa täällä Hyvinkäällä. Käsin pesty on aina parempi, kuin mikään harjallinen pesu. 10e siitä, että itse saat pestä autosi alkaa olemaan jo kipurajalla.
- kummoset
Heh heh, Riihimäellähän niitä huoltamoita riittääkin . Onkos siellä kokonaista 1 vai 2 perinteistä huoltamoa?
- ..muutamia...
kummoset kirjoitti:
Heh heh, Riihimäellähän niitä huoltamoita riittääkin . Onkos siellä kokonaista 1 vai 2 perinteistä huoltamoa?
Kulmalan neste, seurasen neste, ST1 peltosaari, Shell karoliinankadulla.. abc:ta ei varmaan lasketa, mutta äkkiä laskemalla tulisi ainakin neljä??
- onko
..muutamia... kirjoitti:
Kulmalan neste, seurasen neste, ST1 peltosaari, Shell karoliinankadulla.. abc:ta ei varmaan lasketa, mutta äkkiä laskemalla tulisi ainakin neljä??
niitä pesuhalleja, joissa voisi itse kärrynsä pestä siellä naapurikaupungissakaan?
- HeTeRoTin
et sä käy riihimäessä vaan riihimäellä. On pikkasen eri asia mennä kuselle kun olla kusessa...
- Anonyymi
palveluasemat pois kirjoitti:
Osuuskauppapuolue järjestelee asioita.
Onko tullut?
- Anonyymi
riihimäellä kirjoitti:
sitten pesuhallia jossa itse voisi pestä auton? Tietysti hirveää hintaa tuosta ei viitsisi maksaa. Euromaster meni nostamaan hintaa täällä Hyvinkäällä. Käsin pesty on aina parempi, kuin mikään harjallinen pesu. 10e siitä, että itse saat pestä autosi alkaa olemaan jo kipurajalla.
Jos 10 euroa on se kipuraja, niin tuskin koskaan tulekaan. Siitä vaan laskemaan mitä moisen paikan ylläpito ja perustaminen maksaa. Sitten voi miettiä montako käyttäjää pitäisi olla ja kauanko siellä saa lutrata sillä kympillä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Näimpä juuri!
Itse juuri harkitsin moisen perustamista, mutta keskusteluja lukemalla tulee äkkiä selväksi ettei todellakaan kannata.
Paikan vuokra, järjettömät vesimaksut, öljynerotuskaivot jneyms, ja kaikki tämä pitäisi uunoille tarjoilla ilmaiseksi, max 5e käyntikerta, niin että joku muu maksaa kaikki kustannukset ituhippien autojen hinkkaamisesta.
Itse jos moisen paikan perustan, on hinta vähintäänkin noin 25e/pesukerta = tunti, vesi ja paikka ja ehkä painepesuri sisältyy hintaan.
Kaiken muun joutuu tuoda itse pesuun tullessaan.
Sen verran paljon idiootteja, että esim Nesteen TI-halleissa ei paljoa autoaan kannata pestä hallin vehkeillä.
Lähes joka urpo kun hinkkaa sillä auton pesuun tarkoitetulla pesurissa kiinni olevalla harjalla myös ne autonsa kuraiset ja hiekanpeitossa olevat vanteensa, vaikka se on erikseen nimenomaan kielletty useammalla lappusella ja ilmoituksella.
Jos pesupaikan perustan, voi sinne laittaa harjoja joita saa vuokrata, mutta sillä ehdolla että jos seuraava saa naarmuja edellisen vuokraamasta harjasta, edellinen pesijä kustantaa seuraavaan autoon uuden maalipinnan.
Tällä menetelmällä voisi saada urpotkin ajattelemaan, eivätkä hinkkaisi niitä vanteita sillä autonpesuun tarkoitetulla harjalla.
Eli selkeä syy miksi moista ei kukaan pistä pystyyn vaikka kysyntää olisi = Suomi on niin täydeen ahdettu idootteja jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle.
Siinä vaiheessa kun jokainen ajattelee myös muita, voi asia muuttua, mutta sitä ihmettä saataneen odotella vielä muutama vuosikymmen jos riittääkään.
Samoin Suomi on täynnä lukutaidottomia apinoita, jotka ajavat tasaista 70km/h tuntivauhtia, oli rajoitus sitten 40km/h, 50km/h, 60km/h, 80km/h tai 100km/h, tietyt apinat matelevat/kaahaavat samaa nopeutta yötä päivää, alinopeutta nopeammilla teillä ja reilua ylinopeutta pienemmillä teillä, syystä että jäi silmät kotiin ja liikennesäännöt unohtuneet vuosikymmeniä sitten.
Näin meillä suomessa, ja vielä ihmetellään että miksi näin, miksei muutosta näy... Hohhoijaa!
- Anonyymi
Ei mitään selkeä vastausta vaan paskan puhumista
- Anonyymi
Nyt sataa reippaasti. Pienikin kierros kaupungilla puhdistaa auton, eikä maksa mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sataa reippaasti. Pienikin kierros kaupungilla puhdistaa auton, eikä maksa mitään.
Ei sade nyt ihan vastaa kunnollista pesua kunnollisilla aineilla. Auton säännöllinen pesu ja vahaus ovat helppo tapa pitää huolta maalipinnasta. Kyllä noista vanhemmista autoista näkee mikä on ollut hyvällä pidolla ja mikä ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sade nyt ihan vastaa kunnollista pesua kunnollisilla aineilla. Auton säännöllinen pesu ja vahaus ovat helppo tapa pitää huolta maalipinnasta. Kyllä noista vanhemmista autoista näkee mikä on ollut hyvällä pidolla ja mikä ei.
Ei vastaa täysin, mutta auttaa kuitenkin. Seuraava kurakeli esim. huomenna pilaa kumminkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sade nyt ihan vastaa kunnollista pesua kunnollisilla aineilla. Auton säännöllinen pesu ja vahaus ovat helppo tapa pitää huolta maalipinnasta. Kyllä noista vanhemmista autoista näkee mikä on ollut hyvällä pidolla ja mikä ei.
Tätä mä en oikein ymmärrä miten se pesu käytännössä auttaa siihen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä mä en oikein ymmärrä miten se pesu käytännössä auttaa siihen?
Siis et ymmärrä miten pesu vaikuttaa maalipinnan kunnossa pysymiseen? Et kai kuvittele, että lika antaa maalipinnalle eräänlaisen suojakerroksen? Talvella varsinkin pesu on tärkeää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis et ymmärrä miten pesu vaikuttaa maalipinnan kunnossa pysymiseen? Et kai kuvittele, että lika antaa maalipinnalle eräänlaisen suojakerroksen? Talvella varsinkin pesu on tärkeää.
Olen ihan tosissani, en ajattele että lika nyt mitään suojaa antaa mutta en oikein tajua että pesua tarvittaisiin. Ei noi maalit ihan helpolla kulu pois ja eihän pyörää tai taloakaan koko aikaa pestä. Mutta jos löytyy jotain perustettu että pitää pestä niin kerro ihmeessä! Ehkä alan itsekin pesemään useammin.

Talon vertaaminen autoon on aika huono, et ajele sillä talolla suolaisia teitä. Tietysti jos ruostuminen, tai maalipinnan naarmuuntuminen ei haittaa niin pesut voi jättää vähemmälle.

Eipä tuo talonpesijä ottanut esimerkiksi itseään. Kuinkahan usein hän pesee itsensä? Hänelle kannattaisi kertoa perusteita.

Onhan niitäkin jotka eivät ole pesseet itseään vuosikymmeniin. Toki aika harvinaisia yksilöitä ovat :) Autoa ei varmaankaan voi liikaa pestä. Kiinteällä kk-hinnalla moni varmasti ajaa pesukadulle aika tiheään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo talonpesijä ottanut esimerkiksi itseään. Kuinkahan usein hän pesee itsensä? Hänelle kannattaisi kertoa perusteita.
Entäs jos talo sijaitsee meren rannalla, pitääkö se pestä pois suolasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talon vertaaminen autoon on aika huono, et ajele sillä talolla suolaisia teitä. Tietysti jos ruostuminen, tai maalipinnan naarmuuntuminen ei haittaa niin pesut voi jättää vähemmälle.
Nyt kiitos asiallisia vastauksia, miten se auton pesemättömyys vaikuttaa naarmuuntumiseen? Naarmut tulee fyysisessä kontaktissa, jotka sitten voi johtaa ajan kanssa ruosteeseen jos ovat tarpeeksi syviä ja niitä ei huolla. Ei se suola maalin läpi autoja ruostuta. Pesu on ihan ok, auto näyttää kivemmalta ja puhtaaseen autoon ei sotke itseään mutta muuta hyötyä siitä ei ole.

No helvata, sittenhän meitä on kusetettu aina tuossa asiassa. Pitäisi kieltää kaikki auton pesemiseen liittyvät yritykset ja kieltää autonhoitotuotteiden myynti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kiitos asiallisia vastauksia, miten se auton pesemättömyys vaikuttaa naarmuuntumiseen? Naarmut tulee fyysisessä kontaktissa, jotka sitten voi johtaa ajan kanssa ruosteeseen jos ovat tarpeeksi syviä ja niitä ei huolla. Ei se suola maalin läpi autoja ruostuta. Pesu on ihan ok, auto näyttää kivemmalta ja puhtaaseen autoon ei sotke itseään mutta muuta hyötyä siitä ei ole.
Varsinkin nyt eletään sitä vuodenaikaa, että kura ja moska lentävät maanteillä ja autot ovat varsin likaisia. Suuressa osassa Suomea talvet ovat vetisiä ja lämpötiloiltaan varsin vaihtelevia, ja kun näihin olosuhteisiin lisätään vielä ajoradoille tehtävät suolaukset ja hiekoitukset, on varsinainen ”kurasoppa” valmis.
Tämä keitos tekee hallaa niin auton alustarakenteille, vanteille kuin maalipinnoillekin. Nopein ja edullisin tapa hidastaa olosuhteiden tuomaa rasitusta ja arvonalenemaa autolle on säännöllinen ja huolellinen pesu.
Usein kuulee sanottavan: ”En viitsi pestä tänään autoa, kun huomenna kuitenkin taas sataa!”
Tämä ajatus on täysin väärä. Käymmehän me ihmisetkin melkein joka päivä suihkussa, ja vaihdammehan me vaatteitakin melko tiuhaan. No, ei autoja tarvitse pestä tietenkään päivittäin, mutta jos autosta haluaa pitää hyvää huolta, voisi parin viikon välein ”huuhtomista” edes harkita. Ajo-olosuhteet ja ajoradan materiaalit tietysti määräävät tarkemmat pesutarpeet.
Huhupuheiden mukaan suomalaiset pesevät autojansa keskimäärin neljä kertaa vuodessa! Ilmeisesti pesut ajoittuvat aina pyörien kausivaihtojen yhteyteen, ja kerran kesälomalla ja tietysti jouluna juhlan kunniaksi. Aika harvoin, jos luku pitää paikkansa. Tässä pari pientä huomiota auton pesemisen tiimoilta.
Auton pinnan päällä pitkään seissyt ja jo pinttynyt lika tekee karhean hunnun maalipinnalle. Likainen kerros hiekanjyvineen rikkoo helposti herkän maalipinnan, ja jo pienetkin hankaukset ja osumat maalipintaan synnyttävät ikäviä naarmuja hiekkapaperin tavoin. Talvella myös nastoista irtoavat muruset mieluusti pesivät maalin päälle pieninä ruostepilkkuina.
Kaikki nämä ja muut epäpuhtaudet on syytä aika ajoin pestä pois, koska ne edistävät voimakkaasti korroosiota ja kulumista auton pelleillä. Karhean likakerroksen poistaminen on kuitenkin työlästä.
Liuotinaineet ovat oikeastaan ainoa helpohko tapa saada likakerros ”sulatettua” pois, mutta sen jälkeen mattamainen ja harmaa maalipinta tarvitsee jatkokäsittelyä kiillon palauttamiseksi hyvällä autoshampoolla tai vahauksella.
Vahaus tai uudet keraamiset pinnoitteet ennaltaehkäisevät tehokkaasti lian pinttymistä maalipinnoille, joten niitä suositellaan käytettäväksi. Käsittelyn jälkeen auton pesu on huomattavasti helpompaa, ja jopa koneellinen pesu antaa hyvän lopputuloksen.
Autojen vanteet kaipaavat myös huolenpitoa. Nykyaikaisissa autoissa jarruilla on paljon tehtäviä, eikä niiden ainoa tarkoitus ole vain hidastaa menemistä, vaan esimerkiksi ajonhallinta käyttää jarruja toimiakseen. Myös tämän vuoksi jarruista irtoaa paljon jarrupölyä, joka tarttuu tiukasti kiinni vaikkapa kalliisiin kevytmetallivanteisiin.
Jos jarrupölyä ei tarpeeksi usein pese vanteista pois, pöly nakertaa maalattua ja lakattua pintaa, eikä vanne ole enää ulkonäöllisesti uuden veroinen. Vanteiden sisäpuolelle myös kerääntyy yllättävän paljon hiekkaa (talvella lisäksi jäätä ja lunta), mikä aiheuttaa pyörien epätasapainoa. Tämä tuntuu autossa epämiellyttävänä tärinänä tietyissä nopeuksissa, ja kuluttaa auton renkaita ja alustarakenteita turhaan.
Koneelliset autopesut eivät juurikaan pese vanteen sisäosia. Vanteiden pesu onnistuu parhaiten painepesurilla ja pehmeällä harjalla. Vanteiden pesemiseen on myös olemassa pesukemikaaleja, jotka helpottavat puhtaan lopputuloksen saamiseksi ja suojaavat vanteiden pintoja korroosiolta pidempään.
Autojen monimutkaiset alustarakenteet ja varsinkin pyöränkaaret keräävät paljon likaa itseensä. Normaalilla pintahuuhtelulla tai konepesulla ”kurat” jäävät usein rakenteisiin, joten ainoaksi lääkkeeksi jää painepesuri.
Uusien autojen pohjarakenteita ei enää ruostesuojata kuten vuosikymmeniä sitten, vaan ne ovat varsin kevyesti maalattuja pintoja ilman suojaavia ruostesuojaavia kerroksia. On siis tärkeää pitää myös huolta auton niistä osista, jotka eivät heti pistä päällimmäisenä silmään.
Autot ovat monelle kuluttajalle asunnon jälkeen suurimpia yksittäisiä hankintoja. Monelle niin rakkaat ”peltilehmät” tarvitsevat silloin tällöin aikaasi ja pientä huolenpitoa. Se kannattaa. Kunnossa pidetyn ja hellyyttä saaneen käytetyn auton tunnistaa aina. - Anonyymi

Autot ovat monelle kuluttajalle asunnon jälkeen suurimpia yksittäisiä hankintoja. Monelle niin rakkaat ”peltilehmät” tarvitsevat silloin tällöin aikaasi ja pientä huolenpitoa. Se kannattaa. Kunnossa pidetyn ja hellyyttä saaneen käytetyn auton tunnistaa aina.Oli harvinaisen asiantunteva selvitys, joka kannattaa lukea. Autot ovat kestokuutushyödyke joita hoidetaan monella tavalla. On oletettavaa, että 3:n vuoden leasingsopimuksilla käytössä olleita autoja ei ole juurikaan hellitty, eli ne on pesty koneilla.
Korroosio alkaa kutenkin varmasti tuon ajan kuluessa.
Jossakin kainuun rajalla oleva auto, jota ei ole pesty kertaakaan koneella, ja jolla on ajeltu suolaamattomilla teillä 250 000 km, on malipinta 13 vuotiaana parempi kuin Uudellamaalla kolmen vuoden ikäinen leasingaudi. Vertailin juuri viime kesänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107