Astrologia

humpuukia, sanon minä

Astrologian mukaan persoonallisuutesi määräytyy sen perusteella, mihin vuodenaikaan vanhempasi ovat olleet tuotteliaalla päällä. :)

25

1022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • logiikka ei vaadi sitä

      Minusta tuo ei ole loogisesti välttämätöntä. Syntymähoroskoopin tuottavan mekanismin lähtökohtana toimii nimellisesti henkilön syntymähetki, mutta tästä ei loogisesti seuraa että juuri tuo hetki tai esim. hedelmöityksen hetki olisi se varsinainen fysikaalisessa mielessä tärkeä hetki. Fysikaalisessa mielessä tärkeä hetki voisi mielestäni olla myös lähes mikä tahansa muu hetki kunhan sillä on jokin yksikäsitteinen yhteys ko. henkilöön. Astrologian kannalta vaan on ihan se ja sama mikä se fysikaalisessa mielessä tärkeä hetki on koska astrologia on jo kiintopisteensä valinnut ja rakentanut prosessinsa henkilön syntymän hetken perustalle. Astrologiaa ei pidäkään ajatella köyhän miehen tai köyhän naisen fysiikkana, vaan astrologiana!

      • itkonen

        "...astrologia on jo kiintopisteensä valinnut ..."

        ja jos tämä kiintopiste olisikin aivan väärä ja todellisuuden vastainen niin silloinhan koko astrologinen järjestelmä on pielessä.kyseessä on nimittäin liikkumaton kiintopiste,jota eivät ulkoiset tiedot,kokemukset ja palautteet voi liikuttaa.

      • oi suuri gurumme ja opettaj...
        itkonen kirjoitti:

        "...astrologia on jo kiintopisteensä valinnut ..."

        ja jos tämä kiintopiste olisikin aivan väärä ja todellisuuden vastainen niin silloinhan koko astrologinen järjestelmä on pielessä.kyseessä on nimittäin liikkumaton kiintopiste,jota eivät ulkoiset tiedot,kokemukset ja palautteet voi liikuttaa.

        Haluat siis ajatella että astrologia on köyhän kansalaisen fysiikkaa joka johtaa jostakin perusargumenttina toimivasta ajanhetkestä (esim. syntymä) fysikaalisesti perusteltuja johtopäätöksiä esim. henkilön ominaisuuksista sekä hänen elämänsä ja olemisensa puitteista. Aika kunnianhimoinen ajatus ja tavoite, näin lievästi ilmaisten.

        Onneksi astrologia ei kuitenkaan ole fysiikkaa. Astrologia on ihmisten kanssa tekemisissä oleva oppi, jolla ei tietääkseni ole fysikaalista mekanismia. Se ei tarvitse sellaista koska se ei ole fysiikkaa. Astrologia käsittelee ihmisen olemusta ja luonnetta, elämän tendenssejä, sitä miten meidän elämällämme ("keskimäärin") on taipumus (mutta ei pakko) kehittyä.

        Astrologia "kytkeytyy" henkilöön syntymähetken kautta, mutta koska kyseessä ei ole fysikaalinen luonnontiede, ei ole loogisesti perusteltua väittää että juuri syntymän hetki olisi fysikaalisessa mielessä ratkaiseva. Fysikaalisessa mielessä ratkaiseva voisi yhtä hyvin olla esim. jokin tuntematon hetki sikiön kehityksessä ... tai kenties jokin aivan muukin hetki? Astrologian kannalta on yhdentekevää mikä se hetki on, sitä ei tarvitse tietää, koska astrologia EI käsittele mainitun hetken ja horoskoopin suhdetta _fysikaaliselta_ kannalta.

        Loogisesti ajatellen (yleensä) riittää jos tuon hetken ja syntymähetken välillä on (lähes) täysi korrelaatio. Tällöin syntymähetki on OK astrologiselta kannalta vaikka se ei olisikaan OK fysikaaliselta kannalta.

        Astrologialle riittänee että on jokin helppo tapa "kytkeytyä ihmiseen", kuten syntymän hetki. Ja juuri syntymän hetken kautta astrologinen tutkimus käytännössä on ihmisen "kytkeytynyt". Sitä asiaa ei kannata enää lähteä muuttamaan.

        Se ei ehkä ole aivan 100% varma kiintopiste. Voi olla että syntymän hetken ja vastaavan fysikaalisesti tärkeän (mutta kaikille tuntemattoman!) hetken välillä ei ole täysin ehdotonta korrelaatiota, mutta sitä astrologiassa nyt vaan on tapana käyttää. En minä ainakaan vaadi että horoskooppien täytyisi olla 100% konsistentteja kaikissa tapauksissa.

      • itkonen
        oi suuri gurumme ja opettaj... kirjoitti:

        "Se ei ehkä ole aivan 100% varma kiintopiste. Voi olla että syntymän hetken ja vastaavan fysikaalisesti tärkeän (mutta kaikille tuntemattoman!) hetken välillä ei ole täysin ehdotonta korrelaatiota, mutta sitä astrologiassa nyt vaan on tapana käyttää. En minä ainakaan vaadi että horoskooppien täytyisi olla 100% konsistentteja kaikissa tapauksissa."

        Taisit ymmärtää tahallaan väärin,eikö vain ;-)

        100% korrelaatioita on hyvin vähän missään.

        Oletko vain miettinyt sitä että kiintopisteen varmuus olisikin tarkkaan ottaen 0%.

        Tämä ajatus ei ole varmastikaan sinulle kovin miellyttävä,mutta silti hyvinkin todennäköinen,ovat astrologit sitten sopineet keskenään mitä vain.

      • vaikka eri onneen

        Kummankin meistä täytyy koettaa pärjäillä omalla ymmärryksellään, joten lienee turha kiistellä siitä kuka mitäkin toisensa kirjoituksesta väärin ymmärsi - tai ei edes halunnut yrittää ymmärtää.

        Mutta olen varma ettei ko. korrelaatio ole myöskään ehdottamasi 0%.

        Täydellinen negatiivinen korrelaatio olisi minulle ihan miellyttävä. Keksit syyn ehkä itsekin jos vaivaudut sitä miettimään.

      • itkonen
        vaikka eri onneen kirjoitti:

        "Mutta olen varma ettei ko. korrelaatio ole myöskään ehdottamasi 0%"

        Niin varmasti olet,pakkohan sinun on olla.En voikaan olettaa että sinulla olisi henkisiä resursseja pohtia tosissaan 0% mahdollisuutta.

        On kuitenkin hyvin todennäköistä,että oletkin täysin erehtynyt.Sen myöntäminen itselleen ei ole todellakaan kovin helppoa,varsinkin jos maailmankatsomus,minäkäsitys ehkä mahdollisesti elinkeinokin on rakennettu astrologisten totuuksien varaan.Totuus lisää tuskaa eivätkä kaikki meistä sitä siedä.

        Ihminen on erehtyväinen mutta hän on pyrkinyt torjumaan sitä mm. tieteellisellä lähestymistavalla,ei kuitenkaan vielä 100% asti yltäen.

      • oletko siis astrologi?

        Kirjoitin siis edellä mm. tällaista tekstiä johon reagoit siteeraamalla sitä:

        "Voi olla että syntymän hetken ja vastaavan fysikaalisesti tärkeän (mutta kaikille tuntemattoman!) hetken välillä ei ole täysin ehdotonta korrelaatiota"

        Kun katselee vastaustasi tähän, päätyy väkisinkin hämmästyttävään havaintoon.

        Et siis nähtävästi kuitenkaan edes yritä kiistä sitä periaatetta että voi olla olemassa jokin kuhunkin yksittäiseen henkilöön liityvä tietty ajan hetki josta lähtien voisi vetää fysikaalisesti perusteltuja johtopäätöksiä kuvaten ko. henkilön luonnetta, elämän kehitystrendejä yms. - eli käytännössä astrologista horoskooppia.

        Kritiikkisi näyttäisi kohdistuvan ainoastaan siihen että henkilön syntymän hetkellä olisi jokin (lähes) yksikäsitteinen suhde em. fysikaalisesti tärkeään hetkeen. Tai ehkä kritiikkisi voisi tulkita kohdistuvan laajemmin siihenkin että voisimme saada koskaan mitään tietoa siitä mikä ko. fysikaalisesti tärkeä hetki kenellekin on.

        En siis näe vastineessasi minkäänlaista epäilystä siitä etteikö astrologialla olisi fysikaalisesti periaatteessa kestävä pohja (kunhan se tuntematon hetki voitaisiin määrittää)! Olet siis nähdäkseni itse asiassa antamassa hiljaisen hyväksyntäsi sille että astrologialla on vankka fysikaalinen pohja!

        Oletkohan nyt aivan varma siitä että olet lähtenyt oikealle sotaretkelle sotimaan oikean aatteen puolesta?

      • itkonen
        oletko siis astrologi? kirjoitti:

        En voi täysin kiistää mitään.En ole sotaretkellä minkään aatteen puolesta.

        Kaikki tähänastiset näytöt ja todistusaineisto näyttäisivät kuitenkin viittaavan hyvin vahvasti siihen ettei ainakaan mitään yksittäiseen henkilöön liityvä tiettyä ajan hetkeä josta lähtien voisi vetää fysikaalisesti perusteltuja johtopäätöksiä kuvaten ko. henkilön luonnetta, elämän kehitystrendejä yms. - eli käytännössä astrologista horoskooppia - ole olemassa.

        Sitä ei ole se voidaan tottakai sanoa 99,9% varmuudella.

        Tottakai,jos haetaan jotain muita esim. maagisen ajattelun kautta syntyviä yhteyksiä,jotka näyttävät kuvaavan henkilön luonnetta ja elämän kehitystrendejä (mitäköhän ne itse asiassa ovatkaan?) niin miksei niitä voi olla,miksei niitä voida keksiä ja kehitellä kuinka paljon vain.

        Elämän kehitystrendit? Siis ihmiset kehittyvät,vanhenevat,sairastuvat,kuolevat;; menevät naimisiin,saavat lapsia jne. Nämäkö ovat niitä elämän kehitystrendejä.Mihin tässä astrologiaa tarvitaan.

        Jos ja kun mitään fysikaalista pohjaa ei ole niin silloinhan kyse on jostain ei-fysikaalisista,ehkäpä suorastaan yliluonnollisista ilmiöistä.

        Onko astrologia pohjimmiltaan tekemisissä jollain tavoin yliluonnollisten ilmiöiden kanssa?

        Monilla asioilla kyllä NÄYTTÄÄ olevan yhteyttä,ajallista korrelaatiota mutta kun niitä tarkemmin tutkitaan niin mitään kausaliteettia ei kuitenkaan koskaan löydy.Astrologia on tästä täynnä esimerkkejä.

      • Assstrologi

        Itkoselta taas napakymppi tömäys päin Astrologin irvokasta turpaa - hiljaista tuli taas kerran, heh

      • no sattuhan sitä ...

        Elikkä etpä sitten ollut vaivautunut oikeasti lukemaan tekstiä jota kommentoit. Noh, eipä se mitään. Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä. Nykyinen hektinen elämänmeno vaatii veronsa. Jos ihminen kaiken lukisi aidosti ajatuksen kanssa niin infoähky siitä voisi olla seurauksena.

      • itkonen
        no sattuhan sitä ... kirjoitti:

        Elikkä etpä sitten ollut vaivautunut oikeasti lukemaan tekstiä jota kommentoit. Noh, eipä se mitään. Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä. Nykyinen hektinen elämänmeno vaatii veronsa. Jos ihminen kaiken lukisi aidosti ajatuksen kanssa niin infoähky siitä voisi olla seurauksena.

        Niin se sitten taas taitaa olla.

        Kysyn kuitenkin vielä kerran näkemystä samaan asiaan:

        Onko astrologia pohjimmiltaan tekemisissä jollain tavoin yliluonnollisten ilmiöiden kanssa?

        (jos vastaat niin olisin enemmän kuin kiitollinen jos voit välttää sanan "fysikaalinen" käyttöä,edes yhden kerran.pelkkä kyllä tai ei riittää jo sellaisenaankin.)

      • mitä lieneekään

        En oikeasti edes tiedä miten mikään todellinen ilmiö voisi olla "yliluonnollinen ilmiö", enkä voi välttää sanan "fysikaalinen" käyttöä tässä, koska tuntuu olevan hämmästyttävän yleinen käsitys että astrologia pitäisi olla jonkinlaista köyhän miehen fysiikkaa.

        Astrologiahan on tekemisissä ihmisten kanssa, ihmisten luonteen, elämän tapahtumien ja "tendenssien" kanssa. Näkyyhän se horoskoopeista ettei siinä minkään möhköfanttien tai pönthiittisten asioista jorista. Astrologia on yksinkertaisesti "mapannut" ihmisten elämää syntymäajan kanssa tuhansien vuosien ajan.

        Jotkut haluavat nähdä tuon mappauksen kaikkein tärkeimpänä astrologian piirteenä. He haluavat nähdä siinä jonkin syvällisen mekanismin ja nimenomaan fysikaalisen mekanismin. Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna tuollaisen ajattelun looginen pohja osoittautuu hataraksi ja aihe paljastuu kovin kosketusaraksi. Kuten on tässäkin nähty.

        En voi olla ärsyyntymättä siitä että astrologiasta yritetään tehdä fysiikkaa ja yritetään arvostella astrologiaa fysiikan kriteerein. Joillekin tiedemaailman fakki-idiooteille jo se että astrologialla on oma terminologiansa tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa hyväksyä!

        Niinpä onkin ällistyksen peukalo kummastuksen suussa kun huomaan että jos ikäänkuin yleisön valitseman linjan mukaisesti pöyhitään niitä astrologian muka "fysikaalisia" perusteita vähän paremmin niin SEKÄÄN ei herroille kelpaa!

        Astrologia ei siis tietenkään saa olla astrologiaa, vaan sen pitäisi olla astronomiaa tai fysiikkaa. Paitsi että se ei sitten saa olla myöskään näitä jos siitä yritetään sellaista tehdä. Häjyn ei oo hyvä mikää, näin voisi asian ehkä tiivistää eteläpohjalaisella murteella.

      • itkonen
        mitä lieneekään kirjoitti:

        teen tässä verenpainetta laskevan kompromissiehdotuksen:

        "astrologia olkoon vaikka universaalia, ihmiselämää mappaavaa ja sille leibeliä luovaa ei-fysikaalista ilmiökenttää ja ajanlaatua joka kytkeytyy erilaisiin kehitystendesseihin täysin luonnollisella ja astrologisella tavalla,joka ei missään nimessä ole fysikaalista (ei,ei,ei),jota ei arvostella millään kriteereillä ja jossa ei jorista köyhien miesten,herrojen tai fakki-idioottien kanssa mitään turhia ja jossa on parempi katsoa kuin katua,nähdä metsä puilta sekä huomioida muutenkin monia muitakin värikkäitä kansanviisauksia ja johon kytkeytyy kaiken lisäksi vielä voimakas semanttinen merkityskudelma."

        aika napakka määritelmä.kelpaisiko?

        ääääh.... unohdin,kuinka saatoinkin...

        itse energiakentät astrologian määritelmästä.energiakentät ja ehkä jopa -virtauksetkin.niitä pitää aina olla,energiakenttiä.
        energiakentät voi jokainen astrologian harrastaja lisätä vielä määritelmään sopivaksi katsomaansa kohtaan.ei haittaa vaikka lisäisi ne usempaankin kertaan,on ne niin tärkeitä ne energiakentät, mutta ei fysikaaliset!!!muistakaa sitten myös se!!!!

      • galactic zoo

        Astrologioita vaan on niin erilaisia. Tuskin mahtuvat kaikki saman määritelmän puitteisiin. Jotkut meuhkaavat suu vaahdossa energiakentistä ja toiset pyykivät niillä per...peräpeiliä. Eivät sumerit tai kaldealaiset mitään energiakentistä kirjoitelleet.

      • että sumerilaiset ja
        galactic zoo kirjoitti:

        Astrologioita vaan on niin erilaisia. Tuskin mahtuvat kaikki saman määritelmän puitteisiin. Jotkut meuhkaavat suu vaahdossa energiakentistä ja toiset pyykivät niillä per...peräpeiliä. Eivät sumerit tai kaldealaiset mitään energiakentistä kirjoitelleet.

        kaldealaiset mestaisivat nykyiset astrologian harjoittajat vääräuskoisina, tai sitten nauraisivat heille päin naamaa.

      • fraktiot fraktioituvat
        että sumerilaiset ja kirjoitti:

        kaldealaiset mestaisivat nykyiset astrologian harjoittajat vääräuskoisina, tai sitten nauraisivat heille päin naamaa.

        Astrologeja on nykyisinkin keskenään melkoisen erilainen joukko, joten kaikki eivät mestauslavalle joutuisi.

      • joutuisivat
        fraktiot fraktioituvat kirjoitti:

        Astrologeja on nykyisinkin keskenään melkoisen erilainen joukko, joten kaikki eivät mestauslavalle joutuisi.

        mestauslavalle.

      • energiaa.
        itkonen kirjoitti:

        ääääh.... unohdin,kuinka saatoinkin...

        itse energiakentät astrologian määritelmästä.energiakentät ja ehkä jopa -virtauksetkin.niitä pitää aina olla,energiakenttiä.
        energiakentät voi jokainen astrologian harrastaja lisätä vielä määritelmään sopivaksi katsomaansa kohtaan.ei haittaa vaikka lisäisi ne usempaankin kertaan,on ne niin tärkeitä ne energiakentät, mutta ei fysikaaliset!!!muistakaa sitten myös se!!!!

        Minua aina ihmetyttää, kuinka sydän toimii sähköllä. Sydän voidaan pysäyttää, ja se lähtee käyntiin sähköllä. Onko siis ihminen energiaa? LP.

      • että hermoradat
        energiaa. kirjoitti:

        Minua aina ihmetyttää, kuinka sydän toimii sähköllä. Sydän voidaan pysäyttää, ja se lähtee käyntiin sähköllä. Onko siis ihminen energiaa? LP.

        toimivat sähköllä ja se perustuu hyvin yksinkertaiseen hermopäätteiden ja niiden sisältämien aineiden sähköisiin ominaisuuksiin.

        Hermoradat hoitavat sydämen sykettä

        Esimerkiksi ihmisen kuollessa aivojen sähköiset toiminnot lakkaavat vasta vuorokauden kuluttua kuolemasta koska siellä on edelleen ne samat aineet hoitelemassa työtään joka on kuitenkin melko turhaa.

    • Mistä yliopistosta?

      Mistä yliopistosta valmistuu psykologisia-astrologeja? Kauanko on opintojen kesto vuosissa ja, kuinka hyvin he sijoittuvat työelämään? En ole kuullut tuosta asiasta. Eivät kai he ole puoskareita?

      • ..astrologian laji

        Astrologiassa on olemassa vain 1 oikea laji se on ekonominen astrologia = anna mulle rahaa niin keksin ja kerron sulle astrologisia tarinoita niin paljon kun tykkäät kuunnella.

      • Kielet?
        ..astrologian laji kirjoitti:

        Astrologiassa on olemassa vain 1 oikea laji se on ekonominen astrologia = anna mulle rahaa niin keksin ja kerron sulle astrologisia tarinoita niin paljon kun tykkäät kuunnella.

        Lainaan erästä astrologia, hän kysyy : Onko englanninkieli valetta, vai totta?

      • Siteeraat.
        Kielet? kirjoitti:

        Lainaan erästä astrologia, hän kysyy : Onko englanninkieli valetta, vai totta?

        Olet siis lukenut , minä myös. Siinäpä kirja, joka sai minut pysähtymään. Varmasti hieno, henkisesti, ja hyvä mies! Kirja rauhoittaa ja rentouttaa. Juhani Nummela ymmärtää Kuun merkityksen! Ja minä tarvitsen sitä eniten, Kuuni ymmärtämistä. Laila Puustinen.

    • big_banggggg

      koko kategoria "Horoskoopit ja astrologia" voitaisiin heittää kategorian "Huuhaa" alle.

      En voi ymmärtää, kuinka ihmiset voivat uskoa astrologiaan. Sama kuin väittäisi, että maapallo ei ole pyöreä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe