Kuinka niin ei valmisteltu. Juuri äsken pääministeri kertoi, että oli laskettelurinteessa saanut valaistuksen, jolla lyödään Suomen kansaa työnantajaleirin asein. Työnantajat olivat panneet liikkeelle voimansa rippeet. Saaneet kiinni Matti Vanhasen rinteestä tekstiviestillä.
Tietysti naisjohtaja Inkinen EK:sta, joten Vanahnen hämääntyi. Joko tärppäs?. Upea Inkinen otti yhteyttä.
Sunnuntain tekstiviestin jälkeen, oli maanantai ja Matti Vanhanen otti yhteyttä Jyrki Kataiseen. Yhdessä yössä tehtiin julistus ja päätös, joka julkistettiin tiistai ehtoopäivänä.
Vanhanen on vakuuttanut julkisuudessa, että idea on hänen ja vain hänen.
Valmistelu siis tehtiin kahteen pekkaan yhdessä yössä.
Jyrki Katainen jatkaa Siilinjärvellä tutuksi tulleeseen pöytäkirjaotekampanjaansa. Kirjoittelee otteita valtioneuvoston kokouksista joita ei ilmeisesti sitten ollutkaan. Vai oliko?
Suomella alkaa olla hallitus jolla on nyt pahemman luokan uskottavuusongelma. Ammattiyhdistysliike ei voi uskoa hallitukseen. Ja selvääkin selvemmältä tuntuu ettei myöskään Suomen kansa, joka joutuu maksamaan Jyrki Kataisen jatkuvat virhetekemiset.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.