Oulun tähtäyskuva: Poliisi kiittää

"Oulun poliisiin on tulvinut vihjeitä niin sanotun tähtäyskuvaepisodin johdosta. Poliisi on nyt ottanut kiinni yhden henkilön nettiin laitetun kuvan takia. Vihjeitä poliisille on tullut valtavasti, kertoo komisario Yrjö Kropsu Uudelle Suomelle.

- Vihjeistä on ollut se apu, että saatiin kiinniotto tehtyä näinkin nopeasti, kiittelee Kropsu.

Kropsun mukaan poliisi ei juuri ehtinyt edes reagoida asiaan, ennen kuin vihjeitä jo alkoi tulvia".

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52042-oulun-tahtayskuva-poliisi-kiittaa-yleisoa

Tämä on todella positiivista. Ei me varsinaisesti yllättyneitä olla, ihmiset kun ovat niin valveutuneita nykyään. Mutta innostuksen ja auttamisen määrä on ollut kiitettävällä tasolla. Ei muuta voi kuin kiittää, lähettää Kropsu terveiset nettiväelle.
3460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ostettu euron muovinen suurennuslasi johon on piirretty ristikko. näkeehän siitä kuvastakin jo että se on kädessä eikä aseessa kiinni.

Äänestä
  • Ihan selvästi sanotaan että kyse oli ilmakivääristä, toope. Eipä sillä niin väliä. Oli mikä oli, niin jos tuollaisia uhkauksia tekee niin joutaa kakolaan.

    Äänestä

ei kiikaritähtäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yleisöä.. kirjoitti:

"Oulun poliisiin on tulvinut vihjeitä niin sanotun tähtäyskuvaepisodin johdosta. Poliisi on nyt ottanut kiinni yhden henkilön nettiin laitetun kuvan takia. Vihjeitä poliisille on tullut valtavasti, kertoo komisario Yrjö Kropsu Uudelle Suomelle.

- Vihjeistä on ollut se apu, että saatiin kiinniotto tehtyä näinkin nopeasti, kiittelee Kropsu.

Kropsun mukaan poliisi ei juuri ehtinyt edes reagoida asiaan, ennen kuin vihjeitä jo alkoi tulvia".

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52042-oulun-tahtayskuva-poliisi-kiittaa-yleisoa

Tämä on todella positiivista. Ei me varsinaisesti yllättyneitä olla, ihmiset kun ovat niin valveutuneita nykyään. Mutta innostuksen ja auttamisen määrä on ollut kiitettävällä tasolla. Ei muuta voi kuin kiittää, lähettää Kropsu terveiset nettiväelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu