Hyvät ateistit!

Hanna

Vilkaisin jälleen tätä palstaa. Ei oikein teillä ole nyt "jutunjuurta", Voisin kertoa jälleen Jumalan ihmeteoista, mutta taidan jättää
toiseen kertaan. Saatte olla jonkin aikaa omienne parissa, mutta onhan täällä muitakin uskovaisia. On jälleen ohjelmaa ja menoa evankeliumin askelissa.
Rikasta on elää Jeesusken Kristuksen seurassa. Voi, kunpa ymmärtäisitte, niin jättäisitte jumalattomuuttenne ja lähtisitte seuraamaan Isän tahtoa ja suunnitelmaa.
Viime aikoina on alkanut tapahtumaa elämässäni asioita, joista Pyhä Henki puhui jo viisitoista vuotta sitten. On ollut pitkä koetuksen ja koulutuksen vaihe, mutta nyt on alkanut avautumaan ja täyttymään Herran antamat lupaukset enemmän ja enemmän. Ei kukaan "kaheli" voi ainakaan itseksensä ennalta arvella tulevia vuosia eteenpäin ja asiat ovat sellasia ettei niihin voi mitenkään ennalta tietoisesti valmistautua. Asia ja tapahtumat vain tulevat kun Jumalan aika on täyttynyt. Saa astella kuin ennalta valmistetuissa askelissa - näin on meillä tapana sanoa uskisten keskuudessa.
Ateismi on tedella yksinkertaisen tylsää. Elämä Jumalan kanssa on jännää! Saa odottaa Suuren suunnittelijan palveluksessa jatkuvasti uutta ja yllätyksellistäkin. Sitten jos sallitaan murheenlaaksoja, niidenkin kautta saa vaeltaa turvallisen tietoisena, että umikuja ja seinä eivät ole vastassa.
Oikein siunattua ja toivorikasta viikonlopun odotusta teillekin pessimissistänne huolimatta ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja suunitelmaa korkeudesta! Voihan tämän lukea joku tuleva uskovainenkin, joka jättää ateismin.

23

682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoituksesi pointti?

      En tajunnnut.

      • Ylermi.Nakki

        Omien sanojensa mukaan yritti käännyttää meitä "pessimistisiä, joiden elämällä ei ole mitään tarkoitusta" uskoon. Niin, ja kuulemma joku uskovainenkin voisi hänen kirjoituksensa avulla jättää ateismin. Siinäpä meillä paradox.


      • Että aloittajan mielestä ateistin elämä on jotenkin tylsää. Mistä lie saanut päähänsä moisen ajatuksen.
        Liekkö ollut joskus ateisti? En tiedä, mutta tyypillisesti juuri sellainen päämäärätön ihminen joka ei hallitse itse elämäänsä ja hurahtaa joko viinaan tai jumalaan..


      • Kössönöm

        Hullu hihhuli kirjoittelee tänne älyttömyyksiään jumalan ihmeteoista (vuoden vessapaperit, sukulaisen kuolema jumalan armosta, jotta Hanna saa perintörhoilla asunnon jne) ja haukkuu siinä sivussa meitä, jotka emme ole yhtä sekaisin.


    • .-.-.

      No nyt selvisi miksi olet kristitty.

      Minä, minä, minä, se on hauskaa, minä minä, minä, käsittää kaiken ihmeellisellä tavalla, minä, minä, se on kivaa, tulee lämmin ja mukava olo, minä minä minä.


      P.S Minä, minä, minä

    • Cesar.

      Hanna tyttönen.Mistä ihmeestä sinä olet senkaltaisen käsityksen saanut ettei Ateistilla voi olla Pyhää Henkeä tai että hän olisi Jumalaton.Kyllä Ateistilla voi olla aivan samoin olevat asiat kuin sinullakin,mutta ne kuuluvat normaaliin elämään eivätkä ole Ateistille mitään yliluonnollisia ihmeellisyyksiä,vaan vain seurauksin summaa,joiden saavuttamisen voi kuka tahansa saavuttaa.
      Sinä pidät uskonnollisuuttasi jonain lahjana tai ainutlaatuisena.Niin se oli minullekkin,kun tarvoin omaa tietäni.Mutta ajan hammas ja etsintä sai minut uusiin agjatuksiin ja myös tahdoin vapauttaa itseni siitä pakkopaidasta jossa elin kaiken aikaa.
      Nyt Ateistina tunnen todellakin itseni vapaaksi ja tiedän ettei mitkään jumalat enään voi saavuttaa minua.Kun he eivät ole tukahduttamassa minuuttani niin heidän valtansa ei myöskään uloitu minuun.
      On helppo hengittää ja olla vapaa.
      Ajattele tätä kun luovutat itsesi jollekkin josta et mitään tiedä.

    • Gagarin

      ***Ateismi on tedella yksinkertaisen tylsää. Elämä Jumalan kanssa on jännää!***

      Kehittynyt ihminen ilahtuu yksinkertaisesta ja tavallisesta. Kypsymätön puupäänarsisti ilahtuu uudesta ja koreasta.

      ***...viikonlopun odotusta teillekin pessimissistänne huolimatta ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta ja suunitelmaa korkeudesta!***

      Sinähän se pessimisti olet, koska tarvitset mielikuvitusystävää, että edes jotenkin pystyisit käsittelemään elämän pelkoasi. Sorry.

    • pyhä vesilintu

      Kiva kun kävit, se osoittaa että sinussa on vielä ainesta, eli olet vielä kiinnostunut muustakin kuin hiirenkorvalle kääntyneen raamatun lehteilystä.

      Minäkin vierailin raamattupalstalla viikon verran, mutta lähdin sitten pois kun minua ei hyväksytty siellä. Nyt olen eronnut kirkosta ja jatkan uskovaisten minulle viitoittamalla tiellä. Olen siis se "luontouskovainen", joksi minua siellä nimitettiin.

      Nyt olen löytänyt itseni ja elän tasapainoista ja rauhallista elämään kristillisten yhteisöjen ulkopuolella. Tämä ateistipalsta on oikein mukava paikka vierailla aina silloin tällöin, sillä täällä suhtaudutaan totuuteen avarakatseisesti ja asioita tarkastellaan monesta suunnasta ja erillaisia kantoja tulee esiin koko ajan niin kuin sieniä sateella.

    • Jukka

      "Uskova mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille. Se mitä tällaiselle mielelle enemmillään saa aikaan on heikentää sitä korvaamalla illuusio toisella, toinen toisensa jälkeen. Se kieltä kaikki suorat todisteet kieroina."
      - H. L. Mencken

      "I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own - a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or ridiculous egotism.
      - Albert Einstein (1879-1955), obituary in New York Times 1955-04-19

      Hanna-raukka voi sitten tarkistaa sanakirjasta, mitä tarkoittavat sanat feeble souls ja ridiculous egotism, joista varsinkin jälkimmäinen sanapari kuvaa niin hyvin Hannaa ja uskovia yleensäkin.

      "Hyvä ihmiset tekevät hyviä asioita ja pahat ihmiset pahoja asioita. Mutta jotta hyvät ihmiset tekisivät pahoja asioita - siihen tarvitaan uskonto"
      - Nobel-palkittu fysiikan professori Steven Weinberg

      • attet löytää paavalin

        tavoin mitä heiltä elämästäään puuttuu ...raamatussa on ytimekkäästi ilmaistu ihmisille että Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisäinen ymmärtäminen.

        Täällä Jeesusta herjaavia atteja voisi verrata paavaliin joka koki tekevänsä palvelusta fariseuksena,mutta kaiken tämän paavali luki tappioksi kohdatessaan armahtavaisen Vapahtajan.

        Fil 3: 6- 8

        intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.

        Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.

        Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen

        ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.


      • Jukka
        attet löytää paavalin kirjoitti:

        tavoin mitä heiltä elämästäään puuttuu ...raamatussa on ytimekkäästi ilmaistu ihmisille että Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisäinen ymmärtäminen.

        Täällä Jeesusta herjaavia atteja voisi verrata paavaliin joka koki tekevänsä palvelusta fariseuksena,mutta kaiken tämän paavali luki tappioksi kohdatessaan armahtavaisen Vapahtajan.

        Fil 3: 6- 8

        intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.

        Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.

        Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen

        ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.

        Tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää -

        siinä krisselin ja kristinuskon sanoman koko sisältö. Ei yhtään mitään, täydellinen nolla.

        Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki:
        normaali terve järki.

        Sääliksi käy.


      • tyhjyyttä
        Jukka kirjoitti:

        Tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää -

        siinä krisselin ja kristinuskon sanoman koko sisältö. Ei yhtään mitään, täydellinen nolla.

        Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki:
        normaali terve järki.

        Sääliksi käy.

        on atten sielu täynnä tai täynnä itseään....tyhjästä ollaan tultu ja tyhjää on elämän tarkoituskin ...

        http://webbinetti.net/profetia/profetia04.htm


      • sanoma...
        Jukka kirjoitti:

        Tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää -

        siinä krisselin ja kristinuskon sanoman koko sisältö. Ei yhtään mitään, täydellinen nolla.

        Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki:
        normaali terve järki.

        Sääliksi käy.

        Onhan siinä sanomaa: MINÄ

        Aina kun krisseli puhuu, että jokaisella on sielu, jumala loi tämän kaiken meille tms., muuta monikko teille/meille/kaikille/ihmisille minä muotoon. Saat kristinuskon todellisen sanoman (minä, minä ja minä).

        Minulla on sielu.
        Minä menen taivaaseen.
        Minä tiedän.
        Minussa on jumalan henki.
        Universumi luotiin minua varten.
        Minä olen korkeampi arvoinen kuin yksikään eläin.
        Minä,minä, minä ja vaan minä.
        Minä tiedän jumalan aivoitukset.
        Minä olen kokenut ihmeitä.
        Minä elän ikusuuden.
        Minulla on oikeus ja tieto saarnata muille jne./yms./tms./etc.


      • Kössönöm
        sanoma... kirjoitti:

        Onhan siinä sanomaa: MINÄ

        Aina kun krisseli puhuu, että jokaisella on sielu, jumala loi tämän kaiken meille tms., muuta monikko teille/meille/kaikille/ihmisille minä muotoon. Saat kristinuskon todellisen sanoman (minä, minä ja minä).

        Minulla on sielu.
        Minä menen taivaaseen.
        Minä tiedän.
        Minussa on jumalan henki.
        Universumi luotiin minua varten.
        Minä olen korkeampi arvoinen kuin yksikään eläin.
        Minä,minä, minä ja vaan minä.
        Minä tiedän jumalan aivoitukset.
        Minä olen kokenut ihmeitä.
        Minä elän ikusuuden.
        Minulla on oikeus ja tieto saarnata muille jne./yms./tms./etc.

        minä-minä-uskontoahan se on.

        Onko se sitten pelkoa, alemmuudentunnetta, vai vihaa, kun tulevat tänne paasaamaan sitä uskoaan. Vaikea sanoa.


      • Jukka
        tyhjyyttä kirjoitti:

        on atten sielu täynnä tai täynnä itseään....tyhjästä ollaan tultu ja tyhjää on elämän tarkoituskin ...

        http://webbinetti.net/profetia/profetia04.htm

        Kiitos täydellisestä nolla-informaatiosta.

        Tyhjän saa pyytämättäkin.

        Kirjoita seuraavan kerran kun keksit jotain
        asiallista asiaa. Älä laita lisää nolliasi.

        Tyhjä ei kiinnosta.


      • voisi
        Kössönöm kirjoitti:

        minä-minä-uskontoahan se on.

        Onko se sitten pelkoa, alemmuudentunnetta, vai vihaa, kun tulevat tänne paasaamaan sitä uskoaan. Vaikea sanoa.

        olla todellinen Jeesuksen seuraaja ellei hän levittäisi evankeliumia eteenpäin...muutoin hän olisi vain kaappikrisse,joka palvoo Jumalaansa neljän seinän sisällä...mihin kanssa rohkaistaankin että rukoile omassa kammiossasi älä laioppineiden tavoin tavoitellaksesi jotakin statusta muiden silmissä...itteäsi nostaen jalustalle. Samoinhan aattellinen krisseli seuraa velvoitetaan viedä sanomaa eteenpäin.....se on eri asia miten asian attelistit ottaa vastaan ...mutta se ei enää ole krisselin huoli vaan se on herran hallussa..kuhan sanoma viedään eteenpäin :)


    • Kuk regus susej

      miten sinulla tuli venäjällä, kun "persoonia oli mukana: vanha pappa, ikäiseni sisar ja tietenkin päärooli hommassa oli Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä ja paikallisilla uskovaisilla."
      Se saattaisi olla mielenkiintoisempaa kuin sinun tavalliset harhasi.

    • Huhhhahei

      tuntuu, että Hanna on humoristi :)

    • Kyllä

      Hörhöilijöiden provokaatiot on jo melkoisen puisevia. Että se siitä jutun juuresta.

    • bubastis.tmi

      tarvitsen siivoojan. Kylppärin peruspuhdistus ja laatat kiiltelemään. Samoin keittiön rassaus. Tuutko?

      • ***.*.*.*.***

        Ateistin paras ase uskontoa vastaan on Hanna! hän antaa uskoville niin huonon maineen että ihmiset suorastaan ryntäävät kirkoista ulos kun huomaavat minkälaisia uskovaiset ovat!


    • ilmaloinen

      Uskovaisuus tekee hyvää ihmiselle, ihan totta, ymmärrän sen.
      Jaa ateismi tylsää? No ei ateismissa itsessään sillä tavalla olekaan varsinaista sisältöä, koska se on jumaluuksien puuttumista. Mutta ei teismikään itsessään määrittele muita asioita kuin jumaluudet.

      Kyllä ateistiekin elämässä tapahtuu kaikkea uutta ja kivaa siinä missä muidenkin. Se mitä tapahtuu, on oma asiansa. Ei ateismi itsessään sen enempää kuin teismikään määrittele mitä sisältöä elämällä
      tulisi olla.

      Minä en ole pessimistinen ateisti. Päinvastoin, pyrin aina optimistisesti ajattelemaan että synkimmässäkin pilvessä on kultareunus. Toivoa riittää aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      267
      9626
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      306
      6802
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1695
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1411
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1287
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1069
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      862
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe