Vaunutestille

Jokin taho voisi tehdä kunnollisen talvitestin.
Otetaan tuollaiset suosituimmat perhevaunut kokoluokassa 6-7 metriä.
Samalle alueelle 25-35 asteen pakkaseen, lämmitetään kaikki kylmästä lämpimäksi, testataan eri lämmitysmuotoja, osien kestävyyttä, vetoisuutta, lämpeämisaikoja, tehon tarpeita.....
Loppuyhteenvetona testiviikonlopun/viikon sähkönkulutus, kaasunkulutus, viihtyvyys, kestävyys, jne.....

Siinähän saisi sitten faktaa, että ovatko kalliit vaunut hintansa väärtejä.
Tällä hetkellä kaikki "tiedot" perustuu vanhoihin 80-luvun uskomuksiin ja yksittäisiin testeihin.
15800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

saadaan hyvät tulokset

Äänestä
  • Kuka lie nykyään maksaa heidän lapin lomat ja saunaillat?

    Äänestä

Lienee vuodelta 2000, kun tuulilasi tai vastaava lehti testasi 6 v aunua. Pohjoismaiset oli meidän olosuhteisiin vielä jonkin verran parempia kuin keski-euroopan tekeleet.
Ja Primus oli taloudellinen pannu. Tosin mallit on jo siitäkin ajasta muuttuneet.
Kunnon testausta tarvittaisiin, sillä nyt tuntuu siltä, että viikonloppureissun perustella kirjoitellaan kohteliaita korulauseita, joista puolet on suoraan esitteistä.
Vaunut ääriolosuhteisiin niin erottuu jyvät akanoista.

Äänestä
  • saksalainen trumalla (malli 5000) asteita ulkona -3;sta -10;neen pullo kaasua kestää 3vrk, ilman sähköä. Pohjoismaisessa samat olosuhteet kaasupullo kestää 5vrk, kun samalla käytetään 1000w vastusta.
    vaunujen koko n. 6m

    Äänestä

että mistäs sä tuollaisia pakkasia nykyään löydät suomessa missään? Jossain voi olla pari-kolme päivää, ja sitten taas merlkein suojaa. ja mites sä olet niitten vaunujes ja testaajies kanssa juuri oikeina päivinä passissa oikeassa paikassa?
Silloin 87 alkuvuonna olisi voinut tuollaisen testin tehdäkin. Nyt tuollaisten pakkasten löytyminen on melkein jo lottovoitto, edes kerran talven aikana

Äänestä
  • Isojakin halleja joissa pidetään mojovia pakkasia.
    Testin voi siis tehdä vaikka kesällä.

    Äänestä

  • Noita. kirjoitti:

    Isojakin halleja joissa pidetään mojovia pakkasia.
    Testin voi siis tehdä vaikka kesällä.

    Löytyyhän niitä isoja halleja joo.
    Sinne vaan porukka asumaan viikkoksi halliin 10 vaunun kanssa. Jo tulee tuloskia joo. Sitten myydään ne tulokset halukkaille omakustannushintaan. Enää pitäisi löytyä taho joka sen parin vaunun hinnan haluaa tuosta testistä maksaa.
    Homman opetus: kyllä nykyisin löytyy ihan mitä vaan. Mutta kukaan ei halua siitä maksaa. Ja se on se ongelma testauksessakin.
    Vai kuinka moni teistä ostaisi niitä trestituloksia vaikkapa 80 eurolla?

    Äänestä

  • kesäkelit nykyään kirjoitti:

    Kun esim. karvanaamarilehti testaa jonkun vaunun, tai iltis jonkun auton, niin tuleeko sinulle lehden mukana siitä vielä lasku?

    Ja ketä sinne tarvii laitta asumaan, kyllä ne vaunut siellä pärjää ja lämpenee ilman asukkeja. Muutama henkilö vaan valvomaan tuloksia ja lämpöerovaihteluita, vuotoja, aikoja.....

    Äänestä

Ja oppirahat maksettu. "Halvalla" vaunulla aloiteltiin ja "kalliiseen" on päädytty. Kyllä se vain tuppaa olemaan niin, että tuolle kovemmalle hinnalle on katetta. Käytössä sen huomaa. Ei pelkästään lämpimyydessä. Vaikka onhan se tosi, että pohjolassa suunniteltu ja tehty vaunu soveltuu paremmin talveen, kuin keskieurooppalainen. Täällä tuotekehitys on täkäläisiin oloihin kohdennettu. Myös pienemmät valmistus-sarjat vaikuttavat työn laatuun. Ei tarvitse itse tehdä "loppukiristyksiä". Viihtyvyyteen vaikuttaa niin moni asia ja muuttuja, että senkin ajan kanssa käytön myötä.

Äänestä
  • Juuri tämän takia pitää testata vaunuja, kun tällaisia dinosauruksia vielä on.
    Maailmalla tuotantomenetelmät, suunnittelu ja kaikki muu on kehittynyt ihan eri tahtia kuin pohjolan pikkufirmoissa, siksi mm. on hinnat alhaisemmat.
    Automaailmassa hyvä esimerkki on toyota, edullinen keskivertoauto, mutta luotettavuus ja huoltotesteissä melko kärjessä.

    Eli siis tilausta testille olisi.
    Luulen vaan että kabe, polar ja solifer mm. ei ole kovin halukkaita tuollaiselle testille
    :)

    Äänestä

  • Takia. kirjoitti:

    Juuri tämän takia pitää testata vaunuja, kun tällaisia dinosauruksia vielä on.
    Maailmalla tuotantomenetelmät, suunnittelu ja kaikki muu on kehittynyt ihan eri tahtia kuin pohjolan pikkufirmoissa, siksi mm. on hinnat alhaisemmat.
    Automaailmassa hyvä esimerkki on toyota, edullinen keskivertoauto, mutta luotettavuus ja huoltotesteissä melko kärjessä.

    Eli siis tilausta testille olisi.
    Luulen vaan että kabe, polar ja solifer mm. ei ole kovin halukkaita tuollaiselle testille
    :)

    Mitähän tarkoitat...kaikki muu on kehittynyt...? Esim. pohjolan vaunuissa on kehitelty tuo lattialämmitys. Vesikiertoisena skandinaaveissa, keski-eurooppalaisissa yleensä sähköinen. Ovet, ikkunat, ilmanvaihto, vesijärjestelmät(putket,viemärit,ulostulot), korirakenne jne. on skandinaaveissa on tänne paremmin soveltuvia. Myös käytetyissä materiaaleissa on eroja. Yhtä valmistunutta vaunua kohden on työtunteja tehty skandinaaveissa aika paljon enemmän, kuin keski-eurooppalaisissa. Tämä siis näkyy työn viimeistelyssä. Kyseleppä eri merkkien käyttäjiltä, millaisia ja paljonko on ollut reklamoitavaa tai takuu asioita käytön aikana. Huonoja vaunuja ei varmaan olekaan. On vain noita keskivertovaunuja ja sitten hiukan parenmpia... ja kalliimpia. Sinivalkoisissa vaunuissa on eroja, muussakin kuin merkissä!

    Äänestä

  • Testaus kirjoitti:

    Ei se, että johonkin hommaan käytetään tuplamäärä aikaa, tarkoita välttämättä mitään muuta kuin että hinta työn määrän mukana on korkeampi.
    Kalleintahan tuotannollisesti valmistettujen tuotannossa on työ.
    onko toyota avensis paljonkin huonompi auto kuin esim vastaava audi tai bmw, vaikka se valmistuu puolessa siitä ajasta kuin sakemanni ja on halvempi?

    Testiä kiitos.

    Äänestä

tehdään alueilla lähes päivittäin. Kaasun kulutusta vertaillaan, erona vain sisälämpötila eri vaunuissa ja käyttääkö sähköä 1000w tai 2000w siinä samalla.

Äänestä
  • Vaunualueen saunavertailut on ihan huuhaata.
    erot on kovia ihan samalaisillakin vaunuilla.
    Toinen tosiaan käyttää sähköä 1Kw, toinen 1Kw yks ei ollenkaan...Toisessa vaunussa on 5 ihmistä, toisessa 2 yhdet ei kokkaa vaunussa toiset kokkaa 3 kertaa päivässä, ovet on auki puolet päivästä isolla perheellä.....
    Sitten vielä kun saunassa naapuri sanoo että hänellä kaasupullo on kestänyt viikon, niin eihän naapuri tunnusta että oma kesti 4 päivää, vaan sen sanotaan kestäneen 9 päivää jne jne.

    Kunnon testi kehiin josta saa luotettavaa ja todenmukaista faktaa.

    Testissähän voisi vielä kuvata lämpökameralla vaunut ulkopuolelta ja näkisi onko kovia vuotoja ja eristämättömiä kohtia.
    Taitaa vaan olla niin, että ei es karvanaamarilehdellä ole intressiä tuollaiselle testille, pelkäävät varmaan mainostajien häipymistä.

    Äänestä

  • Eri asioita kirjoitti:

    Vaunualueen saunavertailut on ihan huuhaata.

    Kuinkahan mahtaa liiton lehden varat riittää noin laajan testin järjestelyihin? Laboratorio olosuhteet kylmän osalta kun olisi ainoa stabiili paikka testin järjestämiseen. Tuollaisen kylmä-labran vuokraaminen on tuskin ilmaista, tai edes edullista!?! 10 merkkiä / mallia testattavana ei ole ihan päivän homma. Nuo aiemmmin mainitut asiat vaikuttaa yllättävän paljon energian kulutukseen (kokkaukset, hlö.määrä jne). Lisäksi se, kuinka ao. vaunuun paistelee aurinko tai osuu tuulet. Mutta mutta... kuka sitten valitsee vaununsa / autonsa jonkin testin perusteella? Eiköhän jokainen tee valintansa omien käyttötarkoitusten ja mahdollisuuksiensa mukaan?? Toivottavasti! Minulla ei ole Toyotaa, vaikka se olisi kuinka hyvin pärjännyt testeissä tai olisi eniten myyty merkki. Minulla ei myöskään ole Hobbya, vaikka se onkin eniten myyty merkki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tilausta. kirjoitti:

Jokin taho voisi tehdä kunnollisen talvitestin.
Otetaan tuollaiset suosituimmat perhevaunut kokoluokassa 6-7 metriä.
Samalle alueelle 25-35 asteen pakkaseen, lämmitetään kaikki kylmästä lämpimäksi, testataan eri lämmitysmuotoja, osien kestävyyttä, vetoisuutta, lämpeämisaikoja, tehon tarpeita.....
Loppuyhteenvetona testiviikonlopun/viikon sähkönkulutus, kaasunkulutus, viihtyvyys, kestävyys, jne.....

Siinähän saisi sitten faktaa, että ovatko kalliit vaunut hintansa väärtejä.
Tällä hetkellä kaikki "tiedot" perustuu vanhoihin 80-luvun uskomuksiin ja yksittäisiin testeihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu