Ihmettelen suureksi, miksi katumuksen mysteeriin osallistutaan niin harvoin, ja miksi jos asian ottaa puheeksi, ihmiset reagoivat asiaan niin voimakkaasti. Kasvoin osittain venäläisessä perheessä ja venäläisten keskuudessa katumuksen mysteeri nähtiin hirveän positiivisena asiana - aina puhuttiin siitä kuinka hyvältä tuntui ripin jälkeen, ja kuinka raskasta oli sielussa jos ei ollut päässyt ripille pitkään aikaan. Eivät hekään aina niin uskollisesti ripillä käyneet mutta ei kukaan pitänyt sitä hävettävänä tai pelottavana asiana.
Omat kokemukseni eri maisten pappien kanssa (ja eri patriarkaateissa) ovat olleet melkein poikkeuksetta erittäin myönteisiä. Papit ovat olleet lempeitä ja ymmärtäviä, kukaan ei ole koskaan tuominnut tai sanonut pahaa sanaa, vaikka vaikeistakin asioista on puhuttu. Kiireiset matkapapitkin ovat jaksaneet kuunnella ja välittää. Ripin aikana olemme keskustelleet hengellisistä asioista ja moni uskonasia on valjennut minulle ihan uudella tavalla nimenomaan ripin aikana papin kanssa keskusteltaessa - kyseessähän ei ole vain sielunhoidollinen keskustelu vaan Kirkon mysteeri. Aina olen lähtenyt sieltä paremmassa tilassa kuin sinne olen tullut.
Kyse on mielestäni hengellisestä ja henkisestä kasvusta, jota jokainen tarvitsee vaikkei omallatunnolla olisi mitään aivan hirveitä syntejä. Ja kukapa meistä synnitön olisi?
Olenko sitten onnistunut valitsemaan eriomaisia rippi-isiä vai mistä on kyse? Papeilla on paljon ihmiskokemusta, on mukava kun voi puhua sellaisen ihmsen kanssa jolla on paljon kokemusta eikä tarvitse pelätä että juttua viedään eteenpäin. Eikö jo se ole terapeuttista?
Tämä tuntuu sitäkin ihmeellisemmältä, kun nykyaikana ollaan valmiit paljastamaan itsestä kaiken mediassa ja blogeissa ja käydään psykoterapeuteilla.
Omat kokemukseni eri maisten pappien kanssa (ja eri patriarkaateissa) ovat olleet melkein poikkeuksetta erittäin myönteisiä. Papit ovat olleet lempeitä ja ymmärtäviä, kukaan ei ole koskaan tuominnut tai sanonut pahaa sanaa, vaikka vaikeistakin asioista on puhuttu. Kiireiset matkapapitkin ovat jaksaneet kuunnella ja välittää. Ripin aikana olemme keskustelleet hengellisistä asioista ja moni uskonasia on valjennut minulle ihan uudella tavalla nimenomaan ripin aikana papin kanssa keskusteltaessa - kyseessähän ei ole vain sielunhoidollinen keskustelu vaan Kirkon mysteeri. Aina olen lähtenyt sieltä paremmassa tilassa kuin sinne olen tullut.
Kyse on mielestäni hengellisestä ja henkisestä kasvusta, jota jokainen tarvitsee vaikkei omallatunnolla olisi mitään aivan hirveitä syntejä. Ja kukapa meistä synnitön olisi?
Olenko sitten onnistunut valitsemaan eriomaisia rippi-isiä vai mistä on kyse? Papeilla on paljon ihmiskokemusta, on mukava kun voi puhua sellaisen ihmsen kanssa jolla on paljon kokemusta eikä tarvitse pelätä että juttua viedään eteenpäin. Eikö jo se ole terapeuttista?
Tämä tuntuu sitäkin ihmeellisemmältä, kun nykyaikana ollaan valmiit paljastamaan itsestä kaiken mediassa ja blogeissa ja käydään psykoterapeuteilla.
Vastaukset 11
Vanhimmat
pitää lukua muiden katumuksen syvyydestä. Omassa ei tietenkään ole mitään korjattavaa.
Minusta voisi poistaa koko katumuksen sakramentin.
niitä ihmisiä, jotka eivät katumuksella käy. Juuri keskustelin muutaman ihmisen kanssa katumuksesta ja he (aktiivisesti kirkossakäyjät) kertoivat olleensa ripittäytymässä VUOSIA SITTEN! Siitä huolimatta käyvät ehtoollisella! Mutta kukin tavallaan, kantakoot syntinsä viimeiselle tuomiolle saakka. Minä haluan saada edes osan anteeksi jo täälläollessa.
mahdollista säännöllinen ripittäytyminen. Kuitenkin olisi suotavaa että edes joskus olisi mahdollista käydä. periaatteesta en mene ehtoolliselle koska en ole ripittäytynyt. Tämä on minun ratkaisuni.
aina. Hamppunaru tai kettinki (kilohinta) ei ole ihme investointi jos kärsimyksellä haluaa hekumoida. Jos tämäkään ei riitä, riipusta puhelinnumerosi - auttaja löytyy alta aikayksikön.
siellä. Asioiden yli on vain päästävä.
ehtoollista ja ilman ehtoollista ei ole pelastusta. Luterilainen asenne valitettavasti laittaa uskomaan, että pelkkä kirkossa käynti riittää. Ortodoksista uskoa ei ole ilman sakramentteihin osallistumista. Ja ripittäytymisestä - jos oma rippi-isä ei ole aina tavoitettavissa, voit varmasti hänen siunauksellaan käydä sen papin luona, jonka palveluksissakin käyt.
että "Luterilainen asenne valitettavasti laittaa uskomaan, että pelkkä kirkossa käynti riittää." Kyllä luterilaiseen uskoonkin kuuluu katumus ja syntien anteeksi anominen. Mutta sitä ei varmaankaan kerrota oikeauskoisille.
kun on itsekin ex-luterilainen.
katua homolle. Samassa venhossa kohti ikuisuuden autereista merta kun kuljetaan...
koko seurakunta täynnä. Korjaan: kirkkokunta täynnä.
puolesta.
Mutta se onkin ihanaa. En minä ainakaan haluais olla naimaton/nussimaton ja kulkea leninki päällä kesät talvet. Niin hullu minä olen.