Täällä on muutamia, "viisaita"!

* He ovat valmiit moukaroimaan ketoon kenet tahansa, he ovat asiantuntijoita vaikka eivät koskaan eikä millään todista tuomioitaan.
* Niikuin nyt tuolla edelisessä avauksessani.
* Kukaan näistä yliviisaista,kuten Pe.ku. etunenässä, Hirvas, ekivaari, ovat aina valmiit lyömään lyttyyn vaikka kuinka asiat siinäkin kirjoitin nimenomaan Raamatun iloituksen mukaisesti, silti nämä yltiöpäät murskaavat tutkimatta kaikki kukematta tutkimatta paikkansapitämättömiksi. Joitakin täysin asiaan kuulumattomia Raamatun sitaatteja haetaan ja niilä viisastellaan, vaikka ei itsekkään ymmärretä niiden sanomaa.
* Olen varma, että aloitukseni israelin tulevaisuudeta tuolla alempana, on 98% jokaisen ikean helluntaiuskovan opillinen näkökanta, samoin kaikki Pyhällä Hengellä tätytetyt helluntai saarnajat ovat samalla linjoilla, ehkä joitakin yksityskohtia on, josta voidaan keskustella, mutta pääasiassa ollaan yhtä mieltä!
* Areiolaiset ekivaari ja hirvas sekoittavat koko palstaa sekavilla Raamatun siteerauksillaan, joita vaan noukitaan sieltä täältä , mikä vähänkin sopii jonkun sanan puolesta muka asiaan.
* Edelleen, ei mikään ole muuttunut, he ovat eksyttäjiä edelleen!
28610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

salli jo nauraa.Sinulla alkaa olla jo ihan omat teologiasi.Milloin perustat oman seurakunnan?

Äänestä
  • *(O)ikean helluntailaisen? eikö sinulle koskaan tule kirjoitusvirheitä? Olet vaan riidan kipeä provoilija!

    Äänestä

Sinähän edellisessä aloituksessasi esitit väitteitä joita et pystynyt perustelemaan niille jotka olivat perustellusti eri mieltä asioista.

Jos tunnet itsesi syyttä jotenkin hävinneeksi keskustelussa niin se ei oikeuta nimittelemään.
Pikemminkin, jos on väärässä tai ei pysty perustelemaan, niin voi pyytää anteeksi tai korjata erheensä.

Ei ole häpeä olla väärässä.

Äänestä
  • Sinun nokka työntyy joka asiaan. Onko sinulla paha olla?

    Äänestä

  • * Kuka se voittaja sitten on? Ja mistä on votettu tai hävitty, sinä se vaan noita provojas tänne latelet, mene nyt tänään päivällä hiihtolenkille, että oleisit edes hetken rasittamatta tätä pastaa omituislla päättelemisilä!

    * Ja muuten ottaisit joskus osaa keskuteluun, etkä esiinny omavalaisena ylituomarina, omasta mielestäsi, en ole itsestäni tässäkään avauksessa kirjoittanut, mutta sinä käännät keskustelun henkilökohtaiseksi irvailuksi, olet jotenkin sairas tyyppi, tai ainakin luonnevikainen.
    * Tuolla asenteella, millä esiinnyt, pidät itseäsi neropattina, toista halveksuen, siinä todiste sinun luonnehäiriintymisestäsi, olet pahan palvelija. Mee nukkumaan nyt, risti kätesi ja pyydä Jumalaa antamaan ilkeytesi anteeksi, jos uskallat rukoilla Jeesusta Kristusta!

    Äänestä

Monelle liian hankala, koska siihen tarvitaan muutakin, kuin maallinen viisaus, sillä monet eivät Sanaa tutki ja onhan se tosi että profetiat, joita vanhan liiton aikaan tuotiin esiin, ei ole vasta uskoon tulleille vielä "ajankohtaisia".

Sinä vuosien varrella olet kyllä sen huomannut, että sinun kirjoituksesi on monelle "kaksiteräinen miekka" ja sen johdosta saat vastustusta.

Äänestä
  • Sanasathan sinäkin olet mm. RUIKIN löytänyt, eikös niin. Sinulla tosin on jokin oma käännös tuosta Raamatusta. Että osaat olla oksettavan tekopyhä.

    Äänestä

täysin asia puhua helluntailaisten uskomuksista ja Jeesuksen opetuksista.

Kirjoitit näin:

>>>> * Olen varma, että aloitukseni israelin tulevaisuudeta tuolla alempana, on 98% jokaisen ikean helluntaiuskovan opillinen näkökanta, samoin kaikki Pyhällä Hengellä tätytetyt helluntai saarnajat ovat samalla linjoilla, ehkä joitakin yksityskohtia on, josta voidaan keskustella, mutta pääasiassa ollaan yhtä mieltä!>>>>

Se on sama asia kuin kepu ja kokoomus ovat samaa mieltä eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen. He ovat YHTÄ MIELTÄ siitä, eikä Jumalalla ole sen asian kanssa mitää tekemistä.

Se on sama millaisia opillisia näkökantoja helluntailaisten päähän on moukaroitu helluntaisaarnaajien toimesta. Jos ne opit ovat tuollaisia Israel ennustuksia vuosilukuineen 1948, niin silloin teidän kannattaa yhdistyä jehovien kanssa. Myös heillä on omat vuosilukunsa, joten sinne vaan pohtimaan ja järkeilemään yhdessä.

Minä uskon mitä Jeesus sanoi, ja minä uskon siihen. Hän tiesi mistä puhui aivan varmasti:

Matt. 24:36
Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Minun viisaus on Jeesuksen sanaa.

Äänestä

voi harjoittaa, kun juttelee jonkun tuntemattoman "opettajaksi" pyrkivän uskovaisen kanssa.Sillä Israeli suhteesta selviää, onko henkilö Pyhän Hengen johdossa. Tsemppiä Mohikaani. ;)

Äänestä

Herätessä luen Raamattua ja rukoilen. Siinä on tietyt rukousaiheet, ja myöskin mitä mieleen tulee. Joka päivä kuitenkin siunaan Israelin kansaa. Siunaan juutalaisia Israelissa ja ympäri maailmaa. Onhan pelastus juutalaisista, Joh.4:22.
Joka Israelia siunaa, sitä Jumala siunaa, joka kiroaa, sen Jumalakin tuhoaa, (vapaasti muistaen mutta Raamatusta).

Tuossa ylenpänä merim.raimo antoi hyvän testin.

Äänestä
  • uskontoon eivätkä usko Jeesuksen Jumaluuteen.
    Jeesuksen ajan "israelilaisista" ei ole geneettisesti enää paljoa jäljellä nyky-Israelissa eikä muutoinkaan juutalaisten perimässä.

    Jeesus jos eli niin hänen sukunsa perimää on enemmän palestiinalaisissa kuin israelilaisissa.

    Juutalaiseen uskoon voi helposti kääntyä kuten näyttelijätär Lindsay Lohan joka on niittänyt kyseenalaista mainetta myös vilauttelijana, huumeiden käytöllä, rattijuopumuksilla ym.

    http://www.pod.fi/suomi/?s=juutalaiseksi

    http://images.google.fi/images?client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&channel=s&hl=fi&q=Lindsay Lohan&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    uskontoon eivätkä usko Jeesuksen Jumaluuteen.

    Saat olla varma että tuolla menolla ei hyvä seuraa. Taivaasta sinua tarkkaillaan ja sinulle on annettu jatkoaikaa. Mutta turmiosi tulee äkisti, eikä silloin enään mikään auta. Turmion tullessa Herra ei kuule hätääsi. Jumala ei salli itseänsä pilkata, vaan mitä kylvät sitä sinä niität.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    uskontoon eivätkä usko Jeesuksen Jumaluuteen.
    Jeesuksen ajan "israelilaisista" ei ole geneettisesti enää paljoa jäljellä nyky-Israelissa eikä muutoinkaan juutalaisten perimässä.

    Jeesus jos eli niin hänen sukunsa perimää on enemmän palestiinalaisissa kuin israelilaisissa.

    Juutalaiseen uskoon voi helposti kääntyä kuten näyttelijätär Lindsay Lohan joka on niittänyt kyseenalaista mainetta myös vilauttelijana, huumeiden käytöllä, rattijuopumuksilla ym.

    http://www.pod.fi/suomi/?s=juutalaiseksi

    http://images.google.fi/images?client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&channel=s&hl=fi&q=Lindsay Lohan&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

    Moit Pe-ku!
    Ja hyvää viikonloppua siulle!
    Ja muille myös.

    Äänestä

  • leahim kirjoitti:

    Moit Pe-ku!
    Ja hyvää viikonloppua siulle!
    Ja muille myös.

    Mohikaanillekin parempaa toivottelen kun huomaan hänen nousseen väärällä jalalla tai olisiko niin ettei ole vielä ehtinyt nukkumaan mennä :)

    Äänestä

kun ei ollut Israelin valtiota kukaan kristitty ei keksinyt opettaa että sellainen syntyy, vaan päin vastoin, olivat vainoamassa juutalaisia jumalan tappajina ja ties minä (vaikka jostain syystä jättivät italialaiset rauhaan). Nyt kun on juutalainen valtio, keksittiin että profeetathan puhuvat että sellainen syntyy ja kun se aikanaan lakkaa olemasta, löydetään taas profetia joka kertoo sen tuhosta ja selitys varmasti on, että oli juutalaisten vika että valtio tuhoutui eikä Jeesuskaan tullut.

Äänestä
  • Kristityt, siis KRISTITYT, ovat kautta aikain suhtautuneet juutalaisiin toisin.

    Maaliskuun Ristin Voitto -lehti vuodelta 1933 kehoittaa näin: "Rukoilkaa Israelin puolesta!"
    Juutalaiset olivat Suomen helluntaiuskovien(kin) rukouslistalla jo vuosikaudet, ennenkuin Israelin valtiota edes haaveltiinkaan.

    Kun selaa esim. ko. vanhoja RV -lehtiä, huomaa kyllä, ettei Israelin valtion syntyä keksitty jälkeen sen synnyn, vaan sitä tiedettiin odottaa - ja rukoilla.
    Tässä RV:sta lainaus vuodelta 1933 (lokakuun nro):
    "Israelin muutto Luvattuun maahan edistyy nopeasti. Brittien viranomaisten, Palestiinan hallituksen, Saksan viranomaisten, ja Berliinin juutalaistoimiston välillä on äskettäin tehty virallinen sopimus Saksan juutalaisten siirtymisestä Palestiinaan.
    Tätä nopeaa menoa seuratessa tulee mieleen profeetta Jeremian ennustus siitä tavasta, millä Israel palaa kaikkien kansojen keskuudesta takaisin isiensä maille. *Katso, minä lähetän nmontä kalamiestä heitä onkimaan..* (Jer. 16:16)..

    ..Jos todella kansainliiton ja Englanti ja Saksa aavistaisivat, mikä merkittävä tekijä Israelista tulee ajan oloon Palestiinan maailmanpolitiikan näyttämöllä, he eivät milloinkaan sallisi Israelin kansan sinne muuttaa. Mutta nyt se on salattu tämän maailman viisaiden silmiltä, sillä Jumalan suunnitelmien pitää mennä täytäntöön ja kaikkien on niitä edesautettava."

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Kristityt, siis KRISTITYT, ovat kautta aikain suhtautuneet juutalaisiin toisin.

    jolloin sionistinen liike jo järjesti asutusta ja muuttoa Palestiinaan ja alue oli jaettukin Balfourin sopimyksella.Sano esimerkki jolloin ennen 1800 lukua joku kristitty luki profetioista että syntyy vielä juutalainen valtio ja hyvä olisi jos ei nyt sitä ennen joka juutalaista iikkaa lahdattaisi?
    Muuten Suomenkin juutalaisten kansalaisoikeuksia vastustivat loppuun asti kirkko ja papisto, jos heistä olisi riippunut kansalaisoikeuksia ei olisi saatu.Sama kaikkialla muualla.Ihan joka paikassa.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    päässä syttyi ajatus, että juutalaiset eivät koskaan voisi muodosta yhteistä kansaa jollei ole yhteistä kieltä. Niinpä hän matkusti Palestiinaan v. 1881 ja alkoi elvyttää ja herätellä henkiin vanhan heprean kielen ja tehdä siitä uuden juutalaisvaltion yhteisen kielen.

    Ensin kieli sitten valtio.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eliezer_Ben-Jehuda

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    jolloin sionistinen liike jo järjesti asutusta ja muuttoa Palestiinaan ja alue oli jaettukin Balfourin sopimyksella.Sano esimerkki jolloin ennen 1800 lukua joku kristitty luki profetioista että syntyy vielä juutalainen valtio ja hyvä olisi jos ei nyt sitä ennen joka juutalaista iikkaa lahdattaisi?
    Muuten Suomenkin juutalaisten kansalaisoikeuksia vastustivat loppuun asti kirkko ja papisto, jos heistä olisi riippunut kansalaisoikeuksia ei olisi saatu.Sama kaikkialla muualla.Ihan joka paikassa.

    vaikeuttaneet kovastikin juutalaisten elämää. Mistä sinä kuitenkaan tiedät, mitä Rooman kirkon ulkopuolinen taho on ajatellut juutalaisista? Se taho, joka nytkin on juutalaisten puolella. Tuskinpa sionismi, sen uskonnollinen suuntaus nimenomaan, syntyi vasta 1800 -luvulla, vaikka niin virallisesti tapahtuikin.

    On varmasti totta, että ennen 1800 -lukua juutalaiset olivat paljolti unohduksissa, mutta vapauden siemen iti vainoamisesta huolimatta. Se, että kirkko, Rooma etunenässä, on vainonnut juutalaisia, ei tee tyhjäksi Jumalan lupauksia Israelia koskien.

    pop-asia, kun sitä pitää aina jauhaa tällä palstalla. Miksi ei voitaisi keskustella kuinka helluntailaisuus on levinnyt Papua Uusi Guineassa?

    Äänestä

  • Pakanainen kirjoitti:

    pop-asia, kun sitä pitää aina jauhaa tällä palstalla. Miksi ei voitaisi keskustella kuinka helluntailaisuus on levinnyt Papua Uusi Guineassa?

    Juutalaiset ovat kompastuskivi kansoille.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Juutalaiset ovat kompastuskivi kansoille.

    Perustelehan. Suomessa asuu juutalaisia, joilla on TÄYSIN samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin suomalaisilla. Heitä on monilla elämänaloilla, näkyvillä paikoilla - ja ihan ovat siinä kelpo kansalaisia kuin muutkin. MITEN he nyt sitten kompastuskivi ovat?

    Olen muuten opettanut useitakin juutalaisia. IKINÄ he eivät ole vaatineet erityiskohtelua, esittäneet tolkuttomuuksia tai käyttäytyneet älyttömästi tai rasistisen syrjivästi ketään kohtaan luokkatilanteissa. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa helluntailaisoppilaista, joista osa on kyllä kotikasvatuskensa vääntyneisyyden näyttänyt.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    vaikeuttaneet kovastikin juutalaisten elämää. Mistä sinä kuitenkaan tiedät, mitä Rooman kirkon ulkopuolinen taho on ajatellut juutalaisista? Se taho, joka nytkin on juutalaisten puolella. Tuskinpa sionismi, sen uskonnollinen suuntaus nimenomaan, syntyi vasta 1800 -luvulla, vaikka niin virallisesti tapahtuikin.

    On varmasti totta, että ennen 1800 -lukua juutalaiset olivat paljolti unohduksissa, mutta vapauden siemen iti vainoamisesta huolimatta. Se, että kirkko, Rooma etunenässä, on vainonnut juutalaisia, ei tee tyhjäksi Jumalan lupauksia Israelia koskien.

    Rooman kirkkoa vaan se kirkko ja papisto joka vastusti juutalaisten kansalaisoikeuksia täällä loppun asti ja mitä suurimmalla sinnikkyydellä oli luterilainen kirkko ja sen papisto.Lutherillakin oli oma näkemyksensä siitä mitä juutalaisille sopi tehdä:hävittää synagogat ja hukuttaa niissä kävijät vaikka jokiin. En näe tässä eroa kristillisten suuntausten välillä.
    Kyllä sionismi syntyi 1800 luvulla osana eurooppalaista kansallista liikehdintää, sionismi oli ja on täysin sekulaari kansallisliike jota uskonnolliset juutalaiset siksi vastustivat ja osin yhä vastustavat.Nyt on sionisteja jotka ovat uskonnollisia eli juutalaisittain mitsvoja noudattavia, yhtä lailla kuin sekulaareja, mutta aatteella itsellään oli ja on vain yksi tavoite, oma kansallisvaltio ja sen säilyttäminen, se miten kukin sen tarpeen perustelee tai miten tuossa valtioissa elää, on eri asia, kunkin oma.

    Äänestä

  • Pakanainen kirjoitti:

    pop-asia, kun sitä pitää aina jauhaa tällä palstalla. Miksi ei voitaisi keskustella kuinka helluntailaisuus on levinnyt Papua Uusi Guineassa?

    sillä tavoin pop-asia että osa kristityistä kiinnittää Israelin valtioon joitakin omia kristilliteologisia odotuksia, odotuksia jotka käsittääkseni keksittiin vasta kun valtio syntyi.

    Äänestä

tekoinen eikä vastaa edes helluntaisten käsityksiä,vaan keksit jatkuvasti hatustasi tarinoita.Mitä muuten olet Veijosesta mieltä?

Äänestä

toinen niin ahkeraan ja raskaasti moukaroi kuin Mohikaani moukaroi.

Äänestä
  • Noin on - paitsi että eihän nyt MOHIKAANI mitään pahaa tee - hänhän on "oikeassa" vain.... (Viittaan lahkolaisedustaja Toden aina niiiiin puolueettomaan asenteeseen).

    Toinen hyväkäs on Frihet. Eipä ole seriffi poistanut hänen rivoilujaan vieläkään. Ettei vain Mamabeard olisi MYÖS sama henkilö kuin Frihet ja kaaleppi? Sopisi kuvaan...

    Äänestä

poikia ja tyttäreitä nä pekut ja kumppanit ovat ?? Arvioitkaa viisasti !!

Job 34:8
   
joka yhtyy väärintekijäin seuraan ja vaeltaa jumalattomain miesten parissa?

Ps. 119:33
   
Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti.

Sananl. 21:16
   
Ihminen, joka eksyy taidon tieltä, joutuu lepäämään haamujen seuraan.

Sananl. 24:21
   
Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta, älä sekaannu kapinallisten seuraan.

Sananl. 22:24
   
Älä antaudu vihaisen miehen seuraan, ja älä ole julman tykönä,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mohikaani_27 kirjoitti:

* He ovat valmiit moukaroimaan ketoon kenet tahansa, he ovat asiantuntijoita vaikka eivät koskaan eikä millään todista tuomioitaan.
* Niikuin nyt tuolla edelisessä avauksessani.
* Kukaan näistä yliviisaista,kuten Pe.ku. etunenässä, Hirvas, ekivaari, ovat aina valmiit lyömään lyttyyn vaikka kuinka asiat siinäkin kirjoitin nimenomaan Raamatun iloituksen mukaisesti, silti nämä yltiöpäät murskaavat tutkimatta kaikki kukematta tutkimatta paikkansapitämättömiksi. Joitakin täysin asiaan kuulumattomia Raamatun sitaatteja haetaan ja niilä viisastellaan, vaikka ei itsekkään ymmärretä niiden sanomaa.
* Olen varma, että aloitukseni israelin tulevaisuudeta tuolla alempana, on 98% jokaisen ikean helluntaiuskovan opillinen näkökanta, samoin kaikki Pyhällä Hengellä tätytetyt helluntai saarnajat ovat samalla linjoilla, ehkä joitakin yksityskohtia on, josta voidaan keskustella, mutta pääasiassa ollaan yhtä mieltä!
* Areiolaiset ekivaari ja hirvas sekoittavat koko palstaa sekavilla Raamatun siteerauksillaan, joita vaan noukitaan sieltä täältä , mikä vähänkin sopii jonkun sanan puolesta muka asiaan.
* Edelleen, ei mikään ole muuttunut, he ovat eksyttäjiä edelleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu