12 vuotta sitten. Tänään on hänen nimipäivänsä.
Tänään vasta olisi halua ja voimia,jos voisi auttaa ja antaa lohdutusta tai tukea toiselle saman kokeneelle. Vasta tänään näen asiat toisin.
Voin ajatella asiaa ilman vihaa katkeruutta syyllisyyttä. Tie on raskas uskomattoman raskas,kuitenkin siitä voi selvitä,käymällä pohjalla ja syvällä.
Tekisi niin mieli etsiä Tarun ystävät kokoon ja kutsua heidät viettää 25 vuotis päiväänsa,mutta kaikki ne ystävät unohdin omaa suruani eläen.
Nyt vasta tajuan, tuntuu pahalta miten olen voinut heidät kaikki unohtaa pitämättä yhteyttä. Aikaisemmin se olisi tehnyt liian kipeää ja tekee ehkä vieläkin,mutta on nyt ehkä voimaa kohdata sekin kipu.
Tuskan kaipuun ikävän helpottaessa ajan kanssa,tuntuu aurinko linnun laulu,laineen liike tärkeältä kuin ennen ei niitä olisi huomannutkaan. Kirjoittakaa ottakaa reilusti yhteyttä,nyt minulla on voimaa!
Tänään vasta olisi halua ja voimia,jos voisi auttaa ja antaa lohdutusta tai tukea toiselle saman kokeneelle. Vasta tänään näen asiat toisin.
Voin ajatella asiaa ilman vihaa katkeruutta syyllisyyttä. Tie on raskas uskomattoman raskas,kuitenkin siitä voi selvitä,käymällä pohjalla ja syvällä.
Tekisi niin mieli etsiä Tarun ystävät kokoon ja kutsua heidät viettää 25 vuotis päiväänsa,mutta kaikki ne ystävät unohdin omaa suruani eläen.
Nyt vasta tajuan, tuntuu pahalta miten olen voinut heidät kaikki unohtaa pitämättä yhteyttä. Aikaisemmin se olisi tehnyt liian kipeää ja tekee ehkä vieläkin,mutta on nyt ehkä voimaa kohdata sekin kipu.
Tuskan kaipuun ikävän helpottaessa ajan kanssa,tuntuu aurinko linnun laulu,laineen liike tärkeältä kuin ennen ei niitä olisi huomannutkaan. Kirjoittakaa ottakaa reilusti yhteyttä,nyt minulla on voimaa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kiitos sinulle sanoistasi. Kiitos sinulle, että tarjoat tukeasi ja annat toivoa . Menetin poikani 1 v 3 kk sitten. Hän oli jo aikuinen , täyttäisi jo tässä kuussa 35 v. Silti minun lapseni aina. Meitä on täällä monta lapsensa menettänyttä ja olemme paljon kirjoitelleet keskenämme surusta ja miten sitä kukin meistä käsittelee,miten ylipäänsä jaksamme ponnistella
elämässämme eteenpäin . Toivon, että saisit vielä voimia koota tyttäresi ystävät hänen syntymäpäivänään. Kun tällainen näin suuri suru kohtaa,niin silloin on vaikea edes omien läheisten kanssa sitä jakaa. Vaikeaa siksi, etä kaikki surevat juuri samanaikaisesti samaa henkilöä. Tunteet menevät sellaista vuoristorataa. Välillä yksi askel eteenpäin ja siten taas kaksi taakseppäin. Voimia sinulle.
Minä menetin lapseni, ihanan 19-vuotiaan tyttöni 27.1.09. 1vuoden hän jaksoi taistella syöpää vastaan,sitten tuli hetki jolloin ei enää voitu tehdä mitään. 3 viimeistä vuorokautta olin hänen vierellään ja odotin vain hetkeä jolloin hän pääsisi tuskistaan. sanoin ei voi kuvata sitä tuskaa jota tunsin, tietäen, että lapseni ei enää koskaan tule takaisin kotiin.Ikävä on suunnaton, eteenpäin on kuitenkin mentävä. Ehkä joskus tämä kipu hellittää.... en tiedä. Aina rakas tyttöni on kuitenkin vierelläni ja läsnä.Nyt hän on kultainen enkeli,joka ohjaa meitä täällä maan päällä,suojelee ja lohduttaa.Kumpa vain saisin hänet vielä syliini....! Voimia kaikille teille surun ja ikävän tiellä.
olisi sama kohtalo. niin olisin jo hullujenhuoneella:( en kestäsisi.Koskettavaa lukea näitä juttuja,ehkäpä en tule enää tänne sivulle.
18-vuotias tyttäreni kuoli syöpään sairastettuaan sitä yli viisi vuotta, välillä ns. parantuen kokonaan. Näinä terveinä jaksoina jaksoin hänen rinnallaan uskoa syövän poistuneen kokonaan, mutta kaikki olikin harhaa. Tauti piileksi elimistössä ja selätti elämänhaluisen nuoren. Lapseni kuoli uskossa Jumalaan ja minä menetin uskoni hänen kuolemansa johdosta. Olen elänyt suruani arjeksi ja tänään en itke enää päivittäin, mutta viikoittain kuitenkin. Itken ikävääni ja sitä, että nuori, kaunis elämä katkesi alkuunsa. Arvomaailma järjestäytyi uudelleen ja joskus onkin kovin vaikea kuunnella ihmisten valitusta arjen pienistä jutuista. Luonnollisesti ymmärrän, että ne ovat juuri kertojalleen merkittäviä, mutta silti en enää jaksa empatiseerata. Olen varmaan kamalan kyyninen, mutta pettymys elämään on todellista. Elämäni peruskuviot ovat oikein kunnossa, mutta kuolemaan liittyvät kokemukset ovat häivyttäneet monet ennen merkittävät asiat arjen laitamille. - Tietääkö kukaan, onko olemassa muita vertaisryhmiä lapsensa menettäneille kuin seurakuntien järjestämät? Kerran kävin sellaisessa ja todellakin ahdistuin ja hiljaa sisälläni vihastuin. Että minun pitäisi hyväksyä tapahtunut! En ikinä, sitä en hyväksy, mutta joudun sen kanssa elämään. Ja ilman muita lapsiani ratkaisuni olisikin ollut jo joku muu. - Toivon voimia ja keinoja selvitä surun kanssa eteenpäin.
kuvitella surusi suuruuden ja kaipuun kyyneleet.
Olen niin pahoillani, että elämä on näin julma.
Lämmin osanottoni sinulle.
Voimia elämääsi.
Suomen mielenterveysseura järjestää sururyhmiä lapsensa menettäneille, katso nettisivuilta.
Minu tyttäreni oli syntynyt 29.1 ja kuoli syöpään 27.8. 2002. Sairastettuaan puolitoistavuotta.
Vuorottelimme mieheni kanssa myös kolme viimeistä vuorokautta hänen vierellään. Ja on vaikea myöntää, sitä että siinä tilanteessa toivoi, että hän pääsisi pois. se oli niin vaikeeaa. vaikka toisaalta viimeiseen sekunttiin saakka toivoi, että tulisi joku ja kääntäisi suunnan ja parantaisi hänet.
Ikävä ei poistu koskaan, mutta jotenkin sitä vain on pakko mennä eteenpäin.
Meidän tyttäremme sairasti puolitoista vuotta ja juuri kun kaikki näytti hyvältä, jostain putkahti eilinvoimanen syöpäsolu , mika alkoi levitä. Mitään ei ollut tehtävissä. Hän kuoli 7-vuotta sitten 17vuotiaana.
Se mitä kirjoitit oli kuin täsmälleen minun ajatuksiani.
Hyväksyä en voi vieläkään mutta pakko on alistua.
Muiden lasten takia on ollut pakko pysyä kasassa ja rämpiä eteenpäin.
Pikkuhiljaa suru jättää tilaa muuhunkin.
voimia jokaiseen hetkeen. Tunnen sanoin kuvaamatonta lohdutusta Sinua kohtaan.
Vain aika antaa ja tekee tehtävänsä.
Niinkuin joelle annamme mahdollisuuden vuolaana vapaana virrata eteen päin,niin anna myös omien kyyneleittesi tehdä. Kyyneleillä on oma tehtävänsä ja itkun seurana eläminen on valtavan raskasta työtä. Mutta se kannattaa. Anna aikaa itkulle kyyneleille,anna aikaa levätä rauhassa kyyneleitten jälkeen. Tilanne olisi pahempi,jos ei tulisi kyyneleitä milloinkaan.
Kyyneleittenkin väli joskus pitenee,sille on annettava aikaa.
Rajaa aita "ympärillesi",nyt Sinulla on aika ja oikeus valita aidan sisälle ne ihmiset,jotka antavat sinulle voimaa eivätkä vie sitä sinulta. Heidän avullaan saat eheytymään voimasi ja niin hiljaa mielesi.
Me menetimme Rakkaan poikamme 25.1.-09.10kk hän jaksoi taisella syöpää vastaan.Ikävä on todella
suuri jokaikinen päivä.Ei siitä koskaan tule loppua.Melkein joka päivä käymme hänen haudallaan.
Ei tälläistä surua voi kukaan muu ymmärtää...
voimia teille kaikille surun keskellä kulkijoille.
löytäisinkö täältä samankokeneita vanhempia kirjekaveriksi?
jakaa omaa tuskaani ihmisen kanssa, joka on kokenut samoin kuin minä. Rakas kultainen tyttöni nukkui pois 27.1-09 eli siis 2 päivää myöhemmin kuin sinun poikasi, tuska ei poistu koskaan ja ikävä on suunnaton. Syöpä vei myös hänet. Jos haluat kirjoitella minulle niin tässä on osoite: merja [email protected]. Voimia Sinulle suuressa surussasi ja lämmin kaukohalaus, ajatuksissa olen kaikkien rakkaansa menettäneiden luona.
että tulisit takaisin .Sillä tavoin kuin lapsena;avopäin,avojaloin ja kourasi kukkuroillaan kypsiä mansikoita.
Näin kirjoitan tyttärelleni joka kuoli 19 vuotta sitten ja tänään hän täyttäisi 36 vuotta.T:äitisi
Voi, kun edes hetkeksi saisi käännettyä aikaa taakseppäin, saisi hetken pitää vielä sitä pientä lasta luonaan. Katselen täällä lapsenlapsen ristiäiskuvia. Niin samannäköinen kuin poikani pienenä. Poikani on kuten tyttäresi myös poissa. Hän oli myös maaliskuun lapsi. Olisi täyttänyt 35 v. Jospa hän tulisikin ovesta, jospa tämä kaikki olisikin vain pahaa unta.