Miksi ihmeessä uskontoa pitää tuoda esille joka tilanteessa? Mistä kukin uskis tietää oman uskonsa olevan juuri se oikea ja ainoa?
Itse suhtaudun uskoon kielteisesti, raamattukin on vain tavallinen muinaisaikojen romaani joka jäi "henkiin". Yhtä hyvin voisi uskoa vaikka Väinämöiseen yms.
Käsitykseni uskossa elävistä ihmisistä ei sekään ole järin mairitteleva. Mielestäni he ovat huumorintajuttomia, itsekeskeisiä napaantuijottajia jotka uskovat mieluummin henkiolentojen auttavan heitä sen sijaan että itse ottaisivat itsestään vastuun. Esimerkkinä nyt kärjistettynä vaikka tällainen: uskovainen kaatuu kuraläpeen. Mitä uskovainen tekee siinä tilanteessa? Pitää kuraläpeä jumalan järjestämänä koettelemuksena ja odottaa, että jumala nostaisi kärsivän pois.
Olen töissä vanhustenhoitoalalla ja kukaan ei pidä niin ärsyttävää narinaa, kuin uskovaiset vanhukset: "tulisi nyt jumala ja veisi minut pois" tai "miksi jeesus antaa minun kärsiä täällä, ikälopun vanhuksen". Todella rasittavaa kuunneltavaa, etenkään kun hoidossa ei ole mitään vikaa, mutta vanhukset omassa itsekkyydessään ja hurmoshenkisyydessään vaan jaksavat narista. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että olen ateisti, eikä voi jumalahöpinät vähempää kiinnostaa.
Naurettavaa oli myös se, kun uskovaiset olivat kerääntyneet eduskuntatalon rapuille rukoilemaan sen puolesta, etteivät homoseksuaalit saa virallistaa suhdettaan. Keneltä se on pois jos kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä haluavat sitoutua? Voi vain miettiä miltä heistä on mahtanut tuntua.
Mikä siinä on, että sitä uskoa täytyy käydä jokapuolella levittämässä ja tuppaamassa? Ei ateistitkaan kulje toisten ovien takana kertomassa kantaansa, puhumattakaan ihmisten pysäyttelemisestä. Kerran myöhästyin jopa koulusta, kun pari uskovaista pysäytti kadulla estäen kulkemisen ja aloittivat sontapropagandansa. Eivät uskoneet kuitenkaan sanaan ei, eivätkä päästäneet etenemään. Tilanteesta pääsin pois antamalla ex-poikaystävän numeron ja sanomalla että siihen voi soittaa ja keskustella asioista.
Itse suhtaudun uskoon kielteisesti, raamattukin on vain tavallinen muinaisaikojen romaani joka jäi "henkiin". Yhtä hyvin voisi uskoa vaikka Väinämöiseen yms.
Käsitykseni uskossa elävistä ihmisistä ei sekään ole järin mairitteleva. Mielestäni he ovat huumorintajuttomia, itsekeskeisiä napaantuijottajia jotka uskovat mieluummin henkiolentojen auttavan heitä sen sijaan että itse ottaisivat itsestään vastuun. Esimerkkinä nyt kärjistettynä vaikka tällainen: uskovainen kaatuu kuraläpeen. Mitä uskovainen tekee siinä tilanteessa? Pitää kuraläpeä jumalan järjestämänä koettelemuksena ja odottaa, että jumala nostaisi kärsivän pois.
Olen töissä vanhustenhoitoalalla ja kukaan ei pidä niin ärsyttävää narinaa, kuin uskovaiset vanhukset: "tulisi nyt jumala ja veisi minut pois" tai "miksi jeesus antaa minun kärsiä täällä, ikälopun vanhuksen". Todella rasittavaa kuunneltavaa, etenkään kun hoidossa ei ole mitään vikaa, mutta vanhukset omassa itsekkyydessään ja hurmoshenkisyydessään vaan jaksavat narista. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että olen ateisti, eikä voi jumalahöpinät vähempää kiinnostaa.
Naurettavaa oli myös se, kun uskovaiset olivat kerääntyneet eduskuntatalon rapuille rukoilemaan sen puolesta, etteivät homoseksuaalit saa virallistaa suhdettaan. Keneltä se on pois jos kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä haluavat sitoutua? Voi vain miettiä miltä heistä on mahtanut tuntua.
Mikä siinä on, että sitä uskoa täytyy käydä jokapuolella levittämässä ja tuppaamassa? Ei ateistitkaan kulje toisten ovien takana kertomassa kantaansa, puhumattakaan ihmisten pysäyttelemisestä. Kerran myöhästyin jopa koulusta, kun pari uskovaista pysäytti kadulla estäen kulkemisen ja aloittivat sontapropagandansa. Eivät uskoneet kuitenkaan sanaan ei, eivätkä päästäneet etenemään. Tilanteesta pääsin pois antamalla ex-poikaystävän numeron ja sanomalla että siihen voi soittaa ja keskustella asioista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taustallasi taitaa olla kaksi pääasia :
Et oikein tiedä, mistä kristillisessä uskossa Jeesukseen on kysymys.
Sinulla on hämmentäviä kokemuksia uskovaisista, joista asenteesi vinoutuu vielä enemmän.
Ihmisten ajattelumalli yleensä on hyvin ihmiskeskeinen ja itsekeskeinen, mikä toki on hyvin ymmärrettävä.
Uskovaisen lähtökohta on Jumala, joka on ihmisen luonut ja jolla on hyvät ajatukset meitä kohtaan.
Uskovaisen lähtökohta on (ainakin tulisi olla) enemmän Kristus-keskeinen.
Ihmisinä olemme kaikki vajavaisia ja perinteemme ja kokemuksemme sanelee usein suhtautumistamme luvattoman paljon.
En kirjoita sen enempää. Voit lukea lisää vastauksia tämän ajan polttaviin kysymyksiin :
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm