Onko tämä hallitus varautunut mitenkään Suomeakin uhkaavaan suurtyöttömyyteen? Koko maailmassa on tuonti ja vienti pysähtynyt melkein täysin, samoin rakentaminen. Tämähän on täysi katastrofi, mitä paskaa siellä Vanhaset, Kataiset ja Niinistöt vielä jauhavat häh?
Suurtyöttömyyteen varauduttava
ja todella nopeasti
4114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
näin suuren luokan tapahtumia. Hallitus on hajoitettava ja tilalle on saatava kokeneita poliitikkoja tai virkamieshallitus kriisin ajaksi.
vaikka tukasta ulos eduskuntatalosta. Ensin palo oma konttori, sitten taulukauppa virossa, mikä onkaan seuraava maksu, kun kauppa ei kannata, pitää ruveta ideakoimaan
Onhan se mielenkiintoista, että yhdessä hetkessä puhutaan lomautuksista, lamasta, työttömyydestä ja työpaikkojen vähenemisestä. Ja sitten samaan hengenvetoon aletaan puhua huoltosuhteen heikkenemisestä ja siitä, että työntekijöitä ei tule olemaan tarpeeksi. Mihin ne kaikki laumautetut, irtisanotut ja jo työttömänä olevat katoavat yhtäkkiä. Kaikkiko menevät nyt sitten eläkkeelle?
Minun on hiukka vaikea pysyä kärryillä. Varaudummeko nyt ensin siihen myöhemmin tulevaan katastrofiin eli huoltosuhteen heikkenemiseen vai tähän ensin ilmaantuneeseen eli lamaan?
Vai onko ideana kenties se, että mitään nuoria ei missään nimessä päästetä työmarkkinoille vaan työt varataan siellä eläkeiässä kieppuville, keinolla millä hyvänsä.
ikää lähestyvät pidetään töissä kunnes kupsahdamme ja senjälkeen nuoremmat pääsee töihin,- jos heitä sitten enää työnteko kiinnostaa.