Olenko kadotettu?

Elämäntilanteen muuttuminen vaikuttaa meihin aina jollain tavalla. Tuskinpa uskon ”latistuminen” on ainoa asia mitä elämäntilanteen muutoksestasi on seurannut. Uskova ihminen ei ole niin erilainen, etteikö ympäristö vaikuttaisi ihmiseen ja sitä kautta myös uskon elämään. Olet oikeassa siinä, että usein meistä tuntuu vaikeammalle mennä seurakunnan kokouksiin jos olemme olleet sieltä usein poissa, mutta niin on myös muussa toiminnassamme. Jos kuulumme johonkin ryhmään, joka kokoontuu säännöllisesti, niin meille tulee helposti huono omatunto siitä, ettemme ole osallistuneet niin usein kuin toiset.

Oletko kuitenkaan varma siitä, että toiset odottavat sinulta niin paljon, vai oletko vain itsekriittinen omasta toiminnastasi ja podet ehkä turhaakin syyllisyyttä. En tarkoita, että seurakunnan kokouksista pois jääminen olisi suositeltavaa, mutta olemme ihmisiä ja tarvitsemme joskus lepoa. Varsinkin paikkakunnanvaihdoksen tai muun vastaavan hieman stressaavan tapahtuman jälkeen.

Rukoilussa ei ole tärkeintä se, miten rukoilet. Tiedäthän, että saat Jeesuksen sovitustyön perusteella tuoda levollisin mielin kaikki sinua vaivaavat asiat Jumalan, meidän Isämme eteen ja myös odottaa Häneltä apua ja huolenpitoa. Jumala ei hylkää meitä siksi, että olemme väsyneitä, Hän päinvastoin odottaa saavansa kantaa ja auttaa meitä. Usko ei ole missään tapauksessa suorittamista, vaan elämistä Jumalan lapsena luottaen Häneen.

Roolipeleistä sinun ei tarvitse kuunnella mitään tuomioita toisilta ihmisiltä, vaan sinä vastaat valinnoistasi Jumalan edessä. Myöskään puolisosi uskon elämä ei ole sinun vallassasi, vaan Jumalan. Pyydä Jumalalta rohkeasti myös puolisosi uskoon tuloa ja omalla elämän esimerkilläsi näyttä puolisollesi mitä on elää Jumalan lapsena. Jumala vihaa hylkäämistä ja ero on viimeinen asia mitä Jumala sanansa perusteella toivoo.

Älä kuitenkaan jätä rukousta ja ajan viettämistä Jumalan kanssa, vain siten voit kertoa Hänelle ongelmista ja pyytää apua. Pidä hyvällä omallatunnolla taukoa seurakunnankokouksista, mutta mieti voisitko käydä jossain hengellisissä tilaisuuksissa tai raamattutunnilla, vaikka jossain toisessa kristillisessä seurakunnassa saamassa vähän virvoitusta palataksesi jälleen omaan seurakuntayhteyteen. Älä kiinnitä liikaa huomiota omiin tunteisiisi, niistä ei voi olla välittämättä, mutta tarkoitan sellaista liiallista tunteiden tarkkailua, vaan lue vaikka Paavalin kirje Galatalaisille ajatuksella ja palauta mieleen mihin uskosi perustuu.

Eihän uskomme perustu meihin itseemme, eikä tekoihimme. Emme me ole sen arvoisia, että ansaitsisimme päästä elämään Jumalan kanssa Taivaaseen. Se kaikki on ainoastaan armosta meille annettu. Älkäämme siis kääntäkö selkäämme Jumalalle, vaan otetaan armo vastaan ja levätään Jeesuksen meille tarjoamassa anteeksiantamuksessa.

Kadotettuja olemme vasta sitten, jos käännämme selkämme Jumalalle emmekä huoli Hänen rakkauttaan. Jos siis huolimme sen rakkauden ja armon, jota Jumala meille tarjoaa, niin saamme elää siitä rakkaudesta Hänen lapsinaan. Kuitenkin valvoen ja kilvoitellen, ettemme lankeaisi pois armosta minkään synnin orjuuteen.

Syyttäjä on voitettu, eikä meitä vastaan ole mitään syytöstä, jos olemme Jeesuksessa Kristuksessa ja pelastuksemme lepää Jeesuksen sovitustyössä.

Uskon, että minun lisäkseni joku muukin lukija rukoilee puolestasi.

Jos olisit kadotukseen matkalla, en usko, että olisit tällaista kirjoittanut. Muista kuitenkin, että pelastuksen pohja on Jeesuksen sovitustyö. Pelastava usko on Jumalan lahja armosta, kun hyväksyt tämän.
Toinen asia sitten on, miten olet onnistunut kristityn vaelluksessa. Siinä sinulla on vissin ollut vaikeuksia. Nämä voivat himmentää uskon intoa, mutta ei viedä sinulta pois pelastuksen pohjaa. Arkielämässä sinun täytyy hyväksyä ne realiteetit, joissa elät ja myös antaa itsellesi anteeksi, ettet ole pystynyt elämään toiveittesi mukaan. Paljon muuttuu, kun pystyt LEPÄÄMÄÄN uskossa.
Lukemiseksi ja miettimiseksi suosittelen :
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastus.htm
ym. paikan kirjoituksia.

Vihollinen kiusaa sinua.
Mutta ota huomioon, ettei seurakunnssa käyminen eikä rukous, eikä sananlukeminen ole taivaaseen pääsemiseksi. Vaan Joka uskoo "Poikaan" hänellä on iankaikkinen elämä.
Kerron sinulle erään räikeän esimerkin.
Kun eräässä Helluntalaisessa naisessa oli syöpä, hän oli hyvin onneton, sillä häneltä jo aikaisemmin oli kuollut pikkutyttö Sharon.
Ja nyt hän makasi siinä kuolinvuoteellaan, niin silloin sielunvihollinen hyökkäsi hänen kimppuunsa. Ja sanoi että sinä olet kadotettu, Eikä sinulle enää armo kuulu, ja se hyökkäsi niin voimakkaasti että hän alkoi itsekin epäilemään.
Ja sinne meni paljon uskovaisia yrittämään pelastaa tämä nainen epäuskosta, mutta turhaan.
Mutta sitten tapahtui, että hän näki pikkutyttärensä siinä vuoteensa vieressä, ja hän kysyi: oletko se sinä Sharon ? Olen äiti. Mistä sinä tulet? taivaasta. Oletko nähnyt Jeesusta siellä ? Joka päivä. Puhuiko Jeesus mitään minusta ? Joo kyllä puhui. Mitä Hän sanoi ?
Hän sanoi että Hän tulee kohta sinut noutamaan kotiin. Silloin epäusko hävisi, ja hän huomasi että se olikin vain sielunvihollinen joka häntä kiusasi epäuskoon. Mutta muista sinä tästä kertomuksesta, että kun sinä uskot että Jeesus on Kristus, ei miehen siemenestä syntynyt, niin sinun käy hyvin. Tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti. Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan ja ojentautuminen siihen mikä ei NÄY.