Syö, minkä Jumala on

hirvas

puhdistanut, se ei ole saastaista, sen todistaa pyhä sana näin:

APT.10:9-16

9 Ja seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, nousi Pietari noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan.
10 Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin.
11 Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
12 Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
13 Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö".
14 Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista".
15 Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
16 Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen.

Pakanoille, jotka ovat kääntyneet uskoon, neuvottiin näin:

Apt.15:19-20,28-29

19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.

28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

Ap. t. 21:25
Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."

1. Kor. 10:25
Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,

Mutta sitten on sellaisia Jumalan sanan vääristelijöitä, jotka vääntävät totuuden oman oppinsa mukaiseksi. Ruokaopillaan adventismi kuuluu tähän:

Tit. 1:15
Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.

55

837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alex-kasi

      Apt.15:19-20,28-29

      19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
      20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.

      28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
      29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

      Ap. t. 21:25
      Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta."
      ---------------
      En minäkään usko että ruualla olisi mitää pelastuksen kanssa tekemistä ylitse sen mitä Raamattu tuossa sanoo.

      Ihan omantunnon tähden - en syö verta - joskus ehkä nuorena miehenä tuli syötyä joten maun tiedän - mutta en ole syönyt verta vuosikymmeniin. Ei jostain syystä tunnu hyvältä syödä veripalttua.. tai litkiä verta.. mutta en minä muita tuomitse syömisistä .. itse kuitenkin jätän veripaltun muille :) jos haluavat syödä.

      1. Kor. 10:25
      Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään OMANTUNNON tähden...

      Mutta TERVEYDEN tähden kannattaa todella katsoa eteensä mitä syö...

      alex

      • hirvas

        otamme linjamme Raamatusta, ei meillä todennäköisesti tule erimielisyyksiä. On vain erottaa Jumalan sana ja tahto, sekä uskonnollisten liikkeiden omat opit toisistaan.

        Jos ihminen lukee itse Raamattua ilman kenenkään valmiiksi pureskeltuja neuvoja, olisimme varmasti paljon lähempänä sitä totuutta, jota kutsutaan puhtaaksi evankeliumiksi. Se on se opetus, jonka Jumala tarkoitti ihmisen pelastukseksi. Mikään ihmiskäsitys, tulkinta tai oppi ei pelasta ketään, eikä sellaisiin pidä kenenkään uskoa.

      • kannattaisi

        karistaa pakanuus pois itsestään, ja ruveta kulkemaan Jeesuksen viitoittamaa tietä.
        Ja hyväksyä Jumalan siunaama ja pyhittämä lepopäivä pyhäkseen, samoin kuin jättää saastaisiksi luokitellut eläimet syrjään ruokapöydästään.

    • Hirvas haastelee hengellisiä..Periaatteessa mikään ei ole syntiä. Jeesus poisti kaiken mikä on ihmisen ja Jumalan välissä.
      Ja nyt kun olemme antaneet elämän Kristukselle, ei ole syntiä kuolemaksi. Kristus toi elämän Häneen uskoville kaikesta riippumatta. Tämä on lahja, joka annettu jokaisella Hänen omalleen. Kiitos olkoon Jumalalle! Tämä on oikea hengellinen näkökenttä. Hengelliset ja lihalliset eroteltuna-
      Monet uskovat askartelee lapsina heikkalaatikolla erilaisilla lekkikaluilla pullistellen. Eivätkä tajua Jumalan perimmäisiä tarkoituksia. Eivät tunne Jumalan luonnetta. Jumalalle on jokainen ihminen saastainen ja ansaitsee kuoleman tuomion aatamin rikkomusten tähden. Mutta rakkaus on siinä, että Jumala päätti Pojassaan pelastaa ne, jotka evankeliumin sanomaan tarttuvat. Nyt armotalouskautena on evankeliumi heitettynä jokaisen silmien eteen. Ota tai jätä! Tämä on ratkaisusi Pyhän Jumalan edessä. Ota tai jätä on Jumalan ilmaisuna ihmiselle tässä elämässä, silloin kun Hän kutsuu. Olemme täällä pelkästään valinnan kannalta. Kannattaa tarttua iankaikkiseen elämään Kristuksen kautta. Ja oppia tuntemaan Hänet henkilökohtaisesti.

      • hirvas

        koko pelastus on sanottu tuossa. Amen.

    • syöttää syöttää

      häneen uskoville kaikenlaista lihaa: käärmeitä, sikoja, rottia, hiiriä, myyriä, koiria, kissoja, etanoita, sammakoita, sisiliskoja, jäniksiä, etanoita, myyriä, hevosia, sammakoita, susia, mateita, ankerioita, rapuja, piisameja, kenguruja, norsuja, karhuja, krokotiileja, virtahepoja, tiikereitä, leijonia. tässähän näitä aluksi.

      Oikea Jeesus ei syönyt saastaisten eläinten lihaa. Jeesus ei koskaan alentunut niin alhaiselle tasolle.

      • kaikista alhaisimmaksi

        Et ymmärrä evankeliumin sanomaa ollenkaan...

        Olet valheapostoli, jos kuvittelet, että ruan syöminen saastuttaa ihmisen.

        Etkö ymmärrä, että ihminen on itsessään jo saastainen eikä kelpaa Jumalalle.

        Pelastukseen tarvittiin Jeesusta. Ilman Jeesusta kukaan ei voi pelastua, koska kaikki ovat syntisiä.

      • hirvas

        että minkä Jumala on puhdistanut, se on puhdasta. Ei siitä edes tarvitse keskustella enempää, se asia on niin.

        Mutta kuten sana todistaa, on sellaisia mieleltään saastuneita, joille ei ole mikään puhdasta.

        Tit. 1:15
        Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.

        Sinun mielikuvituksesi vaikuttaa hyvin saastaiselta?

      • koskaan
        kaikista alhaisimmaksi kirjoitti:

        Et ymmärrä evankeliumin sanomaa ollenkaan...

        Olet valheapostoli, jos kuvittelet, että ruan syöminen saastuttaa ihmisen.

        Etkö ymmärrä, että ihminen on itsessään jo saastainen eikä kelpaa Jumalalle.

        Pelastukseen tarvittiin Jeesusta. Ilman Jeesusta kukaan ei voi pelastua, koska kaikki ovat syntisiä.

        tekemään syntiä. Hän eli synnittömän elämän, eikä Jeesus myöskään koskaan alentunut niin alhaiselle tasolle, että olisi alentunut saastaisten eläinten lihaa syömään.

        Osaan tämän laulun: Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois.

        Jeesus ei johdata meitä elämään vastoin Jumalan sanaa.

      • kaikki on kohdallaan.
        koskaan kirjoitti:

        Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän (uskoon tulleiden pakanoiden) kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät OHJEET:karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu... Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin".
        Ap. t.. 15:28-29

      • vatsaan se menee..
        koskaan kirjoitti:

        tekemään syntiä. Hän eli synnittömän elämän, eikä Jeesus myöskään koskaan alentunut niin alhaiselle tasolle, että olisi alentunut saastaisten eläinten lihaa syömään.

        Osaan tämän laulun: Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois.

        Jeesus ei johdata meitä elämään vastoin Jumalan sanaa.

        Jeesus sanoi:

        "Oletteko tekin noin ymmärtämättömiä? Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu." Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta"
        Mark. 7:18-19

        Markuksen sanat Jeesuksen opetuksen tulkinnasta, "Näin hän sanoi kaikki ruoat puhtaiksi," ovat olleet kiistanalaiset kautta kristittyjen historian.

        Yhden näkemyksen mukaan Jeesus kumosi Jumalan tekemän jaottelun puhtaisiin ja saastaisiin eläimiin, minkä jaottelun Jumala oli Nooalle ja sitten myös Moosekselle antanut. Toisen näkemyksen mukaan Jeesus ei kumonnut Toorasta (Mooseksen kirjoista) yhtään ohjetta tai käskyä vaan täytti lain ja vahvisti sen voimassaolon. (Matt 5:17-20.) Jeesus opetti kyseisessä kohdassa pesemättömin käsin syömisestä, mutta ei puhunut mitään puhtaista ja saastaisista eläimistä eikä ihmiselle sopivasta ja määrätystä ruokavaliosta. (Mar 7:1-23; 1Moos 7.2; 3Moos 11.) Kolmannen näkemyksen mukaan Jeesus ei kumonnut jaottelua puhtaisiin ja saastaisiin eläimiin, mutta kumosi kuitenkin juutalaisen ruokavalion uuden liiton uskovia sitovana tapana. (Hebr 9:9,10; 13:9,10.)

        Lain kumoaminen näyttäisi olevan kauempana totuudesta, mutta oikeaan ei osu sekään näkökanta, missä tehdään ruokailutavat pelastuksen ehdoksi, niin että saastaisia ruokia syövät tuomitaan puheissa kadotuksen lapsiksi. (Kol 2:16-23.) Se on varmaa ja jokaisen tulkinnan mukaan yhtäpitävästi ymmärretty, ettei Herra kumonnut jakoa saastaisiin ja puhtaisiin eläimiin. On siis erotettava toisistaan jako puhtaisiin ja saastaisiin eläimiin sekä näistä johdetut säädökset, millä määritellään syötäväksi sopivat ja sopimattomat ruoat.

        Käytännössä tämä asia on syytä jättää ns. omantunnon kysymykseksi eli "kaikki on minulle luvallista, mutta kaikki ei minua rakenna". (1Kor 6:12; 10:23; vrt. Room 14:1-23.) Toinen syö sianlihaa ja uskoo pääsevänsä epäterveen ruokavalion ansiosta aiemmin Herran tykö, toinen uskoo vain kasvisruoan olevan Jumalan tahto meihin nähden, mutta molemmat pääsevät Herran tykö, jos turvaavat Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden tekoon ja Jumalan armoon pelastuksensa perustuksena. Kumpikaan ei elä tahallaan synnissä, mutta erilaiset tulkinnat vähemmän tärkeistä Raamatun kohdista aiheuttavat omantunnon vuoksi erilaisia käsityksiä synnistä.

        "Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä".
        Room. 14:22-23

      • voimassa oleva
        hirvas kirjoitti:

        että minkä Jumala on puhdistanut, se on puhdasta. Ei siitä edes tarvitse keskustella enempää, se asia on niin.

        Mutta kuten sana todistaa, on sellaisia mieleltään saastuneita, joille ei ole mikään puhdasta.

        Tit. 1:15
        Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.

        Sinun mielikuvituksesi vaikuttaa hyvin saastaiselta?

        Jumalan sana. Jumalan joka on Korkein.

        Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo "HERRA.
        Tämä ei ole mikään ihmiskäsky, vaan Jumalan sana.

        Jeesuskin sanoo: En ole tullut kumoamaan profeettoja, toisin sanoen näitä jaotelluista eläimistä olevaa tekstiä ei ole kumottu.

      • hirvas
        voimassa oleva kirjoitti:

        pysyy nyt vaan siellä hiiriosastollaan..

      • syödä vaikka
        hirvas kirjoitti:

        pysyy nyt vaan siellä hiiriosastollaan..

        omat sanansa, mutta Vanha-Lestadiolaiset tarjoaisivat lammaskettoa hirvakselle.

      • ruoka on vatsaa varten
        voimassa oleva kirjoitti:

        Jumalan sana. Jumalan joka on Korkein.

        Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo "HERRA.
        Tämä ei ole mikään ihmiskäsky, vaan Jumalan sana.

        Jeesuskin sanoo: En ole tullut kumoamaan profeettoja, toisin sanoen näitä jaotelluista eläimistä olevaa tekstiä ei ole kumottu.

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

        Mitä kohtaa et ymmärtänyt?

        ""Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

      • ymmärtämötön
        ruoka on vatsaa varten kirjoitti:

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

        Mitä kohtaa et ymmärtänyt?

        ""Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

        Jos et ymmärrä selvää "JUMALAN SANAA".

        Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo "HERRA".

        Saastaisiksi luokitelluilla eläimillä on oma tehtävä luonnon kiertokulussa ja tärkeä onkin. Äläkkä syö niitä, vaan usko "HERRAN SANA".

      • voi syödä

        vaikkapa käärmeitä, sikoja, rottia, hiiriä, myyriä, koiria, kissoja, etanoita, sammakoita, sisiliskoja, jäniksiä, etanoita, myyriä, hevosia, sammakoita, susia, mateita, ankerioita, rapuja, piisameja, kenguruja, norsuja, karhuja, krokotiileja, virtahepoja, tiikereitä, leijonia...

        Heikkouskoinen syö vain kasviksia.

      • nielaista
        voi syödä kirjoitti:

        vaikka LOHIKÄÄRMEEN, vai käykö siinä toisinpäin???

      • se louhikärmes
        nielaista kirjoitti:

        vaikka LOHIKÄÄRMEEN, vai käykö siinä toisinpäin???

        on ihan sellainen pikkuinen vain. Jos se on kovin suuri niin siinä voi käydä toisin päin ellei se satu olemaan kiltti lohikäärme.

    • Kuten olen maininnut kirkossa tehdään terveyskasvatusta uranuurtaja alalla.
      Kainuun prikaatissakin terveyskasvatusta tehdään.
      Onko Sinulla jotakin vastaan että ihmiset syövät terveellisesti?

      3 Moos pätee tänäänkin ja ajan loppuun kertomaan mikä on parasta lihaa.
      ravintoketjun ensimmäiset eläimet, kasvissyöjät, eivät syö saastuneita eläimiä eikä raatoja. Järkikulta jokaisella pitää pikkusen raksuttaa asiassa tässä.
      Ei tuo tuon kummempi asia ole.

      Pietarille annettu näky kertoi että pakanat kelpaavat Jumalan kansaan, siinä ei ollut kyse syömisestä jos tutkit asian tarkkaan.

      Epäjumalille uhratusta lihasta käytiin 2-3 kokousta ja oltiin epävarmoja mitä tehdään.
      Lopuksi Paavali kehotti syömään mitä lihakaupoista löytyy, koska ei voitu tietää mikä oli epäjumalille uhrattua ja mikä ei.
      Tästä on kysymys jos taas luet ja tutkit koko asiayhteyden Raamatusta.

      Veri on ollut aina myös syötäväksi kelpaamaton.
      Veri pilaantui nopeasti.
      Verellä oli pyhä virka pyhäkköpalveluksessa, sitä ei sopinut syödä eikä juoda, vaan karttaa aina.

      On ollut monenlaisia sääntöjä ja syömisistä ja sapateista muistakin kuin viikkolepopäivästä.
      Kyse on ollut niistä.

      Olen kuitenkin sitä mieltä ettei syömisistä pidä lausua tuomioita kuin ei muustakaan, asia on hiukan hankala ja laaja kaikenkaikkiaan, mutta valkenee ajan kanssa kun tutkii.

      Minulla meni 8 vuotta ja moni asia valkeni aikanaan, kun ei heti avautunut.
      Sellaiset asiat on hyvä jättää tuonnemmaksi jos ei ymmärrä.

      Siunausta
      jari laurila

      • hirvas

        pakanoille rajat, mitä he eivät saaneet tehdä, eli ei syödä epäjumalille uhrattua lihaa, eikä lihaa, josta ei oltu laskettu verta.

        Mitään muuta rajoitusta ei annettu, joten mitään muita ruokasäännöksiä pakanoille ei annettu. Yritä pysyä Jumalan sanassa, äläkä selittele omiasi.

        syötkö itse verta, sillä itse sanot että Sana kieltää pakanakristityiltä veren syömisen ja samalla kuitenkin anot muualla että kaikki on puhdasta - kerrohan nyt selvästi oma kantasi. Onko sinun uskossasi itään rajaa kun puhutaan syömisestä.

        alex

      • ruoka ei saastuta ihmistä

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

      • hirvas kirjoitti:

        pakanoille rajat, mitä he eivät saaneet tehdä, eli ei syödä epäjumalille uhrattua lihaa, eikä lihaa, josta ei oltu laskettu verta.

        Mitään muuta rajoitusta ei annettu, joten mitään muita ruokasäännöksiä pakanoille ei annettu. Yritä pysyä Jumalan sanassa, äläkä selittele omiasi.

        Apt 10:10-15

        Tässä on kysymys Jumalan näystä Pietarille. Pietari näki taivaan avoinna, ja taivaasta laskeutui alas kuin suuri purjekangas, jossa oli kaikenlaisia eläimiä. Taivaasta kului ääni joka sanoi: "Nouse Pietari. Teurasta ja syö!" Pietari vastasi ettei ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta ja kiellettyä. Ääni sanoi uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, älä sano sitä epäpuhtaaksi." Näyssä oli mukana saastaiseksi luokiteltuja eläimiä ja Pietari oli hämmentynyt. (17) Pietaria varmasti inhotti ajatus käyttää etanoita, korppikotkia, sikoja ja myrkyllisä käärmeitä ruuaksi?! Kun tutkimme asiayhteyden, tässä ei ole kysymys siitä että Jumala olisi puhdistanut eläimiä ravinnoksi paremmin kelpaaviksi, vaan aivan muusta asiasta. Vertauskuvallisessa näyssään Pietarille ilmoitettin taivaasta että pakanakansatkin kuuluvat Jumalan pelastussuunnitelman piiriin, ja ovat Jumalan armon alla, ja potentiaalisia Jumalan omia ja Jeesuksen seuraajia. Kaduttuaan syntinsä ja hylättyään tahalliset lain rikkomukset Jeesuksen veri pesisi puhtaaksi heidätkin, ja liittäisi Jumalan kansan jäseniksi alkukuperäisen Israelin joukkoon.

        >>>>>>>>>>>>>>>17-20, 22, 28-33, 34-48 !

        Minä en ole niin röyhkeä ja tyhmä että pyrkisin Jumalan paikalle.

        - Siis tässä; Lue Apt 10:17, siinä Pietari kysyy mitä näky merkitsee ? Pietari ei siis tiennyt mitä näky merkitsee !
        Sitten selitys näylle tässä: Jakeet 28,34-48 !

        Puhunko omiani kuten väität, vai Raamattuako noissa jakeissa lukee ?

        Siunausta
        jari laurila

      • ruoka ei saastuta ihmistä kirjoitti:

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

        Niin, jos luet tarkkaan kyse oli pesemättömistä käsistä, ei puhtaista ja saastaisista eläimistä.
        Nuo juutalaiset söivät vain puhdasta ruokaa (3 Moos 11), mitään muuta ei edes ruuaksi mainittu.

        Mark 7:14-23.

        Jeesus sanoi ettei ruoka saastuta ihmistä. Tarkoittiko Jeesus tässä sitä että kaikki mikä eläinkunnassa liikkuu ja käy pyydykseen on ihmiselle sopivaa ravintoa?

        - Juutalaisilla oli suuri määrä erilaisia ruokaan liittyviä sääntöjä. Kielto syödä pesemättömin käsin oli yksi säännöistä. Tämä sääntö oli varmasti hyvä ja terveellinen. Kuitenkin olisi varmasti sopivampaa ollut jos säännön sijasta olisi ollut suositus käsien pesusta ennen ruokailua, kuten nykyisin. Asiayhteys kertoo tässä että Mark 7:19 Raamatunkohdassa oli kyse pesemättömin käsin syömisestä. Ei siitä mikä on ihmiselle sopivaa ravintoa. Kysymys oli varmasti sellaisesta ravinnosta jota juutalaiset käyttivät. Juutalaiset noudattivat 3 Moos 11 (5 Moos 14:3-21, 1 Moos 1:29, 3:18) annettuja Jumalan ravintosuosituksia ja terveysneuvoja.

        Tuo 3 Moos 11 on ihan hyvä tänäänkin ja ajan loppuun. Puhtaidne eläimien liha on ravintoketjun ensimmäiset, siis kasvissyöjiä, ei eläinten syöjiä jolloin eläimiin kertyneet saasteet kiertäisivät edelleen, ja ei raadonsyöjiä, sama juttu tauteja.

        Ihminen ei tule saastaiseksi syömällä, mutta ruoka voi olla saastaista.
        1 Kor 6:19, 3:16-17, noissa ihminen etenee omantunnon mukaan tietonsa valossa itse.

        Ruookaremonti ottaa aikaa usein n. 10 vuotta, siksi sitä ei mielestäni pidä ottaa minkäänlaiseksi vaatimukseksi kirkossa vaan terveyskasvatusta.
        Ei syytöksiä eikä tuomioita asiassa.

        Olin poikasena ammattikoulussa ravontotalouskeittölinjalla ja opin hyvään käsihygieniaan. Työhön menin huoltamolle jossa oli aina kädet likaisina huoktamon tuotteista, autoista tai rahoista.
        Koko ajan sai pestä käsiään.

        Olen sairastanut lapsena kaikki lastentaudit, mutta en koskaan ole saanut minkäännäköistä lentolentsua. Armeija-iässä oli angiina ja nielurisat leikattiin, olen ollut kuumeessa viimeksi 30 vuotta sitten.

        Pesen käteni aina kun tulen kotiin 3 kertaa, ja aina kun kosken ruokaan sama juttu.

        Käsihygieniassa on ideaa. Lentsut tarttuvat käsien kautta, käsi viedään aina suun tai nenän lähettyville. Toinen keino on suuteleminen ja nenien hierominen. Muita keinoja saada lentsu ei ole olemassa.

        Minulla on mäntysaippuaa 50% pumppupullossa aina ko. tarkoitukseen.
        Ei kuivaa käsiä.

        Siunausta
        jari laurila

      • hirvas
        alex-kasi kirjoitti:

        syötkö itse verta, sillä itse sanot että Sana kieltää pakanakristityiltä veren syömisen ja samalla kuitenkin anot muualla että kaikki on puhdasta - kerrohan nyt selvästi oma kantasi. Onko sinun uskossasi itään rajaa kun puhutaan syömisestä.

        alex

        syön verilettuja ja muutkin verestä tehtyä, samoin kuin manselaiset mustaa makkaraa.
        Mitä Raamattu todistaa sanassaan, niin se ei ole minun sanaani vaan Jumalan. On väärin antaa ymmärtää, että minä olisin nämäkin sanat keksinyt.

        Uskon mitä Jeesus sanoi:

        Matt. 15:11
        Ei saastuta ihmistä se, mikä menee SUUSTA SISÄÄN; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
        Siis mikään ruoka ei saastuta ihmistä.

        1.Kor.8:8

        8 Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy.

        Valikoimmepa ruokamme tai emme, siitä ei ole meille hyötyä pelastusta ajatellen.

        1. Kor. 10:25
        Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,

        Olen kaikkiruokainen ja syön kaikkea. Ja mikäli olen rikkonut Jumalaa vastaan, Hän on armollinen ja antaa minun rikkomukseni anteeksi.
        Näin todistaa Jumalan (ei minun) sana.

      • hirvas
        jarlau kirjoitti:

        siinä raamatun sana todisti, ettei MIKÄÄN, minkä Jumala on puhdistanut ole saastaista. Olipa se sitten aivan mitä hyvänsä, ruoka, ihmiset, pakanat, syntiset, ym. ym.

        Vai epäiletkö ettei niin ole?

      • alex-kasi kirjoitti:

        syötkö itse verta, sillä itse sanot että Sana kieltää pakanakristityiltä veren syömisen ja samalla kuitenkin anot muualla että kaikki on puhdasta - kerrohan nyt selvästi oma kantasi. Onko sinun uskossasi itään rajaa kun puhutaan syömisestä.

        alex

        henkilö kertoi minulle,että käydessään Thaimaassa,he kävivät syömässä eräässä baarissa.Toiselle puolelle baaria tuli kaksi paikallista syömään,heille tuotiin elävä apina.kaveri sanoi,heidän oli pakko lähteä pois niin pahaa teki.Että kaiken laista sitä ihminen suuhunsa pistää.Fanaatisuus ruoka tai mikä asija tahansa on sitten oma lukunsa,itseämme kohtaan saadaan olla miten tiukkoja haluamme kunhan emme vaadi samaa muilta.siunausta

      • alex-kasi
        ruoka ei saastuta ihmistä kirjoitti:

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

        yksi Raamatunpaikka poistaisi toisen - vai mitä.

        Esimerkiksi:

        28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        Me emme luonnollisesti voi tulkita tuota siten että esimerkiksi varastaminen ja tappaminen olisivat sallittuja - kunhan karttaa epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta - vai mitä?

        Raamattu kirjoitettu siten, että sITÄ ymmärtävät parhaiten ne jotka haluavat tehdä Jumalan tahdon, kun taas ne jotka tuntevat että Jumalan tahdon noudattaminen on taakka tulkitsevatkin Raamatunkin sen mukaan.. heidän TÄYTYY tehdä sitä ja tätä.. kun taan ne jotka ymmärtävät että Jumalan Sanassa on iankaikkinen elämä KIITTÄVÄT Jumalaa neuvoista.. Näin o esimerkiksi suhtautuminen Jumalan lakiin toiset todella KIITTÄVÄT Jumalaa niistä neuvoista joita Jumalan laissaan antaa - oli ne sitten kirjoitettu kiven tai sydämenn..

        Katsohan esimerkiksi mitä tuossa alla olevassa Raamatunpaikassa oikeastaan sanotaan:

        Sillä PYHÄ HENKI ja ME olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä VÄLTTÄMNÄTTÖMÄT: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin.

        Monet plstalaisetkin sanovat "Meillä ei ole mitään syntiä sillä Pyhä Henki ohjaa meitä" - olisiko Pyhä Henki erimieltä kuin Jeesus?

        Ei yksi Raamatunkohta poista toista.

        alex

      • hailao
        jarlau kirjoitti:

        Niin, jos luet tarkkaan kyse oli pesemättömistä käsistä, ei puhtaista ja saastaisista eläimistä.
        Nuo juutalaiset söivät vain puhdasta ruokaa (3 Moos 11), mitään muuta ei edes ruuaksi mainittu.

        Mark 7:14-23.

        Jeesus sanoi ettei ruoka saastuta ihmistä. Tarkoittiko Jeesus tässä sitä että kaikki mikä eläinkunnassa liikkuu ja käy pyydykseen on ihmiselle sopivaa ravintoa?

        - Juutalaisilla oli suuri määrä erilaisia ruokaan liittyviä sääntöjä. Kielto syödä pesemättömin käsin oli yksi säännöistä. Tämä sääntö oli varmasti hyvä ja terveellinen. Kuitenkin olisi varmasti sopivampaa ollut jos säännön sijasta olisi ollut suositus käsien pesusta ennen ruokailua, kuten nykyisin. Asiayhteys kertoo tässä että Mark 7:19 Raamatunkohdassa oli kyse pesemättömin käsin syömisestä. Ei siitä mikä on ihmiselle sopivaa ravintoa. Kysymys oli varmasti sellaisesta ravinnosta jota juutalaiset käyttivät. Juutalaiset noudattivat 3 Moos 11 (5 Moos 14:3-21, 1 Moos 1:29, 3:18) annettuja Jumalan ravintosuosituksia ja terveysneuvoja.

        Tuo 3 Moos 11 on ihan hyvä tänäänkin ja ajan loppuun. Puhtaidne eläimien liha on ravintoketjun ensimmäiset, siis kasvissyöjiä, ei eläinten syöjiä jolloin eläimiin kertyneet saasteet kiertäisivät edelleen, ja ei raadonsyöjiä, sama juttu tauteja.

        Ihminen ei tule saastaiseksi syömällä, mutta ruoka voi olla saastaista.
        1 Kor 6:19, 3:16-17, noissa ihminen etenee omantunnon mukaan tietonsa valossa itse.

        Ruookaremonti ottaa aikaa usein n. 10 vuotta, siksi sitä ei mielestäni pidä ottaa minkäänlaiseksi vaatimukseksi kirkossa vaan terveyskasvatusta.
        Ei syytöksiä eikä tuomioita asiassa.

        Olin poikasena ammattikoulussa ravontotalouskeittölinjalla ja opin hyvään käsihygieniaan. Työhön menin huoltamolle jossa oli aina kädet likaisina huoktamon tuotteista, autoista tai rahoista.
        Koko ajan sai pestä käsiään.

        Olen sairastanut lapsena kaikki lastentaudit, mutta en koskaan ole saanut minkäännäköistä lentolentsua. Armeija-iässä oli angiina ja nielurisat leikattiin, olen ollut kuumeessa viimeksi 30 vuotta sitten.

        Pesen käteni aina kun tulen kotiin 3 kertaa, ja aina kun kosken ruokaan sama juttu.

        Käsihygieniassa on ideaa. Lentsut tarttuvat käsien kautta, käsi viedään aina suun tai nenän lähettyville. Toinen keino on suuteleminen ja nenien hierominen. Muita keinoja saada lentsu ei ole olemassa.

        Minulla on mäntysaippuaa 50% pumppupullossa aina ko. tarkoitukseen.
        Ei kuivaa käsiä.

        Siunausta
        jari laurila

        jarlau: "Asiayhteys kertoo tässä että Mark 7:19 Raamatunkohdassa oli kyse pesemättömin käsin syömisestä. Ei siitä mikä on ihmiselle sopivaa ravintoa."

        Tämä on yleisin selitys sille miksi tämäkään Raamatunkohta ei muka puhuisi siitä että kaikki on meille sallittua.

        Käsien peseminen oli tuohon aikaan aivan huipputärkeä "tapa", kuten se on noissa maissa vielä nykyäänkin tärkeä. On aivan järjenvastainen väite että Jeesus olisi tehnyt tyhjäksi tuon tärkeän ohjeen !

        Vielä järjenvastaisemmaksi tulee se että Raamattu selittää HETI PERÄÄN:
        "Näin hän sanoi kaikki RUUAT puhtaiksi."
        Hän EI sanonut: "Näin Hän sanoi kaikki kädet puhtaiksi" ...tai jotakin muuta täysin humpuukia.

        Lisäksi, jos Hän olisi puhunut bakteereista ja viruksista tai muusta mömmöstä joka pesemättömistä käsistä tulee, ei Hän olisi puhunut siitä että "RUOKA" saastuttaa tai ei saastuta vaan se mitä käsistä ruuan mukana tulee.

        Edelleen, Hän ei olisi käyttänyt sanaa "saastuttaa", sillä "saastuttaminen" liittyy "saastaisuuteen". Käden bakteerit eivät itsessään olleet "saastaisia" sikäli kun laki sen ymmärsi (ellei kädessä sitten ollut jotakin näkyvää jonka laki määritteli "saastaiseksi").

        Elikkä a-kirkon oppi tässäkin kohtaa on ihan huuhaata eikä siinä ole järjen hiventäkään.

      • vatsaan se menee.....
        jarlau kirjoitti:

        Apt 10:10-15

        Tässä on kysymys Jumalan näystä Pietarille. Pietari näki taivaan avoinna, ja taivaasta laskeutui alas kuin suuri purjekangas, jossa oli kaikenlaisia eläimiä. Taivaasta kului ääni joka sanoi: "Nouse Pietari. Teurasta ja syö!" Pietari vastasi ettei ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta ja kiellettyä. Ääni sanoi uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, älä sano sitä epäpuhtaaksi." Näyssä oli mukana saastaiseksi luokiteltuja eläimiä ja Pietari oli hämmentynyt. (17) Pietaria varmasti inhotti ajatus käyttää etanoita, korppikotkia, sikoja ja myrkyllisä käärmeitä ruuaksi?! Kun tutkimme asiayhteyden, tässä ei ole kysymys siitä että Jumala olisi puhdistanut eläimiä ravinnoksi paremmin kelpaaviksi, vaan aivan muusta asiasta. Vertauskuvallisessa näyssään Pietarille ilmoitettin taivaasta että pakanakansatkin kuuluvat Jumalan pelastussuunnitelman piiriin, ja ovat Jumalan armon alla, ja potentiaalisia Jumalan omia ja Jeesuksen seuraajia. Kaduttuaan syntinsä ja hylättyään tahalliset lain rikkomukset Jeesuksen veri pesisi puhtaaksi heidätkin, ja liittäisi Jumalan kansan jäseniksi alkukuperäisen Israelin joukkoon.

        >>>>>>>>>>>>>>>17-20, 22, 28-33, 34-48 !

        Minä en ole niin röyhkeä ja tyhmä että pyrkisin Jumalan paikalle.

        - Siis tässä; Lue Apt 10:17, siinä Pietari kysyy mitä näky merkitsee ? Pietari ei siis tiennyt mitä näky merkitsee !
        Sitten selitys näylle tässä: Jakeet 28,34-48 !

        Puhunko omiani kuten väität, vai Raamattuako noissa jakeissa lukee ?

        Siunausta
        jari laurila

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu"

      • voi syödä
        alex-kasi kirjoitti:

        yksi Raamatunpaikka poistaisi toisen - vai mitä.

        Esimerkiksi:

        28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        Me emme luonnollisesti voi tulkita tuota siten että esimerkiksi varastaminen ja tappaminen olisivat sallittuja - kunhan karttaa epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta - vai mitä?

        Raamattu kirjoitettu siten, että sITÄ ymmärtävät parhaiten ne jotka haluavat tehdä Jumalan tahdon, kun taas ne jotka tuntevat että Jumalan tahdon noudattaminen on taakka tulkitsevatkin Raamatunkin sen mukaan.. heidän TÄYTYY tehdä sitä ja tätä.. kun taan ne jotka ymmärtävät että Jumalan Sanassa on iankaikkinen elämä KIITTÄVÄT Jumalaa neuvoista.. Näin o esimerkiksi suhtautuminen Jumalan lakiin toiset todella KIITTÄVÄT Jumalaa niistä neuvoista joita Jumalan laissaan antaa - oli ne sitten kirjoitettu kiven tai sydämenn..

        Katsohan esimerkiksi mitä tuossa alla olevassa Raamatunpaikassa oikeastaan sanotaan:

        Sillä PYHÄ HENKI ja ME olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä VÄLTTÄMNÄTTÖMÄT: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin.

        Monet plstalaisetkin sanovat "Meillä ei ole mitään syntiä sillä Pyhä Henki ohjaa meitä" - olisiko Pyhä Henki erimieltä kuin Jeesus?

        Ei yksi Raamatunkohta poista toista.

        alex

        "28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
        29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

        Me emme luonnollisesti voi tulkita tuota siten että esimerkiksi varastaminen ja tappaminen olisivat sallittuja - kunhan karttaa epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta - vai mitä?"

        -Kyse oli ruoka-ohjeista uskoontulleille pakanoille.

        Ei ole ristiriitaa muun raamatun kanssa:

        "Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa."
        1. Kor. 8:8

        "Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin --- "älä maista"? tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista".
        Kol. 2:20-22

        "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte...".
        Kol. 2:16

        "Syökää KAIKKEA, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä".
        1 Kor. 10:25

        "...joka ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin".
        Room. 14:3

        "Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen.
        1 Timot. 4:4-5

        "Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä MOLEMMAT tarpeettomiksi".
        -1 Kor. 6:12-13

        "Herraan Jeesukseen luottaen tiedän varmasti, ettei mikään (ruoka) ole sinänsä epäpuhdasta. Mutta jos joku pitää jotakin epäpuhtaana, hänelle se on epäpuhdasta".
        Room. 14:13-14

        "Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. KAIKKI (ruoka)tosin on PUHDASTA, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa".
        Room. 14:20

        "27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teidät luokseen ja te otatte kutsun vastaan, älkää omantunnonsyistä kyselkö, vaan syökää kaikkea mitä teille tarjotaan.
        28 Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on uhrilihaa", jättäkää se syömättä HÄNEN vuokseen, omantunnon takia. En tarkoita TEIDÄN omaatuntoanne vaan tuon TOISEN.
        29 En tarkoita teidän omaatuntoanne vaan tuon toisen. Miksi antaisin toisen ihmisen omantunnon määrätä omaa vapauttani?
        30 Jos minä kiitän Jumalaa ruoastani, miksi minua moitittaisiin siitä, mistä itse kiitän?"
        1. Kor. 10:27-30

        "Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. -- -- Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa".
        1. Kor. 8:4/8:7

        "...se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä".
        Room. 14:23

      • menevät vatsaan?
        hailao kirjoitti:

        jarlau: "Asiayhteys kertoo tässä että Mark 7:19 Raamatunkohdassa oli kyse pesemättömin käsin syömisestä. Ei siitä mikä on ihmiselle sopivaa ravintoa."

        Tämä on yleisin selitys sille miksi tämäkään Raamatunkohta ei muka puhuisi siitä että kaikki on meille sallittua.

        Käsien peseminen oli tuohon aikaan aivan huipputärkeä "tapa", kuten se on noissa maissa vielä nykyäänkin tärkeä. On aivan järjenvastainen väite että Jeesus olisi tehnyt tyhjäksi tuon tärkeän ohjeen !

        Vielä järjenvastaisemmaksi tulee se että Raamattu selittää HETI PERÄÄN:
        "Näin hän sanoi kaikki RUUAT puhtaiksi."
        Hän EI sanonut: "Näin Hän sanoi kaikki kädet puhtaiksi" ...tai jotakin muuta täysin humpuukia.

        Lisäksi, jos Hän olisi puhunut bakteereista ja viruksista tai muusta mömmöstä joka pesemättömistä käsistä tulee, ei Hän olisi puhunut siitä että "RUOKA" saastuttaa tai ei saastuta vaan se mitä käsistä ruuan mukana tulee.

        Edelleen, Hän ei olisi käyttänyt sanaa "saastuttaa", sillä "saastuttaminen" liittyy "saastaisuuteen". Käden bakteerit eivät itsessään olleet "saastaisia" sikäli kun laki sen ymmärsi (ellei kädessä sitten ollut jotakin näkyvää jonka laki määritteli "saastaiseksi").

        Elikkä a-kirkon oppi tässäkin kohtaa on ihan huuhaata eikä siinä ole järjen hiventäkään.

        Puhuuko Jeesus tässä pelkästään käsistä?

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

      • ole ruokaa
        vatsaan se menee..... kirjoitti:

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu"

        Tiedätkö miksi Jumala on lajitellut eläimet syötäviin ja ei syötäviin eläimiin?

        Mikä se sitten ihmisen saastuttaa?
        Ruokaan kuulumattomat ravinteet saattaa tappaa ihmisen. Kärpässienet, sika, hiiret, unikot, alkoholi ym. Saattaa käydä niin, että ihminen kuolee ennen kun ulostaa.

        Ihmisen saastuttaa epäjumalan palvelus, irstaus, haureellisuus, sika puutarhajuhlineen ym. Eli kaikki on epäjumalan palvelusta, jos ei pysytä Sanassa.

      • alex-kasi
        hirvas kirjoitti:

        syön verilettuja ja muutkin verestä tehtyä, samoin kuin manselaiset mustaa makkaraa.
        Mitä Raamattu todistaa sanassaan, niin se ei ole minun sanaani vaan Jumalan. On väärin antaa ymmärtää, että minä olisin nämäkin sanat keksinyt.

        Uskon mitä Jeesus sanoi:

        Matt. 15:11
        Ei saastuta ihmistä se, mikä menee SUUSTA SISÄÄN; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
        Siis mikään ruoka ei saastuta ihmistä.

        1.Kor.8:8

        8 Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy.

        Valikoimmepa ruokamme tai emme, siitä ei ole meille hyötyä pelastusta ajatellen.

        1. Kor. 10:25
        Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,

        Olen kaikkiruokainen ja syön kaikkea. Ja mikäli olen rikkonut Jumalaa vastaan, Hän on armollinen ja antaa minun rikkomukseni anteeksi.
        Näin todistaa Jumalan (ei minun) sana.

        Tuli vain ajatus mieleen kun itse otit esiin aloituksessasi sen kohdan missä pakanoille annettiin ohjeeksi että verta tulee karttaa samassa määrin kuin lihaa mistä ei veri ole laskettu pois huoruutta. :)

        Tuskin ne siihen aikaan verta lihakaupassa möivät - mutta kuten jokainen tekee miten parhaaksi näkee, minä en ketään ainakaan ala tuomitsemaan vaikka itse en verta pane suuhuni missään muodossa. En tietoisesti ainakaan - vaikka eihän sitä koskaan tiedä mitä kaikki ruuat ovat sisältäneet kun on olen maailmaa kierrellyt.

        mieltä sitten sanan kanssa, ja sehän on oikein Jumalan silmissä.
        Muuten, onkohan mikään liha niin tavattoman puhdas verestä, ettei sitä ole tippaakaan missään myytävässä lihassa. Epäilen.

      • ja vatsa ruokaa.....
        ole ruokaa kirjoitti:

        Tiedätkö miksi Jumala on lajitellut eläimet syötäviin ja ei syötäviin eläimiin?

        Mikä se sitten ihmisen saastuttaa?
        Ruokaan kuulumattomat ravinteet saattaa tappaa ihmisen. Kärpässienet, sika, hiiret, unikot, alkoholi ym. Saattaa käydä niin, että ihminen kuolee ennen kun ulostaa.

        Ihmisen saastuttaa epäjumalan palvelus, irstaus, haureellisuus, sika puutarhajuhlineen ym. Eli kaikki on epäjumalan palvelusta, jos ei pysytä Sanassa.

        Se mikä tulee ihmisen sisältä, saastuttaa ihmisen, ei ruoka.

        "Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän (uskoon tulleiden pakanoiden) kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät OHJEET:karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu... Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin"
        Ap. t.. 15:28-29

    • eepu*

      7:2 "Ja he NÄKIVÄT näkivät, että muutamat hänen opetuslapsistaan söivät LEIPÄÄ, (vielä kerran LEIPÄÄÄÄÄÄÄÄÄ, ...hih tuliko selväksi?!) leipää EPÄPUHTAILLA epäpuhtailla, se on PESEMÄTTÖMILLÄ pesemättömillä, käsillä."!!!

      Mistään saastaisen ruuan syömisestä ei ollut kysymys!

      *
      Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

      minulle niin Rakkaassa
      Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
      JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä

      eepu
      *
      Jk.:
      Pietari todistaa, ettei hän ole ruokasäännöistä poikennut!
      Pietarikin sanoo Apostolien teoissa:
      10:14 "Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista."
      11:8 Mutta minä sanoin: 'En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut.'

      10:17 Ja kun Pietari oli EPÄTIETOINEN siitä, mitä hänen näkemänsä NÄKY mahtoi MERKITÄ"?

      Pietari LÖYTÄÄ VASTAUKSEN kysymykseensä NÄYN merkityksestä:
      "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; ----- mutta minulle Jumala on OSOITTANUT, etten saa sanoa KETÄÄN IHMISTÄ epäpyhäksi enkä saastaiseksi.”

      … siis ei ollut kysymys mistään fyysisestä ruuan syömisestä
      [aivan niin kuin tapaus ”kaivolla” "Rabbi, syö!" Mutta hän sanoi heille: "Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä."],
      vaan; "Mutta nytpä Jumala osoitti, että ei saa sanoa KETÄÄN IHMISTÄ epäpyhäksi eikä saastaiseksi.” --- so. kaikille on vietävä EVANKELIUMIA, ja Oikeita ELÄMÄNTAPOJA!!!
      *
      Pietarin (ks.Apt.10.Luku) näyn tapauksessa kysymyksessä ei siis ollut minkään saastaisen ruuan syömisestä, vaan Evankeliumin viemisestä kaikille!!!
      ”(Sillä, ) …. jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apt.10:35).

      Älkää siis, "Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle," (1.Kor.10:32) Juutalaiset eivät syö Katso 3.Moos.11.Luku!

      Sillä: ”Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat (PAHENNUKSEKSI) pahennukseksi ja jotka tekevät (LAITTOMUUTTA) laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” (Matt.13:40-42)
      *
      ♥ MARANATA! ♥

      • kuuntele Jeesusta

        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä - vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu"

      • uskoon tulleille pakanoille

        Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän (uskoon tulleiden pakanoiden) kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät OHJEET:karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu... Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin"
        Ap. t.. 15:28-29

      • uskoon pakanoille

        Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän (uskoon tulleiden pakanoiden) kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät OHJEET:karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu... Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin"
        Ap. t.. 15:28-29

        Jeesus sanoi:
        "Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen tuleva voi saastuttaa häntä? Eihän se mene hänen sydämeensä -- vatsaan se menee, ja sieltä se sitten ulostuu."

      • hirvas

        yläpuolella on tämä todistus:

        Ap. t. 10:15
        Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "MINKÄ Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".

        Olipa se sitten mitä hyvänsä, minkä Jumala on puhdistanut, se ei ole epäpyhää.

      • hirvaksella

        ymmärrystä, mitä tämä näky tarkoittaa. Ei se ainakaan sitä tarkoita, että tässä on nyt ruvettava saastaisiksi luokiteltuja eläimiä syömään.

      • hirvas
        hirvaksella kirjoitti:

        ymmärrystä, mitä tämä näky tarkoittaa. Ei se ainakaan sitä tarkoita, että tässä on nyt ruvettava saastaisiksi luokiteltuja eläimiä syömään.

        Jumalaa ja sanaa, ja olen sen jo perustellutkin moneen kertaan: Jotkut vaan eivät tajua mitä lukevat.

      • hirvas

        on siinä mielessä aivan selvä, että erotan uskonnot ja niiden opit Raamatun sanasta. Adventistit uskovat adventismin opetukseen, Jumalan lapset taas uskovat Jumalan sanan opetukseen.

        Eli uskonnot ovat ihmisjärjestöjä, joissa ensin kerätään ihmisiltä rahat pois, ja sitten valehdellaan koko rahan edestä.

      • sanotaan näin:

        Jes. Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra.

      • hirvas
        sanotaan näin: kirjoitti:

        Jes. Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra.

        paljon muutakin kuin tuo, esimerkiksi..

        20 Kun Herra, sinun Jumalasi, on laajentanut sinun alueesi, niinkuin hän on sinulle luvannut, ja sinä ajattelet: 'Minä tahdon syödä lihaa' -koska haluat syödä lihaa-niin syö lihaa mielinmäärin.

      • Asiaan perehtynyt

        Kyllä näin minäkin uskon!

      • uudelleen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        7:1   Ja fariseukset ja muutamat kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, kokoontuivat hänen luoksensa.
        7:2   Ja he näkivät, että muutamat hänen opetuslapsistaan söivät leipää epäpuhtailla, se on pesemättömillä, käsillä.
        7:3   Sillä eivät fariseukset eivätkä ketkään juutalaiset syö, ennenkuin ovat tarkoin pesseet kätensä, noudattaen vanhinten perinnäissääntöä,
        7:4   ja torilta tultuaan he eivät syö, ennenkuin ovat itseään vedellä vihmoneet; ja paljon muuta on, mitä he ovat ottaneet noudattaakseen, niinkuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain pesemisiä.
        7:5   Niin fariseukset ja kirjanoppineet kysyivät häneltä: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissäännön mukaan, vaan syövät leipää epäpuhtailla käsillä?"
        7:6   Mutta hän sanoi heille: "Oikein Esaias on ennustanut teistä, ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
        7:7   mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'
        7:8   Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."
        7:9   Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.
        7:10   Sillä Mooses on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman.'
        7:11   Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban' - se on uhrilahja -
        7:12   ja niin te ette enää salli hänen antaa mitään avustusta isälleen tai äidilleen.
        7:13   Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette."
        7:14   Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää:
        7:15   ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
        7:16   Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon."
        7:17   Ja kun hän kansasta erottuaan oli mennyt erääseen taloon, kysyivät hänen opetuslapsensa häneltä sitä vertausta.
        7:18   Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
        7:19   Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
        7:20   Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
        7:21   Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
        7:22   aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
        7:23   Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."
        7:24   Ja hän nousi ja lähti sieltä Tyyron ja Siidonin alueelle. Ja hän meni erääseen taloon eikä tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää; mutta hän ei saanut olla salassa,
        7:25   vaan heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä, tuli hän ja lankesi hänen jalkojensa juureen.
        7:26   Ja se vaimo oli kreikatar, syntyään syyrofoinikialainen; ja hän pyysi häntä ajamaan ulos riivaajan hänen tyttärestään.
        7:27   Niin Jeesus sanoi hänelle: "Anna ensin lasten tulla ravituiksi; sillä ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille."
        7:28   Mutta hän vastasi ja sanoi hänelle: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin pöydän alla lasten muruja."
        7:29   Ja hän sanoi vaimolle: "Tämän sanan tähden, mene; riivaaja on lähtenyt sinun tyttärestäsi."
        7:30   Ja vaimo meni kotiinsa ja havaitsi lapsen makaavan vuoteella ja riivaajan lähteneen hänestä.
        7:31   Ja hän lähti jälleen Tyyron alueelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse.
        7:32   Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro, joka oli melkein mykkä, ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen.
        7:33   Niin hän otti hänet erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä
        7:34   ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: "Effata", se on: aukene.
        7:35   Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi.
        7:36   Ja Jeesus kielsi heitä sitä kenellekään sanomasta; mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he julistivat.
        7:37   Ja ihmiset hämmästyivät ylenmäärin ja sanoivat: "Hyvin hän on kaikki tehnyt: kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan."

      • Syöjä*
        hirvas kirjoitti:

        paljon muutakin kuin tuo, esimerkiksi..

        20 Kun Herra, sinun Jumalasi, on laajentanut sinun alueesi, niinkuin hän on sinulle luvannut, ja sinä ajattelet: 'Minä tahdon syödä lihaa' -koska haluat syödä lihaa-niin syö lihaa mielinmäärin.

        Kaikki Hirvasta syömään. Hirvaan liha on maukasta

      • Maistettu on
        Syöjä* kirjoitti:

        Kaikki Hirvasta syömään. Hirvaan liha on maukasta

        Hirvaan liha on huonoa niissä on noita karvaita elinnesteitä, naaraan liha on parempaa!

        Lihakarjan urospuoli pitää salvoa!

    • En minäkään anna vaimon märäätä omaatuntoani,
      että mitä saan syödä mitä en. Paavali vapauttaa
      tässä asiassa vaimon kuuntelemisesta.

      1. Kor. 10:25
      Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään,
      kyselemättä mitään omantunnon tähden.

      Tuokin on sangen vapauttava sana:

      Tit. 1:15
      Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille
      ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan
      heidän sekä mielensä että omatuntonsa on
      saastainen.

      Kun lahjoitan sydämeni vaimolleni, hän hyväksyy
      minut muitta mutkitta ...eikä ole syytäkään olla
      hyväksymättä.

      Luuk. 11:41
      Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on;
      katso, silloin kaikki on teille puhdasta.

      • Anonyymi

        Voi ku me ihmiset olisi pärjättu rehellisenä ja moraali tietoisina ja terveinä.Ehkä Jumalaa ja Hänen sanaansa ei ois tarvittu

    • benedi= siunattu

      luvussa!

      " Jakuka ikinä israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskuudessanne, saa pyydystettyä SYÖTÄVÄN metsäneläimen tai linnun, hän vuodattokoon sen veren maahan ja peittäköön multaan" 3 Moos. 17: 13

      hirvas on syötävä metsäneläin, kunhan veri saatetaan maahan!

      Ei ole tainnut Jumala puhdistaa ei syötäviä metsäneläviä!?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe