Sain maaliskuun alussa uuden nelivetoisen auton ja ajattelin että hakin talvirenkaat vasta syksyllä, kun en uskonut että täällä eteläsuomessa olisi enää maaliskuussa liukasta .
Toisin kävi, nyt on ollu todella liukasta, mutta neliveto on käyttäytynyt mallikkaasti jäällä ja lumella jopa uusien kesärankaiden kanssa.
Nastarenkaita en osta, enkä ole ostanut yli kymmeneen vuoteen, mutta näytää siltä että en tarvi tuohon autoon edes pohjoisen oloihin tehtyjä kitarenkaita.
Muutama tuttava ajaa ympräi vuoden samoilla "joka sään" renkialla ja kehuvat niitä kestäviksi ja riittävän hyviksi myös talviajoon. Jarrutuksissa pitää tietysti huomioida että alla ei ole kunnollista talvikumia. Liikkeille lähdöt ei ole nelivetoiselle minkään sortin ongelmia.
Osaako joku suositella tiettyä rengasta ja mallia? Toivottavia ominaisuuksia olisi hiljainen kesällä ja riittävän pitävä talvella. Renkaan koko saisi olla 235/60-16
Ympäri vuoden ajattevat renkaat
9
4069
Vastaukset
Täällä velloo rengaskeskustelu, ja olet lähes
rikollinen kun edes kusaset kitkarenkaisiin.
Vaivuin niin alas, että selailin Tuulilasin
tapporengasartikkelin viimeinkin tänä aamuna.
Hämmästyksekseni totesin, että ns. keskieu-
roopan kitkat olivat tasavertaiset lähes
joka mittauksissa nastarenkaan ja kesärenkaan
kanssa. Ainut keli jolla kitka hävisi oli kuiva
kesäkeli. Jos kuivalla asvaltilla ei selviä, olipa
millaiset kiekot hyvänsä, niin pitää pysyä poissa
liikenteestä, eikä vouhottaa tappokelistä kit-
koilla.
Itse olen ajanut 16 vuotta pelkillä kitkoilla
kesät talvet. Pari rengaskertaa on ollut Miceli-
nin Polyvalentteja, yhdet Nokian WR:t ja nyt
toiset Nokian R:t menossa.
Jos painotat erinomaisia talviominaisuuksia ja
etenkin jääpitoa, niin hanki Nokian R:t.
Jos kesäominaisuudet painavat vaakakupissasi
enempi, niin hanki joku keskieurooppaan
suunniteltu kitkarengas.
235/60 on jämäkkä ja jämäkän näköinen yhdistelmä,
mutta 225/60 on hyvä kompromissi. Kaivautuu pa-
remmin sohjon läpi ja vastustaa vesiliirtoa pa-
remmin kuin 235 millinen.
Kulutuskestävyys on leveällä parempi. Vuosien
seurannan mukaan tuo 225 kuluu noin 1 mm/10.000
km. Joten 235 kestänee hiukan kauemmin. Nämä
luvut pätevät vain tasaisesti renkaita kulut-
tavalle nelivedolle. Riittä kun siirrät edestä
taakse 20.000 välein jos Sinulla on "täysaikainen"
neliveto. Tervetuloa nelivetoisten periin.
Kohta rupee tulee lunta tupaan kun olen taas
kerran uskaltanut olla eri mieltä käytännössä
saamieni kokemuksien myötä. "Ei se Täpinä mitään
mistään tiedä", kun ei usko rengaskauppiaita ja
hanki tallia täyteen erilaisia renkaita.
PS.
Oman kokemukseni mukaan paras kesärengas oli
Nokian WR. Piti se lumellakin erinomaisesti,
mutta jääpito oli heikko.- keskinkertaisilla
"Täällä velloo rengaskeskustelu, ja olet lähes
rikollinen kun edes kusaset kitkarenkaisiin."
Kuseskeluun ne ovat oikein sopiva kohde. Rengasjeesustelu johtuu ainoastaan siitä, että ihmisiä kiinnostaa oma turvallisuus.
Oma henki - ja oma napa siinä sivussa - onkin pelkkää rengasta monimutkaisempi käsite, sillä molempien valmistus on lopetettu. Henki menee kerrasta, mutta navan saattaa nykylääketieteen avulla saada siirrettyä joltain ulkopuoliselta luovuttajalta.
"Ainut keli jolla kitka hävisi oli kuiva"
Aina ei ole kuivaa.
"Jos painotat erinomaisia talviominaisuuksia ja
etenkin jääpitoa, niin hanki Nokian R:t. "
Turha painottaa mitään. Kitkakuski ei painota, se haluaa hiljaisuutta. Jos ketään kiinnostaa jääpito, niin silloin valinta on Hakkapeliitta 7.
"Jos kesäominaisuudet painavat vaakakupissasi
enempi, niin hanki joku keskieurooppaan
suunniteltu kitkarengas"
Tuostakin rengastyypistä puuttuvat täysin ne ominaisuudet, joita kesärenkaalta vaaditaan.
Kysymys teille kitkarenkaita puolustaville:
Oletteko
a) laiska
b) itsekeskeinen
c) tyhmä
d) jumala
Useammankin kohdan voi valita. - kiertänyt
keskinkertaisilla kirjoitti:

Useammankin kohdan voi valita.muutakin kuin tahkoa, niin ymmärtää hyvin, että kitkoilla pärjää hyvin. Monta kymmentä miljoonaa ihmistä tänäkin talvena on ajanut kitkarenkailla vastaavissa olosuhteissa kuin meilläkin. Nastat ovat lisäksi kiellettyjä sivistysmaissa.
Joten lopettakaa paskan puhuminen kitkojen vastustajat. - kiitos.
kiertänyt kirjoitti:
muutakin kuin tahkoa, niin ymmärtää hyvin, että kitkoilla pärjää hyvin. Monta kymmentä miljoonaa ihmistä tänäkin talvena on ajanut kitkarenkailla vastaavissa olosuhteissa kuin meilläkin. Nastat ovat lisäksi kiellettyjä sivistysmaissa.
Joten lopettakaa paskan puhuminen kitkojen vastustajat."Monta kymmentä miljoonaa ihmistä tänäkin talvena on ajanut kitkarenkailla vastaavissa olosuhteissa kuin meilläkin. Nastat ovat lisäksi kiellettyjä sivistysmaissa. "
Tähän väitteeseen toivoisin lisätarkennuksia. Osaatko kertoa?
"Joten lopettakaa paskan puhuminen kitkojen vastustajat. "
Tämä asia lienee perusteltu jo riittämiin. Vastavuoroisesti vaadinkin sinua perustelemaan kitkarenkaiden "hyvyyden". Hiljaisuutta ei lasketa, koska se ei lisää turvallisuutta (=renkaan pitoa) lainkaan. - oikeassa
keskinkertaisilla kirjoitti:
"Täällä velloo rengaskeskustelu, ja olet lähes
rikollinen kun edes kusaset kitkarenkaisiin."
Kuseskeluun ne ovat oikein sopiva kohde. Rengasjeesustelu johtuu ainoastaan siitä, että ihmisiä kiinnostaa oma turvallisuus.
Oma henki - ja oma napa siinä sivussa - onkin pelkkää rengasta monimutkaisempi käsite, sillä molempien valmistus on lopetettu. Henki menee kerrasta, mutta navan saattaa nykylääketieteen avulla saada siirrettyä joltain ulkopuoliselta luovuttajalta.
"Ainut keli jolla kitka hävisi oli kuiva"
Aina ei ole kuivaa.
"Jos painotat erinomaisia talviominaisuuksia ja
etenkin jääpitoa, niin hanki Nokian R:t. "
Turha painottaa mitään. Kitkakuski ei painota, se haluaa hiljaisuutta. Jos ketään kiinnostaa jääpito, niin silloin valinta on Hakkapeliitta 7.
"Jos kesäominaisuudet painavat vaakakupissasi
enempi, niin hanki joku keskieurooppaan
suunniteltu kitkarengas"
Tuostakin rengastyypistä puuttuvat täysin ne ominaisuudet, joita kesärenkaalta vaaditaan.
Kysymys teille kitkarenkaita puolustaville:
Oletteko
a) laiska
b) itsekeskeinen
c) tyhmä
d) jumala
Useammankin kohdan voi valita.Nastarenkaat on suunnattu juuri meille ei niin taitaville auonkuljettajille. Juuri me keskinkertaiset, ehkä hieman muita epävarmemmat kuljettajat tarvitsemme nastojen tuomaa turvaa. Ennakoiva, kokenut ja tiettyä itsevarmuutta omaava kuljettaja ei tarvitse välttämättä nastoja.
- varovainen...
oikeassa kirjoitti:
Nastarenkaat on suunnattu juuri meille ei niin taitaville auonkuljettajille. Juuri me keskinkertaiset, ehkä hieman muita epävarmemmat kuljettajat tarvitsemme nastojen tuomaa turvaa. Ennakoiva, kokenut ja tiettyä itsevarmuutta omaava kuljettaja ei tarvitse välttämättä nastoja.
Sarkasmi on vaikea laji. Joku voipi vaikka käsittää oikein.
- Puppua
keskinkertaisilla kirjoitti:
"Täällä velloo rengaskeskustelu, ja olet lähes
rikollinen kun edes kusaset kitkarenkaisiin."
Kuseskeluun ne ovat oikein sopiva kohde. Rengasjeesustelu johtuu ainoastaan siitä, että ihmisiä kiinnostaa oma turvallisuus.
Oma henki - ja oma napa siinä sivussa - onkin pelkkää rengasta monimutkaisempi käsite, sillä molempien valmistus on lopetettu. Henki menee kerrasta, mutta navan saattaa nykylääketieteen avulla saada siirrettyä joltain ulkopuoliselta luovuttajalta.
"Ainut keli jolla kitka hävisi oli kuiva"
Aina ei ole kuivaa.
"Jos painotat erinomaisia talviominaisuuksia ja
etenkin jääpitoa, niin hanki Nokian R:t. "
Turha painottaa mitään. Kitkakuski ei painota, se haluaa hiljaisuutta. Jos ketään kiinnostaa jääpito, niin silloin valinta on Hakkapeliitta 7.
"Jos kesäominaisuudet painavat vaakakupissasi
enempi, niin hanki joku keskieurooppaan
suunniteltu kitkarengas"
Tuostakin rengastyypistä puuttuvat täysin ne ominaisuudet, joita kesärenkaalta vaaditaan.
Kysymys teille kitkarenkaita puolustaville:
Oletteko
a) laiska
b) itsekeskeinen
c) tyhmä
d) jumala
Useammankin kohdan voi valita.Kun joku kirjoittaa jotakin, niin toinen on heti valmis hyökkäämään kirjoittajaa vastaan henkilönä, eikä keskity itse substanssiin. Pitäisi pystyä argumentoimaan puolueettomilla, ei rengasvalmistajien, tutkimuksilla ja/tai omilla subjektiivisilla kokemuksilla eli nämä siis armgumenteissa mainittakoon.
- Ramperi88
Vanha keskustelu jo mutta ajankohtainen edelleen. Itsekkin vannon nastarenkaan nimeen. Ensinnäkään, itse en ole vielä koskaan päässyt ajamaan kunnon kitkarenkaalla. Kaikki ajamani kitkat ovat olleet jotenkin enemmän tai vähemmän hirveitä. Osa jopa enemmän meluisia mitä laadukkaat nastarenkaat. Lisäksi itse ajan monesti sellaisissa olosuhteissa missä kitkoilla ei varmaan pääsisi edes eteenpäin.
Esimerkki A) Järven jää, minkä päällä lunta juuri sen verran että ryystää jo autonpohjaan. Kitkoilla auto vain "ulvoo" paikallaan kun ei se kitka pure siihen jäähän joka alla on ainut mahdollinen mistä saisi pitoa. Ei se lumi siinä jään päällä pysy, ja jos niillä pääsee liikkeelle niin kaasua ei uskalla hellittää yhtään koska silloin ei olisi enää toivoakaan päästä liikkeelle, koska lumi vastustaa aikapaljon ja varsinkin umpihanki. Kunnon nastalla (esim Hakka 5 tai 7) ei ole ongelmaa, ennekuin auto jää oikeasti pohjastaan kiinni.
Esimerkki B) Metsäautotiet joissa lunta ja jäinen vino polanne alla. Nastoillakin tuntuu että valuu väkisin ojaan jossain kaarteessa. Kitkoilla voisi tässä selvitä jos ajaa kieli keskellä suuta. Mutta nastat vievät edelleen voiton, kiitos nastan pureutuvuuden jäähän. Puhumattakaan ylämäistä.
Esimerkki C) Risteysalueet. Niistä liikkeellelähtö onnistuu kyllä molemmilla renkailla ja pysähtymäänkin saa jos ennakoi. Mutta laitetaanpa etuvetoisen auton perään raskas peräkärry ja kitkat alle... Toki nastoillakin saa sen tyhjää repimään jos ei osaa käyttää kytkintä.
Yhteenveto. Kitkarenkaat ovat kyllä erinomaiset jos ajaa vain puhtaalla lumella ja yleisillä maanteillä mitkä pidetään kunnossa ja varsinkin napapiirin pohjoispuolelle erinomaiset jossa yleensä on kunnon oikeatalvi. Eteläiseen Suomeen niitä ei tarvita. Silti niitä en pidä yhtä turvallisena kuin nastoja. Montakin läheltäpiti kolaritilannetta olen nähnyt kitkoilla jos olisi pitänyt saada äkkiä pysähtymään. Jopa sellaisia että on ollut pakko ajaa umpihankeen ojaan ellei halua listiä pientä lasta suojatiellä pimeässä jonka heijastin on pudonnut. Ja se muka nastoista tuleva pölyhaitta... aika nimellistä verrattuna siihen että nastat ovat turvalliset kaikille, sekä aloittelijoille, että konkareille. Ja ilman meitä nastankäyttäjiä tiet olisivat vielä liukkaampia, ajatelkaapa kitkailijat sitä. Voiko joku kertoa onko liikenne vaarantunut jossain johtuen juuri nimenomaan nastoista? - 12365
ramperi, kitkojen kaveriksi lumiketjut konttiin.. ei jätä pulaan missään ja etenee taatusti paremmin kuin nastarengas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 945372
- 564161
- 292292
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282138Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161825- 151484
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331312Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201128- 211020
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431011