(1) EVOLUUTIO EI KUULU TIETEEN PIIRIIN, KOSKA SITÄ EI VOI HAVAITA
Evoluutiomuutosta on oikeasti havaittu. Joka tapauksessa, suurin osa tieteestä ei riipu suorasta havainnoinnista vaan testaamalla hypoteesejä ennusteita vastaan mitä meidän tulisi havainnoida. Oletettujen prosessien tai kokonaisuuksien havainnointia ei vaadita tieteessä.
(2) EVOLUUTIOTA EI VOI TODISTAA
Mikään tieteessä ei ole ikinä absoluuttisesti todistettua. "Faktat" ovat hypoteeseja, joihin meillä voi olla korkea luottamus niiden massiivisten todisteiden puolesta ja vastaan olevien todisteiden puutteesta. Runsas todisten määrä biologian joka alueelta ja paleontologiasta tukee evoluutiota ja ristiriitaisia todisteita ei ole.
(3) EVOLUUTIO EI OLE TIETEELLINEN HYPOTEESI, KOSKA SE EI OLE TESTATTAVA: MITKÄÄN HAVAINNOT EIVÄT VOISI OSOITTAA SITÄ VÄÄRÄKSI
Monet kuviteltavat havainnot voisivat osoittaa evoluution vääräksi tai vakavasti kyseenalaistaa sen, esimerkiksi löydettäessä kiistatta nisäkkään fossiileja prekambrikautisesta kalliosta. Toisaalta jos mikä tahansa arvoituksellinen luonnonoikku katsottaisi johtuvan yliluonnollisen älykkyyden tutkimattoman tahdon äärettömän voiman ansioksi -- kreationismia ei voi testata.
Evoluutiomuutosta on oikeasti havaittu. Joka tapauksessa, suurin osa tieteestä ei riipu suorasta havainnoinnista vaan testaamalla hypoteesejä ennusteita vastaan mitä meidän tulisi havainnoida. Oletettujen prosessien tai kokonaisuuksien havainnointia ei vaadita tieteessä.
(2) EVOLUUTIOTA EI VOI TODISTAA
Mikään tieteessä ei ole ikinä absoluuttisesti todistettua. "Faktat" ovat hypoteeseja, joihin meillä voi olla korkea luottamus niiden massiivisten todisteiden puolesta ja vastaan olevien todisteiden puutteesta. Runsas todisten määrä biologian joka alueelta ja paleontologiasta tukee evoluutiota ja ristiriitaisia todisteita ei ole.
(3) EVOLUUTIO EI OLE TIETEELLINEN HYPOTEESI, KOSKA SE EI OLE TESTATTAVA: MITKÄÄN HAVAINNOT EIVÄT VOISI OSOITTAA SITÄ VÄÄRÄKSI
Monet kuviteltavat havainnot voisivat osoittaa evoluution vääräksi tai vakavasti kyseenalaistaa sen, esimerkiksi löydettäessä kiistatta nisäkkään fossiileja prekambrikautisesta kalliosta. Toisaalta jos mikä tahansa arvoituksellinen luonnonoikku katsottaisi johtuvan yliluonnollisen älykkyyden tutkimattoman tahdon äärettömän voiman ansioksi -- kreationismia ei voi testata.
Vastaukset 17
Vanhimmat
1) Koska makroevoluutiosta on vain epäsuoria havaintoja, niin ne ovat johdannaisia välittömistä havainnoista. Se millaisella tulkinnalla nämä epäsuorat havainnot on johdettu välittömistä havainnoista on naturalisman myrkyttämää.
2) Taas vain mielipide, jonkun mielestä fossiilit sopivat hyvin siihen evokertomuksen kanssa. Jonkun toisen mielestä ne sopivat koherentimmin yhteen luomisopin kanssa.
3) Aina löytyy joku selitys paikkailemaan evoluutiota. Voidaan nimittäin vetää esiin tietämättömyyden kortti: emme osaa selittää tätä ristiriitaa, mutta myöhemmin löytyy selitys.
»Se millaisella tulkinnalla nämä epäsuorat havainnot on johdettu välittömistä havainnoista on naturalisman myrkyttämää.»
Mitä tarkoitat naturalismin myrkyttämällä? Sitäkö, että jumalaoletusta ei ole otettu huomioon? Tiede on tiedettä ei siitä mihinkään pääse.
»Taas vain mielipide, jonkun mielestä fossiilit sopivat hyvin siihen evokertomuksen kanssa. Jonkun toisen mielestä ne sopivat koherentimmin yhteen luomisopin kanssa.»
Miten niin mielipide? Koko tiedeyhteisö on sitä "mieltä" eikä se ole mikään salaliitto. Kreationistit voivat kyllä lähettää artikkeleitaan vertaisarvioituun lehteen kuten esim. Natureen mutta miksi näin ei ole tapahtunut? Eikö kreationistien kannattaisi tuottaa todistusaineistoa luomiselle eikä yrittää torpata evoluutioteoriaa. Evoluutioteorian kritisoiminen taitaa olla sitä "kreationismia"? Testattava kreationismin teoria puuttuu?
»Aina löytyy joku selitys paikkailemaan evoluutiota. Voidaan nimittäin vetää esiin tietämättömyyden kortti: emme osaa selittää tätä ristiriitaa, mutta myöhemmin löytyy selitys.»
"GODDIDIT that's all I need to know."
vastaanväittäjä väittää:
"1) Koska makroevoluutiosta on vain epäsuoria havaintoja, niin ne ovat johdannaisia välittömistä havainnoista."
Se on totta, että makroevolutiivisista muutoksista on epäsuoria havaintoja.
"Se millaisella tulkinnalla nämä epäsuorat havainnot on johdettu välittömistä havainnoista on naturalisman myrkyttämää."
Hmm. Meillä on liskomaisesta eliöstä fossiili yli 100 miljoonan vuoden takaa, jolla on kuuloluut nisäkkäille ominaisesta kuuloluista yhden luun päässä.
Meillä on simpanssien (ja muiden kädellisten) kanssa yhteisiä ERV:tä, jotka ovat samassa paikassa perimää. Meillä on myös simpanssien ja ihmisten kanssa yhteiset ERV:t joita ei muilla kädellisillä ole.
Meillä on simpanssien kanssa samalla tapaa rikki oleva C-vitamiinin tuottamiseen liittyvä geeni. Marsun vastaava geeni onkin eri tavalla rikki.
Nuo ovat esimerkkejä vähittäisistä muutoksista ja siitä, että nuo ominaisuudet perimissä ovat kotoisin yhteisiltä esivanhemmilta. Jos siis nämä havainnot eivät saisi selitystä luonnollisista syistä, niin pitääkö hakea syy sitten yliluonnollisista tekijöistä?
Miksi? Eihän meillä ole havaintoja yliluonnollisesta?
"2) Taas vain mielipide, jonkun mielestä fossiilit sopivat hyvin siihen evokertomuksen kanssa. Jonkun toisen mielestä ne sopivat koherentimmin yhteen luomisopin kanssa."
Mitä tuolla oli tekemistä alkuperäisen kohdan 2 kanssa? Kuvastaako tuo kreationistien tapaa vastata argumentteihin niiden vierestä?
Ainahan kreationisteilla voi olla sellainen mielipide, että ne sopivat koherentimmin yhteen luomisopin kanssa, mutta miksi ne fossiilit ovat sitten niin silmiinpistävän lajiutuneita maakerrostumissa? Tapahtuiko noita luomisia sitten koko ajan, pitkän ajan kuluessa?
Miksi dinosaurusten fossiilien kanssa ei ole löydettävissä mammuttien tai muiden sen kokoisten nisäkköiden fossiileja?
"3) Aina löytyy joku selitys paikkailemaan evoluutiota. Voidaan nimittäin vetää esiin tietämättömyyden kortti: emme osaa selittää tätä ristiriitaa, mutta myöhemmin löytyy selitys. "
Hups hups, tässä vaiheessa kreationistit sitten vetävät ässänsä hihasta: GDI!
Eli sen sijaan, että tunnustettaisiin tietämättömyys niin se paiskataankin jumalien kontolle. Samalla kreationistit pistävät päänsä pensaaseen, kun jumalat ovatkin aukkojen jumalia.
Ja annas kun arvaan, tämän viestin ykköskohdan kommentiksi yritetään ängetä Jumalaa - naturalistinen selitys kun ei kelpaa ...
"2) Taas vain mielipide, jonkun mielestä fossiilit sopivat hyvin siihen evokertomuksen kanssa. Jonkun toisen mielestä ne sopivat koherentimmin yhteen luomisopin kanssa." Riippuu luomisopista.
A Jos oppi sanoo Jumalan luoneen elämän asettamalla luonnonlait sellaisiksi, että abiogeneesi ja evoluutio tapahtuvat, niin se sopii todella koherentisti havaintoihin.
B Jos luomisopin mukaan abiogeneesin sijasta Jumala loi alkukopioijan ja antoi sitten evoluution jatkaa, niin sopii yhtä hyvin.
C Jos oppi sanoo kunkin lajin syntyneen erikseen noin 6000 nykyvuotta sitten kuuden nykyvuorokauden aikana, niin ei sovi havaintoihin ollenkaan, ei vaikka vedenpaisumuksella auttelisi.
Tieteellisen hypoteesin sopivuus havaintoihin ei nimittäin ole "toisen mielestä" mielipideasia, vaan tieteellisen konsensuksen kohde, jota haetaan julkaisujen vertaisarvioinnilla. Mitä luomisoppia (A-C vai muu) olet tässä arvioitavaksi tarjoamassa?
Missä on sanottu, että Jumalan olisi pitänyt luoda kaikki sillä tavoin, että kaikki siihen liittyvä olisi oltava ihmisen ymmärrettävissä ja ns. tieteen keinoin tutkittavissa ja selitettävissä.
Todistapas se ensin ennenkuin kyselet syntyjä syviä.
aito-outsider kirjoitti:
"Missä on sanottu, että Jumalan olisi pitänyt luoda kaikki sillä tavoin, että kaikki siihen liittyvä olisi oltava ihmisen ymmärrettävissä ja ns. tieteen keinoin tutkittavissa ja selitettävissä."
Ei missään. Mistäs me tiedämme, että Jumala olisi luonut kaiken?
"Todistapas se ensin ennenkuin kyselet syntyjä syviä."
Olet esittänyt positiivisen väitteen:
- Jumala on olemassa
- Jumala on luonut
- Jumala on luonut siten, ettei luominen ole ihmisen ymmärrettävissä
Jos nyt ensiksi todistaisit nuo väitteesi elementit ensiksi.
vanhalta kissalta.
Missä on sanottu, että Spaghettihirviön olisi pitänyt luoda kaikki sillä tavoin, että kaikki siihen liittyvä olisi oltava ihmisen ymmärrettävissä ja ns. tieteen keinoin tutkittavissa ja selitettävissä.
Todistapas "jumalasi" olemassaolon todennäköisyys suuremmaksi kuin Spaghettihirviön ennenkuin kyselet syntyjä syviä.
Voit aloittaa todistamalla, että "jumalasi" olemassaolo on todennäköisempi kuin jupiterin takana piileksivän jättiläismäisen paristokäyttöisen pupujussin olemassaolo.
Ramen.
liian iso pala ?! No kenellepä ei olisi, jos sellainen kerran pystyy tekemään ihan mitä vaan. Näin siis uskon mukaan, mutta että pää tuollaisessa menossa kyllä hajoaa, se on satavarma. Säilytän pään mieluummin ehjänä kuin että hyppäisin mukaan seli seli selityksiin. Itse asiassa oletan että kaikki versumin mysteerit ovat selitettävissä, milloin, kenen tai minkä toimesta on se seuraava kysymys. Pystyykö hoosaappiens moiseen ?
-evvk-
että ei saisi mennä Jumalan turviin. Ei ole sinun vallassasi ne asiat.
"Mikä sinä olet sanomaan että ei saisi mennä Jumalan turviin."
Ja tästähän ei ollut kyse. Luepa se viestini uudestaan.
Pistää miettimään, miten koukeroiset ajatuksesi ovatkaan, jos sait viestistäni ja viestin asiayhteydestä tuon käsityksen.
On olemassa kuitenkin yksi sellainen osa-alue nimittäin logiikka, jota ei voi sivuuttaa. Tällä hetkellä mikään ei puhu nuoren maailman saati sitten Jumalan olemassaolon puolesta. Voi olla jo hyvinkin loogista olettaa ettei näillä ole mitään asiaa maailman synnyn suhteen - ei varsinkaan nuoren iän eikä luomistarinan. Kreationismi on sama asia kuin astrologia. Tähdistäkin voi ennustaa - ainakin ihmiset on valmiita syynäämään miljoonia sen pariin...
"Missä on sanottu, että Jumalan olisi pitänyt luoda kaikki sillä tavoin, että kaikki siihen liittyvä olisi oltava ihmisen ymmärrettävissä "
Jos Jumalan luomistyötä ei voi ymmärtää, niin miten me voimme ymmärtää, että Jumala on ylipäätään jotain luonut.
On ristiriitaista, että Jumalan tekemisistä, tahdosta ja aikomuksista ollaan muka äärimmäisen varmoja, mutta kaikkien vaikeiden kysymysten edessä juostaan piiloon sen taakse, että Jumalan teot eivät ole ihmisen käsitettävissä.
"Missä on sanottu, että Jumalan olisi pitänyt luoda kaikki sillä tavoin, että kaikki siihen liittyvä olisi oltava ihmisen ymmärrettävissä"
Tyypillinen tapa miten kreationisti välttelee asioihin vastaamista.
Miksi jumala ylipäätään loi asioita joita ihminen ei ymmärrä? Maailma kun musitaakseni luotiin ihmisen vuoksi.
useasti osoittanut, piilee siinä ettei sitä voi lopullisesti todistaa valheeksi, koska se on ovelasti piilotettu niin, että osa siitä on maailmankatsomusta, kuntaas osa(jokseekin 30%) on valitettavasti täysin validia tieteellistä tutkimusta. Tutkimus soluista ja geeneistä tulisikin siirtää omaksi alueekseen, koska evoluutio(muutokset lajeissa sukupolvien aikana) on sinänsä totta, mutta koska koko termi on äidinkielemme painajainen, se sattumalta tarkoittaa myös monta muuta epäoleellista asiaa, kuten hömppää eliön kehittymisestä sattumalta, ja yleensäkin siitä että elämällä olisi taipumus syntyä itsestään ja selvitä. Näin ei kuitenkaan ole koska Jumala on luonut solut, ja solut todistavat esim, että ihmisellä on jokseekin hyvät puolustusmekanismit. Ilman näitä ihmistä ei olisi. Ennen kuin evoluutio voidaan täysin hyväksyä se täytyy todistaa oikeaksi, joka jo sinänsä on hankalaa koska onhan osa evoluution tutkimuksesta jo sinällään totta.
Näin ollen meillä on todistusaineistoa siitä, että eliöissä tapahtuu muutoksia mutta on liian varhaista vetää johtopäätös, että nämä muutokset olisivat lähes aina positiivisia, niin että elämän kehittyminen olisi jotenkin mahdollista. Sellainen on silkkaa huuhaata ja hölynpölyä! Evoluutikot yleensä luulevat että geenipooli laajenee tai rikastuu, mutta mikä ylipäätään tällaiseen johtaa? Mikä on se metodologinen naturalismi, joka tämän voi selittää.
"Ongelma evoluution kanssa kuten olen jo useasti osoittanut, piilee siinä ettei sitä voi lopullisesti todistaa valheeksi, koska se on ovelasti piilotettu niin, että osa siitä on maailmankatsomusta, kuntaas osa(jokseekin 30%) on valitettavasti täysin validia tieteellistä tutkimusta."
Ehkä olet mielestäsi osoittanut jotain, mutta ei se kyllä siltä ole tännepäin näyttänyt. Tuokin lauseesi osoittaa ennemmin sitä, ettei ajatuksesi pysy oikein kasassa.
Mitä tarkoitat tässä yhteydessä käyttämälläsi termillä "evoluutio"?
Mutta kerrataan nyt vielä (olettaisin että jo viidennen kerran).
Evoluutio on perimän muuntumista ajan myötä. Se on prosessi, joka havaitaan luonnossa.
Evoluutioteoria on se tieteellinen teoria, joka selittää evoluution ilmiönä, ja siitä seuranneen havaitsemamme biodiversiteetin. Evoluutioteoria esittää myös ne muutosmekanismit, jotka tuottavat evoluutiossa havaittavan muuntelun. Evoluutioteoria selittää myös, kuinka luonnonvalinta (tuokin on havainto) ohjaa populaation geenipoolia kohti parempaa sopeutumista populaation elinympäristöön.
Tuon 30% revit jostain hatusta ja epäilen, ettet koskaan pysty tuota lukua perustelemaan.
"Tutkimus soluista ja geeneistä tulisikin siirtää omaksi alueekseen, koska evoluutio(muutokset lajeissa sukupolvien aikana) on sinänsä totta, mutta koska koko termi on äidinkielemme painajainen, se sattumalta tarkoittaa myös monta muuta epäoleellista asiaa, kuten hömppää eliön kehittymisestä sattumalta, ja yleensäkin siitä että elämällä olisi taipumus syntyä itsestään ja selvitä."
Johan oli virke! Onnistut olemaan erittäin sekava ja taas olkiukko pöllyää. Kritisoit sellaista josta et näytä tietävän juuri mitään ja siksi kirjoittelet mitä sattuu.
"Evoluutikot yleensä luulevat että geenipooli laajenee tai rikastuu, mutta mikä ylipäätään tällaiseen johtaa?"
Tiedätkö mikä on geeni? Tiedätkö mikä on geenialleeli? Tiedätkö mikä on populaation geenipooli?
Tiedätkö mitä tarkoittaa geenipoolin rikastuminen?
Tiedätkö mitä tapahtuu, kun populaation jäsenen sukusoluihin ilmaantuu mutaation tms. muutoksen jälkeen geenistä uusi geenialleeli, eli uusi muoto?
Vastaan: geenipoolissa on muuntelun mahdollisuus lisääntynyt, mikä tarkoittaa geenipoolin rikastumista.
Joten opiskele nyt jo hyvä ihminen, mitä evoluutioteoriassa sanotaan ja mitä siitä seuraa.
"Mikä on se metodologinen naturalismi, joka tämän voi selittää. "
Metodologinen naturalismi on tieteen väline tiedon lisäämiseen: luonnosta havaittaville ilmiöille etsitään syyt havaittavasta luonnosta.
Sinulla on joku omituinen käsitys ...
Ai niin, sinulta on muuten jäänyt nämä asiat kesken:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000042349235
"mutta pointti tuossa olikin se että lopulta vain tietämyksemme soluista ja geeneistä ja niiden toimintamekanismeista vaikuttaa ja vaikutti nykyisen lääketieteen kehitykseen, ei evouutio"
Olet edelleen ääliö. Juuri kun pääsin kertomasta, miten evoluutioteoria on auttanut ymmärtämään soluja ja geenejä ja niiden toimintamekanismeja, niin tämä kreaatti tekee tuon upean älyllisen ja loogisen loikan menemällä sitten väittämään, ettei se ole vaikuttanut nykyisen lääketieteen kehitykseen.
Ja edelleen sotkee evoluution ja evoluutiteorian keskenään, sen lisäksi, että käyttää noita termejä aivan holtittomasti.
"kuten Phlipp ja hänen haastattelemansa 70 ammattilaista lääketieteen tutkijaakin on sanonut."
Mikä Phlipp? Ja missä ko. haastattelu on nähtävissä?
"Evoluutio määritelmänä merkitsee muutoksia eliöissä sukupolvien aikana."
Öö, eliöiden perimissä, eliöiden perimissä! Muutoksista eliöiden perimissä seuraa myös muutoksia eliöissä.
"Tämä on minullekin vielä ihan hyväksyttävä käsite, koska muutosta on tapahtunut sukupolvien aikana ja geneettinen perimä vaihtelee sen mukaan kenen kanssa ihminen lisääntyy."
Alat olla jo jäljillä, vaikka turhaan rajoitat tuon ihmisiin.
"Mutta sitten tulee lisäksi kaikkea sellaista, joita ei tuohon edelläolevaan määritelmään voida soveltaa."
Ei ei ei. Evoluutio on perimän muutosta ajan myötä. Se, miten perimä muuttuu, on erilaisten muutosmekanismien tulosta - muutosmekanismeja ovat mm. mutaatiot ja rekombinaatio.
Nyt lähdet taas iloisesti sotkemaan asioita keskenään.
"Se on valitettava tosiasia, on humpuukia että valhetta eli evoluutiota tieteen ja kehityksen siivellä mainostetaan kouluissa kun se ei ole tosiasiallinen lääketieteen perusta."
Onkos joku sitten väittänyt, että evoluutio olisi lääketieteen perusta? Taas olet pykäämässä olkiukkoa.
Alunperinhän tässä lähdettiin siitä, että onko evoluutioteorialla mitään merkitystä lääketieteessä ja siihenhän vastaus oli, että kyllä sillä on oma merkityksensä nykyisen lääketieteen kehityksessä.
http://evolution.berkeley.edu/evolibrary/article/_0/med icine_01
"Like all biological systems, both disease-causing organisms and their victims evolve. Understanding evolution can make a big difference in how we treat disease. The evolution of disease-causing organisms may outpace our ability to invent new treatments, but studying the evolution of drug resistance can help us slow it. Learning about the evolutionary origins of diseases may provide clues about how to treat them. And considering the basic processes of evolution can help us understand the roots of genetic diseases."
"On yksipuolista sanoa, kun nähdään muutoksia sukupolvissa, että ai, tämä nyt on sitten sitä evoluutiota, kun ei todellisuudessa tiedetä, millaisia nuo muutokset ovat."
Olet sinä varsinainen tapaus, ettet ole jo tähän mennessä oppinut, että evoluutio on perimän muutosta ajan myötä - määritelmällisesti - jolloin tuo yo mainitsemasi asia on evoluutiota. Ei ole merkitystä sillä, tiedämmekö vai emmekö tiedä, millaisia muutkset ovat.
"Joku muutos voi näyttää näennäisesti hyvältä(aivan kuten ccr5 delta mutaatio) ja olla hyödyksi joissain olosuhteissa, mutta mutaatio joka sille geenille tapahtuu on lopulta solulle vahingollinen, koska informaatiota siihen, miten ccr5 reseptoreita voitaisiin jälleen käyttää, ei saada takaisin, koska solu ei kehity tai kykene kehittämään sellaista itsestään(x-ray,anyone?). "
Hyödylisyys/haitallisuus määräytyy suhteessa eliön elinympäristöön. Ei ole olemassa mitään absoluuttista mittaria noiden ominaisuuksien suhteen.
Taas olet pykäämässä olkiukkoa.
""Se on kyllä totta, että evoluutioteoriaa on korjailtu, mutta tuohan on ihan normaalia tieteessä! "
Mielenkiintoisesti sinä, kuten apo-callypsokin ensin epärehellisesti väitit, etteivät evoluutioteorian ennusteet ole menneet pieleen. Onneksi sinulta löytyi vielä sen verran rehellisyyttä, että uskalsit tämän tosiasian tuoda julki."
Sekoitat asioita lahjakkaasti. Mistä ihmeestä tempaisit tähän tuon "evoluutioteorian ennusteet" tähän?
Taidat olla taas sotkenut asiat keskenään.
Evoluutioteoria on tosiaan muuttunut 150-vuotisen olemasaolonsa aikana ja moni asia on tullut korjattua tuona aikana. Virheellisen teorian pohjalta voidaan toki tehdä myös virheellisiä ennustuksia ja yleensä tuollaisen virheellisen ennustuksen kautta ne virheet teoriassa löydetään.
Mutta mihin virheellisiin ennustuksiin oikein viittaat?
"Mutta esim sellaiset asiat että oletetaan ihmiseltä löytyvän tarpeettomia elimiä, ovat jo niin julkijumalattomia ja räikeitä, että viimeistään nyt kun lääkeTIEDE on selvittänyt asioiden todenperäisyyden, pahinkin evo osaisi edes vähän ajatella laajemmin mutta ei."
Ah, minulla on ollut viisaudenhampaat - olivat ihan tarpeettomia, itseasiassa haittaahan niistä minulle vain oli ja siksi ne on nyt poistettu. Veljeni ja vaimoni sisarenpoika ovat kevennetty yhdellä umpilisäkkeellä - menivät ja tulevtuivat. Hyvin tulevat toimeen ilmankin. Mitähän hyötyä minulla on tästä vajaasta turkistani?
Vaikuttaa hiukan siltä, että sinun on turha puhua mistään laajemmasta ajattelemisesta kun itse et osaa näyttää kuin vastaista esimerkkiä (siis esimerkkiä hyvin kapea-alaisesta ajattelemisesta).
Ja olemme luistelleet jo kovin kauaksi esittämistäsi argumenteista. Et ole kovinkaan hyvin osannut argumenttejasi puolustaa. Mielenpainuvaa on ollut tuo taipumuksesi esittää väärinkäsityksiä (ts. olkiukkoja) argumenttiesi kohteina.
Ja tämä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000042347566
plörähdys kirjoitti:
"Sepä se, oikein vastattu, juuri tuota lailla minä tarkoitin. "
Tuotoksestasi päätellen, jos tarkoitit, niin et osannut. Ja edelleen, jos osaisit, ajattelisit pikkaisen eri tavalla kuin nyt ajattelet ja soopaasi päästelet.
"Mutta kuinka sitten tiedetään miten aineet käyttäytyvät tietyissä olosuhteissa? "
Tekemällä havaintoja ja havaintojen pohjalta sitten malleja (eli teorioita) aineen käyttäytymisestä!
""Esim kullan sulamispiste on myös tällainen laki eikä sen oleteta muuttuvan."
Jään sulamispisteeseen liittyy kylläkin myös paine, mutta yleensä ei paineella ole suurempaa merkitystä sulamispisteeseen. Vaikutus toki on, jos oikein tarkasti asiaa tarkastellaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sulamispiste
http://en.wikipedia.org/wiki/Melting_point
Jaahas, kullan sulamispisteeseen liittyy myös hiukkasen kokokin (http://www.digipaper.fi/telma/25156/index.php?pgnumb=13 ) nanohiukkasena kullan sulamispiste on 200C.
Eli ei asia ole aina niin yksinkertainen, kun annat ymmärtää.
"Miksi väität sanojasi potaskaksi, kun juuri yllä sanoit itsekin ettei evoluutiota tarvita lääketieteen kehittymiseen?"
Missä muka olen moista sanonut? Lienee kylläkin tulkintavirhe sinulta. Toiseksi, näytät jälleen käyttävän termiaä "evoluutio" jotenkin omituisesti. Evoluutioteoriaa voidaan käyttää hyväksi monellakin tapaa lääketieteessä, mutta jos et halua asiaan tutustua, niin minkäs minä sille voin. Sen kun vänkäät.
"Mikset voi vain järkiperäisillä sanoilla sanoa, miten sitä tarvitaan, vaan minun pitäisi lukea joku 1000 sivun artikkeli?"
No koska ne asiat a) eivät ole 1000 sivun artikkeli ja b) ovat siellä hyvin selitetty. Ja kun minun selitykseni ei ole sinulle kelvannut, niin voisit sitten itse tutustua niihin lähteisiin, jossa minua paremmat kirjoittajat ovat asioita selittänyt.
Et näköjään vain halua tutustua asiaan.
""Mutta juuri sinun aivosi ei ole erehtyväiset? "
Ovat toki, mutta Jumala ei, ja hän on antanut minulle sanansa ja lupaukset."
Eikö sinun aivosi voi erehtyä siinä, että Jumala olisi antanut sinulle juuri ne sanat ja lupaukset, joilla sinä lyttäät juuri nuo asiaansa perehtyneet tutkijat?
Voi että tuota ylimielisyyttä!
"Jokatapauksessa e ei todista miten evoluutio toimii."
Evoluutio on prosessi, jossa perimä muuttuu ajan myötä. Perimän muutokset ovat havaittavissa luonnosta. Luonnonvalinta karsii elinolosuhteisiin huonoimmin soveltuvat ominaisuudet siten, että ko. ominaisuuksia kantavat eliöt eivät lisäänny niin tehokkaasti kuin sopeutuneemmat.
Mistä sinä oikeastaan puhut?
"Tuo kuulostaa aika älykkäältä toiminnalta, josta rotta ei tuskin lisäksi ole kovinkaan tietoinen."
Ei niin, mutta ne rotat joilla tuo ominaisuus on, elää ja pääsee lisääntymään paremmin/nopeammin kuin ne rotat, joilla tuo ominaisuus ei ole.
Evoluutio on ikäänkuin oppimisprosessi, jossa perimän variaatiot ovat yritelmiä ja luonnonvalinta tuo esiin onnistuneet yritelmät.
"Näin siis joudumme päättelemään, ehdoton vai todellinen JUmala, vai sattuma, rehellisesti päätellesämme voimme tuskin kiistää sen olevan Jumalan työtä."
Öö, olkiukkoa taas pukkaat. Sattuma tuottaa tuon variaation perimässä ja luonnonvalinta, mikä ei ole sattuman kanssa enää missään tekemisissä, seuloo noista variaatioista ne onnistuneet ominaisuudet. Toiseksi, sorrut jonkinlaiseen binäärilogiikkaan vaikka Jumalan lisäksi tai sijasta voisi olla vaikka kuinka monta yliluonnollista tekijää.
"Tämä evoluutio vs kreationisti keskustelu ei lopultakaan ole kiistelyä tieteestä, kyse on vaan siitä kuka on kaiken luonut, ja evoille(Ja ateisteille) on liian suuri kynnys myöntää se(todellisuus) itselleen että he miluumin sen kieltävät ja valehtelevat muille. Ateisteilla ei ole rauhaa."
Huh? Minä olen muuten agnostikko, en ateisti.
Minä taas en hyvällä katso kreationistien yritystä vääntää tieteeseen sellaista, mikä sinne ei oikeastaan kuulu. Toiseksi minua närästää täällä esiintyvien kreationistien, sinunkin, tapa vääristellä asioita ja olla ottamatta asioista selvää - vain omaan uskoonsa perustuen. Ja edelleen, tuollainen tapa vääristellä asioita alkaa pian lähennellä valehtelemista. Ja edelleen, miksi kriteerit omien viritelmien hyväksymisestä eroavat sitten evoluutioteoriaa kohtaan käytettävistä kriteereistä? Se taas on minun mielestäni älyllistä epärehellisyyttä - mutta tuossa on kreationisteilla silmiinpistävä sokea piste.
Saat uskoa mitä haluat, saat olla mitä mieltä tahansa, mutta älä väitä tieteestä, evoluutiosta ja evoluutioteoriasta sellaista, mitä ne eivät ole. Kiitos jo etukäteen.
"Aika mielenkiintoista, että laitat sen yksilöiden syyksi, ikään kuin joillain eliöillä ei olisi mahdollisuuksia."
Mitä ihmettä? Olenko jossakin sitten väittänyt, että se on eliöyksilön _syy_, että se ei saa jälkeläisiä yhtä tehokkaasti kuin toiset?
En ole millään tavalla viitannut minkään syyllisyyteen. Se vaan on luonnosta havaittu tosiasia, että kaikki eivät lisäänny tai eivät lisäänny samalla tehokkuudella, ja että tuohon liittyy yksilöiden perimässä olevat geenit ja noiden geenien ulkoasut.
Ajatuksesi polut ovat omituiset - kuvaavatko ne kenties ennemmin sinua ja ajatusmaailmaasi?
"Me emme mitenkään nykyisten todisteiden valossa voi olettaa, että maailmalla elämä olisi kehittynyt viimeiset 5 miljardia vuotta, emme mitenkään, se on vain mieletöntä toiveajattelua ja ateistista haaveilua. "
Tuota noin, maapallon ikä on siinä 4,7 miljardin vuoden paikkeilla. Elämästä on merkkejä siinä 3 miljardin vuoden takaa. Fossiiliaineisto on silmiinpistävässä järjestyksessä siten, että siellä vanhimmissa kerrostumissa on yksisoluisien jälkiä, sitten monisoluisten ja monimuotoisempien eliöiden fossiileja. Vasta nuoremmissa kerrostumissa on nykyaikana tavattavien eläinten kaltaisia eliöitä.
Aikamoista toiveajattelua sinulta, ettei todistusaineisto osoittaisi eläimistön kehittymistä monimuotoisemmaksi pitkän ajan kuluessa.
" Ja voin kyllä lukea ne linkit, jos ne eivät ole ateistien silkkaa propagandaa ja ajattelemattomuutta. "
No lue ne. Ei siellä jumalista puhuta, ei myöskään kielletä. Vaan pahoin pelkään, ettei Mortonin demonisi päästä informaatiota ajatuksiisi.
"On epäreilua, että muutokset sukupolvissa lasketaan evoluutioksi, kkoska evoluutio on niin paljon muutakin, kuten ajatellaan muutoksia sukupolvissa, joka ei ole totta."
On sinulla kanttia, tosiaan. Evoluution määritelmä on tuo mainittu. Kitisetkö määritelmästä?
Olet itse aika säälittävä tapaus.
Kaikki muu on vain seurausta perimän muutoksista, joihin tosiaankin vaikuttavat sitten monetkin asiat - luonnonvalinta mukaan lukien.